sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kevät ähky....

Kevät on taas niin pitkällä että on aika luopua vaikka mistä.
No varsinkin siitä paksusta talvitakista. Siis siitä mitä kannan ylläni
vaikka aurinko porottaa selkääni koska pelkään saavani flunssan,
sellaisen kevätflunssan mistä joka kevät peloitellaan. Mitä en koskaan
saa, liekö paksun takkini ansiota vai hyvän vastustuskyvyn. Tiedä häntä.
Kuljen uskollisesti paksu takki niskassani, turvanani. Takin alle tosin laitan
vain todella ohuen paidan, sen verran sentään löytyy itsesuojeluvaistoa että
kykenen luopumaan villatakistani.
Talvikengät. No ne heitän nurkkaan heti kun pienikin ripaus asfalttia tai
hiekanjyväsiä ilmestyy lumen alta  ja pakkanen ilmoittaa olevansa lähellä
nollaa. Mutta lenkille lähtiessäni kaivan jälleen talvikengät ja jo takin
aiheuttaman hikoilun ansiosta laahaava kävelyni muuttuu entistä raskaammaksi
kun vielä vedän kenkiä perässäni.
Lämpimistä kengistä on vaan niin vaikea luopua, varsinkin kun jalkani
ovat muovautuneet talven aikana juuri niiden suloisiin muotoihin.
Kevään lämpö pakoittaa riisumaan lämpimät kenkäni ja vaivaisenluuni
huutavat tuskaa kun siirryn kepeämpiin kenkiin. Aikansa kestää
ennenkuin ne tottuvat niihin ja sitten onkin taas talvi ja sama rumpa
alkaa mutta vaan toisin päin.

Voihan kissan pissa.
Ihanat nelijalkaiset ystävämme mouruavat nurkissa aamusta iltaan.
Tässä kohtaa ilmoitan että tykkään kissoista!
Järkyttävä kissanpissan haju tunkeutuu sieraimiini kun otan ensi
askeleeni aamutuimaan kohti postilaatikkoa. Vilistäviä kissoja
tuntuu olevan joka paikassa. Yksi tuijottaa ojanpohjalta minua
suoraan silmiin ja luen sen katseesta miten olisin voinut kammata edes
tukkani ennen ovesta ulos tuloani. Yksi kissoista hiipii kuusiaidan alla
ja erään näen juoksevan kohti autokatosta. Mitä kaikkea onkaan kun
en ole näkemässä ja haistelemassa.....

Koiran kakat.
No ne vasta kevään merkkejä ovatkin. Niitä voisi bongailla
oikein enemmänkin. Vaikka kuka löytää eniten kasoja tienviereltä.
Kuka löytää komeimman kökön tai kuka ei astu yhteenkään kohtaan
missä niitä ei ole.
Tunnustan, pidän kissoista enemmän kuin koirista!
Jos kilpailu järjestettäisiin olisin varma voittaja. Koska minun
ei tarvitsisi astua kuin erään hyvinkin lähellä asuvan pihalle.
Koira nääs tekee kaikki, kyllä KAIKKI tarpeensa omalle pihalleen.
Kyllä, on jo tehnyt näin usean vuoden aikana.
Keväinen koirankakkan haju on jotain sellaista etten edes osaa sitä
sanoiksi pukea, mutta kyllä, HAISEE! Ihanat kosteat aamut varsinkin.
Ummistaa silmänsä ja voi vain kuvitella olevansa keskellä
kaatopaikkaa......tai ei oikeastaan edes siellä ei enää haise, jopa
siellä on siistiä.
No en sitä sen enempää ajattele, kyllä minä hajuista selviän, onhan
niitä kaikenlaisia, mikä ketäkin yököttää. Tuossa pihassa lähinnä
tuumailen miten kesän tullen aikuiset ja lapset juoksevat kesäkengissään
sisälle ja ulos koira kintereillään.....

Kellojen siirto.
Voi hyvää päivää miten voinkin aina kärsiä siitä etä kelloja siirretään
yksi vaivainen tunti. Tunti sinne ja tänne. Tietokoneella selaillessa
tunti ei tunnu missään. Hyvässä seurassa tunti hujahtaa hetkessä, ei
aiheuta mitään keskustelua. Mutta kun kelloja siirretään niin jopas
alkaa kekustelu ja taivastelu. Se vaan on mielestäni niin raskasta
ja tuskaista herätä yksi tunti aikaisemmin, varsinkin kun illalla
ei nukuta yhtään sen enempää eikä aikaisemmin.
Sitä ihmettelen kuitenkin miksi se niin vaikeaa on kun kumminkin
joka aamu herää kaksi tuntia ennen ylös nousua ja torkkuu sitten
loppu ajan katselemalla kelloa vartin väliajoin.....

Joka vuotinen kevät ähky on nyt ulos rutistettu ja voi kekittyä sen
elämiseen. Kevät on ollut henkilökohtaisella tasolla myös minulle
isojen asioiden luopumista ja suuriakin suruja olen kohdannut
juuri keväällä. Siksi sitä jopa "pelännyt" joskus. Nyt olen
opetellut elämään niin etten ajattele niitä enkä varsinkaan odottaisi
mielellä "mitä taas tulee".
Kaikista yllämainitsemistani jutuista huolimatta ja siis nehän
KUULUVAT KEVÄÄSEEN on  tämä valon aika muutoksineen
ja kaiken kaikkineen  niin ONNELLISTA AIKAA.....



Tässä yksi nurkissa kulkijoita kuvattuna viime kesäitä. Valoa kohti mennään......

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pyjamapäivä....

Pitkä raskas talvi alkaa olla taakse jäänyttä elämää....
Tarkemmin tarkasteltuna, ei se sen pitempi ollut kuin mikään
muukaan talvi ja sanan varsinaisessa muodossa itseasiassa aika
lyhyt. Totuus on kuitenkin se että taakse on jäänyt se elämä.
Raskas....sitä se kyllä oli. Itsekseni olen tuumaillut miten olenkaan
viime päivinä "törmännyt" ihmisiin joilla on ollut aivan samanlaisia
tuntemuksia. Vedämmekö puoleemme samankaltaisuutta, on
varmaan ikuisuuskysymys. Jotain sen suuntaista  kuitenkin. Tarttuuhan
ilokin kun sitä viljelee ja hymy ja yleensä kaikki positiivisuus.

Olen nauranut joidenkin naisten ja miksi ei miestenkin pyjamapäiville.
Miten jaksaa retkottaa koko päivän tekemättä mitään tai vaikka puolipäivääkin.
Aamun voi aloittaa rennosti , mutta jotain suunnitelmia päivälle pitää
aina olla. Tänä aamuna tai oikeastaan eilen jo päätin kokeilla
moista. Aloitan puolipäivällä näin alkajaisiksi, jos tuntuu hyvältä
niin seuraavalla kerralla sitten päivä ja jos OIKEIN hyvältä
tuntuu niin lisätään sitten päiviä.....

Mahdollisuuden tähän kokeiluun antoi Elkkiksen retki kaverinsa
kanssa jonnekin TODELLA TÄRKEÄLLE  messutapahtumalle.
JESS! Siis ikävähän täällä tietysti yksin on mutta se mahdollistaa
tämän kokeilun ja siksi tuo jess.......
Eilen illalla visiitillä olevat ystävät olivat sen verran myöhään että
untakin riitti oikein hyvin, siis aivan paras aloitus.
Elkkis oli herännyt ennen minua(?) ja sulkenut makuuhuoneen oven
jotta saisin nukuttua rauhassa. Oven välistä hän varovasti huhuili heipat
koska luuli minun nukkuvan. Rauhoittelin häntä ettei hän minua
herättänyt, mutta jätin kertomatta että en vaan yksinkertaisesti nyt
nouse koska tänään on hidasta elämää päivä.

Siinä kohtaa kun selkä alkoi puutua päätin viimein nousta. Ajattelin
aloittaa aamuni varovaisella jumpalla. Lasi vettä ja venyttelemään.
Ähinää ja puhinaa. Voi miten toruin itseäni kuinka jäykäksi olenkaan
jäseneni päästänyt. Yritin keksiä kaikkea positiivista koska eihän
se jäsenien vika ollut, aivoja tästä pitäisi syyttää. Ne siellä vapaata
ovat pitäneet liikunnan osalta. No jotain sain tehtyä kuitenkin, koska
jotain kohtaa sattui ja toisesta kohtaa tuntui aivan taivaalliselta.
Smoothiekone laulamaan ja nauttimaan hitaasta aamiaisesta.
Elkkis oli hakenut lehden, voi mikä ihanuus! Ei tarvinnut kävellä
edes postiluukulle , toisaalta aamun ihanat äänet ja tuoksut jäi kokematta.
No se tapahtuu vuoden jokaisena päivänä niin enköhän voisi yhden
elää näinkin.
Kello oli vasta kymmenen ja tuumailin joko voisin jo alkaa silittämään.
Ai niin "pyjamapäivä" kokeiluni oli aivan kesken.

Päätin käydä läpi yhden meditaatioviestini. Tunnelma oli aivan ihana,
lempeä naisääni kehoittaa tuntemaan enkelinkosketuksen. Minua
alkaa hermostuttaa kutiava korvani, miksi juuri nyt kun pitäisi keskittyä.
Jälkeen päin tuumailen, mitä jos en taaskaan osannut aistia sitä tunnetta
joka minulle juuri annettin. Ken korvaa kutittikaan......
Tämän hetken myötä kykenen rauhoittumaan ja melkein nukahdan
uudestaan.
Selaan koneelta vielä sähköpostin ja tietysti facebookin kuulumiset.
Lämmin suihku voisi virkistää, kylmä ei sitä minulle tee, kiukkuiseksi
korkeintaan.
Suihkun jälkeen on ihan pakko pukea, en kykene olemaan pyjamassa
ja olen sitä mieltä että ei asu voi pilata tunnelmaa.
Keitän itselleni kupin maitokahvia ja nappaan eilisestä jääneen makean
piirakanpalasen. Istun tuttuun tuoliini tuumailemaan ja katselen lintujen
puuhia. Voi miten nautinnollista onkaan tämä "pyjamapäivä", vähän
häpeän arvosteluani niistä. Toki minullakin näitä laiskoja päiviä on
ihan yllinkyllin ei sitä ole kieltäminen, mutta "pyjamapäivissä" on jotain
mystisempää.

Juotuani kahvin, levännyt hymy kasvoillani kävelen kohti pyykkivuorta.
Kello näyttä jo mekein kahtatoista.
Alan suurella innolla silittämään, mitään sen kummempia ajatuksia.
Soppakattila odottaa että joku heittelisi perunat, porkkanat ym. sinne.

Sopan poristessa odotan että Elkkikseni saapuisi reissultaan ja lähdettäisiin
lenkille aurinkoiseen päivään. Tulihan tätä onnellista ja rauhallista
"pyjamapäivää" tässä jo vietettyä tovi. Ensikerralla sitten vaikka koko päivä.
Ilman mitään suunnitelmia. Jokainen hetki muotoutukoon sitä eläessä.


Näitä meditatiivisia maisemia jo kaipaan. Hetki vielä ja sitten kevät herää täyteen loistoon......