Vesirokko.....

Pieni poika hädintuskin neljä vuotta pyörii tuskissaan vieressämme.
Otimme hänet siihen nukkumaan jotta voisin olla heti
avuksi kun hän minua tarvitsee. Osittain siniseksi maalattu
poika pyörii unissaan, välillä silittää kutisevaa ihoaan kangas
nenäliinalla jonka annoin hänelle ettei raapisi kynsillään
näppylöitä rikki. Äidin sydän on särkyä katsoessaan kärsivää
lasta. Seuraava ja tulevat yöt ovat onneksi jo helpompia.
Näppylöitä riittää kuitenkin pitkäksi aikaa ja pelkään että
arvet eivät lähde koskaan pois. Onneksi huoleni oli aivan turha....

Saan soiton että Päivänsäde on sairastunut vesirokkoon.
Rukoilen rystyset valkeina ettei tauti olisi niin hurja kuin hänen
isällään.

Kun viimein näin Päivänsäteen olin äärimmäisen kiitollinen
että hänen näppylä määränsä oli murto-osa isänsä näppylöistä.
Poika oli ihmeen reipas vaikka kovin väsynyt. Aina eläväinen
ja nauravainen poika käpertyi nyt mielellään syliini ja hymyili
siinä tyytyväisenä kun häntä lohdutin.

Vajaan viikon päästä kun Päivänsäteen tauti alkoi pikku hiljaa
helpottamaan tuli seuraava ilmoitus. Suloisuus oli nyt vuorollaan
sairastunut. Olihan se jo odotettavissa, mutta ainahan sitä toivoa
on että olisi jo sairastanut taudin olemattomilla oireilla. Sellaisiakin
on, olen kuullut. Rystyset olivat tuskin ehtineet palautumaan normaaliksi
kun taas aloin toiveitani latelemaan. Toivottavasti tämä poikakin
pahemmalta säästyy.  Kun kerran sairastui niin pysyisi tauti samoissa
piirteissä kuin kaksoisveljellänsäkin. Suurin piirtein näin myös kävi.

Samoihin aikoihin kun Suloisuus sairastui kotona, Koululainen
matkasi meille hiihtoloman viettoon. Iltapäivän ehti Koululainen
papan kanssa touhuta kaikenlaista. Illalla kun saavuin töistä
pitikin sitten kuumemittari hakea ja samalla laskea näppylät
joita ilmestyi koko ajan lisää. Tällä kertaa tuntui että kukaan ei
kuule niitä rukouksiani, tai sitten ei tajunnut että joka kerta on
eri poika. Ajattelin kyllä huutaa että kai siellä ylhäällä muistetaan
että näitä poikia on KOLME,  jotka sitä apua tarvitsee ja tämä viimeksi
sairastunut kaikkein eniten.

Olimme aika surullisia toisenlaisesta hiihtolomasta. Elkkis kamppaili kovan
flussan kanssa. Minä itse vatsataudissa(tulihan se sieltä kun
viime viikolla muilla) ja pieni poloinen Koululainen lähes
neljänkymmenen asteen kuumeessa ja vietävässä vesirokossa.
Tästäkin selvittiin vaikka välillä ei siltä tuntunutkaan ja nenäliina
toisensa jälkeen kastui.....

Yritän raahautua luonnollisen vatsan tyhjennys operaation jälkeisenä
päivänä työhön. Tuijotan peiliä ja näen pienen pieniä punaisia
näppylöitä kasvoissani ja dekoltan alueella. EI VOI OLLA TOTTA!
On ensimmäinen ajatukseni. Näin vanhat eivät vaan voi sairastua
vesirokkoon se ei ole mahdollista. Näen itseni riutumassa omassa
sängyssäni, olen syönyt tuskin muruakaan viikkoon, vain vesi on
ainoa joka menee alas ja sekin huonosti. Näppylät kutiavat vimmatusti
ja mikään aine ei auta AIKUISIIN. Elkkis pohtii päivittäin
pitäisiköhän jo soittaa lääkäriin, mutta joka päivä hän päättää
vielä odottaa jos kuitenkin tulee muutosta parempaan. Kunnes
eräänä päivänä se on liian myöhäistä.....
Voiko tuumailujeni loppu tosiaan olla VESIROKKO!

Käyn nopeasti suihkussa ja päätän alkaa valmistautumaan kaikesta
huolimatta töihin. Tuijotan uudelleen peilikuvaani ja vaikka
kuinka olen huolestunut, näen kuvani vain hymyilemässä.
Näppylöitä ei näy MISSÄÄN!!! Sydämmenlyönnit alkavat
tasaantua, kun tajuan että olen selvinnyt ikävästä taudista
nimeltään VESIROKKO tai oikeammin en tainnut sitä edes
saada. Ensi töikseni pidän kyllä Elkkikselle puhuttelun että
jos sairastun pitää ottaa ajoissa yhteyttä lääkäriin eikä vain
odottaa ja odottaa. Oikeastaan se olikin vain minun mieleni
joka ajatteli hänen näin tekevän,  hän varmasti toimisi toisin.
Pitää kyllä varmistaa tämäkin asia......   :))

Vesirokko alkaa pikku hiljaa helpottamaan pienillä pojilla.
Päiväkoti ja koulu taitavat vielä kylläkin odottaa heidän
paluutaan, mutta pikku hiljaa he alkavat palaamaan taas
tutuun arkeen. Jälkeen päin ajatellen ne enkelit kyllä siellä
paljon töitä tekivät ja helpottivat heidän oloaan. Samoin kuin silloin
yli kolmekymmentä vuotta sitten heidän isänsäkin oloa.
( ja minunkin näpyt pyyhittin pois) Tauteja tulee ja tauteja menee.
On aika jälleen kääntää sivua ja päästää irti huolesta. Pyytää taas
sellaisia ihan tavallisia onnellisia päiviä tulevaksi...........

Tähän oli kyllä ihan pakko laittaa tällainen enkelin kuva (ystävänpäivä lahja Elkkikseltä)
Näppylöistäkin piti kuvia ottaa mutta niitä en kyllä enää halua katsella, sen verran
paljon niitä on tullut katseltua viime viikkoina.

Räntää ja märkää.....

Rännän sekaista vettä sataa lähes koko ajan. Kuulen
keskustelua säästä joka on milloin mitäkin. Yleensä se on
karua kuultavaa. "Aina sataa" tai " Aina on liukasta ja märkää".
Sitähän se hyvin pitkälle on ollutkin, mutta eipä se paremmaksi
muutu vaikka kuinka sitä manaa. Oikeastaan tuntuu vielä kurjemmalta
mitä enemmän sitä harmittelee. Melkein jokainen joskus lähtee
tähän samaiseen olotilaan mukaan, koska keskustelu säästä
on yksi jutustelun suosituimpia aiheita. Se että uskaltaa sanoa
sille joka päivästä toiseen surkuttelee huonoa ilmaa:" Onneksi
jossain kohtaa taas aurinko paistaa ja ruoho viheriöi." Ei
välttämättä ole ihan paras lause, jos haluaa olla kuulijan kanssa
yhteisymmärryksessä.

Positiivinen ajattelu ei välttämättä aina onnistu, eikä niin
tarvitsekkaan olla. "Jos ihminen haluaa murehtia jotain kolme
päivää niin se hänelle suotakoon." Kutakuinkin näillä sanoilla
sanoi tunnettu taiteilija Jorma Uotinenkin.
Itse olen taas tällä viikolla pohtinut elämän kulkua vähän
joka käänteessä. Uutisvirta kertoo niin paljon kaikkea surullista
että siitä ei repimälläkään saa positiivista. En edes viitsi luetella
niitä asioita jotka mieltäni painavat eniten, sen voi helposti arvata
kun avaa television tai päivän lehden. Se että saamme elää maassa
jossa ei ole sotaa, on mielestäni ihan parasta. Kun vääjäämättä
keskustelut maailman tilanteesta päivittäin tulevat aina jossain
puheeksi, yritän aina muistuttaa mitä kaikkea HYVÄÄ MEILLÄ
KUITENKIN ON!

Oma viikkoni on ollut laidasta laitaan niinkuin yleensä. Äärettömän
kovaa flunssaa, vatsatautia, kuumetta ja vesirokkoa. Mikään
näistä ei koske minua, osani on ollut vain myötä eläminen.
Omalle kohdalleni on osunut vain paljon työtä, ( kiitollinen
työpaikasta) paljon kilometrejä, ( kiitollinen hyvästä autosta)
suunnatonta väsymystä, ( onneksi on koti missä sen voi nukkua pois)
ja ennenkaikkea SUUNNATONTA RAKKAUTTA. Siinä olen
saanut olla sekä antajana että vastaanottajana.

 Joskus on tuntuu siltä että pilvet putoavat niskaan eikä niiden alta jaksa
kömpiä pois. Toisena päivänä pilvien pudottua päälle, niiden kanssa on
hauska leikkiä ja asiat ratkeavat kuin itsestään.
 Kaikenlaisten keksintöjen joukossa voisi olla myös yksi positiivisuuspilleri,
jonka voisi ottaa juuri sellaisena päivänä kun sitä räntää sataa kaikkein eniten.

Juuri tänään ajattelen vaikka polku jota kuljen olisi kaikkia esteitä täynnä, niin
jollakin ihmeellisellä voimalla niiden läpi aina mennään. Oli se sitten sitkeyttä
tai johdatusta sillä ei ole väliä....

Räntäsade huuhtoutuu joen syleilyyn ja matkaa hiljalleen kohti merta. Niin myös
ajatukset kulkevat alakuloisuudesta kohti iloisempia hetkiä.....

Kaiken harmauden keskellä on hyvä muistaa että juuri tänään on kuitenkin se paras
päivä. Huomenna on jo valoisampaa.

Aina on joku joka saa sinut hymyilemään. Aina on jokin syy hymyyn. Kaiken loskan
keskellä voi Mummat ja Elkkikset tehdä vaikka lumi-ukkoja. Sillä elämä on
kaiken harmauden keskellä kuitenkin hyvin onnellista.....

Elkkis...

Jotain tuttua,  mutta  aivan vieras. Yritin katsoa salaa mutta silti
tarkasti että voisin löytää hänet kun on sopiva hetki. Toisaalta
yritin katsoa niin että hän varmasti huomaisi minut. Olin ennenkin
havainnut, kun katsoo jotakin henkilöä erittäin tarkasti hän jotenkin
sen vaistoaa. Luulin tuijotukseni tuottaneen tulosta hetkessä, kun
hän lähestyi pöytäämme missä minä ja ystäväni istuimme, mutta
se olikin harhaluulo . Hän tunsikin ystäväni.
Siinä hän istui minua vastapäätä ja minusta tuntui että näin pitää
ollakin nyt ja aina...

Kädet hikoilevat ja vatsassa on "perhosia". Yritän hengittää rauhallisesti
ja koota itseni sillä tämä on parasta mitä minulle on koskaan
tähän astisessa elämässäni tapahtunut. Nuorukainen vierelläni
on vielä hermostuneempi kuin minä ja se on jo paljon se.
Ovet aukaistaan ja musiikki alkaa. Katsomme vielä toisiamme ja
hymyilemme ja pieni kuiskaus "lähdetään". Matto allamme menee
kasaan, niin vauhdikas on lähtömme. Sen vuoksi naurussa on
pidättelemistä kun musiikki vielä soi ja soi vaikka olemme olleet
altarilla jo tovin. Ainakin luulen niin. Ja kyllä me TAHDOIMME!

Elämän paras hetki kun perheemme kasvoi pienellä ihanalla pojalla.
Muistan ikuisesti sen hetken kun hän otti pienen poikansa syliinsä.
Poika katseli ja kuunteli tarkkaavaisena kuinka tuore isä kertoi kuka hän
oli ja kuinka iloisia olemme että saimme juuri hänet. Liikuttuneena
katselin heitä, elämäni kaikkein tärkeimpiä ihmisiä. Tästä on hyvä
jatkaa. Kukaan ei voi olla onnellisempi kuin minä....

Elämän ruuhkavuodet kuluivat jonnekin, niitä kaikkia ei oikeastaan
edes muista. Kaikki oli samanlaista, vaikka kuitenkin todella rikasta
elämää. Hän teki töitä kellon ympäri. Nukkui aina kun pystyi ja voi.
Yritti elää silti mahdollisimman normaalia perhe-elämää. Valokuvat
ja muistot kertovat että hän onnistui.

Tuli jälleen uuden aika pieni poikamme oli jossain kohtaa kasvanut
aikuiseksi ja perustanut oman perheen. Kolme pientä iloista poikaa,
heidän äitinsä ja poikamme olivat nyt osa meidän perhettä.
Hän otti iso-isän roolin vastaan suurella rakkaudella. Hän halusi
olla se pappa jota hän ei koskaan ehtinyt tavata ja se pappa jota
hänen isänsä ei ehtinyt koskaan olemaan. Hän on onnistunut
siinä paremmin kuin ehkä ajattelikaan. Hän on PAPPA  ja todella
isoilla kirjaimilla....

Elämässä on jatkuvia muutoksia ja vaiheita kun niitä jälkeenpäin
ajattelee. Juuri tällä hetkellä, kaiken keskellä niitä ei aina edes
huomaakkaan. Tämä muutos oli kuitenkin hänelle jälleen kerran
aika iso. Oli tullut aika lopettaa palkkatyö. Elämän työ oli tehty.
Suuri muutos oli oma ja aika helppo. Tämä kuului niihin
elämän tapahtumiin, jotka KUULUI MENNÄ JUURI NÄIN.
Tarkemmin ajatellen kaikki menee niinkuin kuuluukin.
Se että hän lopetti työt vähän aikaisemmin kuin kuului ja alkoi
Vapaaherraksi ratkaisi ja helpotti monta asiaa. Uusi vaihe toi
hänelle monta erillaista mahdollisuutta. Tehdä sitä mitä ei ole
ehtinyt ja sitä mitä ei ole koskaan edes ajatellut tekevänsä.
Vuorokausi sai omat rytminsä. Elämä sai uuden vaiheen.

Tänä aamuna heräsin jälleen uuteen todellisuuteen. Rinnallani
oli jälleen uuden vaiheen elämässä oleva mies. Vapaaherran aika
on takanapäin. Eilisen syntymäpäivän ansiosta minulla on
vieressäni ihan oikea eläkeläinen eli ELKKIS! Katselen elämäni
miestä joka on rinnallani ollut yli neljäkymmentä vuotta.
Voi pojat siihen mahtuu asioita ja todellakin muuta kuin noita
meidän poikia. Minun vuoristorata luonteeni ja hänen tasainen
(lue. todella tasainen) luonne on kyllä välillä vaatinut aika
lailla jotta tasapaino on säilynyt.
Katselen miestäni joka kulkee yhtä ryhdikkäänä kuin nuorena miehenä.
Yksikään ylimääräinen kilo ei ole kiinnittynyt hänen vartaloonsa.
Huumorintaju on tallella, vaikka kenties vähän muuttunut vuosien varrella.
Yksi tärkeimmistä on myös terveys, josta voi olla todella kiitollinen.
Tätä kaikkea toivon suunnattomasti lisää näihin todellisiin eläkeläispäiviin.
Uusi nimike on astunut voimaan. Se on vain nimike mutta silti
uuden alku.
Paljon onnellisia päiviä elämääsi ELKKIS....

Flirttikurssi 50+

Ehdottelin Vapaaherralle useampana päivänä että haluaisin
mennä katsomaan mitä pitää sisällään Flirttikurssi 50 +.
Vapaaherra suhtautui asiaan tyypilliseen tapaan "voidaan mennä".
Mutta ei siitä sen enempää. Odotin tietysti pikkuisen positiivisempaa
innostusta esim. mitä hän kenties voisi asian suhteen tehdä.
Olisinhan itsekkin voinut ne hakea, mutta onhan se mukavampa
jos toistakin kiinnostaisi.
Kun sitten varmaan viidennen kerran otin asian puheeksi niin
silloin sain vastauksen , aivan kuin hän olisi sen ihan itse
juuri äsken keksinyt:"Ajattelin hakea sinne kursseille ne liput!"

Paikkoja oli kuin olikin vielä jäljellä ja kotiin tultuani vilkaisin
tyytyväisenä pöydälle missä liput vihdoin olivat.
Päivää ennen kurssia jokin kumma aavistus
( itse kutsun sitä enkelin tönäisyksi) sai vapaaherran tarkistamaan
liput ja voin vain kuvitella hänen säikähdyksensä ( on kuulemma
ihan liian lievä ilmaisu) kun hän huomasi että liput ovat
ihan VÄÄRÄLLE PÄIVÄLLE!
Onneksi pieni soittorumpa ja oikeiden ihmisten oleminen
oikeassa paikassa pelasti tilanteen joka ei todellakaan ollut Vapaaherran
syy. No olisimmehan me tietysti voineet niitä lippuja kotonakin
hieman lukea, mutta loppu hyvin kaiki hyvin.

Lauantai-ilta koitti ja tällä kertaa meidän piti lähteä vielä
aikaisemmin kuin yleensä, vaikka aina muutenkin lähdetään
aikaisin. Nyt siis TOSI aikaisin, koska liput vaihdetaan uusiin.

Tässä kohtaa tietysti on fiksua ilmoittaa että kyseinen kurssi
on teatterikappale Paimiossa. Tuskimpa kukaan nyt oikeasti
ajattelikaan että ihan oikealle kurssille olisimme menossa,
vaikka kenties mielenkiintoista sekin voisi olla....tai ei.

Koska odottelu aikaa oli kokonainen tunti, päätimme
poiketa nopeasti paikallisessa marketissa ostamassa
pari unohtunutta ostosta. Siitä käynnistä huolimatta
oli vieläkin aikaa.
Paikalla oli jo pari muutakin pariskuntaa ja huomasimme
että he suuntasivat kahville viereiseen huoneeseen.
Hetken siinä tuijottelimme toisiamme ja päädyimme samaan ratkaisuun.
Etäämmällä pari naista kyseli haluaisimmeko kenties
jotain juotavaa viiniä tai muita kuohuvia. Ei haluttu
kun oltiin autolla. Siis ihan oikean teatterin tunnelma.
Kahvihuone oli todella kodikkaasti SISUSTETTU, ei
mikään elokuvateatterin kahvio. Erityisesti mieleeni jäi
paksut ihanat nukkamatot jotka olivat lattialla.
Kukahan nekin pesee kun kansa kävelee märillä kengillään.
Kahvi maistui todella hyvältä ja britakakku vieläkin
paremmalta. Tosin heti sen syötyäni olin vahvasti sitä
mieltä että olisin voinut jättää sen väliinkin, kalorit
jotka valuivat vatsanympärille nauroivat niin lujaa
että kuulin sen korvissani. Yritin kuitenkin keskittyä
kahvilan kauniisiin pöytäliinoihin , sohvaan ym.

Kotona olin hieman pohtinut pukeutumis etikettiä.
Mennä elokuvateatteriin teatteriin. Tuumailin hetken aikaa

ehtiskö vielä kotiin kun ensimmäinen nainen pyörähti
eteeni kymmensenttisillä korkokengillä ja kenties
viime pikkujouluihin ostetussa upeassa röyhelöjakkupuvussa.
Päätin kuitenkin poiketa tässä kohtaa naistenhuoneessa
ihan oikealla asialla ja kenties vähän manaamassa asuvalintaa.
Kun sitten palasin sieltä rajulla otteella, rajulla siksi koska
kaksi oventakana olevaa naista onnistuin melkein kaatamaan.
Sen jälkeen huomasin että se olikin kyseinen nainen joka oli
ylipukeutunut, me muut olimmekin sitten kuin yhtä suurta perhettä.

Valitettavasti paikkalippuja ei ole, joten kun ovet avataan.
NOPEAT TODELLA VOITTAVAT HITAAT. Näkeehän
sieltä kaikki ja kuuleekin. Toisesta paikasta vaan huonommin
kuin toisesta. Kukaan ei voi uskoa kuinka hitaasti kulkevat
ihmiset saavat jostain kummasta sellaiset voimat ja nopeuden
kun yksi ovi avataan. Siinä ei ujostella tönimistä eikä sitä
että ollaan melkein poski poskea vasten.Mummoista tulee
tuuppijoita ja papoista varpaantallaajia. Päämäärä on vain
pulahtaa tuosta pienestä aukosta ensimmäisenä.
Saimme niin hyvät paikat että samaistin itsemme oitis
noiden tuuppijoiden joukkoon, vaikka vahvasti olin sitä miltä
että menimme massan joukossa.

Teatterikappale oli hauska eli kaikin puolin viihdyttävä.
Sopivasti huumoria ja laulujakin kiitettävästi mukana.
Näyttelijät kun ovat hyviä laulajia niin toivoo heidän myös
sitä taitoaan käyttävän. Sivu silmällä huomasin että Vapaaherrakin
näytti olevan sillä mielellä, että kannatti ne liput hankkia. Voisin
vannoa että mietti mielessään kuinka taas kerran olin aika
fiksu mies kun näin järjestin vaimolle mukavan teatteri-illan ja
tein hänet onnelliseksi.....

VALITETTAVASTI NÄYTÖSTÄ EI SAANUT KUVATA JA KAHVIO TAAS UNOHTUI KUVATA.
MUTTA PARISUHDE ASIOISTA OLI KYSE, ENSIN OLTIIN KUIN NÄMÄ NALLET :)
LOPUKSI SITTEN JOTAIN MUUTA....