Jäähyväisiä....

Aika häviää jonnekin jonne ei voi enää palata. Joka hetki jätämme jäähyväisiä
jollekin, halusimme sitten tai emme. Jäähyväisiä hyvin eletylle elämälle, jäähyväisiä
elämälle jonka olisi voinut elää toisinkin. Jäähyväisiä rinnalla kulkijalle tai juuri tapaamallemme ihmiselle. Se miksi tuo sana pyörii mielessäni yötä päivää eikä jostain syystä
anna rauhaa, ei välttämättä ole ihan selvää juuri nyt........kenties huomenna.

Rakas kummityttäreni tekee muuttoa. Muuttoa yhteen elämänsä miehen kanssa.
Tunnen valtavaa hellyyttä heitä kohtaan. Ihania nuoria kumpikin, elämä
edessä ja käsikirjoitus vasta alussa. Kummitytär kertoo Facebookissa
miten haikealta tuntuu jättää vanha asunto, joka on ollut hänelle tosi rakas.
Samalla hän on onnensa kukkulalla uuden asunnon ja uuden
elämänsä tiimoilla. Voi miten suloista  ja iloista voi jäähyväisten jättö olla.

Puolivihreää Elämää blogin Sanna ilmoittaa, että hänen kirjoituksensa
ovat toistaiseksi kirjoitettu . Tunnen suurta ikävää . Luen uudelleen ja
uudelleen kauniisti kirjoitetun jäähyväiskirjeen, enkä siltikään oikein
usko asiaa todeksi. Kyynel vierii poskelleni aivan väkisin on kuin olisin menettämässä
rakkaan ihmisen, rinnalla kulkijan, ymmärtäjän.Vaikka olemme Sannan kanssa
tästä keskustelleetkin ja olen kertonut itsekkin pohtineeni samaa, niin siitä huolimatta
olen harmissani Sannan päätöksestä. Niin paljon iloa, ihania elämyksiä , upeita
sanoja ja oivalluksia Sanna blogissaan viestitti lukijoilleen. Palaan jäähyväisiin aina
uudelleen ja uudelleen.....Samalla olen kuitenkin iloinen hänen puolestaan.
Kirjoitetut hetket hän täytää nyt jollain ihan uusilla asioilla ...... Samalla
hän lupaa palata vielä kun aika on sopiva......jospa sittenkin iloiset jäähyväiset....

Aurinko paistaa lämpimästi vaikka syksy on jo kuukauden hallinnut
maatamme . Povasin kaunista syksyä ja omasta mielestäni se onkin
ollut juuri sellainen. Olemme lenkillä vapaaherran kanssa . Tavaksi
on tullut kävellä metsälenkkejä vapaapäivänäni ja samalla tehdä
vähän pitempikin reissu. Pysähtelemme vähän väliä ja suorastaan
kauhistelemme miten paljon mustikoita on vielä jäljellä, vaikka olemme
kaikkemme tehneet että ne loppuisivat. En haluaisi lopettaa niiden
noukkimista ollenkaan vaikka kaikki ovat sitä mieltä että keskity jo
hyvä nainen noiden puolukoiden poimimiseen. Kenties se ei sittenkään
ole niin vaikeaa vaihtaa tuoreet marjat itse poimittuihin pakaste marjoihin.
Siispä iloiset jäähyväiset mustikoille......joku päivä...

Olimme viime lauantaina Jarkko Aholan upeassa konsertissa. Hän lauloi kovaa ja korkealta
toinen toistaan parempia lauluja. Kukaan kuulija ei olisi halunnut hänen
lopettavan ollenkaan. Yleisö oli haltioissaan koko konsertin ajan, välillä tunnelma
oli katossa ja välillä tuntui ettei kattokaan riitä. Kun hän kaikesta huolimatta kuitenkin lopetti , oli iloisten jäähyväisten aika. Upea laulaja ja tämän illan jälkeen mielestämme
vielä parempi laulaja.

Haikea jäähyväis sana alkaa menettää merkitystään. Se miksi se on pyörinyt mielessäni
ei ehkä ihan vielä avaudu itselleni tuumailusta huolimatta. Sen verran parempi
on kuitenkin mieli , kun pohtii mitä kaikkea hyvää ja uutta se tuokaan elämään.
Heitän jäähyväiset mennelle ja kohti onnellista huomista olen jo matkalla.
Tuskin maltan odottaa mitä sillä on minulle tarjota........

                                                            UPEAA SYKSYÄ.......

Tärkeää työtä......

Jälleen kerran iltapäiväehdet, tv ym. kaikki mediat jotka ilmoittelevat
meille tulevista leikkauksista ovat saaneet suuren pääni turpoamaan
vielä suuremmaksi. Joka toinen päivä päätän että en aukaise yhtäkään
tiedon välinettä ja töissä en suostu kuuntelemaan asiakasta joka
yrittää selittää minulle omaa mielipidettään asiasta. Aloitan
varmasti mahtavan "älämölön", siis sellaisen sormet korvaan ja sitten
AAAAAGGGGHHHH!!!!!! Toistaiseksi se" älämölö" on kuitenkin
muuttunut vain kireäksi tekohymyksi ja ajatukset ovat lennelleet
ties ja missä. Mielipide on jokaisella ja myös minulla ja se minun
on vain minulla.....

Sitä vaan tuumailin että KUN leikataan niin jokainenhan joutuu
leikkurin alle sehän on selvää. Erityisesti surenkin niiden
sairaiden ym. muiden ihmisten vuoksi jotka jo nyt sinnittelevät
riittääkö rahat koko kuukauden, niin miten ne leikkauksien jälkeen
enää riittävätkään......
Se keneltä leikataan ja kenen TYÖ ON TÄRKEÄÄ on tämä asia
joka mieltäni on tämän viikon painanut.

Kunnioitan suuresti ihmisiä jotka eri ammattikunnissa tekevät
työtä pelastaen/parantaen/kuntouttaen ihmisiä. Emme pärjäisi ilman
heitä, monen aika olisi loppunut ennen aikojaan aivan varmasti.....
Tähän ammattikuntaan tietysti lisätään lastenhoitajat ja opettajat
ym. jotka kehittävät ja kasvattavat meitä jokaista  elämän varrella.
Pelastavathan hekin tavallaan monta ihmistä......

Se miten nämä ihmiset työskentelemään pystyvät ei onnistuisi
ilman apuvälineitä joita taas toiset tekevät. Harva lääkäri käsillään
parantaa( hmm. joku tosiaan niinkin tekee) ilman apuvälineitä
hän ei pärjää.....

Ilman ruokaa kukaan ei pystyisi tekemään yhtään mitään, sen
olemme nähneet kauhukuvina nälkää näkevistä ihmisistä.
Niin ja jokainen sen omakohtaisestikin tietää. Toisin sanoen
ruoan jalostuksen ammattilaiset ovat todella tärkeitä tässä
ketjussa ja monet henkilöt jotka päivästä toiseen järjestävät
että toisilla on mitä syödä.

Puhumattakaan kaiken maailman hyöty ym. tavaroista joita tarvitsemme
tai muuten vaan haluamme. Kiitos heille jotka niitä meille
valmistavat ja suunnittelevat....

Töitä on niin paljon kuin on tekijöitäkin enkä niitä sen enempää ala
tarkastelemaan ja luettelemaan. Se kenen TYÖ ON TÄRKEÄÄ on vaan noussut
tällä viikolla monesti esille ja se minua jotenkin "kiusaa" . Mikä on
se mittapuu millä voimme tietää onko se tärkeää vai ei?
Omasta mielestäni JOKAISEN TYÖ ON TÄRKEÄÄ on se sitten
mitä hyvänsä. Jopa minunkin työni vaikka se aina silloin tällöin
kummastusta herättääkin......

Jokainen on palkkansa ja etunsa ansainnut ja jos meidän pitää
luopua jostain sen vuoksi että jonain päivänä kaikki on paremmin
niin jokaisen on silloin osallistuttava yhteisiin talkoisiin.
Tavalla tai toisella. Mutta se että oma TYÖ ON TÄRKEÄMPI
kuin toisen ei saa olla syy miksi niihin talkoisiin ei tarvitse osallistua.

Toivon todella kovasti että asiat järjestyisivät hyvin ja huolen
ilmapiiri edes vähenisi ja mielellään poistuisi meiltä kaikilta.
Jotta voisimme onnellisena ja tyytyväisenä tehdä sitä työtä
mitä sitten teemmekin. Tehdä ja olla ylpeä siitä että se on
TÄRKEÄÄ TYÖTÄ....

Olen puhunut :)

        PIENI RENTOUTTAVA KUVA VUODATUKSEN LOPPUUN .........

Heipat kesälle.....

Jokin haikeuden puuska on vallannut sydämmeni. Liekö tämä
tämän hetkinen maailman tilanne vaiko vain jokin yksilö tasolla
tapahtuva vanhan loppu ja uuden alku. Sellaisia tulee väistämättä
aina välillä. Olen tuumailut tämän viikon mikähän se voisi olla.
Jospa se sittenkin olisi tämä kesän loppu, joka kuin vaivihkaa
tapahtui. Kukaan ei muistuttanut että pitää aloittaa riemuitseminen
syksyn hämäristä illoista kynttilän valossa ja kuulaista aurinkoisista
päivistä. Minä onneton elin vain elämääni mustikkametsässä.
Siellä metsässä kuvittellen että loput marjat ovat vain ja ainoastaan
minun ja vapaaherran tarkoitus kerätä. Päämme pensaissa ja
täysin omissa maailmoissa uppoutuneena kumpikin, vain metsän
hiljaisuus seuranamme. Siitä on viimeiset viikot tehty. Pakastin
kiitää, sinne ei sitten muuta mahdukkaan. Viime reissulla noukimmekin
marjat hyväntekeväisyyteen ja ihan vähän itselle....

Meni upea venetsialainen ilta ohi kuin huomaamatta. No, valaisen
pihani tulevina iltoina niillä monilla kynttilöillä. Niin ja kokkoa
en olisi muutenkaan polttanut. Onneksi monet ihanat ystäväni
olivat kuvanneet upeita kuvia kokoista ym. sosiaalisessa mediassa,
niin pääsin osalliseksi minäkin.
Luulin ymmärtäväni haikeuden, se taisi sittenkin olla hyvästit
kesälle, tälle vähän erillaiselle kesälle. Siis siinä mielessä että
yhteistä aikaa oli minulla ja vapaaherralla kerrankin kunnolla.
Ei, ehei, en sano että liikaa vaikka joku niin saattaisikin ajatella.
Sanon että IHAN SOPIVASTI.

Kesä on mennyt, on aika kääntää lehteä.....niin ja kohta myös
aika haravoida.....

Juuri äsken....luulen niin, muistan kun ensimmäisen leskenlehden näin.......

Ne löytyi sittenkin, kauan etsimäni keltavuokot. Silloin odotimme jo kovasti lehtiä puihin.....

Niin monet unelmista ovat täyttyneet.....kun on vain jaksanut odottaa....

Ystävien kanssa ehdittiin kaffetella, vaikka kuvasta voi päätellä ihan jotain muuta.....

Kyllähän meillä joku kyläilikin......ainakin tämä naapuri.....

Kirpputoreja ja huutokauppoja kierreltiin niin paljon että kiintiö on VÄHÄKSI aikaa täynnä.
Se mitä tuo VÄHÄKSI tarkoittaa onkin sitten aivan toinen juttu.

Olen valmis. Olen todellakin valmis heittämään heipat kesälle. Kiitos että tulit
vaikka moni oli sitä mieltä ettei sinua juuri näkynyt. Kun sitten viimein tulit,
olitkin jo lähdössä kauas pois. Kiitos kun kuitenkin viivähdit. Palaathan taas
ensi vuonna yhtä upeana. Jos mahdollista vielä pikkaisen parempana, jos voin näin toivoa.

Tervetuloa syksy. Tule lempeästi , tule varovasti. Salli meidän tutustua sinuun pikku hiljaa.
Opeta niitäkin jotka eivät sinusta niin pidä, tutustumaan sinun hyviin puoliisi.
Itse kun olen ollut sinun ystäväsi aina, vaikka muut ovat sitä hieman ihmetelleetkin.
Näytä että että olet upea syksy. Jospa tämä olisi kaikille sellainen onnellinen syksy.
Kiitos!

Matkaamme  kohti uusia tuulia, haikeudet taakse jääköön.......