Kuuden tunnin ajomatka on takana ja yksi haave jälleen toteutumassa. Jostain kumman
syystä minulla on ollut tunne että Valamoon on päästävä. Merkit matkan tekoon olivat
niin voimakkaat jotta matkaan piti lähteä. Mies ei nyt niin innokas ollut mutta hän
nyt tulee tai vie miten sen haluaa ilmaista minut nyt ihan minne vaan. Kiitos ja onneksi.
Portilla ystävällinen opas rouva tarjoaa karttaa ja muita neuvoja.
Tuskin kuulen mitään hänen selityksistään mutta luotan että mies kuuntelee.
Minä jo puolestani harhailen luostarin pihalla niin innoissani olen.
Lähden aivan väärään suuntaan ja olen mielissäni että mies todella kuunteli.
Aurinko paistaa juuri sopivan lämpimästi, on hyvä kävely ilma.
Käymme ensin syömässä monipuolisen lounaan ja sitten suuntaamme kohti näyttelyitä.
Ina Collianderin Enkelit kanssamme taidenäyttely oli yksi syy miksi halusin tänne, eikä
se ollut pettymys. Myös luostarin pysyvä näyttely oli todella huikea. Tauluja , ikoneja
ym. arvoesineitä. Osa tosin kopioita. Samovaari näyttelyssä tunsin hetkittäistä
innostusta jo miehessäkin. Hän saa kyllä loistavan arvosanan jaksamisesta.
Pääkirkossa oli alkamassa Konevitsan luostarin munkkien konsertti ja halusin
ehdottomasti sinne. Mies taas halusi ehdottomasti tietää kuinka kauan se kestää.
Sopivasti kesti ja hän myös. Miehet lauloivat niin upeasti että kyyneleet melkein
nousivat silmiin ja vilun väristykset menivät selkäpiitä pitkin. Hetken luulin
että Ildivo laulaa jos ymmärrät mitä tarkoitan. En koskaan unohda tätä hetkeä!
Istuimme luostarin laiturilla ja pohdimme elämää. Katselimme kuinka pikkukalat
hyppivät järvessä. Kauniit valkoiset ja keltaiset lumpeet kukkivat . Aika pysähtyi.
Oli aika lähteä ja päätin vielä käväistä vessassa. Sieltä palattuani mies kadoksissa.
Ihmettelin mihin olisi voinut mennä. Loogisesti yritin ajatella hänen aivoillaan
ja innostuksellaan. Aivan oikein siellä hän seisoi! Lastaus laiturilla siellä keittiön
oven takana! Missäpä muualla ammatti autoilija voisikaan olla ...edes lomalla.
Luojan kiitos oli sentään jättänyt rullakot paikoilleen eikä alkanut järjestellä niitä.
Kuin pikku poika hän selittää,"että katselin vaan mistä niille nää tavarat tuodaan ?"
Pieni munkki kävelee ohitsemme pitkässä kaavussa, jonkinmoinen hattu päässä.
Pitkä parta ja tukka ponihännällä. Yritämme ajatella mikä hänet on saanut
jäämään tänne. Tunnen ymmärtäväni sen. Mies on ehdottomasti sitä mieltä
ettei hänestä olisi ja SENKIN YMMÄRRÄN !
Noin kuudelta savumme hotellille Joensuuhun. Pieni levähdys ja menemme
illalliselle. Päivän matka alkaa jo tuntua ja väsymys hiipii. Hyvää ruokaa...
tulisi nyt vain! Viini on kohta jo juotu ruokaa odotellessa. Hetken päästä
tarjoilija tulee ja pahoittelee kuinka hän on nyt "mokannut" täysin.
Kestää enenkuin ruoka tulee. Palkkioksi odotuksesta hän lupaa tarjota
kupin hyvää kahvia ja jäätelöä valinnan mukaan. Anteeksi pyyntö on
niin vuolas kuin ikinä kiero savolainen( anteeksi tämä) sen voi tehdä .
Annamme anteeksi ihanalle tarjoilijalle ja syömme itsemme läkähdyksiin.
Siinä istuessamme pohdimme jo miten ihmeessä jaksamme syödä
kahdeksan tunnin päästä aamupalaa!
Päivä oli ihana, juuri niin ihana kuin olin toivonutkin sen olevan.
Yksi toive jälleen toteutunut...kiitos mies! Kiitos enkelit että matkastamme
totta teitte. Jälleen kerran haluamisesta oli tullut totta. Matkaa jatkuu...
se onnellinen sellainen....
 |
| Valamon kaunis pääkirkko. |
 |
| Lumpeenlehdet kuin hopeaa auringossa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti