lauantai 27. joulukuuta 2014

Meidän jouluaatto.....

Suomen Turku julistaa joulurauhan.

Olemme juuri menossa ovelle tarkistamaan kuuluiko se auton ääni meidän pihalta.
Samalla ovi singahtaa auki ja Avustaja syöksyy syliini niin nopeasti
että tuskin huomaan kuka tulija on. Seuraavaksi Suloisuus kipittää sisään
ja halaa niin että kukkapaketti joka on välissämme huutaa "auttakaa".
"Ota tää",sanoo Suloisuus ja hyökkää papan kimppuun joka on juuri toipumassa
Avustajan halauksesta. Lasten äitiä ja isää naurattaa. Isä kantaa Päivänsädettä
joka pitää sen päiväistä "älämölöä" ja lopettaa vasta kun nauraen pääsee
syliini. Suukottelemme toisiamme kilvan, Päivänsäde viittoa että
tänään tulee joulupukki ja minä vastaan että hän on oikeassa......

Riisipuuro on tänään lounas. "Herrat"ovat sitä mieltä että syödään ihan
vaan siksi koska kiinnostaa kuka saa mantelin. Se huokaus kun isän
lusikka kopsahtaa lautasella manteliin. Puuron syönti tyssää tykkänään
siihen. Manteli löytyi ja sillä hyvä. Mumma on kuitenkin näkevinään
tontun tiellä ja kaikki rientävät ikkunaan. Sieltä kun sitten palataan lautasten
luo ja kun oikein sanomme ,että pitää syödä jotta jaksaa iltaan. Kuinka
ollakkaan jokaisen pojan lautaselta löytyy manteli. Se miten se on mahdollista
että manteli meni neljään osaan puurossa on pojista ihan uskomatonta....

Puuron syötyään "herrat" syöksyvät kuusen kimppuun. Kuusi saa kaikki mahdolliset
koristeet mitä talosta löytyy ja niitähän riittää. Onneksi on oksia.
Avustaja kurkoittelee kuusen korkeimmille oksille ja seisoo sohvan
selkänojalla. Varoituksia satelee jokaiselta ja Avustaja vastaa yhtämonta
kertaa"Juu, juu"eli ei kuule mitään, kuin ihmeen kaupalla ei muksahda maahan.
Suloisuus hoitaa kuusen keskiväliä ja alalatvoja yhdessä Päivänsäteen kanssa.
Pallot, kellot,tontut,  kaikki saavat paikkansa kuusesta.
Suloisuus kiertelee vielä olohuonetta josko jotain vielä voisi oksille laittaa.
Sitten heitetään lopuksi hopeanauhaa, mihin se nyt sattuu takertumaan.
Ihan paras kuusi ja sen koristelu ikinä.....


Pappa päättää keventää  "herrojen" odotus aikaa ja vie heidät kaikki ulos. Pitää
sytyttää lyhtyjä jotta pukki näkee tulla. Linnuille pitää myös viedä ruokaa. Pojat ovat
siitä enemmän kiinnostuneita kuin omasta ruokailustaan. Siemenet lentelevät eikä
niitä visko linnut. Linnut sen sijaan seuraavat hyvinkin kaukaa kun kolme punaposkista
poikaa hääräilee pihamaalla. Luminen piha on täynnä pieniä jalan jälkiä. Vain lupaus
joulupukin saapumisesta ruokailun jälkeen saa pojat tulemaan sisälle.


Ikkunan takaa pojat tyytyväisinä katselivat kuinka linnut palasivat katsomaan mitä he olivat laittaneet .....

Jouluruokaa sitten otettiin ja ei otettu. Maisteltiin ja ei maisteltu. Arvosanaksi antaisin kuitenkin 9.
Kaikkea syötiin ja koska se pukkikin pian tulee, niin eihän sitä kukaan nälkäisellä vatsalla
voi vastaan ottaa. Siitä olimme samaa mieltä. "Huomenna voit tehdä vaikka muusia ja kalaa,jos haluat tai perunatkin käy", oli Suloisuuden kommentti.

Auton valot välähtävät pihalla ja pappa pyytää poikia ikkunaan. Punanuttuinen hahmo kävelee
kumarassa lyhdyin valaistua käytävää. Pojat säntäävät ovelle. Suloisuus kipittää avaamaan oven
muut jäävät kauemmas. Pyydämme pukkia peremmälle ja Suloisuutta myös. Hän on jähmettynyt ovelle ja on sen näköinen että omii pukin itselleen. Pukki tarjoaa pussistaan namuja ja pojat kiittävät.
He ovat kyllä sitä mieltä , että pitemmittä puheitta jaetaan lahjat. Onneksi myös pukki.
Avustaja pitää lukua lahjoista ja kuudennen kohdalla hän kiljaisee:"Mitä ihmettä ,mä pyysin vain viisi lahjaa!" Hyssyttelen häntä, ettei pukki vaan veisi toisia pois. Avustaja on sitä mieltä ettei haittaa
saa tulla lisää !!!
Lahjat on jaettu ja isä pyytää vielä poikia yhteiskuvaan pukin kanssa. Pojat ryntäävät kaikki
pukin polvelle. Ahdasta tuli,  Päivänsäde tyytyy seisomaan vierellä ja minä onneton kun kuvittelin että vielä pelkäävät.

Lahjat on avettu ja monilla leikittykin. Nukkuma-aika koittaa pienille pojille vaikkakin
tavallista myöhemmin. Jännittävä päivä alkaa olla lopuillaan. Virtaa riittää vielä kun
alamme tehdä heille petiä. Pojat nukkuvat kaikki vierekkäin vuodesohvalla ja pulina
on sanoin kuvaaton ennenkuin uni valtaa jokaisen. Pieni Päivänsäde puhisee ja naureskelee
vielä , kun toiset jo hiljenevät. Viimein hänkin nukahtaa jalka toisen veljen päällä ja pieni käsi toisen veljen kädessä. Kiitollisena katselen näitä pellavapäitä ja pyydän heille enkelien suojelua.
Siirryn vielä aikuisten pariin viettämään tätä onnellista jouluaattoa.....



                                                                Vähän vielä enkeitä :)


maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvän mielen joulua.....

Aikuiset supattavat keskenään, mutta emme saa siitä mitään
selvää. Tiedostamme kyllä että mahdollisesti joulupukki on tulossa.
Talon isäntä eli pikkuserkkuni( Pikkis) isä ainakin vihjailee jotain sen suuntaista.
Pikkis on minua pari vuotta nuorempi, siis tosi pieni. Minäkin tuskin kuutta
täyttänyt. Pikkis on ihan paras ystäväni ja siksi hän vaatii minua mukaansa
ottamaan selvää onko pukki todella tulossa. Talossa on paljon lapsia
paikalla, koska Pikkiksen perheellä on tapana kutsua kaikki heillä
työssä olevat miehet perheineen joululounaalle. Pikkis viis veisaa
muista lapsista ja minä seuraan häntä kuuliaisesti, miten hän
aikoo asian selvittää. Hän vaatii että menemme pihalle. Minua
alkaa pelottaa ja yritän vakuuttaa Pikkikselle että pukki varmaan
tulee jossain vaiheessa. Pikkis avaa oven ja samalla näemme kuinka
tumma hahmo millä on punainen nuttu ja pitkä parta seisoo
aivan hiljaa suuren puun alla. Minä pelästyn ja jähmetyn paikoilleni kun Pikkis jo
rientää takaisin saliin ja huutaa niin lujaa kuin pieni ihminen vain voi:
"JOULUPUKKI TULEEEEE!!!!!!!!!!!!
Joulupukki jakoi jokaiselle jotain. Pikkiksen isä kyseli meiltä lapsilta
kuka uskaltaisi istua joulupukin syliin. Minun puolestani muut saavat ihan
rauhassa, minä en mokoman pelottavan sedän syliin mene!
Miten hyvän mielen Pikkiksen perhe meille kaikille antoikaan.

Hallittu kaaos on pikku hiljaa muuttumasssa rauhalliseksi joulun
vietoksi vai pitäisikö sanoa hulvattoman hauskaksi yhdessä oloksi.
Luultavammin niin, kun pikapuolin pienet talon valtaajat saapuvat.
Voin jo kuvitella miten hekin jännittävät pukin tuloa niinkuin
itse aikoinaan. Joulupukin syliin tuskin tunkua tulee, epäilen myös.
Se onnistunko tuottamaan heille hyvän mielen , jää nähtäväksi.
Toivon sitä kuitenkin.Eiköhän se kuitenkin tule siitä että
ollaan yhdessä......

Lumi hiutaleet putoilevat yllättäen maahan. Uutisissa siitä oli
kuulemma maininta, mutta minulta mennyt ohi. Lumesta
en kummemmin perusta, mutta pakko sanoa että maisema
on kaunis. Lakaisen pihapolkua lumesta ja sytytän kynttilän palamaan
lyhtyyn. Juuri silloin auto ajaa pihaan. Odotan aivan toista
ihmistä ja hämmästyn suureksi iloksi. Iloksi siksi että
tämä ihminen yleensä ilmestyy kun häntä kaipaan tai ajattelen. En edes
uskalla mainita siitä hänelle, koska minusta tuntuu ettei
hän edes uskoisi kuinka paljon olen häntä viimeaikana ajatellut....
Hän sulkee minut syleilyynsä toivottaa hyvää joulua ja minua
alkaa itkettää ihan valtavasti, ja ilosta. Olen todella iloinen
että hänellä on hetki aikaa tulla myös sisälle ja saan taltioitua
itseeni kaiken energian minkä hän minulle antaa. Jotkut vaan
ovat enkeitä, sille vaan ei voi mitään....onneksi....He ovat
niitä jotka todella jakavat hyvää mieltä.....

Hyvää mieltä toivotan juuri sinulle. Toivon että niitä enkeleitä
osuu myös sinun kohdallesi. Onhan niitä kunhan vain katselet
ympärillesi. Oma enkelini joka tänään kävi muistutti vaikka
yhden ystävän olenkin menettänyt tänä vuonna, ympärilläni
on muita vaikka kuinka paljon kun vaan avaa silmänsä.
Toivon rauhallista joulua sinulle ja vauhdikasta joulua jos
on sen aika. Pidetään toisistamme huolta ja jos yksin istumme
nautitaan myös siitä hetkestä. Hyvää joulua, sellaista onnellista
joulua....
Rakkaudella Mumma ...


                     Pihamökin tontutkin toivottaa Hyvää Joulua!







torstai 18. joulukuuta 2014

Hallittu kaaos.....

Sunnuntai -iltana havahduin viimein että viimeinen "tavoite" listassani
mennä konserttiin hautautui auttamattomasti. Syy ei ollut se että olisin sen
unohtanut niinkuin joku varmaan välittömästi ajatteli, ehei peruin
sen ihan itse. Peruin sen koska sain niin hyvää seuraa että en yksinkertaisesti
viitsinyt mennä. Sitä sitten pohdiskelin itsekkin hieman hämilläni
miksi mieli niin kovasti vaati etten menisi. Toki mielessä kävi
myös voisiko se kenties olla sittenkin laiska itsetunto joka vei
voiton....tiedä häntä....
Koko viikko onkin sitten mennyt joulumieltä hakiessa, jotenkin se
on piiloutunut kaiken kaaoksen keskelle. Ei se etteikö se näkyisi
täällä kotona kaiken maailman tonttuhärdellien muodossa, mutta
jotain olennaista puuttuu....
Tuijottelin tonttua yhtä lailla hölmistyneenä kuin sekin minua. Siinä se ollut ja seurannut monet joulut samoja traditioita mikäpä niitä muuttamaan. Jostain syystä se on selvinnyt myös pikku väen syleilystä enemmiltä kolhuilta. Siinä tonttua tuijottaessani pohdin pitäiskö jotain muutakin tehdä.
Ystävä kertoo miten on leiponut pakkasensa täyteen leivonnaisia ja laatikoitakin on niin että tuskin ovea saa pysymään kiinni. Nyt olen ehdottomasti sitä mieltä että tonttu tuijottaa tonttua....

Hallittu kaaos on kodinhoitohuoneessa, pakkaamattomat lahjat odottavat paketoijaa. Tässä kohtaa aina tuumailen miksi ihmeessä jos ostaa lahjan ei anna myyjien sitä paketoida vaan pitää itse se tehdä.
Minun kohdalla ei voi edes selittää että haluan persoonallisia paketteja, koska paketoin ne saman kaavan mukaan. Tosin katson tarkkaan lahjapaperin ettei saaja saa kaikkia lahjojaan samanlaisissa kuoseissa. Lahjat voisivat kenties jo olla paketissa jos vain olisin vinkannut siitä vapaaherralle. Mutta ei ,minä haluan henkilökohtaisesti nähdä että ne varmaan ovat oikeassa paketissa. Toiseksi olen jo unohtanut puolet mitä ollaan ostettu, joten ihan kiva nähdä mitä sieltä löytyy....

Suursiivous ennen joulua! Totta kai jokainenhan sen tekee, paitsi minä. Olisin kyllä kerennyt, EHKÄ jos en kirjoittelisi täällä tai jos se jostain syystä olisi tarpeellista. Odotan kolmea salaman nopeaa tahmatassua vieraaksi joten se homma on aivan turhaa. Se suloinen sekasorto joka valtaa kotimme voittaa menen tullen tiptop talon. Myönnettäköön että sen jälkeen saatan tarttua toimeen, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Ei meillä sentään kattokruunuissa roiku kuin tontut vaikka meno välillä onkin aika vauhdikasta.

Joulukuusi odottaa vielä pihalla koristajia. Olen niin innoissani siitä tai ehkä vähän hämillänikin. Vapaaherra nääs lupasi pojille että he saavat sen koristella. Eihän siinä mitään kummallista sinänsä, mutta kun he saapuvat vasta aatona pohdin miten ihmeessä jaksan katsella kuusta ilman koristeita niinkauan. Voisikohan sen koristella ja sitten vaikka riisua ja taas uudestaan....ehkä ei sittenkään...
Pääasia että kuusi tulee sisälle ja lisää sitä joulumieltä.

Joulukortit sain sentään postiin ajoissa. Toki niitä viime hetkellä ennen postittamista sitten kirjoittelin.
Muutama niitä jo takaisinkin tullut ja taas kerran heiltä kenelle en laittanut. Mahdankohan saada niiltä kenelle niitä laitoin. Lopun viikkoa olenkin sitten joka päivä ostanut lisää kortteja kun muistuu vielä hän ja hän.....

Kinkkukin meille saapui. Tilattiin jo vuosi sitten ihan varman päälle , ettei ilman jäädä....eikä jääty!
Tosin se on muutamaa kiloa suurempi kuin piti. Eihän se haittaa , mutta kun meitä on vähemmän syöjiä kuin joskus ennen tai oikestaan syöjät ovat pienempiä....No mahtuihan se jääkaappiin ja uuniinkin, oli ihan pakko kokeilla tässä vaiheessa. Pakastin on tietysti keksitty , sinne sitten loppu jos jää ja syödään sitten kinkkukiusausta loppu kevät. Luultavasti kinkku on paras mitä ikinä. Suoraan tuottajalta....

Laatikot tekemättä, kakut leipomatta ja minä sovin vielä kyläilystä viikonlopuksi. Hienoa , kehuin itseäni. Hallitun kaaoksen saa helposti aikaan...huomaan...Tälläkin hetkellä voisin tehdä jotain järkevää, mutta päätin tartttua kynään ja aloittaa tämän terapeuttisen kirjoittamisen....
Sitten vielä tuumailen mitä kirjoittaisin ennen joulua.....ehkä siitä saanko sen kaaoksen selvitettyä.

Joulu tulee silti kaaos tai ei sitähän hoetaan koko ajan. En nyt tiedä onko se kaaos välttämättä niin onnellista jota aina perään kuulutan, mutta huvittavaa se voi olla kun sen oikein oivaltaa....
Kuppi kuumaa enkeli teetä niin eiköhän ne homman lähde käyntiin :)

torstai 11. joulukuuta 2014

Kaksi kynttilää....

Äiti  asettaa kaksi kynttilää ikkunalaudalle ja sytyttää ne.
Pyydän häntä kertomaan ajasta kun hän perheineen lähti sotaa pakoon.
"Joskus toiste", hän kuittaa pyyntöni ja on sitä mieltä että ikäviä
asioita on turha muistella kun kaikki on nyt hyvin. Joskus kun olimme
ihan kahden hän saattoi kertoa jotain, mutta kuin säästääkseen
minua vain hyvin vähän......
On itsenäisyyspäivän ilta, elämme turvallisessa Suomessa....

Pieni poikani odottaa innolla vieraita, on hänen nimipäivänsä.
Mummit, papat, tädit ,sedät ja pienet serkut tulevat tapansa mukaan
häntä onnittelemaan. Näin tapahtuu joka vuosi itsenäisyyspäivänä.
Nautin koska kaikki pääsevät saapumaan onhan se jokaisen vapaapäivä.
Sama  jatkuu vuodesta toiseen, vain juhlijat vähenevät.
Jossain vaiheessa poika ei edes halua pitää juhlia ja tuntuu että
jokunen on ihan mielissään ja haluaa viettää päivän jotenkin
muuten. Isovanhemmat vain saapuvat uskollisina joka vuosi ja
he eivät edes halua että olisi joku muu vaihtoehto. Kahvit juodaan meillä
ja sitten me lähdemme osaa heitä viemään kotiin. Siellä me sitten
ajelemme ympäri kaupunkia kuskaamassa mummeleita ,kun
televisiossa pyörii ohjelma kansakunnan kermasta linnanjuhlissa.
Minä hieman puhisen kun en niitä näe kuin hieman loppua.
Puhelemme kuitenkin sitä tuttua lausetta vuosi vuodelta.
"Jonain päivänä heitä ei enää ole , katsotaan sitten:"

Lapseni asuu toisella paikkakunalla. Haluan ehdottomasti käydä
hänen syntymä-ja nimipäivillään. Hän yrittää jo ehdottaa ettei
nimipäiviä pidettäisi, kun jo aikuisia ollaan. "Ollaan vaan aikuisia mutta sinä
olet minun lapsi ja minä haluaisin tulla!" Lapsi hyväksyy vuosi
vuodelta pyyntöni ja ottaa vastaan meidät aina yhtä iloisesti.
Puhelen hänelle:"Ehkä ensi vuonna emme tulekkaan vaan
lähdemme Tallinnan joulua katsomaan!" Hänestä se on hyvä
idea ja vetoaa taas ettei aikuisille tällaiset päivät ole tärkeitä ja nähdäänhän
me muutenkin usein. Omasta mielestäni hän huokaa liian syvään.....
Ajelemme illalla kotiin juuri silloin kun jokaisessa kodissa palaa
ikkunalla kaksi kynttilää ja presidentin linnassa tanssitaan......

Joskus olen pirteämpi, joskus taas väsyneempi niinkuin varmasti
jokainen meistä. Nyt olen väsyneempi. Syksy on ollut kiireinen ja pimeyskin
on tehnyt tehtävänsä. Vaikka rakastankin syksyä ja joulun aikaa yli
kaiken, halusin nyt olla kotona ja vain kotona. En luvannut mennä
minnekkään, enkä kutsunut ketään meille. Halusin olla yhden päivän
kotona ja vain kotona. En kutsunut itseäni edes nimipäiville
pojan luo. Heilläkin oli omia juttujaan. "Voitte te silti tulla:"
oli aina yhtä kohtelias viesti pojalta. Valitsin toisin ja nähtäisiinhän
me parin päivän päästä jo muutenkin.
Tein välttämättömiä töitä kotona. Otin kirjan ja uppouduin siihen.
Laitoimme hyvää ruokaa ja nautin levosta. Otin itselleni aikaa...

Illalla laitoin ikkunalle kaksi kynttilää. Sytyttäessäni niitä muistelin pois
nukkuneita vanhempiamme mitä kaikkea he olivat joutuneet kestämään että
minulla on nyt hyvä olla ja voin viettää tätä päivää lepäillen.
Päätin katsoa linnan juhlia oikein rauhassa ja jokaisen puvun
tarkastella niin hyvin kun sen siinä vilahduksessa voi nähdä.
Lasillinen roseviiniä kaikkien niiden kunniaksi jotka mahdollistivat
jotta voin elää tätä onnellista elämääni.....


lauantai 6. joulukuuta 2014

Jouluista dementiaa...


Nyt ne ovat saapuneet virallisesti eli tonttuarmeija on vallannut melkein koko kodin. Ei ehkä nyt ihan koko taloa ,mutta pikku hiljaa niinkuin yleensä aina. Ehkä vähän varovaisesti jos joku sattuu tulemaan visiitille niin eivät ihan säikähdä tai kyllähän nuo jo tietävät.
Ihana tonttuarmeija on lahja jonka ystävä on antanut. Joka joulu yksi tonttu on muutanut meille, kun ystävän tytär on taidokkailla käsillään valmistanut.

Tänään on itsenäisyys päivä ja normi blogaaja kertoisi siitä, mutta tämä on mumman tuumailuja, eli siitä ehkä myöhemmin kun se päivä on eletty.
 HYVÄÄ ITSENÄISYYS PÄIVÄÄ JOKAISELLE! SAAMME ELÄÄ IHANASSA SUOMESSA!

Joulukuun pitäisi olla kaksi kuukautta olen ehdottomasti sitä mieltä. Tiedän ja ymmärrän että eräät ammatin omaavat ja harjoittajat ovat ehdottomasti eri mieltä....ja luultavasti puoli suomea.
No syy on yksin kutakuinkin siinä että en millään ehdi tehdä kaikkea sitä yhden kukauden aikana mitä haluaisin tehdä. Aika vaan ei yksinkertaisesti riitä. Eikä syynä ole pelkästään tämä ikä niinkuin arvelen jonkun jo mielessään ajattelevan. Tapahtumia on vaan niin paljon.

Yhtenä päivänä tein listan ja valikoin huolella tapahtumat mihin halusin ehdottomasti mennä tai oikeastaan mihin oli mahdollisuus mennä. Työni on sellainen että se rajoittaa jonkin verran.

Olin suunnitellut että menisimme urkukonserttiin omaan kirkkoomme. Olin kuullut kuinka upea se oli viime vuonna ja silloin en päässyt , mutta nyt päivä oli sopiva. Se oli torstai-ilta.
Perjantai aamuna luin sitten arvosteluja lehdestä ja jokainen voi vain kuvitella millä mielialalla kun olin sen täysin unohtanut. Kaksi viikkoa uskollista odotusta ja suuri pettymys, jota itse kutsun jo DEMENTIAKSI!

Naapuri vei minut viime kuussa konsertiin. Paikallinen kuoro Carmeninae (tulikohan tuo nimi oikein) on aivan loistava kuoro. Monet tuntevat heidät, ovatpa televisiossakin olleet. Pohdin josko veisin miehen kuuntelemaan heidän joulukonserttiaan ja puhelinkin siitä hänelle. Hänestäkin kuoro on loistava. No se konsertti jäi kuulematta, tällä kertaa kyllä muistin....

Sanoin miehelle että haluan ehdottomasti Turun suurimmille joulumyyjäisille. Olemme olleet siellä joskus, mutta siitä on paljon aikaa. Sinä päivänä kun ne on järjestetty on ollut aina jotain muuta ohjelmaa. Messuilla on paljon käsityöläisiä.On ihanaa katsella, joskus jopa ostaakin jotain ja tuleepahan noukittua ideoitakin, joita  ukko kulta saapi kätösillään sitten arkarrella.
Sunnuntai-iltana lueskelin facebookia siis sitä bookia josta kaikki asiat selviää. Toden totta!
Eräs ystävä siellä päivitti että hän on joulumyyjäisissä ja vielä auki tunnin kannattaa tulla!
SIIS NE OLI TÄNÄ SUNNUNTAINA JA MINÄ ONNETON KUN MUISTIN ETTÄ SEURAAVANA SUNNUNTAINA!
Tämä siis todella on sitä D-E-M-E-N-T-I-A-A!

Joululauluja lauletaan ensi sunnuntaina siis viikonpäästä ja mikään eikä kukaan VOI TULLA SIIHEN SINNE MENEN! Ei edes se dementia!

Olimme kiertelemässä vanhalla suurtorilla, siellä on myös ihanat markkinat. No niitä ei voi unohtaa kun niitä on siellä joka viikonloppu jouluun saakka.
Jaksan loputtomiin ihailla ihmisiä jotka käsillään tekevät mitä vain ja miten mielikuvitusta käyttämällä saa ihmeitä aikaan.
Mies parka sai taas töitä . Saapi nähdä toteutuuko toiveeni, sen uskon vasta sitten kun näen kasan heinäseipäitä pihalla......
Muutama lahjakin tuli ostettua ja olin onnellinen että löysin jotain mitä ei kaupasta löydy. VIELÄ!
Sitten oli vielä se yksi juttu mitä varten oikeastaan halusin tänne markkinoille. Kävi vaan niin että se JÄI hankkimatta. Ajattelin että varaan heti maanantaina ajan sieltä hoitolasta missä näitä muitakin mummosia hoidetaan, jotka eivät muista ressukat edes omaisiaan. Sitä odotellessa.....
Täytämme joka joulu lastenlasten joulukalenterin jollain pikkuesineillä tai namuilla. Se on tosi kivaa puuhaa etsiä kaksikymmentäneljä erillaista tavaraa. SUOSITTELEN! Varsinkin kun rasia on pieni.
Se oli ihan kiva idea pari vuotta, seuraavina vuosina sitten alkaa ahdistus. Keppo taskussa sitten kiertelemme ympäri lähi seutua ja minä puhisen kuka keksi moisen kapistuksen ostaa. NO MIES TIETENKIN! Kun sitten vihdoin viimein saamme/muistamme sen täytää. Paras palkinto on kuitenkin iloiset lapset kun he riemulla ottavat auton vastaan ja silmät loistaen avaavat luukkuja jokainen vuorollaan. 
Silloin jo päätämme että ensi vuonna taas jos vaan muistetaan!

Laitan vielä yhden tonttu kuvan jos vaikka unohdan niitä tänne laittaa ja jos vaikka unohdan kirjoitellakin. Voin silti olla varma että joulu tulee muistamme tai emme. Ehkä ne paikat joihin oli tarkoitus mennä olleet sittenkään niin tärkeitä. Ehkä se toinen hetki oli tärkeämpi....Sitä pohtiessa vietän tätä onnellista joulun aikaa.....

torstai 27. marraskuuta 2014

Luminen päivä....

Ensimmäiset lumihiutaleet putoilevat maahan. Ne ovat jotain rännän sekaisia
eivät oikeita hahtuvia, mutta kuitenkin lunta. Hiutaleet takertuvat puiden oksille
ja peittävät vihreän nurmikon. "Syksy on ohi", ne huutavat voitonriemuisena.
Ilmassa on joulun tuntua.

Mies oli aamulla kertonut minulle tulevasta lumesta (taas kerran jäi säätiedotus
katsomatta)joten osasin varautua sen verran , että etsin käsiini rapan, harjan
ja hansikkaat. Niillä selviän aika pitkälle.

Töistä kun lähdin olin suunnattoman iloinen, ettei sitä valkoista "töhnää"
ollut kovinkaan paljon, mutta kuitenkin riittävästi. Siinä samassa huomasin
jotta pikku kengät kannattaisi talven tullen vaihtaa asianmukaisiin jalkineisiin.
Hauskaa hypellä lumessa kun kengät sukkia myöten märkinä. Niin ja pipo
tai hattu tai vaikkapa hupputakki olisi myös aika hyvä hankinta. Miten
voi naisihminen joka on elänyt jo kymmeniä ja taas kymmeniä talvia
pukeutua tällälailla. Itse olen sitä mieltä että osasyy on se kun autolla
liikkuu niin ei tarvitse aina olla täyspakkausta päällä.....

Mies on ensimmäistä talvea vapaaherrana. Olen suunnattoman iloinen kun
tämä talkkari vuoro siirtyi hänelle muutamaksi VUODEKSI!
Voinhan minäkin sitä lunta lapioida, mutta vain silloin kun MINULLE
SOPII. Sitä odotellessa..... Tiedän senkin että se on hyvää urheilua,
urheilkoon ukko välillä , tuumailen.....

Mies kertoo kuinka tasan kello kolmetoista alkoi satamaan. Hän katseli
ulos ikkunasta ja muisteli kuinka monena talvena hän oli liukastellut
lumessa ja repinyt raskaita taakkoja hangessa. Kuinka iän karttuessa
hän oli jaksanut vain siksi, että tiesi miten lumen jälkeen tulee aina kesä.
Nyt ne ajat olivat vain muistoja ja siksi hän oli ihan VAPAAEHTOISESTI
pukenut lenkkivaatteet päällensä ja lähtenyt lenkille. Siis lumipyryssä!
Hän oli kävellyt puolitoista tuntia ja nauttinut joka hetkestä.

Jokaikisellä pihalla jossa asuu lapsia on lumi-ukko. Miten ihmeessä
ne ehtivätkin tekemään sellaisen suhteellisen pienestä määrästä
lunta. Se on aivan kuin muistomerkki joka pitää pystyttää kun
jotain merkittävää tapahtuu. Siitä kohtaa josta ukon tekolunta
ei ole otettu, on maassa kuvia lumienkeleistä.
Luonto herää valoon ja lapset ja monet aikuisetkin. Itse en kuulu
niihin ihmisiin. Sallin kyllä mielelläni sen lumen, jotta lapsilla
olisi ulkona jotain tekemistä ja jos joku nyt välttämättä tykkää
hiihtää niin hiihtäköön minun puolestani. Lunta voisi tulla
vain nurmikoille ei ajoteille.

Lumi toi ehkä lisää potkua joulu valmisteluille. Verhot tuli vaihdettua.
Kuusta ei kuulemma vielä tuoda sisään, niin laitoin kuusen oksia
maljakoihin ja vähän niitä sitten koristelin. Hyvä niinkin...
Yhden sunnuntaipäivän siinä sitten huhkin ja hämmästelin
mitä kummaa taas olen viime jouluna ostanut, siis koristeita.
Joka vuosi pitää olla perinteitä ja jotain erillaistakin, ei välttämättä
ostettua vaan itse tehtyä tai siis mies on tehnyt.
Laitoin hänet askartelemaan enkeitä, mutta nyt sain vastauksen
"ei onnistu". Vähän siinä hämmästelin, hänestä joku raja pitää
kuitenkin olla......

Lumi suli ja lämpö palasi jälleen kyläämme ja luultavasti melkein
koko maahan. Taivas, ilma ja maa ovat kaikki saman värisiä.
Älä murehdi joulu tulee silti oli maassa mitä hyvänsä. Joulu
valon juhla lähestyy. Valmistellaan joulua ja tuodaan sitä
valoa ja iloa ihan muuten vaan kanssa kulkijoille.
Minä ainakin nautin täysillä tästä onnellisesta joulun ajasta
ja juoksen jälleen pikku kengissä kunnes jonain päivänä
huomaan taas olevani umpihangessa sukat märkinä.....


Meidän pihalle on ilmestynyt uusi punainen mökki. Kuvassa ei juuri nyt ole asukkaita,mutta
kovasti on mieluinen ollut :)

Ensimmäinen joulun kukkakin jo täydessä loistossaan. Onneksi riittää nuppuja vielä.


lauantai 22. marraskuuta 2014

Joululahja ostoksilla......

Tuntui että kaikki mahdolliset kaupat lähettivät kilvan postilaatikkoomme
erillaisia tarjousvinkkejään. Lupaukset alennuksista  olivat noin 15-50 %
tavarasta riippuen. Päätin ottaa kaiken irti tarjouksista ja todella verrata
kuka antaa minulle haluamani tuotteet kaikkein edullisemmin.

Leikkasin talteen kuponkeja joissa luvattiin prosentti alennuksia.
Tulostin kuponkeja joilla saisi alennuksia ja kirjoitin lapulle
jotta muistaisin mistä ja mitä maksaa missäkin. Olin varustautunut
niin hyvin kuin suinkin operaatioon " hyvät kaupat pienellä vaivalla!"

Olimme muutamaa päivää aikaisemmin käyneet vähän tutkailemassa mitä
kenelläkin on tarjolla ja samalla katselemassa mistäköhän kukakin
pitäisi. Olin vaatinut ettemme osta erästä lahjaa citymarketista, kun haluan
nähdä mitä se maksaa muualla. Mies vaati hankkimaan sen heti , mutta
en antanut periksi. KATSELLAAN tivasin ja hän myöntyi.
Kun sitten seuraavat päivät tutkailin kilpailevissa liikkeissä en löytänyt
kyseistä tavaraa mistään. Hikikarpalot otsalla kerroin miehelle, että
näin pääsi käymään. Voiton riemuisena hän tokaisi välittömästi:"MITÄ
MINÄ SANOIN OSTETAAN SE!" No ehkä mainitsit, tuumailin hiljaa
mielessäni. Hänen ilmeensä oli kyllä sellainen, että minun pitäisi tässä
nyt alkaa leluksi muuttumaan...

Vapaapäivän aamuna päätin jotta lähdetään ostoksille ajoissa.
Herätän miehen. Hän syö rauhassa aamupalansa.
Kyselen varovasti voidaanko lähteä pikapuolin.
Kuulen muminaa, mutta ymmärrän sen myöntymiseksi.
Mies lukee lehteä kaikessa rauhassa.
Vihjaan että olen valmis ja varovasti kyselen:"Kestääkö kauan?
"Ei  kestä" oli vastaus. Tuumailen mielessäni kuka sen keksi
jotta naiset ovat hitaita kun pitäisi jonnekin lähteä.
Kuulen hetken päästä miten hän höpöttää yksinään "Laittaisinko tuon
paidan vai pistäisikö nämä housut tai farkut!" HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ
sanon ehkä liiankin lujaa. No kivahan se on siistin miehen kanssa kävellä
ei siinä mitään, mutta M E N N Ä Ä N ! ! !

Vaadin miestä ajamaan heti paikalliseen citymarkettin ja suurin piirtein
juoksin leluosastolle ja hyllyjen väliin josko siellä vielä olisi kyseinen lelu.
Nyt oli vuorostaan minä joka puhisin:"MITÄ MINÄ SANOIN ei niitä
kukaan vielä osta!" Samalla huokaisin niin syvään kuin vain voin ja toivoin
ettei mies huomaa.
Teimme hyviä ostoksia ja kassan jälkeen olimme samaa mieltä HALVALLA
SAATIIN JA KAIKKI!

Seuraavaksi kirjakauppaan. Kasa kirjoja syliin ja kassalle. Kaikki mahdolliset
kupongit tiskiin. Sitten  kassa alkaa vielä puhella miten heillä on sitä ja sitä
ja miten edullisesti. Eikun lasku uusiksi, eikä kestä kauan jos sattuu olemaan
harjoittelija. Kaikkihan me joskus ollaan harjoittelijoita......miks just nyt???......
Mutta halvalla saatiin ja tyytyväisiä oltiin.

Päätimme poiketa kahvilla ja syödä voileivät.  En ole koskaan syönyt
moista tavaratalon kahviossa. Hinta aivan minimi ja maku loistava.

Yksi kauppa piti vielä käydä. Onneksi kahvi piristi hieman. Mies jatkoi
innostuneena lahjojen tarkastelua ja oli valmis tekemään jo monta kauppaa.
Minä laahustin väsyneenä perässä .
Silmät alkoivat kuitenkin kirkastua pikku hiljaa kun lähestyimme naisten
vaateosastoa. Olen kuitenkin jo aikaisin syksyllä päättänyt
etten tarvitse mitään. Sellaisia juhlia ei tule etteikö kaapista päälle pantavaa
löydy.  Jostain kumman syystä kuitenkin eräs mekko melkein pomppasi
eteeni ja suorastaan vaati että sovitan sitä. Vastusteluista huolimatta löysin
itseni pukukopista ja olimme ihan loistava pari mielestäni....
Tulin kopista ja juuri kun olin viemässä tätä takaisin kuulen äänen takaani:"
Ehdottomasti otat sen!" sanoo mies. Jos mies sanoo näin  onhan se uskottava
vai mitä ?

Matkalla kotiin teimme "inventaariota" kaikista hankinnoista ja olimme
vieläkin sitä mieltä että hyvät kaupat teimme. Minä hieman häpeilin
sitä mekko kauppaa, että siihen se etu sitten taisi mennä. Mies senkun
lohduttaa:" Hyvää mieltä tällä reissulla ollaan saatu monelle roppakaupalla
kaipa sitä saapi vähän itselle:"
Niinpä sekin on ihan totta , olen samaa mieltä. Viisas on tuo mies, JOSKUS.....

Muutama lahja on vielä hankkimatta. Sen kyllä voin sanoa, että tarkkana
saa olla jos todella löytää sen edullisimman hinnan samasta tavarasta.
Töitä pitää sen eteen tehdä ja töppösiä toisen eteen myös. En yhtään ihmettele
jos nuoret verkkokaupasta paljon ostavat, kotisohvalla vertaillaan hintoja. Viisasta.
Jos hankit lahjoja toivon hyviä kauppoja.
Joku taas ajattelee etteivät ne lahjat noin tärkeitä voi olla yhdessä olo on tärkeämpää.
Totta sekin, mutta lahjat vaan on KIVOJA ja varsinkin nautin niiden antamisesta.
Nautin myös joulun valmisteluista joten lähdenkin tästä hääräilemään
sitä onnellista touhuiluani....

Enkeli kokoelmani lisääntyi taas yhdellä, kiitos ystäväni. 




lauantai 15. marraskuuta 2014

Asioilla on aina kaksi puolta....

Olin kirjoittanut ipadin "muistiinpanot"kohtaan lauseen joka laittoi minut tuumailemaan.

"Vastustamme usein tilannetta joka ei satu miellyttämään meitä."

Tuntuuko tutulta? Tiedän että joku ajattelee välittömästi "En todellakaan ja miksi?"
Sinä nyt satut olemaan niin impulsiivinen ja sillä siisti. Toiset nyt vaan ovat.
Ihailen näitä ihmisiä suunattomasti ja maailmankaikkeus tarvitsee
juuri näitä ihmisiä. Näitä ihmisiä luomaan uutta ja olemaan tehokkaita
ja viemään rattaita eteenpäin.Kannustamaan,tukemaan, luomaan
tulevaisuutta.

On myös muita/meitä siis mihin myös itse kuulun, joita rutiinien rikkominen
tuottaa aina jonkin sorttista tuskaa. Vaikka peräänkuulutankin aina että
pitäisi tehdä joka päivä joku asia toisin , niin sen asian yleensä
tekee toisin mikä miellyttää. Hankalaa ja monimutkaista vai kuinka?
Sitä vaan tuumailen tässä eräänä päivänä että ASIOILLA ON AINA
KAKSI PUOLTA.

Ajattelin että olemme sen verran lähellä joulua, että alan postaamaan
joka ikinen päivä.  Hehkutan tätä joulua niin paljon että jokainen
ymmärtää kuinka ihanaa aikaa se on minulle. Otan kuvia senkun kerkiän
kaiken maailman tontuista ja enkeleistä. Laitan miehen hakemaan
kuusen ja koristelemaan sen ja taas kuvaan. Lähetän joulukortit
ennenkuin kukaan edes tajuaa, että ne pitää lähettää. Tietysti
ryntään heti ensimmäisenä vapaapäivänä kauppaan ostamaan
kaikki joululahjat mitä olen ajatellut ostavani......
Vaan ajattelinkin asiaa uudelleen....
Ystävä saa romahduksen kaikista näistä puheistani. Hän "vihaa"
joulua ja hänellä on siihen syynsä.
Toinen menettää yö unensa koska joulu on töissä niin raskasta
aikaa, että tuskin pystyy yöllä aivojansa leputtamaan, kun kinkut
juoksee uniinkin.
Kolmas haluaa ehdottomasti viettää joulunsa jossain lämpimässä.
Ihan sama missä, kunhan varpaiden alla on kuumaa hiekkaa ja
lasissa jotain muuta kuin kuumaa glögiä. Hänen mielestään siat
voivat juosta mielummin pellolla kuin hänen perintölautasilleen.
Niinhän se on että ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA.

Tänä päivänä minulla ja varmasti monella muullakin on paljon
kiireitä. Luvattuja tapaamisia on vaikea järjestää. Aikatauluttamista
koko elämä. Ystävien tapaaminen on jäänyt vähemmälle ja podemme
huonoa omaatuntoa. Päivät kuluu ja viikot vierii. Ajatukset pyörii
mielessä, jotta PITÄISI, PITÄISI....
Kun vihdoin ja viimein saan aikaiseksi kutsua jonkun meille en
sitten suostu avaamaan ovea muutamaan tuntiin ja vieraat saavat
vaikeroida ja haukotella tuoleissamme aivan rauhassa.
Väsymisen valittelu on aivan turhaa ja sitten se iän ikuinen
selitys, että MINÄ siis MINÄ joka olen heidät kutsunut olen
se väsynyt. Väsynyt milloin mistäkin, töistä tai heistä.
Yritykselleni keittää kahvia vielä toisenkin kerran illan aikana, saan
yleensä hirveän ryöpyn "EI MEIDÄN TAKIA!" Voi veljet
juuri heidän ja tietysti ihan vähän itsemmekin takia haluan sen tehdä....
Olen kyllä alkanut vakavasti pohtia että pitäisikö se ovi sittenkin
avata vähän aikaisemmin, jospa ne vieraat eivät viidykkään meillä
koska ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA.....


Yritän opetella etten vastustaisi tilanteita jotka eivät aina ole
niin miellyttäviä. Yritän ottaa niistä sen ilon minkä niistä saa, koska
olen varma että sinnekin se ilo on piilotettu.
Yritän opetella olemaan kuin lapsi joka hyppää vesilätäkköön ja
nauttii kun vesi lentää nenänpäähän asti.
Yritän opetella ymmärtämään häntä joka haluaa paukkuvaan pakkaseen
vaikka vaihtoehto olisi auringon lämmittävät säteet.
Yritän muistaa että ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA.
Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Välillä on vaikeaa ja joskus
tosi vaikeaa, myös minulla.... Se onko se onnellista pitää päättää ihan
itse....Aina löytyy jokin syy olla onnellinen...

Valoa pimeneviin iltoihin....ole hyvä :)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Valmistelut on alkaneet....

Meillä hääräillään taas kovasti. Se että kuka hääräilee ja kuka
suunnittelee ei varmasti ole mitään epäselvyyttä. Jokainen
tekee mitä osaa ja se joka osaa myös tekee.
Joulu lähestyy ja kaikenmoinen koristelu into kutkuttaa
niin ettei malta odottaa edes kuun loppuun. Yleensä
aloitan marraskuussa laittamaan vaivihkaa sinne tänne
jotain pientä. Varmaan se alkaa niistä valoista, kynttilöitä
kun meillä poltetaan ympäri vuoden. Tyynyt ja verhotkin
voi laittaa tosi aikaisin, meillä kun ei enää tontut hypi
ikkunoissa. Meidän pienet tontut(lapsenlapset) kun saapuvat vasta
jouluna, niin on silloin sitten ihan eläviä tonttuja
jotka hyppii seinille ja ikkunoille.

Tänään sainkin sitten päähäni että mies saa tehdä kuusikranssin
oveen ja just nyt ja heti. Hän nyt minut tuntien tiesi että
se pitää tänään tehdä (onneksi) kun sitä ehdotin.
Siis kauniisti ehdotin:"Sitten kun ehdit, kiva jos tällä viikolla!"
Hän ehdotti josko lähdettäisiin lenkille, niin hän voisi
jotain oksia ottaa jotka taipuisivat renkaan pohjaksi.
Lauseen lopussa seisoin ulko-ovella häntä odottamassa.
Lenkki teki tosi hyvää, vaikka puhisin enemmän kuin koskaan.
Viikon sairastelu oli jättänyt kuntoon heti aika loven.
Onneksi hän malttoi välillä pysähtyä ja ottaa niitä oksia
niin sain levättyä ja vedettyä henkeä oikein kunnolla.
En uskaltanut valittaa, koska minun asiallanihan nyt ollaan.



Siitä se sitten lähti se askarteleminen. Ajattelin että onhan se hassua että on tekeväinen talossa
miten ihmeessä minä joka vuosi olen tällaisen jostain ostanut ja sitten itse vähän tuunaillut.
Tarvikket tuosta lähimetsästä ja kuusia on vaikka muille jakaa omalla pihalla.
Olin heti sitä mieltä , että mies saa ruveta näitä tekemään oikein urakalla minä
hoidan sitten sen rahastamisen. En oikein ymmärtänyt miksi hän vain nauroi.


Minä sisällä hääräilin ruokapuuhissani kun hän tuo Vapaaherrani ulkosalla sormet
huurteessa väkersi vaimolleen ovikranssia.
Välillä hän ilmestyi ikkunan taakse varmistamaan oliko tekele oikean kokoinen.
Minä puolestani nyökyttelin tai puristin päätäni. Tässä kohtaa oli
ihan pakko sanoa että hieman olisi vielä parantamisen varaa. Pelkäsin
kyllä josko loukkaisin hänen taiteilija lahjojaan. Tapansa mukaan hän
vaan nauroi ja sanoi sen olevan ihan kesken. HYVÄ!....tuumailin....

Ruoka tuli valmiiksi ja niin kranssikin.


Mumma on taas onnellinen kun ovikranssi toivottaa joulu valmistelut alkaneeksi.
Kyllä näitä kehtaisi myytäväksi tehdä , vai mitä ?


Ruoka on syöty ja istahdan "tuumaustuoliini".Katselen miten linnut harakat,muutama
närhi ja lauma pikkulintuja, tinttejä sun muita mitä en edes tunne, hyppivät
iloisesti unkarinsireenissä. Mies on laittanut niille ruokaa, minun vastusteluistani
huolimatta. Olin sitä mieltä ettei aloitettasi ruokintaa liian aikaisin
koska luonnossa on vielä syötävää. Kun pakkaset saapuvat niin sitten vasta.
Oli yksi pakkas yö niin mies vauhdilla kauppaan ja ostamaan koko
repertuaari niille pikku visertäjille. Seuraavat päivät olivatkin sitten
lämpiä, mutta miespä ei raaskinnutkaan lopettaa ruokintaa.
Minä melkein kuulin miten ne siellä nauroivat hänelle kun hän täyttää
kepot ne syövät ne porukalla päivässä tyhjäksi.
Tarkemmin kun katselee kun hän täyttää siemenkoppaa voi nähdä
kuinka lintu lentää aivan hänen lähelleen. Istuisi varmasti olkapäälle
jos vain uskaltaisi. Selvästi näkee että se tuntee ruokkijansa ja
jotenkin tuntuu että ruokkijakin sen.....

Ajattelin vielä laittaa sellaisen tähden tuonne ikkunaan ja vähän
valopalloja myös, kyntteliköt saa vielä odottaa. Tosin yksi on
jo laitettu mutta se on tuonne metsään päin niin sitä ei muut näe.
Tuonne tielle päin oleville ikkunoille laitan sitten pikkujouluna.
Siinäpä sitä sitten taas pikuisen joulun odotusta. Huomenna laitan....
ja sitten laitan....no niin kaipa ne siitä, on vaan niin ihanaa aikaa...

Tällaista tuumailua tänään, toiset tykkää joulusta ja toiset melkein
vihaa sitä.Sitä tässä eräänä päivänä tuumailinkin, nimittäin
sitä että ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA. Mutta siitä
sitten joskus tuonnempana kunhan ehdin kirjoitella.
Nyt toivottelen sulle ihanaa ja onnellista joulun odotusta ja
ihan tavallista onnellista elämää...


lauantai 8. marraskuuta 2014

Mun Päivä!

Kello ei soi tänäkään aamuna. Ei siinä mitään vikaa ole
herään vaan ennen kuin se ehtii soimaan. Tänä aamuna olen
todella väsynyt, jostain kumman syystä olen "päivystänyt"
kelloa melkein koko yön.Ensimmäisen kerran noin kahdelta
ja siitä sitten tunnin tai puolentunnin välein.
Jätän makuuhuoneen oven tarkoituksella auki, koska miehen
pitäisi myös herätä kohta puolin. Ensitöikseni nappaan
yön yli tekeytyneen taikinan pöydälle, kääntelen pari kertaa ja jätän sen siihen
vielä nousemaan. Uuni päälle ja padat uuniin. Tässä
välissä sitten voinkin lähteä postilaatikolle.
Väsyneenä lompsin laatikolle , hiljainen aamu kuten aina.
Tässä kylässä nukutaan pitkään, hyvä unisia kaikki.

Mitähän tänään kehittelisi näitä töitä itselleen kun tuo
mieskin lähtee sinne nuorten luo. Aivot työskentelevät
tiiviisti ja vihjailevat koko ajan tekemättömistä töistä.
No niitä nyt on kerääntynyt kun tämä viikko on mennyt
lähinnä sairastaessa eli edestään löytää jne...

Mies tekee lähtöä, laitan vielä tuoreen leivän hänelle
mukaan tuliaisiksi. Hän kyselee varovasti miten aioin päiväni viettää
menenkö jonnekin , saanko ajan kulumaan.
Kerron hänelle tekemättömistä töistä ja hänkin
on sitä mieltä että taitaa aika loppua kesken.Siis tosiaan
aika loppua kesken,mietin. SIIS MUN OMA AIKA!
Toden totta tänään on MUN PÄIVÄ!

Siitä alkaen kun miehestä tuli Vapaaherra mulla ei ole
ollut omaa aikaa vaan se on MEIDÄN AIKA! Ei siinä
ettenkö nauttisi siitäkin koska sitä meillä on ollut tosi
vähän koko yhteisen historian aikana. Liian vähän.

Vilkuttelen jo vähän liiankin innostuneena miehelle,että
hei vaan ja menoks ja paljon rakkaita terveisiä.

Ensimmäisenä ohjelmassa saunan ja kylpyhuoneen pesu.
HEITÄN pesuaineet seinille ja tuskin maltan odottaa,jotta
pääsen kuuramaan. Niskassa takoo koko ajan MUN PÄIVÄ!
Sen pitää olla jotain muutakin kuin kuuraamista.

Nopeus ennätys varmaan tuli pesussa ja lihakset kasvoi ainakin
kahdella sentillä sen verran rajua oli pesu.
Olen matkalla hautausmaalle viemään kynttilöitä.
Sytytän kynttilän omalle isälleni ja veljenpojalle, nuorelle
isälle joka nukkui pois ihan liian aikaisin. Tuumailen kuinka
lepää siinä kaksi isää niin erillaisia olivat heidän elämänsä....
Tunteellisen hetken jälkeen kipittelen vielä appeni haudalle
kynttilä kädessä.

Ehdottomasti kotiin on ajatukseni, jossain sisällä kun joku
jo ehti huutamaan"Voit mennä Shoppailemaan!" Vastasin
heti jämäkästi."EN TARVII MITÄÄN!" Ääni hiljeni,uskoikohan ...

Seuraavaksi imurointia ja vauhdilla. Tuntui että koko ajan omatunto
huusi. Ota kunnolla! No otinhan minä, ainakin aikaa kului....
Takaraivossa kolkutti MUN PÄIVÄ!

Olin kehuskellut illalla miehelle miten aion siivota kaikki
astia kaapit , niin keittiössä kun ohohuoneessa. Miten ihmeessä
mä selitän etten siivonnutkaan. No en selitä vaan toimeen.
Mä niin nautin tästä omasta siivous ajasta, puhisin jossain välissä....

Kaapit tuli siivottua ja onnittelin itseäni miten olinkaan taas
pystynyt luopumaan muutamasta keposta, rakkasta reseptistä,
kasasta vanhoja kalentereja, muutamasta kuivuneesta kynästä
ja ja.....

Kun tyhjennän pesukonetta (siis senkin laitoin jossain välissä päälle)
huomaan kasan puhtaita pyykkejä. Silitän ne huomenna. Ennenkuin
ajatus kunnolla edes katkeaa, omatunto jo huutaa mitä minun
pitäisi huomenna tehdä sekä opastaa"jos teet tänään huomenna huilaat."
Päätän noudattaa sen ehdotusta, vaikka hieman mietin kukahan
ne nyt märät pyykit sitten huomenna silittää.

Ruokatauko! Aion nauttia kaikessa rauhassa ateriani. Tosin
tuli mieleen pari työjuttua mitä myös pitäisi tehdä. Teen ne nyt
niin sitten voin aloittaa aikaisemmin sen MUN PÄIVÄN.
Huomaan jääkaapissa kermavaahtoa jota on jäänyt synttäreiltäni
ja päätän syödä sitä rahkan ja marjojen kanssa. Mä niin
herkuttelen, enkä jätä mitään miehelle.
Jätän kuitenkin....

Ajattelen vielä valmistella huomiselle ruokaa niin on sekin
sitten huomisesta pois ja voin seurustella sen päivänsankarin
kanssa.
Astianpesu kone lopettaa käyntinsä ja kerään astiat kaapeihin.
Vessa pitää vielä pestä ja läksyjäkin olisi hyvä kerrata.....

Sytyttelen kynttilöitä ympäriinsä. Päätän että kirjoitan vielä
SULLE miten meni MUN PÄIVÄ!
Tuntuu hiljaiselta kun mies on poissa.
Alan tarkkailla kelloa ja pohtia koska hän on lähtenyt
ja milloin hän on kotona. Kello kuluu ja pääsen kirjoituksen
loppuun , en tunnusta olevani huolissani koska olen
päättänyt että tämä on MUN PÄIVÄ. Nautin siitä niinkuin
niistä päivistä kun olemme yhdessä.
Nappaan tietokoneeni ja käperryn sohvan nurkkaan, päätän
päivittää facebookin ja lukea sähköpostit ym. Palkaksi
nappaan rivin fazerin suklaata, siitä miehen levystä.
Avaan tietokoneen ja ovi avautuu, aina yhtä reipas
pappa huikkaa heit ja kysyy:"Miten meni sun oma aika?"
Ihan hyvin naureskelen. Itse asiassa kun tarkemmin ajattelen
tänään ja ihan joka päivä on se MUN PÄIVÄ.
MUN PÄIVÄT ne on niitä tavallisia onnellisia päiviä......

Aamupuhteita :) On muuten makoisia leipiä , toinen paistui padassa ja toinen kattilassa :)





keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tahdonvoimaa.....

Muistan kuin eilisen päivän sen vuoden kun muutimme maalta
kaupunkiin. Ensimmäinen vuosi oli kuin satua, unelma
kaupunkiin muutosta oli totta ja maalaistyttö oli kaikista
asioista vähän pyörällä päästään, niin oli myös elimistönikin.
Ei ollut oman lehmän maitoa, ei oman maan juureksia, perunoista
puhumattakaan. Muutto kun oli kesäkuussa niin sen
vuoden satoa ei ollut. Maaseudun tutut "pöpöt" jäi sinne
ja kirjaimellisesti kaupungin "pöpöt" halusivat tutustua
minuun oikein kunnolla. Ensimmäinen vapaa syksyllä
kun tuli, sitä en oikein kunnolla muista mutta luultavammin se
oli pyhämiesten päivän aikaa, olin kovassa kuumeessa.
Seuraavaksi tulikin sitten joulu sama peli jatkui, tuli
hiihtoloma,tuli pääsiäinen ja muita viikonloppuja.
Olin aina sairas kuumeessa ja jotain muuta. Kun viimein
tuli juhannus olin kovassa kuumeessa  ja lisäksi minulla oli
tuhkarokko johon sain penisiliiniä.
Sille olinkin sitten ALLERGINEN ja
sen seurauksena vietin viikon sairaalassa ja toipuminen kesti
melkein koko kesän. Kun kerroin äidille miten pikku lintu tuli
ikkunani taakse koputtelemaan, äiti oli aivan varma etten selviä tästä....
Selvisin kuitenkin mutten halunnut enää koskaan sairastua
vuosi oli ollut niin rankka.
Siitä alkoi paraneminen , tuntui että se oli tahdonvoimaa....

Joskus työssä tulee eteen aikoja jolloin kyllästyminen on
niin käsin kosketeltavaa ettei ulos pääsyä ole. Ajattelemme
että lopputilin ottaminen ei tuo ratkaisua ja taloudellinen
tilanne ei sitä salli. Tänä päivänä varsinkin ...
Mutta on myös ihmisiä jotka ovat rohkeita ja vaikka ehkä
tämä pelkokin on mukana he tekevät sen kaikesta huolimatta ja
kas kummaaa asiat järjestyvät. Ainahan asiat järjestyy tavalla
tai toisella. Mutta on myös ihmisiä joiden asiat eivät palaa
enää koskaan turvalliseen uomaansa ja vaikka he kuinka
toivovat että voisivat perua muutoksensa, se on myöhäistä....
Minä kuuluin siihen ensimmäiseen ryhmään rutisin ja ruikutin.
Tuli aamu jolloin istuin paikallisessa bussissa ja rukoilin
että joku kaappaisi tämän bussin kun en kerran sairaaksikaan
tullut, mitä olin koko aamun toivonut. Toivonut että olisin
saanut edes viikon sairasloman ja voinut levätä tästä työstä.
Joku kumma "niksaus" jäi kuitenkin voimaan ja sain
kerrottua esimiehelleni etten jaksa/ halua enää tehdä tätä
työtä. En kuitenkaan haluaisi pois talosta ,koska ei siinä
mitään vikaa ollut mutta kerroin myös ymmärtäväni
jos minua ei voitaisi sijoitaa muihin töihin.
Esimies oli ymmärtäväinen ja sijoitti minut aivan uuteen
ympäristöön. Se oli yksi elämäni parhaista työvuosista.
Harmitus tuli vasta sitten kun laman myllerryksessä
se loppui. Silti voin sanoa etttä ilman sitä loppua en olisi
nyt tässä, tässä työssä mitä rakastan.
Näin jälkeen voin ajatella, onneksi oli sitä tahdonvoimaa......

Kaikki lehdet on luettu, tietokonetta selattu niin että
silmiä väsyttää . SIIS HÄDIN TUSKIN JAKSAN TÄTÄ KIRJOITTAA :)
Torkuttu niin että pelkään etten kohta nuku yöllä.
Kähisin muutaman päivän töissä sillä seurauksella
että ääni lähti lähes kokonaan. Tuntui ettei jaksa hengittää
keuhkot toimivat vain puolella teholla.
Oma työni ei ole sen tärkeämpää kuin toistenkaan työt,
enkä minä sen kummempi kuin muutkaan. Erona on
vain se että minulla ei ole sijaista, enkä voi paikata
päivää koska työ tehdään tänään tässä ja juuri tässä.
"Yleisön" ja perheeni painostuksesta menin kuitenkin
lääkäriin.
Diagnoosi oli äänihuulten tulehdus,angiina,keuhkoputkentulehdus,
alkava korvatulehtus ja kuume. Arvasin osan mutta silti HARMITTI!
Varmasti harmitti esimiestäkin, silti hän jaksoi sanoa minulle:" Ei
sinuun paljoa muuta olisi mahtunutkaan"
Työt jää tekemättä sille ei voi mitään vaikka HARMITTAA.
Tuumailen miten eri elämän tilanteita voi tulla, joskus
sitä haluaa sairastua ja joskus haluaa ehdottomasti pysyä
terveenä.
Minä lähden nyt päivä-unille toipumaan ja etsimään sitä
tahdonvoimaa jotta voin taas entistä ehompana palata
normaaliin elämääni, siihen onnelliseen elämääni.....


Enkeleitä päiväänne pysykää terveinä . Rakkaudella Mumma....

lauantai 1. marraskuuta 2014

Elokuvissa.....

Silmiini osuu paikallislehden ilmoitus elokuva illasta. Hassua miten en ennen
ole sen kummemmin reagoinut niihin. Toki olen huomannut että
siellä jonkin sortin teatteri on, mutta pakko tunnustaa asenne
on ollut hieman epäluuloinen.
Päätän muuttaa asennetta ja kerta heitolla. Sitä on ehdottomasti
kannatettava. Miksi lähteä suureen Turkuun hakemaan parkkipaikkoja
epätoivoisesti ja matkakin viereiseen kaupunkiin on puolet
lyhyempi.
Ilmoitan miehelle että haluaisin pitkästä aikaa elokuviin ja kysäisen
ihan vaan muodonvuoksi (olinhan päättänyt että sinne mennään :) )
olisiko hän innostunut. " Juu mennään vaan ", oli vastaus sen
koommin hän ei kysynyt mitä katsomaan tai minne. Sanoin kuitenkin
että sunnuntai-iltana mennään varaudu siihen. Vastaus taisi jäädä
ilmoihin pyörimään....

Kun sunnuntai-iltana  pöyhisin tukkaani ja kaivoin käsilaukkuani
kaapista mies hämmästeli olinko menossa jonnekin? Minä
puolestani hämmästelin hänen verkkarihousu lookkiaan.
Hän joka ei lähtisi niissä edes lähikauppaan. Kun sitten
muistutin häntä sovitusta elokuva illasta, sain ilokseni
seurara jälleen kerran miten vaatteitten vaihto tapahtuu
maailman ennätys vauhtia. Eikun matkaan.....

Koska tapanamme on olla ajoissa niin sitä se oli tälläkin
kertaa, vaikka olimme mukamas lähteneet "viime tipassa".
Parkkipaikalla oli muutama auto ja huomasin että niissä
istui pariskuntia, emme sittenkään olleet ensimmäisiä.
Huomasin että joku tulee avaamaan ovia ja halusin
ehdottomasti lähteä sisälle. Oli lämmin ilta ja mies jäi
kävelemään vielä pihalle kun minä rymistelin ensimmäisenä
asiakkaana sisälle. Kuin varmistaen jotta varmasti
näen kaiken mitä näkemistä on.
Ystävällinen lipunmyyjä selittää ettei ole paikkalippuja
joten paikan voi valita itse. Hän kertoo myös ettei odota
suurta yleisö ryntäystä koska kuvaa on ollut katsomassa
jo yli tuhat katsojaa. Minä puolestani näen silmissäni
kuinka yritän epätoivoisesti rynniä ovesta sisään ja toivoa ettei
tarvitsisi etupenkillä istua. Kaikki pienet ihmiset tuuppivat
ja ohittavat minut minun kainaloitteni alapuolelta.
Palaan todellisuuteen ja kiitän lipusta. Lippu on pieni
paperin palanen ja siinä lukee KAKSI HENKILÖÄ.
Puhelemme myyjän kanssa vielä niitä ja näitä, huomaamme
viimein olevamme melkein naapureita. Vaikka kova
puhumaan olenkin,mutta tällaiseen ei olisi ollut
mahdollisuus isossa elokuvateatterissa. Mikä tunnelma tuumailen....
Niin ja suklaakarkkeja niitä pitää vielä ostaa on miehen
ehdoton vaatimus...

Katselen hymyissä suin teatterin aulaa. Valkoiset penki kiertävät
aulan seinän vierustaa. Keskellä aulaa on pieniä pöytiä
ja jokaisen pöydän ympärillä on neljä tuolia. Pöydillä
on muodikkaat liinat joissa on ihania tähtiä. Suloista!
Huomaan myös muutaman paikallislehden, tosin ne
ovat jo viikon vanhoja mutta ei sekään tunnu haittaavan.
Aula on kuin ohohuone todella kodikas.
Ihanat  vanhat puuovet ovat kuin "nappi
silmään" tähän tilaan. Seinillä filmitähtien kuvia tosin
en tunne ketään.(En myöskään ole asiantuntija)
Kuvat vaikuttavat viisi- kenties kuusikymmentä
luvun kuvilta, mutta ei ole Marilyniä ei Bogarttia, Elviksestä
puhumattakaan.

Aula alkaa pikku hiljaa täyttymään ihmisistä. Pariskuntia
sellaisia meidän ikäisiä, muutama nuorempikin sentään löytyy
joukosta. Ovet avautuvat ja kuin käskystä kaikki menevät
sisään rauhallisesti ilman minkään näköistä ryntäystä.
Tosin ensimmäisenä tulimme sisään mutta jonkun
näköinen barrikaadi siihen oven eteen tuli koska meidän
vuoromme mennä siirtyi jonkin verran.
Sali oli kodikas kuin mikä ja siinä mielessäni jo tuumailin
jos joskus taas elokuviin lähden niin tänne tulen.
Seinillä oli mainos paikkoja ainakin kuudelle ja niistä
valitettavasti oli täytetty vain kolme. Mielessäni toivoin
että kaikki tulee täyteen, koska varmasti kaikki tuotto
on tarpeellista tällaiselle pienelle teatterille.

Esityksen jälkeen ihmiset lipuivat ulos yhtä kauniisti
kuin sisällekin. Huikkasin vielä lipunmyyjä tytölle
joka avasi ovet että "Tykkäsin!"
Pihalla tönötti ihana nakkikioski sellainen vanhan aikainen.
Mies pohti ostaisko jotain, olin sitä mieltä että ei mulle
kiitos mutta osta vaan itsellesi. Hän jätti ostamatta ja
niin teki moni muukin, sitä hiukan harmittelin.
Mielessäni toivoin yrittäjälle hyviä myyntejä. Ilta oli
vielä nuori ja varmasti nälkäisiä vielä liikkeellä.

Koti matkalla olemme ehdottomasti sitä mieltä että
kokemus oli loistava ja väli seuraavaan kertaan voisi olla
vähän pienenpi. Edellisestä elokuva reissusta taitaa
olla jo lähes viisi vuotta. Olen aina niin saamaton, kun
joku hyvä kappale tulee se loppuu ennenkuin ehdimme
ja sitten se jo tuleekin televisiosta. No säästyipä meno.
Niin se kappale...se oli MIELENSÄ PAHOITTAJA...
Tykkäsin mutta en pahoittanut mieltäni.....
Hymy huulillani palasin kotiini jatkamaan tätä onnellista
elämääni, ehkä myös jotain jäi sydämmeeni siitä kuvasta ja
ennenkaikkea siitä teatterista.....


Kuva ei ole omani vaan se on teatterin sivuilta otettu.

lauantai 25. lokakuuta 2014

"Veräjäst pellol"......

Ruokahetki tiistaiseen tapaan on alkamassa. Olen sitä mieltä kun
kerrran viikossa käymme jälkikasvua katsomassa voimme antaa
heille pienen jälkkärin aina ruokailun päätteeksi. Olkoon se
sitten pulla, keksi tai joku nanna sillä ei väliä, mutta herkku kuitenkin
ja YKSI.
"Mitä jälkkäriä meillä on tänään ?" kyselee Suloisuus iloisesti.
"No olen ottanut pipareita mukaan, kävisikö sellainen?" kyselen minä vuorostani.
"Kelpaa kyllä!" on Suloisuuden iloinen vastaus. " Katsos mumma
kun meillä on tällaiset purkit missä on nannoja. Me ollaan saatu
näitä kaupasta ja sitten joku on antanut. Me voidaan syödä
näitä joskus jälkkäriks!"  Suloisuus jatkaa innostuneena:" Voidaan
syödä ensin ne sun keksit ja sitten omaa nannaa lisää!"
"HÖPÖ,HÖPÖ VERÄJÄST PELLOL", on minun kommenttini
Suloisuuden puheille. Suloisuus nauraa kihertää ja kysyy:" Miks sä
mumma aina sanot veräjäst pellol?" Selitän hänelle miten
minun äitini aikoinaan kun olin pieni, teini ja taisin olla jo
aikuinen, kun ehdotin jotain asiaa joka äitini mielestä oli
kaikkea muuta kuin järkevä, oli hänen kommenttinsa aina
HÖPÖ, HÖPÖ VERÄJÄST PELLOL. "
Hassua miten veljeni ei muista äidin käyttäneen moista sananmuotoa.
Olisikohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että veljeni ideat
olivat jotenkin järkevämpiä kuin minun....
Syötyämme alkaa hippa ja Suloisuus huutaa"Ota kiinni mandariini!"
On siinäkin kumma sanonta, on nyt minun vuoroni pohtia.....


" Puhtaus on puoli ruokaa." Niinpä, on siinäkin sanonta.
Voiko joku tosiaan olla sitä mieltä että jos käy esimerkiksi
suihkussa kolme kertaa päivässä, niin voi jättää yhden aterian väliin!
Aivan loistavaa, tätä diettiä en olekkaan vielä kokeillut.
Likaisena vatsa tyhjä? Kaipa se sitten on niin.
"Totta toinen puoli" voisi tähänkin lisätä.
Hassua miten pitää kyseenalaistaa tuollaisella huomautuksella toinen
tai joku muu kenestä keskustellaan. Eikö voisi vain sanoa ONKO
ASIA NÄIN....

"Ei omena kauas puusta putoa."Tuttu lausahdus jokaiselle. Jokainen
joka huomaa jonkun yhteyden lapsen ja aikuisen välillä on valmis
käyttämään moista sanontaa. Itsekkin aikoinani ihmettelin
miten kummassa minä liityn johonkin omenan putoamiseen.
Ymmärsin että meillä on omenapuita pihalla ja sieltä ne tippuvat.
Hassut aikuiset kun eivät tajua ,että eihän ne voi kovin kauaksi
puusta mennä. Paitsi siitä puusta joka on tuossa rinteessä.
Kun viimein tajusin sanonnan olin ehdottomasti sitä mieltä
etten muistuta vanhempiani mitenkään.....
Tänä päivänä huomaan olevani melkein samanlainen kuin se
emäpuu ja toivon totisesti että ne pienet omenat jotenkin
jalostuisivat ja olisivat parempia kuin me vanhat ....
"Pojasta polvi paranee", luotan siihen...

"Laitetaan korvan taa!", on usein kuultu lausahdus kun olen
työssä. Saan hillitä itseni useasti etten jatkaisisi sitä sanomalla:"
EI kannata sinne laittaa , laittakaa suuhun vaan."  On siinäkin
kummallinen ihminen, laittaa nyt ruokaa korvan taakse....
Laitetaan asiota muistiin, näin ymmärrän minä hänen tarkoittavan.
Mutta miettikääpä jotain ulkomaalaista joka suoraan suomentaa
tämän. Ajattelee varmasti että kummallisia nuo suomalaiset....

"Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa." Sitä varmaan
 mun mies toivoo että noudatan ja saapi toivoakin toteutuminen
on aika epätoden näköistä. Minun mottoni on että "puhuen asiat
selkenee". "Poikkeus vahvistaa säännön" niinhän se yleensä on.
Jotkut asiat kun ovat "poissa silmistä,poissa mielestä" ne unohtuu.
Minulle taas käy yleensä "minkä taakseen jättää se edestään löytää"

Hassu postaus tästä tulikin, mutta joskus(aika useinkin) on tällaisia päiviä kun
niitä hassuja tuumailee. Näitä sanontoja on vilissyt jostain syystä
tällä viikolla vaikka ja kuinka, siksipä ajattelin niistä kirjoittaa.
"Veräjäst pellol" sanonnan myötä joskus tuntuu kuin oma äiti
olisi mukana muistuttamassa ja opastamassa tätä matkaani.
Katselemassa sieltä pilvenreunalta jälkikasvuaan ja muistuttamassa
että mukana ollaan. Muistuttamassa että minunkin pitäisi joku
jälki jättää tänne mistä pienet pojat sitten aikoinaan kertoisivat
omille lapsilleen. Toivottavasti he muistavat, vaikka
aina ei kaikki mennyt niinkuin halusin ja toivoin niin silti
se oli sitä onnellista elämää....


Loppu kesästä tuli käytyä ihan pellollakin. Tosin tässä kohtaa oli aivan ihana kun oli se veräjäkin. Vaikka lapsuuden kodissa lehmiä olikin niin ihan kiva oli silitellä näitä aidan toiselta puolelta :)



sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Muutos....

Olin suunnattoman iloinen muutoksesta joka oli ihan kohta
arkipäivää. Auto tulisi kohta ja  tavarat jotka on jo 
kutakuinkin pakattu nostettaisiin mukaan ja voisimme lähteä.
Kohti uutta elämää, joka varmasti olisi parempi kuin
täällä maalla. Täällä missä kauppaan pitäisi kävellä vähintään 
kolmekilometriä ja kouluun pitäisi mennä linja-autolla koska
kyläkoulumme loppui.Kohta loppuu se kauppakin.
Sama se loppukoon minä ja me muutamme
kaupunkiin.Ei haittaa jos en tunne ketään, olen varma
että saan uusia ystäviä. Kaupungissa on niin paljon ihmisiä
niin johan on kumma jos joku nyt ei ole minun ystäväni.
Yhtä ystävääni tulen kaipaamaan kun muutan, mutta olemme
jo sopineet että hän tulee kyläilemään ja kirjoittelemme
toisillemme.Vaikkka sydämmessä on kuitenkin pieni pelon
siemen, olen silti varma että muutos on hyväksi....

Esimies pitää palaveria ja arvaamme mitä on tulossa. 
Kuuntelemme häntä kuitenkin toivoen että olisi jokin
vaihtoehto olemassa. Huomaan miten monen päät painuvat
alas ja ajatus tulevasta huolestuttaa.Olen ollut saman työnantajan
palveluksessa yhdeksän vuotta, mutta vain vuoden
tehnyt tätä työtä. Tätä työtä mistä ajattelin jäädä eläkkeelle,
niin tärkeä se on minulle vaikka olen vasta kolmenkymmenen-
viiden. On lama aika ja näin on käynyt niin monelle. Uskon
vahvasti että töitä löytyy, se ei kuitenkaan muuta muuksi
sitä tosi asiaa että juuri tämä oli se unelma jonka toteutin.
Viikon päästä saan tiedon että uusi työpaikka odottaa.
Sekin oli haave ja joka nyt toteutuisi. Tuntuu kummalliselta
tunnustaa että muutos oli sittenkin hyväksi.....

Olemme vannoutuneita kaupungissa asujia. Mies, paljasjalkainen
kaupunkilainen. Tuskin pystyi muuttamaan torin laidalta
viiden kilometrin päähän lähiöön. Kärsi...kuulemma.
Muutti kuitenkin. Minusta nyt puhumattakaan. Olinhan
päässyt sieltä korvesta viimeinkin ihmisten ilmoille niin
en missään nimessä näin aikuisena sinne halua. Ihan hölmöä...
Kiertelimme katsomassa asuntoja joka viikonloppu. Kerrostaloja,
rivitaloja, omakotitaloja ja kaikenlaisia asuntoja mitä nyt voi
taloiksi sanoa. Jokaisessa jotain mikä ei miellyttänyt Miestä, minä
sen sijaan kannoin suurin piirtein joka kymmenenteen tavarani
kuvainnollisesti sisään.... niin ja hän ne ulos....
Kunnes eräänä päivänä saavuimme nykyiseen kotiimme. Ihan kiva
mielestäni mutta paljon töitä jotta saan mieleiseni ja mies
oli tietysti sitä mieltä, että tehdään siitä sellainen.
Tänne hän halusi! 
Hän halusi maalle en minä! Yhdessä päätettiin kokeilla ja pääseehän
täältä pois jos siltä tuntuu. No hänestä ei tunnu siltä, minä
kyllä olen mielessäni pakannut jo monta kertaa katsellessani
toinen toistaan ihananpia kerrostalo asuntoja.
Voin silti sanoa että tämä koti on rakkain kotimme ja
muutos oli hyväksi.....

Tuumailin näitä muutos asioita ja muistelin menneitä. Hassua miten
hyvältä tuntuu tuttu turvallinen arjen elämä ja miten pelottavalta
sitten taas usein se muutos joka odottaa oven ulkopuolella.
Viimeaikoina on puhuttu paljon erillaisista muutoksista. Monet
ystävät ovat olleet muutoksen edessä tavalla tai toisella.
Muutos on voimassa koko ajan. Olen myös törmännyt teksteihin,
erilaisiin "ennustuksiin" missä koko ajan on esillä sana muutos.
Odotankin jälleen kerran innolla mitähän se enteilee.
En edes suostu ajattelemaan sen olevan muuta kuin positiivista.
Usein peräänkuulutan että asioita pitäisi tehdä joka päivä
jotain pientä eritavalla miten tein sen eilen. Muutos on pienistä
asioista kiinni. Jos vaikka yrittäisin muutella tätä päiväkirjaani
ensin uudellen ja  elellä siinä ohessa tätä onnellista elämääni....



Halusin vielä muistuttaa näistä alkavista (valitettavasti) liukkaista. Olkaapa
varovaisia pakkaspojat on liikkeellä :) Muutosta ilmassa.....

perjantai 10. lokakuuta 2014

VIISIKYMMENTÄ!!!!!


Olen vuosien aikaan kirjoitellut erillaisia asioita muistiin. Olen
pitänyt päiväkirjaa niinkuin monet muutkin. Kirjoitellut kalenterin sivuille
muistiinpanoja vuosien varrelta. Osa kirjoituksista on kuin jostain
kirjasta, en voi ymmärtää onko tosiaan näinkin käynyt. Osa on kuin
eilinen päivä, vaikka se olisi kirjoitettu kymmeniä vuosia sitten.
On aikoja jolloin oli tarve purkaa tuntojaan ja toisinaan sitä ei voinut
tehdä kuin paperille ja sekin piti piilottaa ettei kukaan olisi niitä
löytänyt.
Oli myös aikoja jolloin sydän oli niin täynnä tuskaa, eikä silloin
voinut/halunnut kirjoittaa niitä muistiin. Halusi vain unohtaa..
Oli myös aikoja jolloin oli pakko kirjoittaa, jotta joskus joku
ymmärtäisi miksi tein/sanoin niin.
Oli aikoja jolloin piti kirjoittaa koska oli niin onnellinen.
Oli aikoja jolloin oli vain kirjoitettava koska tuntui siltä....

Kun muutaman vuoden tauon jälkeen päätin taas alkaa kirjoittaa
oli kynä muutunut tietokoneen nappulaksi.
Päätös oli sinänsä omituinen koska en ole erityisen kummoinenkaan
tämän uuden ajan vempaimen käyttäjä. Yritystä löytyy kuitenkin
ja rutkasti.
Päätin aloittaa blogin pitämisen. Juuri niin tuosta vaan.
Mutta oivalsin kuitenkin että ketä kiinnostaisi tällaisen tavallisen
mumman tarinat ja mistä kirjoittaisin. Päätin olla rehellinen ja
kirjoittaa mitä mulle kuuluu ja mitä mieltä olen erinäisistä
asioista.
Siis aloin pitämään nettipäiväkirjaa.


Kun rakas kummityttäreni tuli käymään eräänä päivänä
meillä, oivalsin että juuri hänestä on nyt kirjoitettava.
Näiden elettyjen vuosien jälkeen on aika taas huomata
kuinka onnellista tämä elämä täällä on.
Olen kova tuumailemaan ja joskus tuntuu siltä , että näen
maailmaa erillaisin silmin kuin useimmat. Elämä opettaa
vai miten se meni..
En koskaan ajatellut että julkaisen yhtäkään kirjoitusta.
Ajattelin kirjoittavani jälleen vain itselleni ja jos joku joskus
sen täältä löytää niin lukekoon sitten,mutta kellekkään en kerro!
Tämä johtuu siitä että nämä mun pilkut sun muut pisteet ja
lauseen muodostukset ovat olleet vähän hakusessa ja on yhä.
Jokut asiat eivät vain muutu! Jo aikoinaan koulussa opettajani
kirjoitti aina aineeni loppuun:" Hyvä kirjoitus, mutta muista
välimerkit:" Muistinhan minä laitoin ne sitten sinne loppuun
ja kaikki peräkkäin. , ? ! !

Jonkun kummallisen kohtauksen jälkeen uskalsin kertoa
tästä uudesta harrastuksestani valikoiduille ihmisille.
Salaisuuteni alkoi paljastua pikku hiljaa ja tarinoita alkoi
tulla paperille samassa tahdissa.
Sanoin kyllä joka kerta etten tiedä kirjoitanko enää yhtään
tarinaa tämän jälkeen.....ja taas kirjoitin. Se on tietenkin
eri asia lukeeko kukaan. Mutta tiedän varmasti että yksi
uskollinen lukija on ja se on mun mies. Mun kannustajani ja
oikolukija siis korostan oiko ei OIKEIN LUKIJA.
VAIKKA YHDESSÄ LUEMME VIRHEITÄ ON vaikka
muillekin jakaa.
Suureksi hämmästykseksi huomasin että olen tämä mukaan
lukien kirjoittanut VIISIKYMMENTÄ tuumailua.
Tuumailua aamusta iltaan sitä se elämä on.
Päätin joskus ,että jos kirjoitan vielä kesäjuttuni niin se on
sitten siinä. Nyt ajattelen vähän samalla lailla.
Ajattelin että kirjoitan sellaisen muisto kirjoituksen tähän
mutta ei tunnu syntyvän mitään sellaista.
Yhden kirjoituksen kirjoitin ja kun tuli kiire sinne
työväenopistoon niin piti jättää se illaksi. Oli jäänyt
tallentamatta..... Minä siinä puhisin niin mies
tutuun tapaansa hymyili ja sanoi:" Ne oli jäähyväiset
ehkä sun pitää sittenkin kirjoittaa vielä."

No olis mulla vielä pari juttua kerrottavana jos Sinua
kiinostaa lukea tai kerronko kun tavataan.....
Mietitään sitä ja sillä aikaa eletään tätä tavallisen
onnellista elämää.....
t. Rakkaudella Mumma



Siinä se on sadat muistot tallentanut kirja. Eletystä elämästä kertova. Pitäiskö polttaa :)
Tätä päiväähän tässä eletään ei huomista eikä mennyttä :)















maanantai 6. lokakuuta 2014

Messuillaan.....

Olemme varsinaisia messu kävijöitä. Skaala on myös aika laaja mikä meitä
kiinnostaa. Antiikki on tietysti se ihan ykkönen mutta jos sattuu olemaan
aikaa tai siis sitä aikaahan on silloin kun se kiinnostaa, paremminkin näin
päin.
Kirja ja mitkä lie messut taas tulossa. Periaatteessa en halua mennä koska
mielestäni messulippu on niin kallis, suorastaan ryöstämistä. No kyllähän
minä ymmärrän että jokaisella on kustannuksensa ei siinä mitään.
Niin ja sitten vielä se parkkimaksukin, eihän sitä nyt täältä maalta
edes voi bussilla mennä. Missähän ne pysäkitkin mahtaa olla.....

"Lähdettäiskö sinne kirjamessuille?", kyselin mieheltä joka silmät
pyöreinä tuijotti minua. Olin kuulemma vannonut ettei me mennä sinne.
No saahan nainen mielensä muuttaa mitä ihmeellistä siinä nyt on.
Onneksi hän nyökytteli heti ettei tarvinnut sen koommin selityksiä
ladella. Eikä myöskään anella että lähtisitkö, tuskin lausetta sain
loppuun kun herra jo puki takkia päälleen.

Olimme paikalla noin puolelta päivin ja parkkipaikat olivat täynnä.
Hienoa kun kerran järjestetään niin ihmiset innolla mukana.
Liput eivät sittenkään ole liian kalliit , vai onko joku jakanut
ilmaislippuja tuumailin...
"Löytyykö Stocmanin korttia?", kysyi ystävällinen lipun myyjä.
Löytyi ja mielessäni kiitin Stocmannia tästä muutamasta eurosta,
tuon ne EHKÄ takaisin teille jahka kerkeän...tuumailin....

Päätimme mennä ruokamessu puolelle ensin ja sitten vasta
kirjamessuille, joka oli se pääasia.
Messuhalli oli täpösen täynnä ja aistin kostean kuumuuden välittömästi.
Tuskastuneet esittelijät yrittivät kertoa tuotteistaan minkä
pystyivät, sillä hälinä siinä määrässä ihmisiä oli aika melkoinen.
Peruskoululaisia ja mitälie muita opiskelijoita oli varmasti
sata määrin. Siellä välissä me mummot ja papat sitten yritimme liikkua
eteenpäin. Välillä olisi ollut aika kiva pysähtyäkin mutta joku
jo tönäisi sillä otteella jonka voisi tulkita MENETKÖS SIITÄ
SEISOMASTA.
Tuttuja myyjiä  melkein joka toisella osastolla ja selittelin (turhaan)
ettei nyt taida kauppoja tulla, anteeksi vaan ....
En nyt yksinkertaisesti vaan jaksa kantaa täältä kotiin mitään
sellaista mitä en saisi omasta ruoka kaupastani.
Halusimme ehdottomasti käydä läpi kaikki juustomaistiaiset.
Ne nyt sattuvat kiinnostamaan meitä molempia ja tietysti
myös muutamaa tuhatta muutakin. Mies oli aivan kauhuissaan
kun ihmiset kahmivat kourakaupalla sen koommin kyselemättä
mitä kukin juusto oli.
Minusta taas tuntui kuin olisin elänyt tämän hetken joskus ennenkin....

Yhdestä hallista pilkisti taulu ja suuntasimme oitis sinne. Jokunen
antiikkikauppiaskin oli tullut iloksemme sinne, valitettavasti
olimme huonoja asiakkaita heille.
Juuri kun olimme lähdössä hallista kuulin nimeni ja vaihdoin vielä
muutaman sanan tutun myyjän kanssa. Hänen vieressään olevassa
tontissa oli myös tuttu ihana korumyyjä ystävämme.
Ilmoitin taas että olemme huonoja asiakkaita tällä kertaa, koska
olemme päättäneet panostaa kirjoihin.
Aikamme kun siinä puhelimme niitä näitä , huomasin että olin
saanut mieheltä LAHJAKSI IHANAN RANNEKORUN.
Vähän siinä vastustelinkin kun niitä jo mulla taitaa olla.
Mies oli ehdottomasti sitä mieltä että TÄMÄ MINUN ON
SAATAVA!!!!! Enhän mä nyt millään voinut hänelle pahaa
mieltä aiheuttaa......

Tässä kohtaa meillä oli kahvitauko ja se oli tosiaan ansaittu.
Kassa jonossa nautimme kun voimme tehdä hyvän mielen
eräälle rouvalle, jonka rahat eivät ihan riittäneet ostoksiin.
Myöhemmin samainen rouva palkitsi meidät ja hän sai
vuorostaan hyvän mielen..

Kirjamessut olivat sitten se kohokohta. Halli oli täynnä
erillaisia kirjoja. Kohokohta siksi että yleensä kirjat ja
varsinkin uutuudet ovat kalliita ja niitä emme osta kuin
jouluna, mutta täältä voi löytää todella edullisia kirjoja.
Tuntui ettei sellaista asiaa ole mistä ei kirjaa ole kirjoitettu.
Tietokone aikakautena voisi ajatella ettei kukaan osta
kirjoja. Meillä on myös upea laitos nimeltä kirjasto. Itsekkin monesti
ajattelen että nyt menen ja haen sieltä lukemista, mutta
jostain kumman syystä unohdan sen aina kun ne ovat auki
tai kun olen kirjakaupassa ja näen jonkun houkuttavan kirjan.
Valikoimaa tosiaan oli ja hintakirjo sen mukainen. Kymmenkunta
pöytää vierekkäin sama kirja hinta ero eurosta kymmeneen euroon.
Harmiksemme vaikka kirjailioita oli tosi paljon paikalla,
juuri niitä ketkä olivat kiinnostavia ei sillä hetkellä
haastateltu kun siellä olimme, olisi pitänyt lukea esitettä paremmin.

Neljä kirjaa , pari kummallekin. Ranneketju ja vähän juustoja oli
meidän saaliimme.  Kaiken kaikkiaan ihan mukavat messut.
Nähtiin paljon ihania tuttuja ihmisiä.  Arkipäivän tuttuja ihmisiä
vanhoja tuttuja jopa sukulaisia. Välillä on ihan kiva irrottautua arjesta
vaikka se meno ei niin tärkeä tai tarpeellinen olekkaan. On ihan
itsestä kiinni millaiseksi sen kulloinkin tekee. Meille se nyt oli
taas kerran aika hauska päivä ,sellainen tavallinen onnellinen päivä.....



Kyllä siellä se jossain on, empäs kerrokkaan :) Mangneetti koruja todella kauniita. Toiset kyseenalaistavat moiset korut. Minusta ne ovat kauniita ja toimivat!!


Jos kävit messuilla huomasitko nämä ihanat juustomuotit...varmasti sen verran niitä oli.
Olivat eri paikkakunnilta. Harmittelin vaan kun innostuin niin kuvaamaan niitä että unohtui
synnyin seutuni muotti kokonaan. No toivottavasti tulevat joskus vielä minua vastaan.
Jos oikein kovasti vaikka toivon ...... :)