pelkää en ala kertoa yksityiskohtia lääkäri tapaamisesta. Tuumailin ihan muuta.
Pieni suloinen penkki huoneen nurkassa tai oikeastaan se on sohva.
Lasten pieni puinen sohva. Ajatukseni alkaa välittömästi lentää. Juuri
tuollainen vähän isomassa koossa sopisi meidän keittiöön.
Näen silmissäni kolmen lapsenlapseni istuvan siinä ja syovän lounasta
sulassa sovussa tai ainakin istuvan. Sovusta en olisi niin varma.
Tarkastelen penkin istuinta, selkänojaa ja käsinojia. Aivan helppo
valmistaa. Pari lautaa noin ja pari noin. Sitten maalaan sen valkoiseksi
ja selkänojaan vaikka teksti Carpe Diem. Palaan todellisuuteen ja
ymmärrän etten millään saa sitä mahtumaan keittiööni ja hieman
epäilen myös nikkarointi taitojani. Olkoon.Saahan niitä penkkejä
kaupasta jos todella tarvitsen. Niistä laudoista olisi tullut ihan
turhaa roskaa vaan....
Kävelen kauppakeskuksen käytävää ja katselen kesämekkoja.
Osaavatpa olla kalliita. Mekot on vielä tosi yksinkertaisia. Tuollainen
olisi niin helppo tehdä. Pari kangastilkkua vaan ommellaan yhteen
vetoketju liittää ne yhteen. Kuka vaan osaa tehdä tuollaisen jopa
minä joka nuoruudessani ompelin jopa takin itselleni. Mitä haaskausta
maksaa aivan turhasta ja rahat menee tietysti ulkomaille.
Päätän oitis lähteä kangas kauppaan ja tehdä mekon itse!
Kävelen kauppakeskuksen päästä päähän, poikkean välillä
liikkeisiin. Katselen kenkiä ja laukkuja ihania kesän värejä.
Jalkoja alkaa väsyttää ja vähän mieltäkin. Poikkean vaatekauppaan
ja tuijotan mekkoa jota jo ostosteni alussa olin tarkastellut.
Mitähän se kangaskin maksaa pohdin ja koska minä sen ehdin
tehdä. Otan kuin robotti mekon tangosta ja kävelen kassalle.
Muutama kymppi sinne tänne ja tarviihan ne ulkomaalaisetkin rahansa.....
Istun lounaalla työtoverini kanssa. Omat eväät niinkuin aina kummallakin.
Kerromme toisillemme mitä olemme laittaneet. Minulla sellaista perus-settiä
salaattia, kanaa, juustoa ym... Ystävällä oma ihana resepti. Hän pyytää
minua maistamaan ja olen aivan haltioissani. Yritän lahjoa häntä
vaihtamaan lounaansa minun lounaaseen. Hän vain nauraa ja lupaa minulle
reseptin jotta voin valmistaa sen itse. Vannotan häntä vielä että saan sen
tämän päivän aikana. Hän lupaa. Noin tunnin väliajoin muistutan häntä.
Kun työpäivämme päättyy ja resepti on kädessäni olen niin onnellinen.
Näen silmissäni kuinka loihdin ihanan ruoan viikonloppuna miehelleni
ja kuinka mies haltioituneena syö sitä ja kehuu aikaansaannoksiani.
Ystävän lähdettyä tuijotan reseptiä kuin aarretta ja mietin mistä
alkaisin keräämään tuotteita. Reseptiin kuluu ainakin tusina erillaisia tuotteita
ja sitten liuta mausteita päälle. Taitan reseptin kauniisti laukkuuni
kävelen lihatiskille ja ostan jauhelihaa. Taidan sittenkin tehdä sen
herkkuruoan toiste.......
Istuskelen pihalla ja tuumailen viikontapahtumia. Katselen kuinka
rikkaruohot kasvaa. Päätän antaa niille kyytiä. Helppoa kuin heinän teko.
vaikka jaksaisikin. Kaikkea ei tarvitse tehdä vaikka osaisikin. Joskus
voi tehdä sen helpomman mukaan ja joskus sitten taas vaikeamman
kautta. Sellaista se on tämä onnellinen elämä.....
 |
| Mekosta ei kuvaa tullut :) Mutta olen harjoitellut sitä kuvaamista tässä maistiainen ensimmäisestä kesän mansikasta :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti