"Veräjäst pellol"......

Ruokahetki tiistaiseen tapaan on alkamassa. Olen sitä mieltä kun
kerrran viikossa käymme jälkikasvua katsomassa voimme antaa
heille pienen jälkkärin aina ruokailun päätteeksi. Olkoon se
sitten pulla, keksi tai joku nanna sillä ei väliä, mutta herkku kuitenkin
ja YKSI.
"Mitä jälkkäriä meillä on tänään ?" kyselee Suloisuus iloisesti.
"No olen ottanut pipareita mukaan, kävisikö sellainen?" kyselen minä vuorostani.
"Kelpaa kyllä!" on Suloisuuden iloinen vastaus. " Katsos mumma
kun meillä on tällaiset purkit missä on nannoja. Me ollaan saatu
näitä kaupasta ja sitten joku on antanut. Me voidaan syödä
näitä joskus jälkkäriks!"  Suloisuus jatkaa innostuneena:" Voidaan
syödä ensin ne sun keksit ja sitten omaa nannaa lisää!"
"HÖPÖ,HÖPÖ VERÄJÄST PELLOL", on minun kommenttini
Suloisuuden puheille. Suloisuus nauraa kihertää ja kysyy:" Miks sä
mumma aina sanot veräjäst pellol?" Selitän hänelle miten
minun äitini aikoinaan kun olin pieni, teini ja taisin olla jo
aikuinen, kun ehdotin jotain asiaa joka äitini mielestä oli
kaikkea muuta kuin järkevä, oli hänen kommenttinsa aina
HÖPÖ, HÖPÖ VERÄJÄST PELLOL. "
Hassua miten veljeni ei muista äidin käyttäneen moista sananmuotoa.
Olisikohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että veljeni ideat
olivat jotenkin järkevämpiä kuin minun....
Syötyämme alkaa hippa ja Suloisuus huutaa"Ota kiinni mandariini!"
On siinäkin kumma sanonta, on nyt minun vuoroni pohtia.....


" Puhtaus on puoli ruokaa." Niinpä, on siinäkin sanonta.
Voiko joku tosiaan olla sitä mieltä että jos käy esimerkiksi
suihkussa kolme kertaa päivässä, niin voi jättää yhden aterian väliin!
Aivan loistavaa, tätä diettiä en olekkaan vielä kokeillut.
Likaisena vatsa tyhjä? Kaipa se sitten on niin.
"Totta toinen puoli" voisi tähänkin lisätä.
Hassua miten pitää kyseenalaistaa tuollaisella huomautuksella toinen
tai joku muu kenestä keskustellaan. Eikö voisi vain sanoa ONKO
ASIA NÄIN....

"Ei omena kauas puusta putoa."Tuttu lausahdus jokaiselle. Jokainen
joka huomaa jonkun yhteyden lapsen ja aikuisen välillä on valmis
käyttämään moista sanontaa. Itsekkin aikoinani ihmettelin
miten kummassa minä liityn johonkin omenan putoamiseen.
Ymmärsin että meillä on omenapuita pihalla ja sieltä ne tippuvat.
Hassut aikuiset kun eivät tajua ,että eihän ne voi kovin kauaksi
puusta mennä. Paitsi siitä puusta joka on tuossa rinteessä.
Kun viimein tajusin sanonnan olin ehdottomasti sitä mieltä
etten muistuta vanhempiani mitenkään.....
Tänä päivänä huomaan olevani melkein samanlainen kuin se
emäpuu ja toivon totisesti että ne pienet omenat jotenkin
jalostuisivat ja olisivat parempia kuin me vanhat ....
"Pojasta polvi paranee", luotan siihen...

"Laitetaan korvan taa!", on usein kuultu lausahdus kun olen
työssä. Saan hillitä itseni useasti etten jatkaisisi sitä sanomalla:"
EI kannata sinne laittaa , laittakaa suuhun vaan."  On siinäkin
kummallinen ihminen, laittaa nyt ruokaa korvan taakse....
Laitetaan asiota muistiin, näin ymmärrän minä hänen tarkoittavan.
Mutta miettikääpä jotain ulkomaalaista joka suoraan suomentaa
tämän. Ajattelee varmasti että kummallisia nuo suomalaiset....

"Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa." Sitä varmaan
 mun mies toivoo että noudatan ja saapi toivoakin toteutuminen
on aika epätoden näköistä. Minun mottoni on että "puhuen asiat
selkenee". "Poikkeus vahvistaa säännön" niinhän se yleensä on.
Jotkut asiat kun ovat "poissa silmistä,poissa mielestä" ne unohtuu.
Minulle taas käy yleensä "minkä taakseen jättää se edestään löytää"

Hassu postaus tästä tulikin, mutta joskus(aika useinkin) on tällaisia päiviä kun
niitä hassuja tuumailee. Näitä sanontoja on vilissyt jostain syystä
tällä viikolla vaikka ja kuinka, siksipä ajattelin niistä kirjoittaa.
"Veräjäst pellol" sanonnan myötä joskus tuntuu kuin oma äiti
olisi mukana muistuttamassa ja opastamassa tätä matkaani.
Katselemassa sieltä pilvenreunalta jälkikasvuaan ja muistuttamassa
että mukana ollaan. Muistuttamassa että minunkin pitäisi joku
jälki jättää tänne mistä pienet pojat sitten aikoinaan kertoisivat
omille lapsilleen. Toivottavasti he muistavat, vaikka
aina ei kaikki mennyt niinkuin halusin ja toivoin niin silti
se oli sitä onnellista elämää....

Loppu kesästä tuli käytyä ihan pellollakin. Tosin tässä kohtaa oli aivan ihana kun oli se veräjäkin. Vaikka lapsuuden kodissa lehmiä olikin niin ihan kiva oli silitellä näitä aidan toiselta puolelta :)

Muutos....

Olin suunnattoman iloinen muutoksesta joka oli ihan kohta
arkipäivää. Auto tulisi kohta ja  tavarat jotka on jo 
kutakuinkin pakattu nostettaisiin mukaan ja voisimme lähteä.
Kohti uutta elämää, joka varmasti olisi parempi kuin
täällä maalla. Täällä missä kauppaan pitäisi kävellä vähintään 
kolmekilometriä ja kouluun pitäisi mennä linja-autolla koska
kyläkoulumme loppui.Kohta loppuu se kauppakin.
Sama se loppukoon minä ja me muutamme
kaupunkiin.Ei haittaa jos en tunne ketään, olen varma
että saan uusia ystäviä. Kaupungissa on niin paljon ihmisiä
niin johan on kumma jos joku nyt ei ole minun ystäväni.
Yhtä ystävääni tulen kaipaamaan kun muutan, mutta olemme
jo sopineet että hän tulee kyläilemään ja kirjoittelemme
toisillemme.Vaikkka sydämmessä on kuitenkin pieni pelon
siemen, olen silti varma että muutos on hyväksi....

Esimies pitää palaveria ja arvaamme mitä on tulossa. 
Kuuntelemme häntä kuitenkin toivoen että olisi jokin
vaihtoehto olemassa. Huomaan miten monen päät painuvat
alas ja ajatus tulevasta huolestuttaa.Olen ollut saman työnantajan
palveluksessa yhdeksän vuotta, mutta vain vuoden
tehnyt tätä työtä. Tätä työtä mistä ajattelin jäädä eläkkeelle,
niin tärkeä se on minulle vaikka olen vasta kolmenkymmenen-
viiden. On lama aika ja näin on käynyt niin monelle. Uskon
vahvasti että töitä löytyy, se ei kuitenkaan muuta muuksi
sitä tosi asiaa että juuri tämä oli se unelma jonka toteutin.
Viikon päästä saan tiedon että uusi työpaikka odottaa.
Sekin oli haave ja joka nyt toteutuisi. Tuntuu kummalliselta
tunnustaa että muutos oli sittenkin hyväksi.....

Olemme vannoutuneita kaupungissa asujia. Mies, paljasjalkainen
kaupunkilainen. Tuskin pystyi muuttamaan torin laidalta
viiden kilometrin päähän lähiöön. Kärsi...kuulemma.
Muutti kuitenkin. Minusta nyt puhumattakaan. Olinhan
päässyt sieltä korvesta viimeinkin ihmisten ilmoille niin
en missään nimessä näin aikuisena sinne halua. Ihan hölmöä...
Kiertelimme katsomassa asuntoja joka viikonloppu. Kerrostaloja,
rivitaloja, omakotitaloja ja kaikenlaisia asuntoja mitä nyt voi
taloiksi sanoa. Jokaisessa jotain mikä ei miellyttänyt Miestä, minä
sen sijaan kannoin suurin piirtein joka kymmenenteen tavarani
kuvainnollisesti sisään.... niin ja hän ne ulos....
Kunnes eräänä päivänä saavuimme nykyiseen kotiimme. Ihan kiva
mielestäni mutta paljon töitä jotta saan mieleiseni ja mies
oli tietysti sitä mieltä, että tehdään siitä sellainen.
Tänne hän halusi! 
Hän halusi maalle en minä! Yhdessä päätettiin kokeilla ja pääseehän
täältä pois jos siltä tuntuu. No hänestä ei tunnu siltä, minä
kyllä olen mielessäni pakannut jo monta kertaa katsellessani
toinen toistaan ihananpia kerrostalo asuntoja.
Voin silti sanoa että tämä koti on rakkain kotimme ja
muutos oli hyväksi.....

Tuumailin näitä muutos asioita ja muistelin menneitä. Hassua miten
hyvältä tuntuu tuttu turvallinen arjen elämä ja miten pelottavalta
sitten taas usein se muutos joka odottaa oven ulkopuolella.
Viimeaikoina on puhuttu paljon erillaisista muutoksista. Monet
ystävät ovat olleet muutoksen edessä tavalla tai toisella.
Muutos on voimassa koko ajan. Olen myös törmännyt teksteihin,
erilaisiin "ennustuksiin" missä koko ajan on esillä sana muutos.
Odotankin jälleen kerran innolla mitähän se enteilee.
En edes suostu ajattelemaan sen olevan muuta kuin positiivista.
Usein peräänkuulutan että asioita pitäisi tehdä joka päivä
jotain pientä eritavalla miten tein sen eilen. Muutos on pienistä
asioista kiinni. Jos vaikka yrittäisin muutella tätä päiväkirjaani
ensin uudellen ja  elellä siinä ohessa tätä onnellista elämääni....

Halusin vielä muistuttaa näistä alkavista (valitettavasti) liukkaista. Olkaapa
varovaisia pakkaspojat on liikkeellä :) Muutosta ilmassa.....

VIISIKYMMENTÄ!!!!!

Olen vuosien aikaan kirjoitellut erillaisia asioita muistiin. Olen
pitänyt päiväkirjaa niinkuin monet muutkin. Kirjoitellut kalenterin sivuille
muistiinpanoja vuosien varrelta. Osa kirjoituksista on kuin jostain
kirjasta, en voi ymmärtää onko tosiaan näinkin käynyt. Osa on kuin
eilinen päivä, vaikka se olisi kirjoitettu kymmeniä vuosia sitten.
On aikoja jolloin oli tarve purkaa tuntojaan ja toisinaan sitä ei voinut
tehdä kuin paperille ja sekin piti piilottaa ettei kukaan olisi niitä
löytänyt.
Oli myös aikoja jolloin sydän oli niin täynnä tuskaa, eikä silloin
voinut/halunnut kirjoittaa niitä muistiin. Halusi vain unohtaa..
Oli myös aikoja jolloin oli pakko kirjoittaa, jotta joskus joku
ymmärtäisi miksi tein/sanoin niin.
Oli aikoja jolloin piti kirjoittaa koska oli niin onnellinen.
Oli aikoja jolloin oli vain kirjoitettava koska tuntui siltä....

Kun muutaman vuoden tauon jälkeen päätin taas alkaa kirjoittaa
oli kynä muutunut tietokoneen nappulaksi.
Päätös oli sinänsä omituinen koska en ole erityisen kummoinenkaan
tämän uuden ajan vempaimen käyttäjä. Yritystä löytyy kuitenkin
ja rutkasti.
Päätin aloittaa blogin pitämisen. Juuri niin tuosta vaan.
Mutta oivalsin kuitenkin että ketä kiinnostaisi tällaisen tavallisen
mumman tarinat ja mistä kirjoittaisin. Päätin olla rehellinen ja
kirjoittaa mitä mulle kuuluu ja mitä mieltä olen erinäisistä
asioista.
Siis aloin pitämään nettipäiväkirjaa.


Kun rakas kummityttäreni tuli käymään eräänä päivänä
meillä, oivalsin että juuri hänestä on nyt kirjoitettava.
Näiden elettyjen vuosien jälkeen on aika taas huomata
kuinka onnellista tämä elämä täällä on.
Olen kova tuumailemaan ja joskus tuntuu siltä , että näen
maailmaa erillaisin silmin kuin useimmat. Elämä opettaa
vai miten se meni..
En koskaan ajatellut että julkaisen yhtäkään kirjoitusta.
Ajattelin kirjoittavani jälleen vain itselleni ja jos joku joskus
sen täältä löytää niin lukekoon sitten,mutta kellekkään en kerro!
Tämä johtuu siitä että nämä mun pilkut sun muut pisteet ja
lauseen muodostukset ovat olleet vähän hakusessa ja on yhä.
Jokut asiat eivät vain muutu! Jo aikoinaan koulussa opettajani
kirjoitti aina aineeni loppuun:" Hyvä kirjoitus, mutta muista
välimerkit:" Muistinhan minä laitoin ne sitten sinne loppuun
ja kaikki peräkkäin. , ? ! !

Jonkun kummallisen kohtauksen jälkeen uskalsin kertoa
tästä uudesta harrastuksestani valikoiduille ihmisille.
Salaisuuteni alkoi paljastua pikku hiljaa ja tarinoita alkoi
tulla paperille samassa tahdissa.
Sanoin kyllä joka kerta etten tiedä kirjoitanko enää yhtään
tarinaa tämän jälkeen.....ja taas kirjoitin. Se on tietenkin
eri asia lukeeko kukaan. Mutta tiedän varmasti että yksi
uskollinen lukija on ja se on mun mies. Mun kannustajani ja
oikolukija siis korostan oiko ei OIKEIN LUKIJA.
VAIKKA YHDESSÄ LUEMME VIRHEITÄ ON vaikka
muillekin jakaa.
Suureksi hämmästykseksi huomasin että olen tämä mukaan
lukien kirjoittanut VIISIKYMMENTÄ tuumailua.
Tuumailua aamusta iltaan sitä se elämä on.
Päätin joskus ,että jos kirjoitan vielä kesäjuttuni niin se on
sitten siinä. Nyt ajattelen vähän samalla lailla.
Ajattelin että kirjoitan sellaisen muisto kirjoituksen tähän
mutta ei tunnu syntyvän mitään sellaista.
Yhden kirjoituksen kirjoitin ja kun tuli kiire sinne
työväenopistoon niin piti jättää se illaksi. Oli jäänyt
tallentamatta..... Minä siinä puhisin niin mies
tutuun tapaansa hymyili ja sanoi:" Ne oli jäähyväiset
ehkä sun pitää sittenkin kirjoittaa vielä."

No olis mulla vielä pari juttua kerrottavana jos Sinua
kiinostaa lukea tai kerronko kun tavataan.....
Mietitään sitä ja sillä aikaa eletään tätä tavallisen
onnellista elämää.....
t. Rakkaudella Mumma

Siinä se on sadat muistot tallentanut kirja. Eletystä elämästä kertova. Pitäiskö polttaa :)
Tätä päiväähän tässä eletään ei huomista eikä mennyttä :)

Messuillaan.....

Olemme varsinaisia messu kävijöitä. Skaala on myös aika laaja mikä meitä
kiinnostaa. Antiikki on tietysti se ihan ykkönen mutta jos sattuu olemaan
aikaa tai siis sitä aikaahan on silloin kun se kiinnostaa, paremminkin näin
päin.
Kirja ja mitkä lie messut taas tulossa. Periaatteessa en halua mennä koska
mielestäni messulippu on niin kallis, suorastaan ryöstämistä. No kyllähän
minä ymmärrän että jokaisella on kustannuksensa ei siinä mitään.
Niin ja sitten vielä se parkkimaksukin, eihän sitä nyt täältä maalta
edes voi bussilla mennä. Missähän ne pysäkitkin mahtaa olla.....

"Lähdettäiskö sinne kirjamessuille?", kyselin mieheltä joka silmät
pyöreinä tuijotti minua. Olin kuulemma vannonut ettei me mennä sinne.
No saahan nainen mielensä muuttaa mitä ihmeellistä siinä nyt on.
Onneksi hän nyökytteli heti ettei tarvinnut sen koommin selityksiä
ladella. Eikä myöskään anella että lähtisitkö, tuskin lausetta sain
loppuun kun herra jo puki takkia päälleen.

Olimme paikalla noin puolelta päivin ja parkkipaikat olivat täynnä.
Hienoa kun kerran järjestetään niin ihmiset innolla mukana.
Liput eivät sittenkään ole liian kalliit , vai onko joku jakanut
ilmaislippuja tuumailin...
"Löytyykö Stocmanin korttia?", kysyi ystävällinen lipun myyjä.
Löytyi ja mielessäni kiitin Stocmannia tästä muutamasta eurosta,
tuon ne EHKÄ takaisin teille jahka kerkeän...tuumailin....

Päätimme mennä ruokamessu puolelle ensin ja sitten vasta
kirjamessuille, joka oli se pääasia.
Messuhalli oli täpösen täynnä ja aistin kostean kuumuuden välittömästi.
Tuskastuneet esittelijät yrittivät kertoa tuotteistaan minkä
pystyivät, sillä hälinä siinä määrässä ihmisiä oli aika melkoinen.
Peruskoululaisia ja mitälie muita opiskelijoita oli varmasti
sata määrin. Siellä välissä me mummot ja papat sitten yritimme liikkua
eteenpäin. Välillä olisi ollut aika kiva pysähtyäkin mutta joku
jo tönäisi sillä otteella jonka voisi tulkita MENETKÖS SIITÄ
SEISOMASTA.
Tuttuja myyjiä  melkein joka toisella osastolla ja selittelin (turhaan)
ettei nyt taida kauppoja tulla, anteeksi vaan ....
En nyt yksinkertaisesti vaan jaksa kantaa täältä kotiin mitään
sellaista mitä en saisi omasta ruoka kaupastani.
Halusimme ehdottomasti käydä läpi kaikki juustomaistiaiset.
Ne nyt sattuvat kiinnostamaan meitä molempia ja tietysti
myös muutamaa tuhatta muutakin. Mies oli aivan kauhuissaan
kun ihmiset kahmivat kourakaupalla sen koommin kyselemättä
mitä kukin juusto oli.
Minusta taas tuntui kuin olisin elänyt tämän hetken joskus ennenkin....

Yhdestä hallista pilkisti taulu ja suuntasimme oitis sinne. Jokunen
antiikkikauppiaskin oli tullut iloksemme sinne, valitettavasti
olimme huonoja asiakkaita heille.
Juuri kun olimme lähdössä hallista kuulin nimeni ja vaihdoin vielä
muutaman sanan tutun myyjän kanssa. Hänen vieressään olevassa
tontissa oli myös tuttu ihana korumyyjä ystävämme.
Ilmoitin taas että olemme huonoja asiakkaita tällä kertaa, koska
olemme päättäneet panostaa kirjoihin.
Aikamme kun siinä puhelimme niitä näitä , huomasin että olin
saanut mieheltä LAHJAKSI IHANAN RANNEKORUN.
Vähän siinä vastustelinkin kun niitä jo mulla taitaa olla.
Mies oli ehdottomasti sitä mieltä että TÄMÄ MINUN ON
SAATAVA!!!!! Enhän mä nyt millään voinut hänelle pahaa
mieltä aiheuttaa......

Tässä kohtaa meillä oli kahvitauko ja se oli tosiaan ansaittu.
Kassa jonossa nautimme kun voimme tehdä hyvän mielen
eräälle rouvalle, jonka rahat eivät ihan riittäneet ostoksiin.
Myöhemmin samainen rouva palkitsi meidät ja hän sai
vuorostaan hyvän mielen..

Kirjamessut olivat sitten se kohokohta. Halli oli täynnä
erillaisia kirjoja. Kohokohta siksi että yleensä kirjat ja
varsinkin uutuudet ovat kalliita ja niitä emme osta kuin
jouluna, mutta täältä voi löytää todella edullisia kirjoja.
Tuntui ettei sellaista asiaa ole mistä ei kirjaa ole kirjoitettu.
Tietokone aikakautena voisi ajatella ettei kukaan osta
kirjoja. Meillä on myös upea laitos nimeltä kirjasto. Itsekkin monesti
ajattelen että nyt menen ja haen sieltä lukemista, mutta
jostain kumman syystä unohdan sen aina kun ne ovat auki
tai kun olen kirjakaupassa ja näen jonkun houkuttavan kirjan.
Valikoimaa tosiaan oli ja hintakirjo sen mukainen. Kymmenkunta
pöytää vierekkäin sama kirja hinta ero eurosta kymmeneen euroon.
Harmiksemme vaikka kirjailioita oli tosi paljon paikalla,
juuri niitä ketkä olivat kiinnostavia ei sillä hetkellä
haastateltu kun siellä olimme, olisi pitänyt lukea esitettä paremmin.

Neljä kirjaa , pari kummallekin. Ranneketju ja vähän juustoja oli
meidän saaliimme.  Kaiken kaikkiaan ihan mukavat messut.
Nähtiin paljon ihania tuttuja ihmisiä.  Arkipäivän tuttuja ihmisiä
vanhoja tuttuja jopa sukulaisia. Välillä on ihan kiva irrottautua arjesta
vaikka se meno ei niin tärkeä tai tarpeellinen olekkaan. On ihan
itsestä kiinni millaiseksi sen kulloinkin tekee. Meille se nyt oli
taas kerran aika hauska päivä ,sellainen tavallinen onnellinen päivä.....

Kyllä siellä se jossain on, empäs kerrokkaan :) Mangneetti koruja todella kauniita. Toiset kyseenalaistavat moiset korut. Minusta ne ovat kauniita ja toimivat!!

Jos kävit messuilla huomasitko nämä ihanat juustomuotit...varmasti sen verran niitä oli.
Olivat eri paikkakunnilta. Harmittelin vaan kun innostuin niin kuvaamaan niitä että unohtui
synnyin seutuni muotti kokonaan. No toivottavasti tulevat joskus vielä minua vastaan.
Jos oikein kovasti vaikka toivon ...... :)

Vapaaherra....

Elämme mielenkiintoisia aikoja niinkuin tietysti monet muutkin tai
oikeastaan kaikki. Toiset vaan kiinnittävät sellaiseen enemmän
huomiota kuin toiset. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään.
Seuraan ehkä liiankin tarkkaan näitä elämän antamia merkkejä ja
mihin niistä tarjottuihin viesteihin pitäisi tarttua. Tosin vaikka
kuinka olen sitä opetellut viesti ei aina saavuta vastaanottajan "lähetintä".
Toisin kun esimerkiksi mieheni joka on näissä asioissa minua
paljon parempi. Hänen intuitionsa on tosi herkkä vaikka ei siitä
niin suurta numeroa teekkään toisin kuin minä itse.

Vahvasti näitä merkkejä seuraamalla myös mies päätti muuttaa elämäänsä
suuntaa ja lopettaa työ uransa. Kymmeniä vuosia kestävän aikaisen
aamu heräämisen ja kellon ympäri vierähtävät työpäivät, sekä
niin sanotusti kellon perässä juoksemisen. Päätös ei välttämättä ollut
helppo, kuuluihan siihen "surutyö", luopuminen niinkuin jokaiseen
asiaan josta päästämme irti ja siirrymme seuraavaan. Eläminen
on helpompaa kuin askeleen ottaminen, olen sitä mieltä.
Varsinkin nämä yrittäjät ovat yksi lajinsa. Olla vastuussa kaikesta
mitä teet , teet sitten hyvin tai huonosti vastuu on vain ja yksin sinun.
Lomista puhumattakaan. Mutta se yritys loppui kunniakkaasti ja hyvillä
mielin. Työ tuli tehtyä ja nyt eteenpäin....

Olen päättänyt että annan miehen pitää ensin kaikki kesä-ja talvilomat
mitä on vuosien varrella jäänyt pitämättä. Eräät sitä jo hämmästelemään
kuinka itsekäs olen kun hänelle jo suunnittelen tehtäviä mitä pitäisi
tehdä. No minä nyt olen tälläinen ja tiimihän me olemme aina
olleet. Minä suunnittelen ja hän tekee enkä puhu nyt kotitöistä.
Olen jo hänellekin vähän kertonut suunnitelmistani, ne eivät
ole liioin häntä innostaneet mutta kyllä se siitä. Tulen varmasti
kirjoittamaa kun aika on ja väsytys tekniikkani on tuottanut
tulosta. Saattaa kuitenkin olla että lumi on jo silloin maassa....

Sieltä se herää aamulla iloisena kuin peipponen, ennen en häntä aamuisin edes
nähnyt kun jo noin kolmelta yöllä poistui kodistamme.
Suoraan sanoen ärsyttävän hyväntuulisena, varsinkin kun itse yritän
koota itseni suht virkeäksi , jotta voisin lähteä töihin.
Tosin ensimmäisenä aamuna pyysin ettei hän nousisi ennenkuin olen
poistunut ulos talosta. Varovasti hän kuitenkin raotti makuuhuoneen ovea ja
kysyi varovasti:"Voinko nousta jo kun ei unta riitä?" Annoin luvan....

Varastot niin pihalla kun sisällä alkavat olla vuosien jälkeen niin siistejä
jotta olen miettinyt pitäisikö sisustus ulottua sinnekin.
Autotallissa on tilaa vaikka muille jakaa, tosin sitä ei olisi tarvinnut tehdä
minun työtavarani ovat nyt vuorostaan siellä leveämmin kuin koskaan.
On sielä autokin ja tilaa on...

Iloisena hän kertoo kuinka kävi sitä ja sitä taas tänään visiteeraamassa
ja olen mielissäni että on liikkeellä.
Tiskit ovat kummasti alkaneet hävitä altaasta. En ole vielä päättänyt
koska kerron hänelle että meillä on myös tiskikone ja ne voisi
laittaa myös sinne. Olkoon, tiskaaminen pehmentää käsiä ja se tekee
hyvää hänen kovasta työstä kovettamille sormilleen.
Meillä on monta valkoista mattoa koska rakastan valkoista. Toisaalta
hermot menee kun mustista sukista lähtevä "töhnä" jää kiinni mattoihin.
Ennen imuroin aamuin illoin "töhnät", nyt en enää löydä niitä.
Jostain kumman syystä ne ovat kadonneet ja epäilen että joku
meillä on tutustunut koneeseen nimeltä PÖLYIMURI enkä taaskaan
puhu itsestäni.
Jääkaappiin on ilmestynyt tavaroita joita en ole ostanut, mutta maistuvat
silti minullekin. Joten onpa outoja asioita ilmassa....
Kun iltaisin töistä palasin löysin yleensä miehen nukkumassa tv-huoneesta
televisio huusi niin että naapurin ei tarvinnut omaansa aukaista.
Nyt hän huikkaa iloisena ja heti kertomassa päivänsä kuulumisistaan
joskus melkein toivon että nukkuisi niin voisin ensin hiukan kotiutua.
Toisaalta tätä olin aina toivonut ja nyt siitä sitten NAUTITAAN.....

Tuntuu siltä että juuri nyt oli oikea aika lopettaa. Ei aikaisemmin eikä
myöhemmin. Elämässä pitää ottaa riskejä ja pitää uskaltaa poiketa
rutiineista. Niistähän aina peräänkuulutan. Elämää pitää myös elää
eikä aina pidä juosta rahan perässä niinkuin sanotaan. Toki ne
suuret irtiotot ei aina ole kaikille mahdollisia. Mutta kummasti
juuri he kun tekevät niitä muutoksia, niin asiat aina järjestyy ja usein miten
muuttuuvat vielä parempaan suuntaan.

Sellaisia suuria muutoksia siis meillä . Meillä ei ole eläkeläistä koska
ikä ei ihan riitä siihen.Sen aika tulee sitten kun vuodet täyttyvät.
Meillä on Vapaaherra ei vapaa herra koska hän on mun mies.
Vapaaherra sellainen onnellinen mies....

Toiset laittavat niin sanotusti hanskat naulaan kun työt loppuu tässä on laitettu kengät naulaan. Nämä eivät ole minun mieheni kengät vaan eräät kengät Porvoossa viime kesältä :)