vieraita. Lahjapapereita kasapäin. Hälinän keskellä päätän viedä roskapussin
pois. Suloisuus tuo pieni iloinen neljävuotias vaatii päästä mukaani.
Kannamme yhdessä pussin roskiin. Käännymme takaisin ja kuljen
tuo pieni käsi kädessäni. Suloisuus puhua pulputtaa ja hyppelee
iloisesti. Hän vaatii minuakin hyppelemään ja minähän hyppelen.
Suloisuutta naurattaa ja minua myös.
Yht äkkiä naapurin mummon ovi lentää auki ja hän huudahtaa:"Odota
vähän mulla on asiaa." "Okei, mitähän..." "Kuule kun mä ajoin päin
sun auto ja siihen tuli aika paha jälki ja minunkin autooni ja...ja..."
Tuskin kuulen mitä mummo selittää, minua alkaa harmittamaan mutta
en nyt viitsi Suloisuuden kuullen tivaamaan sen enenpää. Yritän
pitää jonkin sortin teennäisen hymyn. Sellaisen KYLLÄ TÄSTÄ
SELVITÄÄN hymyn, vaikka tekisi mieli ottaa sellainen.
MITEN IHMEESSÄ SÄ SIIHEN OSUIT ilme.
Saan vaivoin sanottua mummolle, että käsken miestäni katsomaan
sitä autoa ja palataan asiaan.
Suloisuus lähtee juoksemaan minkä pienistä jaloistaan pääsee ja
huutaa enenkuin ehtii kunnolla sisälle."MUMMO ON RIKKONUT
MUMMAN AUTON!!!"
Mies lähtee katsomaan autoa ja keskustelemaan mummon kanssa
tapahtumista. Parempi näin....puhisen....tuumailen kuitenkin että
hyvä kun tunnusti.....
Muistelen tapahtumaa viime syksyltä.
Oli tavallinen työpäivä. Kiire sellainen. Kun minun työssäni
on kiire se kiire ei yksin ole vipinää vaan se on henkisesti
aika rasittavaa myös.Kiire päivä on kuitenkin parempi
kuin hiljainen päivä.
Päivän työt oli tehty ja kauppaostokset ostettu. Edessä oli
vapaa viikonloppu. Sellainen on herkkua ja harvassa.
Kävelin autolleni ja lastasin tavarani autoon. Olin käynnistämässä
autoa kun huomasin tuulilasissa lapun. Nousin autosta ja otin
lapun. "Anteeksi kolhaisin autollani autoasi oikeaan takapuskuriin
tässä on yhteystietoni jotta voit soittaa minulle:"
"Ei ole totta!" puhisin itsekseni ja salamana syöksyin katsomaan
kyseistä kohtaa. TOTTA TOSIAAN OLET OSUNUT!!!!
Päätin kuitenkin soittaa ensin miehelleni, joka käski minun tulla
kotiin. Hän lupasi ensin katsoa sitä miten pahasti oli käynyt ja
mitä pitäisi tehdä.
Ihana mies lohdutti kun minua harmitti mitä ylimääräistä
tämä taas tiesi tähän kiireiseen arkeen.
Tuumailin että hyvä kun jätti ne yhteystiedot.......
Muistelen aikaa kun minulla oli auto ihan uusi....
Olin palaamassa kaupasta. Huomasin nuoren miehen
joka seisoi autoni vieressä. "Ihailee varmaan uutta autoani,"
minua hymyilytti. Kun kävelin kohti autoa ihmettelin kuinka
kehtaa seistä siinä auton vieressä ja tuijottaa vuoroin minua
vuoroin autoa. Samassa nuori mies kysäisee"Onko tämä sun
auto?" "O-on" vastaan varovasti. Alan itsekkin epäillä onko
se minun. On se, reilut kaksi viikkoa vanha ihana uusi autoni.
" Minä pakitin omaa autoani ja osuin suoraan sun etunokkaan!"mies tunnustaa.
" VOI EI !"parkaisin. Pidin pojalle puheen siitä kuinka uusi auto on
ja miten ihmeesä voit osua näin isolla pihalla juuri minun autooni.
Muita autoja ei lähelläkään mitä pitäisi varoa. Puheen jälkeen
alan sääliä poikaa joka on tosi pahoillaan. Juuri ajokortin saanut
reppana. "Olisin mä voinut lähteä karkuunkin!" poika saa sanottua
kuin uhkaillakseen minua hänen läksytyksestään.
"SE TÄSTÄ VIELÄ OLISI PUUTTUNUT!!" Oli vastaukseni
ja poika hiljeni.
Saimme asiat sovittu ja ajattelin tosiaan....onneksi hän jäi...
Sanotaan että maailma on täynnä epärehellisiä ihmisiä....niin
varmasti jos näin aina ajattelee ne osuu myös kohdalle.
Maailma on myös täynnä rehellisiä ihmisiä. Olen saanut sen
huomata monta kertaa. Edellä muutama esimerkki. Esimerkit
ovat kyllä opettaneet kuinka tärkeää on olla rehellinen vaikka
sitä hetkeksi saisi kiukkupuuskan silmilleen. Loppujen lopuksi
kuitenkin saa hyvän mielen ja antaa myös sellaisen.
Vaikeankin asian voi antaa anteeksi rehelliselle ihmiselle.
Se että meillä on omatunto olemme sitten nuoria tai vanhoja
mummoja tai pappoja on ihana asia.
Rehellisyys....kyllä...se on osa tätä onnellista elämää!
 |
| Tämä ei nyt ole kyseinen auto mistä kerroin, ei onneksi ajattelee omistaja :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti