Pyöräily, turvallista vai ei......

Olen joskus ollut innokas pyöräilijä. Aikanaan työmatkat taittuivat
näppärästi polkupyörällä. Koulussa en koskaan pyörällä käynyt
koska opin aika myöhään ajamaan, syystä ettei ollut millä ajaa.
Äidillä oli pyörä,  mutta se oli niin raskas että hädin tuskin jaksoin pitää
sitä pystyssä. Harjoittelin sillä kuitenkin sinnikkäästi. SINNIKÄS
tarkoittaa kovaa kiukuttelua ja runsaasti kyyneliä, mutta opin
kuin opinkin. Äidin mielestä kuitenkin pieni tyttö ja iso aikuisten
pyörä oli huono yhtälö, niinpä sain kävellä koulumatkani
vaikka kuinka yritin vannoa että olisin varovainen......

Kun sitten aikanaan muutimme kaupunkiin ja menin kesätöihin
isä osti minulle polkupyörän. Olin haltioissani uudesta pyörästä.
Merkiltään se oli Kompi, muistutti Jopo pyörää ulkoisesti.
Punainen , kaunis ja uusi. Ensimmäinen oma pyöräni ja olin
viisitoista. Omasta pyörästä en ollut edes haaveillut tai ehkä
haaveillut mutta se että saisin sen oli kuitenkin hyvin epä-
todennäköistä mielestäni. Mutta unelma toteutui ja pyörä
sai lukemattomia kilometrejä. Muistan miten kuljetin sen
takatelineellä pientä poikaanikin. Jossain vaiheessa mies kokeili
ajaa sillä ja se oli hänen mielestään aivan kauhea ajettava(?)
No minä en sitä tiennyt kun ei ollut vertailukohdetta. Mutta
hänen ajoreissunsa jälkeen hän osti minulle uuden pyörän.....

Sen jälkeen mies on ostanut minulle jo kaksikin pyörää. En kyllä
koskaan olisi uutta tarvinnut, mutta milloin on mitäkin ollut
ja kerran hän vaihtoi pyöräni uuteen kun itselleenkin osti.

Viime vuosina pyörä on pysynyt aika tiiviisti varastossa.
Satunnnaisia ajeluita ja jokunen kauppareissu on tullut tehtyä
ei juurikaan muuta.
Nyt kuitenkin olen päättänyt aloittaa  pyöräilyn uudestaan.
En aina jaksa kävellä ja pyöräily tekisi varmasti hyvää jaloillenikin.

Pyysin Pappaa tarkistamaan että  pyörä on kunnossa. Niinpä päätin
tehdä pienen koeajelun. Pyörällä ajaminen on sellainen taito minkä kerran
oppii, sen aina taitaa.

Valitsin päivän että olen yksin kotona ja voin rauhassa lähteä.
En muistanut että runko olisi niin korkea. Vaikka olen pitkä
niin jalan nosto rungon yli sai minut jo horjahtamaan. Jaa´a
tästä tuleekin mielenkiintoista. Tasapaino, no kyllähän sitä oli
ainakin jonkin verran.  Toivoin koko ajan etten joudu asfaltilta
hiekka reunaan, koska oja näytti olevan uhkaavan läheltä.
Onneksi pyörätie alkaa aika läheltä missä asumme ja päätin pysyä
vain sillä. Vastatuuli oli aika kova ja heti sain huomata että
jalkalihakset olivat kovilla ja tasaista puuskutustakin olin
kuulevinani. Otin muovienkeräyspussin mukaani jotta minulla
olisi päämäärä minne mennä. Keräysastia oli kaupan pihassa.
Risteys lähestyi ja pieni pelko sisälläni alkoi kummuta kun
mietin että uskallanko irrottaa käden ja samalla kääntyä
kunnolla katsomaan taakseni. Toinen vielä onnistuu , mutta että
molemmat ja jos tulee auto ja pitää vielä pysähtyäkin.
Tosi hankalaa.....

Ei tullut autoa ja kaikki onnistui. Uskalsin jo katsella maisemia.
Tunsin hienoa vapautta ja melkein aistin miten kunto parani
kohisemalla.
Yht äkkiä jostain pyyhälsi eteeni vanha mies pyörällään.
Olin aivan kauhuissani vieläkö tuollaisetkin polkee. Eikä
tilannetta parantanut yhtään se, että ukko polki tosi ketterästi
ja hyppäsi pyörän selästä kuin nuori mies kun saavuimme kaupan
pihaan. Ihme ukko.Minä sen sijaan en uskaltanut edes ajaa kaupan pihaan
vaan talutin pyörääni. Ties vaikka kaadun jonkun auton päälle
tai törmään johonkin....

Paluu matka kaupalta menikin jo paljon rennommin. Mutta sitten
minun harmikseni koululaiset pääsivät juuri silloin koulusta. Niitä
tuli koko pyörätien leveydeltä. Ne puhelivat toisilleen ja katsoivat minne sattuu.
Olin aivan ihmeissäni miten ne kykenivät silti väistämään minua.
Ajoin niin rauhallisesti kuin vaan pystyin ja aivan oikeassa reunassa.

Tuuli oli myötäinen paluumatkalla ja ehdin jopa nähdä hämmästyneen
naapurin kasvot ohimenevässä autossakin. Käden heilautuskin onnistui
aika hienosti ja tietysti suuntamerkit.

Kotiin päästyäni tuumailin että aika monta kertaa minun täytyy tämä
pikkureissu tehdä ennen kuin voin lähteä oikein ajelemaan.
Ja se kypäräkin on varmasti syytä laittaa vaikka tukka vähän sekaisin meneekin.
Voihan kesä ja vapaus ja tulevat pyöräilyretket, voiko sitä ihminen
onnellisempi ollakkaan....................

Saattaa olla että olen onnellisempi kun ajan turvallisesti autolla :)
Kypärän kuva hävisi jonnekin, mutta ilma oli loistava.

Kun luulet.....

"Luulo ei ole tiedon väärtti", vai miten se nyt olikaan. Vanha kansa tietää
jne. En tiedä miten viimeaikoina näitä luulevia tuntuu olevan liikkeellä
yhä enemmän ja enemmän.  Niin minä itse, kuin vähän muitakin.
Muutaman tässä mainitakseni.

Kun luulet olevasi maailman surullisin ihminen , niin aina tulee joku
jolla on vielä suurempi syy olla surullisempi. On se vaan niin väärin.
On äärettömän tärkeää että saa oikein valua sinne "ojan pohjalle" antaa
marttyyri minän rypeä kunnolla ja sitten vaan nousta jonain kauniina
päivänä ja huomata että on tämä elämä vaan niin upea.....

Kun luulet voivasi todella huonosti. Niin taas tulee joku kenellä on monta,
monta tautia ja vaivaa enemmän kuin sinulla. Niin ja kipuja, niitäkin on
vaikka kuinka paljon ja kestäneetkin jo monta...viikkoa tai vuotta.
Niinpä huomaatkin olevasi elämäsi kunnossa....

Kun luulet omistavasi ystävän, mutta huomaatkin että hän pilkkaa
sinua selän takana ja vähän edessäkin. Iloisuuteni olikin ärsyttävää.
Ystävän iloisuus taas ihan normaalia. Kun yrität olla empaattinen
ja kuunnella, oletkin utelias. Kun kerrot murheitasi, oletkin rasittava
ja vaikka mitä. No ystävä onkin tämän jälkeen vain yksi tutuista ja
niitähän riittää.....

Kun luulet osaavasi ja huomaat että olet tehnyt koko ajan väärin.
Koko elämän on tehnyt jonkun asian aina samalla tavalla, vaatinut oman
aikansa ja onnistunut täydellisesti. Sitten tulee joku "puskista", koskaan ei
ole kyseistä asiaa tehnyt, tekee sen hetkessä ja "vasemmalla kädellä" ja
vielä paremmin. Voin kokemuksesta kertoa että kyllä harmittaa.
Ei niinkään se että toinen teki sen paremmin, vaan se etten itse sitä
huomannut.

Kun luulet että opit ja huomaat että siitä nyt ei vaan tule mitään.
Tämän varmasti moni kyseenalaistaa( niinkuin nämä muutkin luulot
tietysti) Oppimalla oppii, mutta kaikkea ei opi se vaan on niin ja
onhan se katkeraa kun siitä ei mitään tule vaikka kuinka harjoittelisi.....

Kun luulet että lintu tekee pesänsä sinun tekemääsi pönttöön, niin
juuri silloin se lentää naapurin pönttöön. Pönttö lintu sanon minä.
Mutta katkeraa se on kun rakkaudella rakennettu pönttö ei kelpaakkaan
vaan naapuri houkuttaa enemmän. Meillä ihmisillä tätä  tapaa elämässä
esiintyy valitettavankin paljon. Naapurin pönttö kiinnostaa ja kun
kiinnostus loppuu , oma pönttösi onkin jo varattu.....

Kun luulet että kesä alkaa sinä päivänä kun lämpöasteet hipovat
kahtakymmentä, huomaat että seuraavana päivänä sataa räntää.
Aina luulemme ja aina petymme tai emme jos uskallamme nauttia
juuri siitä ilmasta mikä milloinkin on. Tämä hetki ja tässä näin.

Kun luulet että elämä alkaa siitä että ei tarvitse mennä töihin, tai
siitä kun laihdun viisi kiloa tai siitä kun saan rahaa niin paljon
ettei enää tarvitse miettiä onko sitä vai ei. Kaikkea voi luulla ,
pohtia,  puntaroida tai tuumailla.
Vain tämä hetki tässä vapaa luuloista. Elämää, sellaista ihan
tavallista ja aika onnellista.......

En luule, vaan tiedän, luotan ja uskon että jokaisena päivänä aurinko nousee ja laskee.....