Tahdonvoimaa.....

Muistan kuin eilisen päivän sen vuoden kun muutimme maalta
kaupunkiin. Ensimmäinen vuosi oli kuin satua, unelma
kaupunkiin muutosta oli totta ja maalaistyttö oli kaikista
asioista vähän pyörällä päästään, niin oli myös elimistönikin.
Ei ollut oman lehmän maitoa, ei oman maan juureksia, perunoista
puhumattakaan. Muutto kun oli kesäkuussa niin sen
vuoden satoa ei ollut. Maaseudun tutut "pöpöt" jäi sinne
ja kirjaimellisesti kaupungin "pöpöt" halusivat tutustua
minuun oikein kunnolla. Ensimmäinen vapaa syksyllä
kun tuli, sitä en oikein kunnolla muista mutta luultavammin se
oli pyhämiesten päivän aikaa, olin kovassa kuumeessa.
Seuraavaksi tulikin sitten joulu sama peli jatkui, tuli
hiihtoloma,tuli pääsiäinen ja muita viikonloppuja.
Olin aina sairas kuumeessa ja jotain muuta. Kun viimein
tuli juhannus olin kovassa kuumeessa  ja lisäksi minulla oli
tuhkarokko johon sain penisiliiniä.
Sille olinkin sitten ALLERGINEN ja
sen seurauksena vietin viikon sairaalassa ja toipuminen kesti
melkein koko kesän. Kun kerroin äidille miten pikku lintu tuli
ikkunani taakse koputtelemaan, äiti oli aivan varma etten selviä tästä....
Selvisin kuitenkin mutten halunnut enää koskaan sairastua
vuosi oli ollut niin rankka.
Siitä alkoi paraneminen , tuntui että se oli tahdonvoimaa....

Joskus työssä tulee eteen aikoja jolloin kyllästyminen on
niin käsin kosketeltavaa ettei ulos pääsyä ole. Ajattelemme
että lopputilin ottaminen ei tuo ratkaisua ja taloudellinen
tilanne ei sitä salli. Tänä päivänä varsinkin ...
Mutta on myös ihmisiä jotka ovat rohkeita ja vaikka ehkä
tämä pelkokin on mukana he tekevät sen kaikesta huolimatta ja
kas kummaaa asiat järjestyvät. Ainahan asiat järjestyy tavalla
tai toisella. Mutta on myös ihmisiä joiden asiat eivät palaa
enää koskaan turvalliseen uomaansa ja vaikka he kuinka
toivovat että voisivat perua muutoksensa, se on myöhäistä....
Minä kuuluin siihen ensimmäiseen ryhmään rutisin ja ruikutin.
Tuli aamu jolloin istuin paikallisessa bussissa ja rukoilin
että joku kaappaisi tämän bussin kun en kerran sairaaksikaan
tullut, mitä olin koko aamun toivonut. Toivonut että olisin
saanut edes viikon sairasloman ja voinut levätä tästä työstä.
Joku kumma "niksaus" jäi kuitenkin voimaan ja sain
kerrottua esimiehelleni etten jaksa/ halua enää tehdä tätä
työtä. En kuitenkaan haluaisi pois talosta ,koska ei siinä
mitään vikaa ollut mutta kerroin myös ymmärtäväni
jos minua ei voitaisi sijoitaa muihin töihin.
Esimies oli ymmärtäväinen ja sijoitti minut aivan uuteen
ympäristöön. Se oli yksi elämäni parhaista työvuosista.
Harmitus tuli vasta sitten kun laman myllerryksessä
se loppui. Silti voin sanoa etttä ilman sitä loppua en olisi
nyt tässä, tässä työssä mitä rakastan.
Näin jälkeen voin ajatella, onneksi oli sitä tahdonvoimaa......

Kaikki lehdet on luettu, tietokonetta selattu niin että
silmiä väsyttää . SIIS HÄDIN TUSKIN JAKSAN TÄTÄ KIRJOITTAA :)
Torkuttu niin että pelkään etten kohta nuku yöllä.
Kähisin muutaman päivän töissä sillä seurauksella
että ääni lähti lähes kokonaan. Tuntui ettei jaksa hengittää
keuhkot toimivat vain puolella teholla.
Oma työni ei ole sen tärkeämpää kuin toistenkaan työt,
enkä minä sen kummempi kuin muutkaan. Erona on
vain se että minulla ei ole sijaista, enkä voi paikata
päivää koska työ tehdään tänään tässä ja juuri tässä.
"Yleisön" ja perheeni painostuksesta menin kuitenkin
lääkäriin.
Diagnoosi oli äänihuulten tulehdus,angiina,keuhkoputkentulehdus,
alkava korvatulehtus ja kuume. Arvasin osan mutta silti HARMITTI!
Varmasti harmitti esimiestäkin, silti hän jaksoi sanoa minulle:" Ei
sinuun paljoa muuta olisi mahtunutkaan"
Työt jää tekemättä sille ei voi mitään vaikka HARMITTAA.
Tuumailen miten eri elämän tilanteita voi tulla, joskus
sitä haluaa sairastua ja joskus haluaa ehdottomasti pysyä
terveenä.
Minä lähden nyt päivä-unille toipumaan ja etsimään sitä
tahdonvoimaa jotta voin taas entistä ehompana palata
normaaliin elämääni, siihen onnelliseen elämääni.....

Enkeleitä päiväänne pysykää terveinä . Rakkaudella Mumma....