näppärästi polkupyörällä. Koulussa en koskaan pyörällä käynyt
koska opin aika myöhään ajamaan, syystä ettei ollut millä ajaa.
Äidillä oli pyörä, mutta se oli niin raskas että hädin tuskin jaksoin pitää
sitä pystyssä. Harjoittelin sillä kuitenkin sinnikkäästi. SINNIKÄS
tarkoittaa kovaa kiukuttelua ja runsaasti kyyneliä, mutta opin
kuin opinkin. Äidin mielestä kuitenkin pieni tyttö ja iso aikuisten
pyörä oli huono yhtälö, niinpä sain kävellä koulumatkani
vaikka kuinka yritin vannoa että olisin varovainen......
Kun sitten aikanaan muutimme kaupunkiin ja menin kesätöihin
isä osti minulle polkupyörän. Olin haltioissani uudesta pyörästä.
Merkiltään se oli Kompi, muistutti Jopo pyörää ulkoisesti.
Punainen , kaunis ja uusi. Ensimmäinen oma pyöräni ja olin
viisitoista. Omasta pyörästä en ollut edes haaveillut tai ehkä
haaveillut mutta se että saisin sen oli kuitenkin hyvin epä-
todennäköistä mielestäni. Mutta unelma toteutui ja pyörä
sai lukemattomia kilometrejä. Muistan miten kuljetin sen
takatelineellä pientä poikaanikin. Jossain vaiheessa mies kokeili
ajaa sillä ja se oli hänen mielestään aivan kauhea ajettava(?)
No minä en sitä tiennyt kun ei ollut vertailukohdetta. Mutta
hänen ajoreissunsa jälkeen hän osti minulle uuden pyörän.....
Sen jälkeen mies on ostanut minulle jo kaksikin pyörää. En kyllä
koskaan olisi uutta tarvinnut, mutta milloin on mitäkin ollut
ja kerran hän vaihtoi pyöräni uuteen kun itselleenkin osti.
Viime vuosina pyörä on pysynyt aika tiiviisti varastossa.
Satunnnaisia ajeluita ja jokunen kauppareissu on tullut tehtyä
ei juurikaan muuta.
Nyt kuitenkin olen päättänyt aloittaa pyöräilyn uudestaan.
En aina jaksa kävellä ja pyöräily tekisi varmasti hyvää jaloillenikin.
Pyysin Pappaa tarkistamaan että pyörä on kunnossa. Niinpä päätin
tehdä pienen koeajelun. Pyörällä ajaminen on sellainen taito minkä kerran
oppii, sen aina taitaa.
Valitsin päivän että olen yksin kotona ja voin rauhassa lähteä.
En muistanut että runko olisi niin korkea. Vaikka olen pitkä
niin jalan nosto rungon yli sai minut jo horjahtamaan. Jaa´a
tästä tuleekin mielenkiintoista. Tasapaino, no kyllähän sitä oli
ainakin jonkin verran. Toivoin koko ajan etten joudu asfaltilta
hiekka reunaan, koska oja näytti olevan uhkaavan läheltä.
Onneksi pyörätie alkaa aika läheltä missä asumme ja päätin pysyä
vain sillä. Vastatuuli oli aika kova ja heti sain huomata että
jalkalihakset olivat kovilla ja tasaista puuskutustakin olin
kuulevinani. Otin muovienkeräyspussin mukaani jotta minulla
olisi päämäärä minne mennä. Keräysastia oli kaupan pihassa.
Risteys lähestyi ja pieni pelko sisälläni alkoi kummuta kun
mietin että uskallanko irrottaa käden ja samalla kääntyä
kunnolla katsomaan taakseni. Toinen vielä onnistuu , mutta että
molemmat ja jos tulee auto ja pitää vielä pysähtyäkin.
Tosi hankalaa.....
Ei tullut autoa ja kaikki onnistui. Uskalsin jo katsella maisemia.
Tunsin hienoa vapautta ja melkein aistin miten kunto parani
kohisemalla.
Yht äkkiä jostain pyyhälsi eteeni vanha mies pyörällään.
Olin aivan kauhuissani vieläkö tuollaisetkin polkee. Eikä
tilannetta parantanut yhtään se, että ukko polki tosi ketterästi
ja hyppäsi pyörän selästä kuin nuori mies kun saavuimme kaupan
pihaan. Ihme ukko.Minä sen sijaan en uskaltanut edes ajaa kaupan pihaan
vaan talutin pyörääni. Ties vaikka kaadun jonkun auton päälle
tai törmään johonkin....
Paluu matka kaupalta menikin jo paljon rennommin. Mutta sitten
minun harmikseni koululaiset pääsivät juuri silloin koulusta. Niitä
tuli koko pyörätien leveydeltä. Ne puhelivat toisilleen ja katsoivat minne sattuu.
Olin aivan ihmeissäni miten ne kykenivät silti väistämään minua.
Ajoin niin rauhallisesti kuin vaan pystyin ja aivan oikeassa reunassa.
Tuuli oli myötäinen paluumatkalla ja ehdin jopa nähdä hämmästyneen
naapurin kasvot ohimenevässä autossakin. Käden heilautuskin onnistui
aika hienosti ja tietysti suuntamerkit.
Kotiin päästyäni tuumailin että aika monta kertaa minun täytyy tämä
pikkureissu tehdä ennen kuin voin lähteä oikein ajelemaan.
Ja se kypäräkin on varmasti syytä laittaa vaikka tukka vähän sekaisin meneekin.
Voihan kesä ja vapaus ja tulevat pyöräilyretket, voiko sitä ihminen
onnellisempi ollakkaan....................
Saattaa olla että olen onnellisempi kun ajan turvallisesti autolla :)
Kypärän kuva hävisi jonnekin, mutta ilma oli loistava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti