Talviajan viimeinen viikko.......

Huokaan syvään koska  mennyt viikko on kohta loppumaisillaan.
Voin viimein uppoutua viikonlopunlumoihin ja nukkua pois väsymykseni.
Olen sittenkin elossa ja voin käydä työssä jossa saa tutustua aivan ihaniin
ihmisiin. Viikko on ollut monelle todella katastrofaalinen. Suuria irtisanomisia
ja tietysti järkyttävä lento-onnettomuus ym. Ne jos mitkä ovat koskettaneet
niin monia ihmisiä. En yhtään ihmettele jos on vaikeaa ymmärtää
että jokaisessa päivässä on aina jotain hyvin onnellista......

Viime sunnuntaina laahustimme taas itsemme messuille. Varsinaiset monitoimi
messut. Antiikki oli se mikä meitä kaikkein eniten kiinnosti. Voi mahdoton
jos kukkaroni olisi paksu tai omaisin sellaisen kortin jota voisi vain
vinguttaa ja vinguttaa eikä se tuntuisi missään. Niin ihania ja houkuttelevia
juttuja sieltä voisi löytää. Rakastuin yhteen tauluun niin paljon ja niinkuin
aina kuulutan jos se kutsuu , se on ostettava. Tässä tapauksessa galleristi
ratkaisi asian ilmoittamalla hinnan sen verran korkeaksi, että
poistuin taka vasemmalle todella nopeasti. Toki hymyilin itsekkäästi
kun huomasin omaavani erittäin kalliin maun. Taululle kuiskasin mennessäni
YRITÄPPÄ NYT KUTSUA JOTAIN TOISTA, koti löytyy sulle varmasti!
No pitää kai paljastaa että eräs enkeli kutsui minua TODELLA KOVASTI.
Se että myyjä ensi töikseen käski tinkaamaan ja vaikka kiertelimme
aikamme siellä niin kukaan ei ollut tätä enkeliä matkaansa tahtonut,
se oli varmasti viesti että meille hän kuuluu, siispä täytimme hänen toiveensa.....

Miehellä oli taas "oma lehmä" ojassa, kun hän oli se joka näille
messuille innokkaimmin halusi. Keräily autoja oli jälleen saatavilla.
Minä aloin voida huonosti kun näin ne kasat toinen toistaan kummallisimmista
mini autoista joita isot miehet " kuolaavat", eivätkä näe mitään mitä
ympärillä tapahtuu.
Päätin lähteä toiseen osastoon rauhoittumaan ja jätin hänet hymyilemään
onnellista hymyään, sellaista minkä yleensä näkee pikku pojalla joka
on saanut uuden lelun. Ilme oli vieläkin muikeampi kun hän vihdoin
viimein tuli kädentaidon osastolle jossa olin. Kassillinen autoja kädessään
hän jaksoi kummasti kulkea vierelläni kun kääntelin ja pyörittelin  kaikki korut,mekot,
huivit, ym.ym.

Tiistai on toivoa täynnä ja yhtä vilskettä ja vipinää. Se on päivä josta en luovu
tai paremminkin seurasta eli ihanista lapsenlapsista joiden seurasta saamme
nauttia koko päivän. Joka viikko kiitän että se on mahdollista. Se on päivä
josta voisin kertoa monta tuumausta, niitä lisää sitten jossain kohtaa.
Vaikka päivät on samanlaisia, voi mahdoton miten erillaisia ne siltikin
ovat. Ja poikien jutut ja varsinkin Suloisuuden siitä riittäisi vaikka
kirjan aiheeksi.

Keskiviikko vapaa meni vauhdilla ja koin valtavaa ahdistusta kaikista
tavaroista jotka ovat olleet varastossa enkä ole niitä käyttänyt aikoihin
ja tuskin tulen käyttämään koskaan. Lisää hyvää mieltä ei tuonut se
mitä on hankittu lisää taas tänäkin vuonna. Vaikka kuinka ajattelen aina
kun hankin jotain, kenelle sen sitten testamenttaan, ei tänään
helpottanut yhtään.

Kun torstaina töiden jälkeen kiirehdin katsomaan muistisairasta tätiäni,
sain kokea aivan vastakkaisen reaktion. Täti oli tälläkertaa todella
ahdistunut ja se tarttui tietysti minuunkin vaikka häntä yritin lohdutella
sanoilla ja silittämällä. Se murhe kun hän suri kuinka hänellä ei ole mitään.
Kaikki on otettu pois, terveys, perhe ( hänen lapsi elää, mutta hän ei sitä aina muista )
koti, kaikki tavarat. Toki hänellä tavaroita on , mutta tilavasta kodista ei
voi hoitokotiin ottaa kuin murto- osan ja sitten jos ei sitä muista tilanne on
aivan traumaattinen. Silloin tunsin kuinka onnellinen voinkaan olla
kun voin elää näiden kaikkien rakkaiden ihmisten ja esineiden keskellä ja
vielä muistan että ne on MUN!
Matkalla kotiin tuumailin taas kaikenmoista. Miten ihmiset kiukuttelevat
odottavat joka päivä sitä seuraavaa parempaa päivää ja unohtavat elää juuri  tämän
päivän. Kumpa voisin tuoda joka ikisen rutisijan katsomaan näitä
mummoja ja pappoja jotta osaisivat arvostaa mitä meillä on.
ELÄMÄ , ELÄMÄ jota voimme elää lähes niinkuin haluamme.
Yritän rauhoittua , jotten jakaisi negatiivista energiaa tähän
maapalloon joka on sitä jo niin täynnä. Olen vannonut että joka asialla
on aina myös SE HYVÄ PUOLI! Jotain hyvää tulee niille irtisanotuille
niille menehtyneiden omaisille, niille joille murhe on juuri nyt läsnä...
AIVAN VARMASTI!

Perjantai päivä meni niin nopeasti, että tuskin ehdin erottaa aamua illasta.
joskus työpäivät ovat niin hektisiä, mutta samalla ihania. Normaalien
kotitöiden jälkeen melkein kaadun sänkyyn ja pohdin miten jaksan
vielä viikon viimeisen työpäivän. Kun luen kirjaani vielä puolen yön
jälkeen olen sitä mieltä, etten jaksakkaan.

Launtaiaamuna tuijotan kummallista kuvaani peilistä ja kyselen siltä
miksi valvoin? En saa vastausta.... Kokoan itseni ja toitotan jälleen
miten onnellinen olen kun voin lähteä töihin. Juuri nyt en usko siihen itsekkään!

 Kun omaa tällaisen työn voi joskus käydä niin että ei olekkaan
töitä juuri tälle päivälle ja niin kävi JUST NYT. Väärinkäsitysten
saattelemana suurin piirtein juoksen( ennen kuin joku peruu) rakennuksesta ulos, kun
ymmärrän että sain yhden ylimääräisen vapaa päivän. Juuri nyt
kun sitä eniten tarvitsin!
Viikon väsymys ja empaatisten ajatusten uuvuttama minä oli hetkessä
täynnä energiaa, asteikolla nollasta sataan.
Kotiin saavuttuani mies oli sen näköinen ,että hänen vapaansa oli varastettu.
Sitä se olikin ja teinkin siitä tosi hektisen päivän. VAPAA PÄIVÄN!

Lauantai- iltana kaivan koneen esiin ja alan kirjoittaa tuumauksiani. Niin
paljon asiaa. Niin paljon elämää mahtuu ihan tavalliseen viikkoon.
Miksi niitä kirjoitan, kenelle niitä jaan....tuumailen....

Sitten taas muistan miksi kirjoitan. Kirjoitan kirjoittamisen ilosta.
Kirjoitan kun sydän patistaa. Kirjoitan tänään koska koskaan ei tiedä olemmeko
enää huomenna. Kirjoitan jotta aina muistaisin vaikka mitä tapahtuisi ,
kaikesta huolimatta jokaisesta surusta kasvaa ilo ja
murheesta kasvaa onnellinen alku....

Maanantai aamuna kun teetä hörpin tuolissani näin yht äkkiä taivaalla kuumailma pallon.
Siispä kuvaa nopsaan ottamaan kun sellainen näille kulmille eksynyt. Vasta tallennetuani
kuvan huomasin tai siis NÄIN tekstin. Maasta taivaalle ei todellakaan näkynyt. Aika osuva minusta.
                                  ASENNE RATKAISEE AINA!
            Talviaika on taakse jäänyt , tästä alkaa kesä aika  eli iloa ja valoa!!!!

Jäseniä korjataan......

Tuijottelen näyteikkunan takaa sisään liikkeeseen, lähes joka kerta kun
kävelen siitä  ohi. Katselen ja ihmettelen mitä varten minun pitäisi
sinne mennä, jokin vain vetää puoleensa. Pelkään että jonain päivänä
joku on paikalla ja tuo minulle rievun jotta voin pestä nenäni jäljet pois
ruudusta tai kenties joku muukin on huomannut miten seisoskelen siellä
ja ilmoittaa uteliaasta mummelista poliisille. Luulevat vielä ryöstäjäksi.
Kävelylenkini Vapaaherran kanssakin järjestän niin että reittimme
kulkee ohi tuon liikkeen. Vapaaherrakin toppuuttelee minua liimautumasta
ikkunaan ja rohkaisee minua menemään joskus sisälle liikkeeseen
silloin kun siellä on joku.  Liikkeeseen joka tuntuu
yhtä aikaa salaperäiseltä ja yhtäaikaa ihan tavalliselta hoitolalta.....

Kampaajani kertoo minulle miten hän käy hoitamassa kättään. Käsi tulee
kuntoon ja työ jatkuu . Hän käy hoitamassa kättään myös vähän " ennalta"
ennenkuin se on työkyvytön. Hienoa että hoitaa itseään, se on juuri sitä
 "rahan laittamista pankkiin". Miten monta kertaa ostammekaan jonkun
mekon, kun todellisuudessa tarvitsisimme hierojaa kipeille lihaksille.
Tiedustelen kampaajaltani missä hän käy , kun niin hyvin tehoaa. Riemukseni hän
käy juuri siinä tuijottamassani hoitolassa. Samalla tunnen miten niskalihakseni
kiristyvät entisestään. Minunkin pitää päästä sinne! Siinä syy tuijotuksiini.
TIETYSTI,  miten en voinut ymmärtää sitä. Jos paikat on jumissa silloin
mennään hierojalle ja sillä selvä, niinhän aina tehdään.
Hierojalle menossa on omalta osaltani syy varmaan siinä että tunnen
 niin monta hierojaa etten tiedä kenen luo menisin. Sitten en mene kenenkään
luo etten pahoittaisi kenenkään mieltä ja kärsin jäykkyydet omissa nahoissani.
Se että aloimme puhua hoitajasta oli minusta selvä merkki ja vastaus tuijotuksiini.
Sinne oli mentävä. Kotiin saavuttuani päätin soittaa hoitajalle samantien
ja varata ajan ennenkuin muutan mieleni.

Pysähdyin samaisen ikkunan luo missä viime aikoina olen useinkin seisoskellut.
Minua nauratti moinen tuijottelu . Astuin reippaasti sisään ja ihana hoitaja
otti minut aurinkoisesti vastaan. Samalla oli hassu tunne kuin olisin tuntenut
hänet kauankin. No siinä jutustellessa selvisi että tiesinhän minä hänet.
Tein samantien selväksi ettei minua sitten " rusikoida" kipu kynnykseni on
aika alhainen ja jännitys käyräni taas vastaavasti  aika korkea. Joten
hoito saa luvan olla sen mukainen. Hän lupasi huomioida toiveitani. Mielestäni
hän kuitenkin näytti siltä, että hän määrää tahdin  sanoin sitten mitä hyvänsä.
Hymy huulillaan hän aloitti työnsä ja noin minuutin päästä ajattelin, että
nyt tulee itku, niin hyvältä se hierominen tuntui ja oli vasta ensimmäinen
varvas menossa... En kyllä tiedä mitä varvasta hän väänsi ja miten mutta
puhua pulputin kuin " ruuneberi" kaiken maailman asioita kuin vanhalle
tutulle konsanaan. Vaikka yleensä puhumisen taidot osaankin, niin uuden
tuttavuuden tavattuani olen kyllä aluksi aikakin varauksellinen. Ensin tutkin
ja sitten vasta sanon mitä ajattelen...
Puolitoista tuntia ja risat päälle ja olin kuin uudesti syntynyt ihminen.
Suu leveämmällä kuin aikoihin astelin ulos tuosta " ihme parannus laitoksesta ".
Vannoen samalla palaavani ,kun on taas tarvetta. Sitä tarvetta on aivan varmasti.
Kotiin tuliaisiksi sain kiellon olla tekemättä kotiaskareita. Pitäisi ottaa päivä
levon kannalta. VOI MITEN RAKASTINKAAN tuota kieltoa!

Hassua miten keho tietää parhaiten mitä kulloinkin tarvitsee. Alitajunta ohjailee
oikeihin paikkoihin silloin kun itse luulee vain jaksavansa. Vastaan rimpuilu
aiheuttaa kipuilua ja lopulta sairastumisen. Sitten sängynpohjalla jossittelemme
miten OLISI pitänyt tehdä ja miten EI OLISI pitänyt tehdä. Useimmiten
osaamme neuvoa toisia ihmisiä hakemaan apua vaivoihin mutta itse
sokeudumme ja kuvittelemme jaksavamme vaikka ja kuinka. Tuttua???
On taito oppia kuuntelemaan itseään ja uskoa mitä sillä on sanottavaa.
Kaikkea ei aina voi laittaa edes iän piikkiin, vaikka sattuisi olemaan
mumma.
Onneksi kehoni kertoi mitä tarvitsin ja kampaajani auttoi " potkaisemaan"
minuun vauhtia jotta teen niinkuin piti.

Muutaman eletyn päivän päästä voin kertoa että voin loistavasti! Hoito iltana
selkäni oli hieman "herkkis", kun se totuutteli olemaan jälleen normaalissa
asennossa. Tuntui että veri kiertää jälleen jaloissani ja ryhtinikin olisi
parantunut, eli pari senttiä pituuteen lisää. APUA! Se ei ole tarpeen todellakaan...
Siis kaikenkaikkiaan loistava olo.

Kiitän kaikkia mahdollisia asioita ja ihmisiä jotka edes auttoivat tässä.
Tässä kokeilemisen arvoisessa asiassa. Olin luvannut pitää itsestäni
tänä vuonna hyvää huolta, vähän parempaa kuin ennen. Tästä on hyvä
jatkaa. Seuraavaksi kai menen pitkästä aikaa soppailemaan jotain
uutta itselleni tai oikestaan voisin seuraavaksi hemmotella itseäni.....no jaa mietitään ;)
Tuumailen sitä sitten ja elelen tätä onnellista elämääni kaikessa
rauhassa.....

Niin se hoitaja, hän oli sellainen kalevalainen jäsenkorjaaja.....

                          Näitä jäseniä ei tarvitse korjata. Ovat ihan parhaita :)

Luonnetta löytyy....

En koskaan tee uudenvuoden lupauksia, luultavasti siksi ettei tarvitsisi
sitten loppuvuodesta surra miten heikkon luonteen olen itselleni luonut.
No luonteeni on kyllä vahva kun on kyseessä jokin asia minkä haluan
etenevän omalla tavallani. Periksi en anna ja jos jostain syystä annankin,
niin varmasti hyödyn siitä tavalla tai toisella. Se mitä erikoisesti murehdittaa
miksi heikko luonteeni nyt kiusaa minua , on alkava kevät. Ihana valoisuus
joka paljastaa kaiken minkä pimeä talvi on kätkenyt syleilyynsä.
Ei varmasti ole jäänyt epäselväksi että kevät on haikeaa aikaa minulle.
Se todellisuus mikä paljastuu pimeyden poistuttua on karu totuus
eli KERTYNEET KILOT!

Syödyt pullat ja suklaat ovat jättäneet jälkensä. Kaikkein ikävintä tässä
ettei voi syyttää kuin ITSEÄÄN ja ehkä pikkuisen tuota miestä. Miestä, joka
ei ikinä kiellä syömästä herkkuja, saatikka sanoisi KULTA SINUSTA ON
TULLUT PULLUKKA! Miten helppoa onkaan syyttää taas toista omista
valinnoistaan..... Tarkemmin kun mietin olen ehkä saanut pienen vinkin
häneltä, mutta juuri silloin vahva luonteeni on ollut paikalla. Sitten
vastaavasti kun hän lähestyy Fazerin suklaan kanssa, niin heikko luonteeni
hyppää kehiin juuri silloin. PLÄÄH!!!

Mies palaa luennolta, joka käsitteli muistia. Siis miten
tunnistan onko alkavaa dementiaa tai jotain muisti häiriöitä. Hän tekee
kokeita tietysti minulle ja läpäisen ( luojan kiitos!) testit tuosta noin.
Mukanaan hänellä on myös lappunen jonka voisin täyttää. Lapussa kysellään
niinkuin yleensä koko suvun sairaudet ym. Pääsemme kohtaan miten
lasketaan painoindeksi. Selitän hänelle että tiedän tavan ja kehoitan häntä
menemään kyselyissä eteenpäin. Jostain kumman syystä hän kuitenkin
tuntuu juuttuvan tuohon mokomaan indeksin laskemiseen.  Hän vaatii
minua laskemaan sen nyt ja heti. Estelyistä huolimatta se lasketaan.
No eihän se hälyttävä ole( jälleen LUOJAN KIITOS) mutta jotenkin
se "vihjaus" kyllä kolahti ja HYVÄ NIIN! Toivon vaan että heikko
luonne pysyisi nyt jossain TODELLA hyvässä piilossa!!!!

Painon pudottaminenhan on todella helppoa. Syödään vaan vähemmän
ja sillä hyvä. Valitaan ruokaa joka ei maistu ja pidetään jääkaappi
tyhjänä. Jos asuu henkilön kanssa joka on laiha kuin " nälkävuosi"
( niinkuin minä) niin voisi harkita omaa jääkaappia tai omaa hyllyä
kaapista, jos ei ole mahdollisuutta koko kaappia hankkia. Näillä eväillä
päätän aloittaa "laihikseni".

Aamu alkaa kaurapuurolla, raejuustoa ja teetä. Päivällä salaattia ja rahkaa.
Ihanan terveellistä ja joka päivä. Illalla syön kaiken mitä jääkaapista
löytyy ja suurin piirtein" kuristan" miehen jos ei häneltä löydy mitään
pientä jälkkäriä minulle. Heikko luonne saapuu ihan JOKA ILTA.
Aamulla taas vahva luonne järjestää hirveitä oman tunnon tuskia.
Kun muutaman illan selviän jostain kumman syystä ilman herkkuja
saan kutsun vierailulle ja siellä sitten heikko luonne suorastaan huutaa:
" Syö nyt hyvä nainen , ethän sä kehtaa torjua kun emäntäkin leiponut
ihan SUA VARTEN"  Ja taas syödään.......
Saman virheen teen ,kun kutsun ystäviä meille. He syövät ihan liian
vähän leipomuksiani , koska " joudun " tuhoamaan kaiken lopun
ihan itse. Mahdollisuus olisi tietysti sama mikä miehelläkin, ei
maistu ....eli ei syödä! Pakkaseen loppu ja heitetään sitten pois toiste tai
syötetään yllätys vieraille.

Pulla kertaa suklaa jaettuna piirakan kanssa kuulostaa toivottomalta.
Vyötärö huutaa , sitä ahdistaa tiukka pusero. Lupaan sille ties monettako
kertaa että kohta helpottaa. Alkava viikko on uuden alku . Päätän antaa
heikolle luonteelle vapaata ja työllistää vahvan luonteeni täysipäiväisesti.
Ajattelin että lupaus pitää paremmin kun se on näin oikein "paperilla".

Vaikken teekkään niitä lupauksia niinkuin kerroin, mutta lupasin kuitenkin
itselleni olla tänä vuonna paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Haluan
panostaa tulevaan eli itseeni . Siispä terveellinen ruokailu saa taas astua joka
päiväiseen elämään, eikä vaan silloin tällöin elämään.
Aurinko paistaa ja innostus hyvinvointiin on tiukasti tässä ja nyt. Vahva luonteeni
on läsnä, näillä eväillä jatkamme eteenpäin kohti kevyempää (toivottavasti) kevättä.
Kohti onnellisempaa kevättä.....

    Ihan ensimmäinen leskenlehti, tämän kuvan oton jälkeen niitä löytyikin sitten aika monta.
                                         Aurinkoista kevättä , iloa ja valoa .

Kevään haikeutta.....

Kevät tulee kohisten ja jääpuikot ovat vain historiaa....toivottavasti. Takatalvi on monasti
yllättänyt, mutta luotan ihmisten voimaan uskosta että kevät voittaa kuitenkin.
Kesästä on vielä turha puhua se tuntuu kaukaisuudelta, vaikka tiedän että innokkaat
puutarhurit tekevät valmistelujaan jo täyttä päätä. Kaipa sitä itsekkin pitäisi herätä
tältä pitkältä talviuneltaan, jos ei muuten niin risuja keräämään pihalta ja varmasti
sitä muutama puukin kaipaisi kohennusta. Parturointi voisi vaikka alkaa...

Muutamat luminokareet keikkuvat vielä kävelylenkin liepeillä. Aurinko ei ole jaksanut levittää
säteitään tänne saakka. Vesi virtaa iloisena kohti jokea kuljettaen merelle kaiken muiston
talvesta. Päiviä jatkuneet pienetkin sateet ja loput lumet valuvat jokeen, kohinassa kuulee
kevään kutsun. Yksi vuoden aika on takana, pimeä talvi. Edessä vain valoisa kevät....

Pieni ystävä, lintujen avustaja.... syö maahan tippuneet ruoat . Hänestäpä voisi olla
monta mieltä. Kiva katsella touhuja, mutta, mutta.... Taistelija siinä missä jokainen
luontokappale. Silloin tällöin kävi meitäkin tervehtimässä, missä lie muutoin
aikaansa kuluttanut. Kuului talvi vieraisiin mutta viihtyy maisemissa koko vuoden.

Viimeiset talvikuvat halusin laittaa tänne ja tästä lähtien uskon että löydän
jotain keväisempää matkaltani kohti kevättä.
Kevät, se on minulle aina jotenkin raskasta aikaa. Kuulostaa pahalta ,mutta sitä se vain
valitettavasti useina vuosina on ollut. Alan suurinpiirtein lokakuussa "tsemppaamaan"
itseäni, että ensi kevät on upeaa aikaa. En siis tee siitä tarkoituksella raskasta.
Teen todella töitä jotta saavuttaisin sen saman hurmion mitä niin moni saa ja kokee
kevään ensimmäisistä merkeistä.
Keväällä vaan on sattunut niin monia raskaita asioita.
Äitini ja kälyni nukkuivat pois. Isäni, appivanhempieni ja muutaman muun vakava sairaus
joka sitten myöhemmin päättyi myös pois nukkumiseen. Työpaikkakin meni kerran ja
yleensä siihen koskevat muutokset myös keväällä. Siinä muutama mainitakseni.
Sattuuhan niitä asioita pitkin vuotta jos jonkinlaista mutta ne asiat jolloin
tarvitaan kaikki suurimmat voimavarat , juuri ne tapahtuvat aina KEVÄÄLLÄ.

Olen aloittanut jälleen manaamaan hyvää kevättä. Järjestän jokaiselle kuukaudelle
jonkin pienen kivan "irtioton" arjelle, kuin varmistaakseni että kaikki menee hyvin.
Suunnittelen valmiiksi päiväni enkä jätä tilaa murheille. Kalenteri on täynnä
KUULETTEKO murheet, ei ole vapaita aikoja. Tyytyväisenä hykertelen, olisipa
aina näin helppoa, voisi poistaa murheet maailmasta. Patentoida keksintönsä.

Vain yksi pieni sähköposti, ei montaa riviä. Kirje joka taas kerran sekoittaa
melkein koko pakan tai ainakin sotkee pahasti suunnitellun järjestyksen.
Patenttia ei voikkaan hakea, suunnitelmani ei toimi. Murhe tuli taas "takavasemmalta"
vaikka varoin, vaikka en antanut sille tilaa. Nyt ei ole sitten muuta mahdollisuutta
kuin RYHDISTÄYTYÄ! Niinhän se menee että esteet on tehty voitettavaksi
ja joku juttu taas tässäkin on. Jonain päivänä se taas selviää. Jostain niitä
voimavaroja taas löytyy sitä en epäile yhtään.

Kevät tulee silti ja periksi en anna, niitä hyviä keväitä löytyy silti menneestäkin
roppakaupalla ja tulevistakin aivan varmasti. Ajattelin myös etten enää
muistele niitä ikäviä asioita, niiltä vähän haikeilta ajoilta. Alan keskittymään
vain ja ainoastaan valoisaan ,aurinkoiseen kevääseen. Kevääseen joka tuo
linnunlaulun ja hymyn ihan jokaisen kasvoille. Sellaisen onnellisen kevään......