aika kiirehtiä niin nopeaan. Kun aikanaan jäin sairaslomalle olin
varma että kuukauden kuluttua viimeistään kaipaisin ehdottomasti töihin.
Liekö hyvä palvelu osa syynä kotona viihtymiseen vai kasvanut
laiskuus, kenties molemmat.
Viimeinen viikko kotona meni oman kunnon tarkkailussa. Olenko
valmis töihin vai tarvitsenko lisää lomaa. Joka toinen päivä olin
lisäloman tarpeessa ja joka toinen päivä olin elämäni kunnossa.
Jalka ei tietenkään vielä ole entisensä, eikä varmaan pitkään aikaan
mutta arjen askareissa sen pitäisi pysyä mukanani, ilman että
voihkin koko ajan.
Se että jännitin mitä jalka tykkää työkengästäni, jännitin yhtä
paljon mahtuvatko työvaatteet päälleni. Jälkimmäiset just ja just.
Kengät samoin, aika täynnä. Kahdessa kuukaudessa työelämässsäkin
ehtii tapahtua kaikenlaista joten uuden oppimistakin piti siinä sivussa
opetella. Vaikka vanha muisto. Kun olet loman jälkeen päivän töissä,
on olo kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Oli tietenkin takaraivossa.
Siitä huolimatta jännitin töihin menoa aika lailla ja varsinkin miten
jalka jaksaa.
Ensimmäinen päivä meni niin hyvin että olin itsekkin hämilläni.
Oli mukava olla töissä, nähdä kollegoja ja tuttuja asiakkaita.
Illalla kotona olin kuitenkin niin väsynyt, jo yksistään siitä
etten ollut seissyt niin pitkiä aikoja ja vähän jännityksestäkin.
Melkein toivoin että olisin voinut olla seuraavan päivän vapaalla.
Vapaa ei toteutunut, joten matkaan oli taas lähdettävä. Päivä
olikin jo huomattavasti raskaampi mutta tieto että voin lepuuttaa
illan kotona auttoi asiaa. Olin delegoinut kaiken mahdollisen Papalle.
Tuli kolmas uusi aamu ja työt odottivat jälleen. Nyt jalka alkoi ilmoitella
että tätä ei voi jatkaa näin , jotain on tehtävä. Heilutin ja huilutin
ees, taas, mutta jalka tuntui jonkun toisen jalalta. Puolet paksumpi
kuin toinen ja kengän tarranauha ylsi juuri ja juuri niin että kenkä
pysyi jalassa. Illalla olin melkein varma että viimeinen työpäivä
oli sille liikaa. Jos en luovuta se tekee minulle jonkin tosi ikävän
tepposen.
Kun neljäs aamu vihdoin koitti, olin väsynyt ja epätoivoinen. Tunsin
itseni puolikkaaksi, toinen puoli oli minua ja toinen ihan joku vieras.
Päätin kuitenkin napata vanhaa tuttua buranaa aamun ensimmäisinä
tunteina vähän enemmän ja taskuihin sitten vielä muutama mukaan.
Niillä eväillä kohti viikon viimeistä työpäivää.
Illalla sain huomata että kestin kuin "mies" konsanaan. Jalka ei ollut
sen kummempi kuin alkuviikosta, no ehkä pikkuisen väsyneempi
mutta kutakuinkin hymyssä suin sain todeta että kyllä tämä
tästä lähtee käyntiin.
Elämä on taas mallillaan, kesä edessä ja lomakin siintää jo kuukauden
päästä. Leikkaus onnistui ja jalka on varmasti parempi talveen
mennessä, niin ainakin toivon.
Asiat järjestyy, kivut katoaa. Taidan sittenkin uskaltaa jonain päivänä
leikkauttaa toisenkin jalkani....ehkä.
Uusi viikko on alkanut, aurinko paistaa taas niinkuin lomallani.
Pää puhisee uusia suunnitelmia, tekeminen maistuu. On tärkeää pitää
huolta lähimmäisistä, omista rakkaista, ystävistä. Mutta on myös
äärettömän tärkeää pitää huolta itsestä. Onnellisuus on joskus
niin monimutkaista ja välillä hyvin yksinkertaista............
Kesä alkaa juhannusruusuista tai valkovuokoista tai kenties orvokeista.................
