arkipäivää. Auto tulisi kohta ja tavarat jotka on jo
kutakuinkin pakattu nostettaisiin mukaan ja voisimme lähteä.
Kohti uutta elämää, joka varmasti olisi parempi kuin
täällä maalla. Täällä missä kauppaan pitäisi kävellä vähintään
kolmekilometriä ja kouluun pitäisi mennä linja-autolla koska
kyläkoulumme loppui.Kohta loppuu se kauppakin.
Sama se loppukoon minä ja me muutamme
kaupunkiin.Ei haittaa jos en tunne ketään, olen varma
että saan uusia ystäviä. Kaupungissa on niin paljon ihmisiä
niin johan on kumma jos joku nyt ei ole minun ystäväni.
Yhtä ystävääni tulen kaipaamaan kun muutan, mutta olemme
jo sopineet että hän tulee kyläilemään ja kirjoittelemme
toisillemme.Vaikkka sydämmessä on kuitenkin pieni pelon
siemen, olen silti varma että muutos on hyväksi....
Esimies pitää palaveria ja arvaamme mitä on tulossa.
Kuuntelemme häntä kuitenkin toivoen että olisi jokin
vaihtoehto olemassa. Huomaan miten monen päät painuvat
alas ja ajatus tulevasta huolestuttaa.Olen ollut saman työnantajan
palveluksessa yhdeksän vuotta, mutta vain vuoden
tehnyt tätä työtä. Tätä työtä mistä ajattelin jäädä eläkkeelle,
niin tärkeä se on minulle vaikka olen vasta kolmenkymmenen-
viiden. On lama aika ja näin on käynyt niin monelle. Uskon
vahvasti että töitä löytyy, se ei kuitenkaan muuta muuksi
sitä tosi asiaa että juuri tämä oli se unelma jonka toteutin.
Viikon päästä saan tiedon että uusi työpaikka odottaa.
Sekin oli haave ja joka nyt toteutuisi. Tuntuu kummalliselta
tunnustaa että muutos oli sittenkin hyväksi.....
Olemme vannoutuneita kaupungissa asujia. Mies, paljasjalkainen
kaupunkilainen. Tuskin pystyi muuttamaan torin laidalta
viiden kilometrin päähän lähiöön. Kärsi...kuulemma.
Muutti kuitenkin. Minusta nyt puhumattakaan. Olinhan
päässyt sieltä korvesta viimeinkin ihmisten ilmoille niin
en missään nimessä näin aikuisena sinne halua. Ihan hölmöä...
Kiertelimme katsomassa asuntoja joka viikonloppu. Kerrostaloja,
rivitaloja, omakotitaloja ja kaikenlaisia asuntoja mitä nyt voi
taloiksi sanoa. Jokaisessa jotain mikä ei miellyttänyt Miestä, minä
sen sijaan kannoin suurin piirtein joka kymmenenteen tavarani
kuvainnollisesti sisään.... niin ja hän ne ulos....
Kunnes eräänä päivänä saavuimme nykyiseen kotiimme. Ihan kiva
mielestäni mutta paljon töitä jotta saan mieleiseni ja mies
oli tietysti sitä mieltä, että tehdään siitä sellainen.
Tänne hän halusi!
Hän halusi maalle en minä! Yhdessä päätettiin kokeilla ja pääseehän
täältä pois jos siltä tuntuu. No hänestä ei tunnu siltä, minä
kyllä olen mielessäni pakannut jo monta kertaa katsellessani
toinen toistaan ihananpia kerrostalo asuntoja.
Voin silti sanoa että tämä koti on rakkain kotimme ja
muutos oli hyväksi.....
Tuumailin näitä muutos asioita ja muistelin menneitä. Hassua miten
hyvältä tuntuu tuttu turvallinen arjen elämä ja miten pelottavalta
sitten taas usein se muutos joka odottaa oven ulkopuolella.
Viimeaikoina on puhuttu paljon erillaisista muutoksista. Monet
ystävät ovat olleet muutoksen edessä tavalla tai toisella.
Muutos on voimassa koko ajan. Olen myös törmännyt teksteihin,
erilaisiin "ennustuksiin" missä koko ajan on esillä sana muutos.
Odotankin jälleen kerran innolla mitähän se enteilee.
En edes suostu ajattelemaan sen olevan muuta kuin positiivista.
Usein peräänkuulutan että asioita pitäisi tehdä joka päivä
jotain pientä eritavalla miten tein sen eilen. Muutos on pienistä
asioista kiinni. Jos vaikka yrittäisin muutella tätä päiväkirjaani
ensin uudellen ja elellä siinä ohessa tätä onnellista elämääni....
Halusin vielä muistuttaa näistä alkavista (valitettavasti) liukkaista. Olkaapa
varovaisia pakkaspojat on liikkeellä :) Muutosta ilmassa.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti