Helppoa kuin heinän teko.....

Istun lääkärin vastaanotto huoneessa. Ihan vaan rutiinitarkastus ja ehei älä
pelkää en ala kertoa yksityiskohtia lääkäri tapaamisesta. Tuumailin ihan muuta.
Pieni suloinen penkki huoneen nurkassa tai oikeastaan se on sohva.
Lasten pieni puinen sohva. Ajatukseni alkaa välittömästi lentää. Juuri
tuollainen vähän isomassa koossa sopisi meidän keittiöön.
Näen silmissäni kolmen lapsenlapseni istuvan siinä ja syovän lounasta
sulassa sovussa tai ainakin istuvan. Sovusta en olisi niin varma.
Tarkastelen penkin istuinta, selkänojaa ja käsinojia. Aivan helppo
valmistaa. Pari lautaa noin ja pari noin. Sitten maalaan sen valkoiseksi
ja selkänojaan vaikka teksti Carpe Diem. Palaan todellisuuteen ja
ymmärrän etten millään saa sitä mahtumaan keittiööni ja hieman
epäilen myös nikkarointi taitojani. Olkoon.Saahan niitä penkkejä
kaupasta jos todella tarvitsen. Niistä laudoista olisi tullut ihan
turhaa roskaa vaan....

Kävelen kauppakeskuksen käytävää ja katselen kesämekkoja.
Osaavatpa olla kalliita. Mekot on vielä tosi yksinkertaisia. Tuollainen
olisi niin helppo tehdä. Pari kangastilkkua vaan ommellaan yhteen
vetoketju liittää ne yhteen. Kuka vaan osaa tehdä tuollaisen jopa
minä joka nuoruudessani ompelin jopa takin itselleni. Mitä haaskausta
maksaa aivan turhasta ja rahat menee tietysti ulkomaille.
Päätän oitis lähteä kangas kauppaan ja tehdä mekon itse!
Kävelen kauppakeskuksen päästä päähän, poikkean välillä
liikkeisiin. Katselen kenkiä ja laukkuja ihania kesän värejä.
Jalkoja alkaa väsyttää ja vähän mieltäkin. Poikkean vaatekauppaan
ja tuijotan mekkoa jota jo ostosteni alussa olin tarkastellut.
Mitähän se kangaskin maksaa pohdin ja koska minä sen ehdin
tehdä. Otan kuin robotti mekon tangosta ja kävelen kassalle.
Muutama kymppi sinne tänne ja tarviihan ne ulkomaalaisetkin rahansa.....

Istun lounaalla työtoverini kanssa. Omat eväät niinkuin aina kummallakin.
Kerromme toisillemme mitä olemme laittaneet. Minulla sellaista perus-settiä
salaattia, kanaa, juustoa ym... Ystävällä oma ihana resepti. Hän pyytää
minua maistamaan ja olen aivan haltioissani. Yritän lahjoa häntä
vaihtamaan lounaansa minun lounaaseen. Hän vain nauraa ja lupaa minulle
reseptin jotta voin valmistaa sen itse. Vannotan häntä vielä että saan sen
tämän päivän aikana. Hän lupaa. Noin tunnin väliajoin muistutan häntä.
Kun työpäivämme päättyy ja resepti on kädessäni olen niin onnellinen.
Näen silmissäni kuinka loihdin ihanan ruoan viikonloppuna miehelleni
ja kuinka mies haltioituneena syö sitä ja kehuu aikaansaannoksiani.
Ystävän lähdettyä tuijotan  reseptiä kuin aarretta ja mietin mistä
alkaisin keräämään tuotteita. Reseptiin kuluu ainakin tusina erillaisia tuotteita
ja sitten liuta mausteita päälle. Taitan reseptin kauniisti laukkuuni
kävelen lihatiskille ja ostan jauhelihaa. Taidan sittenkin tehdä sen
herkkuruoan toiste.......

Istuskelen pihalla ja tuumailen viikontapahtumia. Katselen kuinka
rikkaruohot kasvaa. Päätän antaa niille kyytiä. Helppoa kuin heinän teko.

Tässä ei paljoa osaamista tarvita. Kaikkea ei tarvitse itse tehdä
vaikka jaksaisikin. Kaikkea ei tarvitse tehdä vaikka osaisikin. Joskus
voi tehdä sen helpomman mukaan ja joskus sitten taas vaikeamman
kautta. Sellaista se on tämä onnellinen elämä.....

Mekosta ei kuvaa tullut :) Mutta olen harjoitellut sitä kuvaamista tässä maistiainen ensimmäisestä kesän mansikasta :)

Päivänsankari....

Ovikello soi! Iloinen tervehdys,onnittelu ja juoksuksi! Ovikello soi,onnittelu ja
juoksuksi! Ovikello soi ja sama jatkuu ainakin kymmenen kertaa. Tokihan sen
pitääkin soida koska vieraita on tulossa kolmetoista tai taisi olla enemmänkin
menin jo sekaisin. Omat mukaan lukien alle kouluikäisiä vähän vajaa kaksikymmentä!
Mummaa alkaa jo moinen vauhti huimata.
Onneksi sanoisin,  tyttöjä näyttää olevan noin puolet. Tytöillä meno hieman
hillitynpää.
Päivänsankarimme on aivan innoissaan ja miksei olisi onhan hänen päivänsä.

Juhla käynnistyy pullonpyörityksellä. Päivänsankari pyörittää pulloa ja pullo
osoittaa tyttöä joka saa antaa ensimmäisenä lahjansa Päivänsankarille ja
hän avaa sen muiden seuratessa jännittyneenä.
Kuulen useamman kuin yhden huudahduksen "WAU!" Tyttö on hyvillään
tuomasta lahjasta ja Päivänsankari samoin. Minulle tuo lahja ei juuri kerro
mitään. Ensinnäkin sillä oli kummallinen nimi ja mitä sillä tehtiin jäi
hämärän peittoon. Väliäkö sillä kaikki muut tuntuivat tietävän.
Sama pyöritys jatkuu kunnes kaikki lahjat on aukaistu. Kaikki sujui
hyvin mitä nyt joku sai välillä liian innokkaan pyörittäjän käsistä
pullosta myös päähänsä. Onneksi oli muovi pullo.

Äiti ja isä kuiskuttelivat josko nyt olisi tarjoilun vuoro. Vaikka meteli
oli sanoinkuvamaton, niin tuskin lauseen saivat loppuun kun kaikki
olivat jo tunkeneet itsensä pöytään istumaan. Kuka kenenkin viereen
se tuntui olevan aika tärkeää.
Alkoi suunnaton haluaminen! Äiti ja isä yrittävät tarjota jokaiselle
jokaista herkkua. Yksi kerrallaan lautaset täyttyvät. Piirakat,lihapullat ja
nakkijuusto vartaat häviävät pikku suihin. Mutta ilmiselvästi jätetään
tilaa myös kakulle,pipareille ja karkeille

.
Sitten se tuodaan pöytään! Hieno matokaakku.Päivänsankarin itsensä
toivoma tietysti. Kuusi kynttilää sytytetään. Kaikki laulavat Päivänsankarille
ja hän hymyilee niin leveästi kuin juhlistaan nauttiva vain voi.
Puhallus ja kaikki sammuu. Hurjat taputukset.
Kakku alkaa hävitä parempiin suihin.

Syömisen jälkeen saadaan tuta, mitä sokeri tekee kahdelle kymmenelle
pikkuihmiselle. Vauhti on vielä huimempaa kuin ennen herkkuhetkeä.
Viis siitä juhlat on vain kerran vuodessa. Päivänsankarin pari vuotta
pienemmät pikkuveljet ovat aivan ihmeissään mikä meno isommilla on.
He yrittävät pysyä perässä ja välillä tulevat syliini lepäämään ja
tarkkailemaan isompien leikkejä.
Joukkoon mahtuu monta. On terroristi kiusaaja joka yrittää joka
mutkassa tehdä jotain jekkua juhlijoille tai pikkuveljille. Päivänsankari
tuntuu olevan ainoa jota hän ei yritä lyödä tai kampata tai muuta.
Hän uskoo kyllä heti kun kiellettään,mutta seuraa tarkasti meitä
vanhempia josko silmä välttäisi. Olemme ihan tyytyväisiä, kun
kahden lapsen vanhempi jäi myös.Meitä on siis viisi poliisia.
Ihailija tyttö hyökkää Päivänsankarin kimppuun ja antaa poskelle
mojovan suudelman. Päivänsankari häkeltyy niin ettei tiedä mihin
oli menossa ja mistä oli tulossa. Tyttöjä naurattaa.

Seuraa onginta, ilmoitetaan. Jono muodostuu välittömästi.Tottahan
toki kaikki haluavat onkia. Kaksoset astuvat nopeasti jonoon, mutta
saavat huomata kuinka isommat röyhkeästi etuilevat ja he ovat
auttamattomasti jonon viimeisenä. Tai ei aivan. Juuri kun pieni
tyttö on menossa kaksosten etteen, hänen äitinsä joka oli myös
täällä huomaa sen ja komentaa tytön poikien taakse. Mikä leveä
hymy pojilta tuleekaan kun tyttö menee heidän taakseen.
Onginta on hauskaa kaikista. Iloisia kiljahduksia kun jokainen
saa vielä herkkupussin jonka saa viedä vaikka kotiin.

Kaikki loppuu aikanaan ja myös juhlat. Ovikello alkaa soida taas
tiuhaan kun lapsia haetaan. Vilkutuksia, halauksia....
Päivänsankari touhuilee vielä uusien lahjojensa kimpussa.
Pikkuveli Suloisuus on mukana yhtä innokkaasti täällä on tapana
jakaa tavaroita, joten pikkuveljellä on syytä hymyyn.
Toinen veli tämä Päivänsäde istuu keittiön tuolilla leveä hymy kasvoillaan
nauttii vielä rääppiäisistä. Vielä on jäljellä herkkuja ja hän
ottaa ilon irti niistä, lelut kyllä pysyvät. Päivänsäteen
silmät alkavat painua jo kiinni. Uni ei ole kaukana. Päivänsankari
ja Suloisuus eivät malttaisi luopua lahjojen tarkkailusta, mutta
nukkumaan meno aika on väistämätön. Haukotusten määrä
myös lisääntyy koko ajan.
"Kivat juhlat!", ilmoitaa Päivänsankari ja kaikki olemme samaa
mieltä. Toteamme että maailmaan ääntä mahtuu ja lapset ovat
ihania. Lapset ne niin tekevät tästä elämästä sen onnellisen!

Vielä viimeisiä herkkuja Päivänsäde syömässä :)

Äiti......

Lapsi kiljuu ostoskärryissä. Kyllä.Kiljuu on aivan oikea sana, siltä se
kuulostaa korvaani. Tosin olenhan tottunut kuulemaan noita lasten
kiljahduksia, sillä olenhan kolmen lapsen mumma. Mutta eikös se olekkin
niin että muiden lapset kiljuu ja meidän lapset ilmaisevat itseään :)
Äiti kaappaa vihdoin lapsen syliinsä ja supattaa pienokaisen korvaan.
Silittää hellästi hänen päätään ja aivan kuin hän olisi ottanut patterin
irti huutavasta palohälyttimestä tämä rauhoittuu. Sellainen on äiti....

Toisaalla äiti ehdottaa teinille syötävää. "Maista tätä, kun on
mahdollisuus:" äiti yllyttää. Teini kimpaantuu:"Koita nyt jo tajuta
en halua!" Äiti hymyilee ja voin lukea hänen silmistään pahoittelun.
Äiti kulkee kaupassa hyllyltä hyllylle samalla kysellen teiniltä
mitä hän haluaisi. Teini yhtä useasti, puristelee päätään ja tiuskii
milloin on epäeettistä syödä sitä ja milloin ei kukaan söisi muutenkaan tuota.
Vihdoin äiti kyselee "Mitä haluaisit?" Teinin silmät kirkastuu ja
hän selittää vuolaasti äidille ja yhteistuumin täyttävät kärrynsä
teinin haluamilla herkuilla. Eikä ne tottavie oleet hampurilaisia.
Lopetan urkintani ja tuumailen miten hyvin järjestikään tuo
ihana äiti.......

Minäkin olen äiti. Lapseni on esikoinen ja kuopus eli ainokainen.
Ainokainen, koska ei tarvinnut enää tehdä toista, tuli heti täydellinen!
 Täydellisiähän ovat kaikki lapset! Elämä vaan on sellainen , että se
tekee meistä erillaisia tähän maailmaan.
Satun olemaan onnekas äiti, lapsi ei ole murhetta tuottanut. Murheita
olen saanut kantaa ihan muista syistä.
Äitiys on ollut etuoikeus minulle ja olen siitä kiitollinen.....

Kuljen hautausmaalla ja katselen kahta naista jotka kulkevat
edelläni. Vanhempi nainen tukeutuu nuorempaan. Äiti ja tytär,
tuumailen. Osat ovat vaihtuneet. Tytär hoivaa hellästi äitiään.
Äiti viittoa käsillään hautojen suuntaan ja tytär pudistaa päätään.
Kuulen kuinka hän puhelee kuin lapselle:" Ei ole vielä isän hauta:"
Tämän kuulen monta kertaa. Osumme samalle riville hautoja.
Tytär laskee kukan haudalle, äiti pyyhkii silmäkulmaansa ja sanoo:
"Joutaisin minäkin:" En kuule tyttären vastausta näen vain miten
hän kietoo kätensä vanhuksen harteiden ympärille ja ovat siinä...

Lasken oman kukkani äitini haudalle. Äidin minulle parhaimman.
Äidin joka nuhteli ja ihan syystä. Äidin joka opetti ja opin.
Äidin joka rohkaisi ja uskalsin. Äidin joka kielsi ja tein sittenkin.
Äidin joka välitti ja rakasti ja jota rakastin.
Äidin joka antoi minulle elämän. Elämän sen onnellisen elämän....

         Hyvää äitienpäivää olkoon jokainen päivä hyvä äidin päivä !

Vanha rakkaus..........

Kaksi kyyhkyä istuu sähkölangalla. Ne istuvat siinä joka aamu kun haen postiani laatikolta.
Ne katselevat minua yhtä tarkkaavaisesti kuin minä niitä. Tämä on jo varmaan kolmas kevät
kun näin on käynyt. Pohdin ovatko linnut aivan samoja vai voiko olla eri pariskunta ....
Ne sukivat toisiaan ja pulputtavat omaa kieltään. Näen että siinä on pariskunta
ovat tärkeitä toisilleen. Kylki kyljessä vierekkäin katselevat  ihmisiä. Yhdessä ei
tarvitse pelätä mitään .
Tuijottelemme toisiamme " ihania olette", kuiskaan hiljaa ja varmistan etteivät naapurit
huomaa kun niille puhelen. Nauraisivat kuitenkin minulle.

Naapurit no niillä ei olisi varaa nauraa minulle ovat samanlaisia kuin nuo linnut.
Kaksi kyyhkyläistä Ahkera eläkeläinen ja hänen Kaunis vaimonsa.
Kuin sattumoisin langalla jossa linnut ovat on juuri naapurin portinluona.
Linnutkin sen vaistoavat, täällä onni kukoistaa.
Pitkä liito takana ja yhä kuin juuri tavanneet. Kun katselee heitä mietin miten
saman kaltaiset/näköiset ihmiset löytävät toisensa. Haemmeko tietoisesti
itsemme näköistä kumppania itsellemme. Tottakai , pitäähän sitä tykätä
samoista asioista eihän se muuten suju.

Odottelen ostoskärryjeni kanssa että pääsisin tavaratalon hissiin.
 Edessäni on vanha pariskunta.
Veikkaan ettei kahdeksastakymmenestä paljon puutu.
Pariskunta supattelee toisilleen. Pappa tarttuu mummoa vyötäröltä ja mummoa
alkaa naurattaa.
Hissin ovi aukeaa ja sulloudumme sisään. Pariskunta ei ole huomaavinaankaan
minua. Minua hymyilyttää....teinit... Pappa antaa suukon mummon
poskelle ja alkaa laulaa hänen korvaansa." Tyttöni,tyttöni mun."
Juu,onpas romanttista. Mutta minä haluan tästä hissistä pois ja just nyt!
Ovi aukeaa ja pariskunta häviää kaupan käytävälle.
Seison hämilläni ja niin liikuttuneena ,että tuskin pystyn  kävelemään.
Minun tekee mieli huutaa ihmisille. " Ottakaa ihmiset oppia
heistä ,välittää toisistanne ennen kuin on myöhäistä."


Istumme iltaa ystäviemme luona. Ystävien jotka ovat kuuluneet meidän
yhteiseen elämäämme aina. Miehen elämään tämä Kiharatukkainen ystävä
on kuulunut jo aivan lapsuudesta asti. Me naiset olemme sitten tulleet
matkan varrella mukaan. Ystävät joiden kanssa on jaettu ilot ja surut.
Vaikka olemme niin erillaisia niin silti meitä yhdistää se tärkein .....Ystävyys!
Mietin  meitä ja näen kuinka vuodet ovat jättäneet jälkensä meihin
jokaiseen.
Kiharatukkainen katselee lämpimästi vaimoaan aivan yhtä rakastunut
ilme kasvoillaan kuin neljäkymmentä vuotta sitten.
Ei se ilme sieltä häviä jos ei sitä hävitä ja hänen  Pieni vaimonsa luo
ihan yhtä helliä katseita miehellensä kuin nuorena tyttönä.
Voi kunpa nuoret pystyisivät tähän samaan pohdin.

Hääkuvamme seinällä ....Tuumailen kuinka pitkä aika kun kuva
on otettu kuinka paljon asioita mahtuu kaikkiin näihin vuosiin.
Mitään en vaihtaisi pois. VOI ÄITI KYLLÄ VAIHTAISIN!!!
Mutta mitä se onkin sitten toinen asia...
Aina ei voi elää koko elämäänsä yhdessä pari suhteessa vaikka
haluaisi. Meitä kaikkia ei ole vaan luotu sellaiseen. Toisten on
erottava ja tehtävä joku toinenkin onnelliseksi.
Toisten kuuluu rakastua tulisesti monta kertaa elämänsä aikana.
Toisten kuuluu jakaa koko elämä vain yhden ihmisen kanssa.
Katselen harmaantunutta miestäni joka kulkee selkä suorassa
kuin nuorena miehenä ja tiedän että minun kuuluu jakaa tämä

onnellinen elämäni juuri hänen kanssaan.

Kaksin on aina kaunihinpi :)

Kampaajalla............

Kopistelen kengilläni puolijuoksua autolle ja kaasupohjaan. Ehkei nyt ihan
pohjaan mutta oloni on sellainen. En yleensä myöhästy mistään. Olen nyt vaan
sellainen. Pikemminkin olen aina etuajassa. Sekin on välillä raivostuttavaa
siis yhtä ärsyttävää kuin se että aina myöhästyy.
Auto jono hidastelee sehän on selvää ja jokainen valo vaihtuu keltaiseksi
juuri ennen kuin ehdin lähelle risteys aluetta. Hengitän syvään ja ajattelen
että tässä ollaan enkä pääse yhtään aikaisemmin. Turha hermostua.Hermostun silti!

Auto parkiin ja samainen kengän kopse ja juoksuksi. Hei, huikkaan tutulle
kampaajalleni ja vilkaisen kelloani. Kymmentä vaille kuusi. Minun aikani
kuudelta. Tämä on aivan uskomatonta miten ihmeessä voin olla myöhässä
ja sitten yht äkkiä olen vaikka kuinka aikaisessa. Minähän en kertakaikkiaan
osaa edes myöhästyä!

Mikä nautinto tämä kampaajalla käynti on sen jokainen nainen tietää.
Tokihan se miehillekin mukavaa. Mutta meille naisille, ainakin useimmille
se on suuri nautinto. Voisi sanoa joillekin aika sosiaalinen tapahtuma.
Kampaajani tämä tumma eksoottinen kaunotar on ollut hovi kampaajani
jo viisi vuotta. Hurmaava ihminen. Kyselee juuri sitä mitä haluan kertoa ja kertoo
itsestään sitäkin vähemmän. Loistava keskustelija.

Huomaan sivummalla pienen pojan, joka istuu kiltisti tuolissa ja vastailee
kamapaajan hänelle esittämiin kysymyksiin. Minua hymyilyttää, että onpa
suloinen. Samassa poika vilkaisee minuun kuin olisi kuullut hymyilyni.
Poika katsoo takaisin peiliinsä ja on tyytyväinen ulkonäköönsä. Vieressä
pikku veli kirkuu, että hänen hiuksiinsa ei kosketa. Äiti päättää tyytyä
pojan tahtoon ja hän saa pitää hiuksensa. Kampaaja näyttää vielä
tyytyväisemmältä. Hänen ei tarvitse koskea kirkuvan hiuksiin. Pojan
tukkaan laitetaan vielä vihreää väriä ja lopputulos on hieno. Hän
vilkaisee minuun, kuin odottaen hyväksyntääni. Lähetän niin ihailevan
hymyni kuin ikinä saan itsestäni. Poika vilkuttaa vielä minulle ja äitiäkin
naurattaa.

Muutama tuoli eteenpäin istuu keski-ikäinen nainen. Olen kuunellut jo
jonkin aikaa miten hän antaa neuvoja kampaajalleen. Kampaajani ja
naisen kampaaja vaihtavat silmäyksiä. Huomaan että puna nousee
kummankin kasvoille. Miten ihmiset voivat joskus olla vaativia. Toisaalta
olet maksava asiakas ja rahoilleen on saatava vastiketta. Sekin on tosiasia.
Puhelemme kampaajani kanssa miten ihana ja reipas pikku poika ja ihana
väri suihkaus tukkaan. Kampaajani sanoo: "Kai me sinulle laitetaan
niin kuin aina ennenkin.?" Ajattelen olenko noin tylsä. Mieleni huutaa.
"Ei laiteta ,vihreeksi vaan ja sitten raitoja , vaikka sellaisia keltaisia!"
Kampaaja menee menojaan ....
Kehun kampaajaa miten hyvin kihara on toiminut ja kuinka muuta vikaa ei
ole kuin se, että osaisit laittaa tukan sillälailla etttei juurikasvua olisi.
Kampaajani hymyilee juuri sen verran kuin hymyilee ihminen, joka on
kuullut saman vitsin kerran kuukaudessa viiden vuoden ajan.
Hän laittaa värin ja kysyy ystävällisesti:" Otathan capputcinoa?"
"Kiitos kyllä!" vastaan, niinkuin vastaan joka kerta.

Kampaajat, joita on näin illalla vielä muutama töissä. Puhelevat jotain
keskenään, kunnes sisään astuu Mallipoika. On kuin hetki pysähtyisi.
Minua naurattaa. Tytöt lopettavat juttelunsa ja Mallipoika näyttää
kyselevän aikaa tukanleikkuuseen. Näen kampaajien ilmeistä
miten he kaikki melkein huutavat: "Minulla on kyllä aikaa!!"
Onnellinen voittaja kampaaja ohjaa Mallipojan tuolilleen. Toiset
katselevat vielä pitkään kun hän iloisena puhelee Mallipojan kanssa.
Mallipoika näyttää myös nauttivan tilanteesta ja kertoilee vitsejä
tytölle, mitkä voin minäkin kuulla. Puujalkavitsejä puhisen.

Kampaajani pesee,leikkaa,kampaa hiukseni. Tarkkatätikin on
näköjään saanut sellaiset hiukset kuin haluaa, koska hän näyttää
iloisemmalta kuin kertaakaan kun vilkaisin häntä,hänen istuessaan
tuolilla. Mallipojan tukka näyttää entistä tyylikkäämmältä.
Vaikka hän jo tullessaankin oli aivan täydellinen.
On  ihanaa omata taito saada ihmiset iloiseksi. Taito joka
on työtä, sitä palvelutyötä jota aina emme huomaa.
Ole onnellinen ja tee toinen onnelliseksi siinäpä se päivän
tärkein asia!

Tässä odottelimme ruhtinaan palatsin edessä että jotain näkyisi. Ainakin erillaisia hiustyylejä :)