No varsinkin siitä paksusta talvitakista. Siis siitä mitä kannan ylläni
vaikka aurinko porottaa selkääni koska pelkään saavani flunssan,
sellaisen kevätflunssan mistä joka kevät peloitellaan. Mitä en koskaan
saa, liekö paksun takkini ansiota vai hyvän vastustuskyvyn. Tiedä häntä.
Kuljen uskollisesti paksu takki niskassani, turvanani. Takin alle tosin laitan
vain todella ohuen paidan, sen verran sentään löytyy itsesuojeluvaistoa että
kykenen luopumaan villatakistani.
Talvikengät. No ne heitän nurkkaan heti kun pienikin ripaus asfalttia tai
hiekanjyväsiä ilmestyy lumen alta ja pakkanen ilmoittaa olevansa lähellä
nollaa. Mutta lenkille lähtiessäni kaivan jälleen talvikengät ja jo takin
aiheuttaman hikoilun ansiosta laahaava kävelyni muuttuu entistä raskaammaksi
kun vielä vedän kenkiä perässäni.
Lämpimistä kengistä on vaan niin vaikea luopua, varsinkin kun jalkani
ovat muovautuneet talven aikana juuri niiden suloisiin muotoihin.
Kevään lämpö pakoittaa riisumaan lämpimät kenkäni ja vaivaisenluuni
huutavat tuskaa kun siirryn kepeämpiin kenkiin. Aikansa kestää
ennenkuin ne tottuvat niihin ja sitten onkin taas talvi ja sama rumpa
alkaa mutta vaan toisin päin.
Voihan kissan pissa.
Ihanat nelijalkaiset ystävämme mouruavat nurkissa aamusta iltaan.
Tässä kohtaa ilmoitan että tykkään kissoista!
Järkyttävä kissanpissan haju tunkeutuu sieraimiini kun otan ensi
askeleeni aamutuimaan kohti postilaatikkoa. Vilistäviä kissoja
tuntuu olevan joka paikassa. Yksi tuijottaa ojanpohjalta minua
suoraan silmiin ja luen sen katseesta miten olisin voinut kammata edes
tukkani ennen ovesta ulos tuloani. Yksi kissoista hiipii kuusiaidan alla
ja erään näen juoksevan kohti autokatosta. Mitä kaikkea onkaan kun
en ole näkemässä ja haistelemassa.....
Koiran kakat.
No ne vasta kevään merkkejä ovatkin. Niitä voisi bongailla
oikein enemmänkin. Vaikka kuka löytää eniten kasoja tienviereltä.
Kuka löytää komeimman kökön tai kuka ei astu yhteenkään kohtaan
missä niitä ei ole.
Tunnustan, pidän kissoista enemmän kuin koirista!
Jos kilpailu järjestettäisiin olisin varma voittaja. Koska minun
ei tarvitsisi astua kuin erään hyvinkin lähellä asuvan pihalle.
Koira nääs tekee kaikki, kyllä KAIKKI tarpeensa omalle pihalleen.
Kyllä, on jo tehnyt näin usean vuoden aikana.
Keväinen koirankakkan haju on jotain sellaista etten edes osaa sitä
sanoiksi pukea, mutta kyllä, HAISEE! Ihanat kosteat aamut varsinkin.
Ummistaa silmänsä ja voi vain kuvitella olevansa keskellä
kaatopaikkaa......tai ei oikeastaan edes siellä ei enää haise, jopa
siellä on siistiä.
No en sitä sen enempää ajattele, kyllä minä hajuista selviän, onhan
niitä kaikenlaisia, mikä ketäkin yököttää. Tuossa pihassa lähinnä
tuumailen miten kesän tullen aikuiset ja lapset juoksevat kesäkengissään
sisälle ja ulos koira kintereillään.....
Kellojen siirto.
Voi hyvää päivää miten voinkin aina kärsiä siitä etä kelloja siirretään
yksi vaivainen tunti. Tunti sinne ja tänne. Tietokoneella selaillessa
tunti ei tunnu missään. Hyvässä seurassa tunti hujahtaa hetkessä, ei
aiheuta mitään keskustelua. Mutta kun kelloja siirretään niin jopas
alkaa kekustelu ja taivastelu. Se vaan on mielestäni niin raskasta
ja tuskaista herätä yksi tunti aikaisemmin, varsinkin kun illalla
ei nukuta yhtään sen enempää eikä aikaisemmin.
Sitä ihmettelen kuitenkin miksi se niin vaikeaa on kun kumminkin
joka aamu herää kaksi tuntia ennen ylös nousua ja torkkuu sitten
loppu ajan katselemalla kelloa vartin väliajoin.....
Joka vuotinen kevät ähky on nyt ulos rutistettu ja voi kekittyä sen
elämiseen. Kevät on ollut henkilökohtaisella tasolla myös minulle
isojen asioiden luopumista ja suuriakin suruja olen kohdannut
juuri keväällä. Siksi sitä jopa "pelännyt" joskus. Nyt olen
opetellut elämään niin etten ajattele niitä enkä varsinkaan odottaisi
mielellä "mitä taas tulee".
Kaikista yllämainitsemistani jutuista huolimatta ja siis nehän
KUULUVAT KEVÄÄSEEN on tämä valon aika muutoksineen
ja kaiken kaikkineen niin ONNELLISTA AIKAA.....
Tässä yksi nurkissa kulkijoita kuvattuna viime kesäitä. Valoa kohti mennään......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti