lauantai 21. maaliskuuta 2015

Jäseniä korjataan......

Tuijottelen näyteikkunan takaa sisään liikkeeseen, lähes joka kerta kun
kävelen siitä  ohi. Katselen ja ihmettelen mitä varten minun pitäisi
sinne mennä, jokin vain vetää puoleensa. Pelkään että jonain päivänä
joku on paikalla ja tuo minulle rievun jotta voin pestä nenäni jäljet pois
ruudusta tai kenties joku muukin on huomannut miten seisoskelen siellä
ja ilmoittaa uteliaasta mummelista poliisille. Luulevat vielä ryöstäjäksi.
Kävelylenkini Vapaaherran kanssakin järjestän niin että reittimme
kulkee ohi tuon liikkeen. Vapaaherrakin toppuuttelee minua liimautumasta
ikkunaan ja rohkaisee minua menemään joskus sisälle liikkeeseen
silloin kun siellä on joku.  Liikkeeseen joka tuntuu
yhtä aikaa salaperäiseltä ja yhtäaikaa ihan tavalliselta hoitolalta.....

Kampaajani kertoo minulle miten hän käy hoitamassa kättään. Käsi tulee
kuntoon ja työ jatkuu . Hän käy hoitamassa kättään myös vähän " ennalta"
ennenkuin se on työkyvytön. Hienoa että hoitaa itseään, se on juuri sitä
 "rahan laittamista pankkiin". Miten monta kertaa ostammekaan jonkun
mekon, kun todellisuudessa tarvitsisimme hierojaa kipeille lihaksille.
Tiedustelen kampaajaltani missä hän käy , kun niin hyvin tehoaa. Riemukseni hän
käy juuri siinä tuijottamassani hoitolassa. Samalla tunnen miten niskalihakseni
kiristyvät entisestään. Minunkin pitää päästä sinne! Siinä syy tuijotuksiini.
TIETYSTI,  miten en voinut ymmärtää sitä. Jos paikat on jumissa silloin
mennään hierojalle ja sillä selvä, niinhän aina tehdään.
Hierojalle menossa on omalta osaltani syy varmaan siinä että tunnen
 niin monta hierojaa etten tiedä kenen luo menisin. Sitten en mene kenenkään
luo etten pahoittaisi kenenkään mieltä ja kärsin jäykkyydet omissa nahoissani.
Se että aloimme puhua hoitajasta oli minusta selvä merkki ja vastaus tuijotuksiini.
Sinne oli mentävä. Kotiin saavuttuani päätin soittaa hoitajalle samantien
ja varata ajan ennenkuin muutan mieleni.

Pysähdyin samaisen ikkunan luo missä viime aikoina olen useinkin seisoskellut.
Minua nauratti moinen tuijottelu . Astuin reippaasti sisään ja ihana hoitaja
otti minut aurinkoisesti vastaan. Samalla oli hassu tunne kuin olisin tuntenut
hänet kauankin. No siinä jutustellessa selvisi että tiesinhän minä hänet.
Tein samantien selväksi ettei minua sitten " rusikoida" kipu kynnykseni on
aika alhainen ja jännitys käyräni taas vastaavasti  aika korkea. Joten
hoito saa luvan olla sen mukainen. Hän lupasi huomioida toiveitani. Mielestäni
hän kuitenkin näytti siltä, että hän määrää tahdin  sanoin sitten mitä hyvänsä.
Hymy huulillaan hän aloitti työnsä ja noin minuutin päästä ajattelin, että
nyt tulee itku, niin hyvältä se hierominen tuntui ja oli vasta ensimmäinen
varvas menossa... En kyllä tiedä mitä varvasta hän väänsi ja miten mutta
puhua pulputin kuin " ruuneberi" kaiken maailman asioita kuin vanhalle
tutulle konsanaan. Vaikka yleensä puhumisen taidot osaankin, niin uuden
tuttavuuden tavattuani olen kyllä aluksi aikakin varauksellinen. Ensin tutkin
ja sitten vasta sanon mitä ajattelen...
Puolitoista tuntia ja risat päälle ja olin kuin uudesti syntynyt ihminen.
Suu leveämmällä kuin aikoihin astelin ulos tuosta " ihme parannus laitoksesta ".
Vannoen samalla palaavani ,kun on taas tarvetta. Sitä tarvetta on aivan varmasti.
Kotiin tuliaisiksi sain kiellon olla tekemättä kotiaskareita. Pitäisi ottaa päivä
levon kannalta. VOI MITEN RAKASTINKAAN tuota kieltoa!

Hassua miten keho tietää parhaiten mitä kulloinkin tarvitsee. Alitajunta ohjailee
oikeihin paikkoihin silloin kun itse luulee vain jaksavansa. Vastaan rimpuilu
aiheuttaa kipuilua ja lopulta sairastumisen. Sitten sängynpohjalla jossittelemme
miten OLISI pitänyt tehdä ja miten EI OLISI pitänyt tehdä. Useimmiten
osaamme neuvoa toisia ihmisiä hakemaan apua vaivoihin mutta itse
sokeudumme ja kuvittelemme jaksavamme vaikka ja kuinka. Tuttua???
On taito oppia kuuntelemaan itseään ja uskoa mitä sillä on sanottavaa.
Kaikkea ei aina voi laittaa edes iän piikkiin, vaikka sattuisi olemaan
mumma.
Onneksi kehoni kertoi mitä tarvitsin ja kampaajani auttoi " potkaisemaan"
minuun vauhtia jotta teen niinkuin piti.

Muutaman eletyn päivän päästä voin kertoa että voin loistavasti! Hoito iltana
selkäni oli hieman "herkkis", kun se totuutteli olemaan jälleen normaalissa
asennossa. Tuntui että veri kiertää jälleen jaloissani ja ryhtinikin olisi
parantunut, eli pari senttiä pituuteen lisää. APUA! Se ei ole tarpeen todellakaan...
Siis kaikenkaikkiaan loistava olo.

Kiitän kaikkia mahdollisia asioita ja ihmisiä jotka edes auttoivat tässä.
Tässä kokeilemisen arvoisessa asiassa. Olin luvannut pitää itsestäni
tänä vuonna hyvää huolta, vähän parempaa kuin ennen. Tästä on hyvä
jatkaa. Seuraavaksi kai menen pitkästä aikaa soppailemaan jotain
uutta itselleni tai oikestaan voisin seuraavaksi hemmotella itseäni.....no jaa mietitään ;)
Tuumailen sitä sitten ja elelen tätä onnellista elämääni kaikessa
rauhassa.....

Niin se hoitaja, hän oli sellainen kalevalainen jäsenkorjaaja.....


                          Näitä jäseniä ei tarvitse korjata. Ovat ihan parhaita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti