lauantai 26. heinäkuuta 2014

Picnik päivä....


Joku ihmeellinen "viiru"on iskenyt minuun. Ei en tarkoittanut virus vaan "viiru".
Tarkoittaa oikeastaan samaa kun sanon jotakin ihmistä "viirupääksi". Siis sellainen
joka menee ja touhuaa koko ajan. Minähän en sellainen ole, olen mielestäni
sopivasti laiska.
No "viiru" on nyt kuitenkin iskenyt. Minuun joka rakastan olla kotona.
Nautin lukea kirjoja ja touhuta jotain vähemmän tärkeää. Rakastan vieraita jotka
tulevat meille.
Työviikkoina ajan noin 500-1000 kilometriä viikossa joten vapalla pidän
auton tiukasti tallissa. Jos voin.

Pari päivää meni pohtiessa minne kummaa sitä lähtisi lauantai päivää
viettämään. PAKKO PÄÄSTÄ JONNEKKIN.
Jostain kummasta minulle tuli mieleen Kasnäs. Yritin miettiä mistä
se tuli mutta en vain ymmärtänyt mistä.
Mieskin hämmästeli valintaani ja kyseli syytä enkä osannut sitä
hänellekään selittää. "Viirusta" en viitsinyt mainita.
Illalla puhelimme naapureittemme kanssa joutavia jolloin he yhtäkkiä
kertoivat olleensa Kasnäsissä.Tamän keskustelun jälkeen olimme aivan
 varmoja että meidän pitää sinne mennä.
 Minähän en näitä enteitä ala kyseen alaistaa....

Lauantai aamulla pakkasin laukun. Olin ehdottomasti sitä mieltä että
lähdemme picnikille. Mies vähän naurahti mutta hetken ajateltuaan
oli samaa mieltä, loisto idea.
Päätimme pysähtyä myös matkan varrella oleville kirpputoreille.
Eihän me mitään tarvita mutta on hauska penkoa vanhoja esineitä.
Hullun hommaa ajattelee joku...
Naapuri kertoi kirppiksestä ja löytyi se ilmoitus oikein paikallislehdestäkin.
Kivenheitto sukulaisemme talosta. Naapuri se on kova kiviä heittämään
ja lujaa sillä varmaan viisi kilometriä se heitto vaatisi.
Aivan loistava kirppari kymppi oli iso raha vastasi satasta muualla.
Viidellä eurolla sai vaikka mitä esim. hienon kannellisen kristallikulhon.
Hups. Ei muuta matka jatkukoon....

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun kävelimme ohi toinen
toistaan upeimpien veneiden täyttämää rantaa. Jostain syystä ne eivät
kaikki olleet merellä. Löysimme ihanan kalliokolon johon levitimme
peittomme ja päätimme kotiutua siihen.
Voi miten hyvältä kahvi ja eväät maistuivatkaan. Meri kimalteli auringon
kanssa kilpaa. Tuuli puhalsi lempeästi. Ohi ajavat veneet tekivät aaltoja
jotka pyyhkivät hellästi rantakalliota. Aika pysähtyi....

Se ei kuitenkaan pysähtynyt vaan huomasimme että olimme olleet siinä
yli tunnin. Päätimme kävellä vielä jonkin matkaa ja katsella ympärille.
Polttava kuumuus ja auton ilmastointi kuitenkin innosti meitä jatkamaan
 matkaa eteenpäin.

Päätimme käväistä vielä Taalintehtaalla jätskillä. Sitten sai paluu matka
alkaa. Yksi kirppis tai "romula" voisi olla parempi sana oli matkan
varrella minkä halusin myös nähdä siis vain nähdä.
Ystävällisesti mies suostui pysähtymään ja arvasin että se kiinnosti
myös häntä. Tavaraa oli jos jotakin niinkuin sanotaan "Maan ja taivaan väliltä."
Todella mielenkiintoinen paikka siellä olisin ollut vaikka päivän.
Päivää ei tarvinnut olla sillä huomasin heti pienen pöydän päällä
oli vanha vaaka. Se oli parhaat päivänsä nähnyt mutta olin aivan
varma että sen vielä paremmat päivät olisivat meillä.
Kyselin hintaa ja olin tyytyväinen. Mies kyseli"Ostanko, haluanko?"
"Noo ...",mutisin miehelle ja myyjälle. TIETTY OSTAN! kihertelin
itsekseni ja varmistin ettei muita ostajia ollut lähellä. Muuten olisin
kaapannut sen heti syliini.Tinkaamisen jälkeen mies osti sen
minulle ja myyjä kehotti minua vielä valitsemaan itselleni jotain
"pientä kivaa" mistä pitäisin. Uskomatonta! Näihän se on
"toisen romu toisen aarre".

Ilta menikin sisustamisessa. Vaaka sai uuden kodin ja sillä
oikeastaan oli jo paikka valmiina se piti vain hakea kotiin. Kun vielä
huomasimme siinä pienen enkelin kuvan minua hymyilytti ja
ymmärsin miksi meidän piti lähteä tälle retkelle.
Tälle retkelle joka on osa onnellista elämäämme....
Aarteeni mun :)

Kyllä, maistui :)














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti