torstai 29. tammikuuta 2015

Turhamainen teatterissa......

Jotkut asiat vaan jäävät mieleen ja jotkut taas unohtuvat aivan totaalisesti.
Aika kultaa muistot jne. Oli miten oli mutta tulipahan taas mieleeni eräs
tapahtuma yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Kävimme lauantaina teatterissa
ja siinä se tuumaus sitten syntyikin. Mutta palataan aikaan kun oli vuosi 1980.

Olimme saaneet vapaaliput teatteriin. Vanhempieni tuttavat olivat molemmat
teatterissa töissä , joten lippuja tupsahteli aina silloin tällöin. Jostain syystä
he eivät tällä kertaa menneet itse vaan lahjoittivat liput meille. Yllytimme
ystävä pariskunnan mukaamme ja he lähtivätkin mielellään. Vaikka kuinka
yritän muistella mikä oli kappale, se ei tule mieleeni. Jokin "kepeä"se oli, koska
en missään nimessä halua teatterissa katsoa mitään "raskasta" kappaletta.
Voisin sanoa että musikaalit ovat suosikkejani ja se varmasti kertoo paljon....
Mutta kenties se minkä muistan tuosta illasta parhaiten oli se MITÄ LAITAN
PÄÄLLENI! Tiedän olevani, niinkuin oletettavasti moni muukin nainen
joskus saman tilanteen edessä eli EHKÄ hieman turhamainen.
Tällä kertaa minulla suurin syy oli että olin raskaana. Muistan miten vatsani
oli niin ihana, vain suloinen pieni kumpu josta voisi kuitenkin päätellä että en ole
ylensyönyt. Löysien villapaitojen kanssa kukaan ei olisi voinut arvata
tilaani, mutta nyt en voinut sellaista laittaa. Äitiysmekkoa en ollut vielä edes
ostanut. ( nykyään ei sellaisia ole edes olemassakaan) Vatsa oli kuitenkin
sen verran pieni, kun tungin itseni kapeaan hameeseen ja vartaloa myötäilevään
puseroon tunsin itseni suht " normaaliksi". Vaikka pelkäsin jo etukäteen
kestäisikö vetoketju ehjänä koko illan istumisen, siellä kun ei seisomapaikkoja
ole.
Teatterille saavuttuamme ystäväni kiljaisi oitis:" Ompa sun vatsa kasvanut!"
Omasta mielestänikin näytin juuri sellaiselta, kuin olisin ihan äsken nielaissut
ilmapallon.
Kun kävelimme teatterin aulassa ennen esityksen alkua
tunsin miten kaikki ihmiset vain tuijottivat pyöristynyttä vatsaani ja sitä miten
olin pukeutunut en peittävästi niin kuin oli tapana vaan niinkuin olisin
halunnut kertoa koko maailmalle MEILLE TULEE VAUVA!
Jälkeen päin ajatellen  aika turhamaista. Kukaan tuskin kiinnitti sen enempää
minuun huomiota kuin keneenkään muuhun raskaana olevaan....

Olimme lauantaina teatterissa. Oli aivan ihanaa mennä pitkään aikaan ja Logomo
sinänsä oli mukava nähdä. Kaikki muuthan sen jo ovatkin nähneet joten tämäkin
aukko sivistyksessä tuli sitten täytettyä. Ystävät olivat varoittaneet pysäköinnistä,
joka on siellä joskus kovinkin hankalaa, kertoihan siitä jopa paikallislehtikin.
Taas kerran turhamainen nainen pohtii MITÄ PÄÄLLE! Vatsa on taas iso, mutta
aivan eri syystä kuin viimeksi kertomani. Olin ostanut ihan kauniin mekon
paikallisesta tavaratalosta ja tuumailin laittaisinko sen nyt. Eihän sinne sen
kummemmin tarvitse pukeutua, laidasta laitaan yleensä näkee. Päätin
kuitenkin laittaa mekon joka on kaapissa  asustellut jo muutaman vuoden, mutta
kuuluu kategoriaan " lempivaatteet".
Lähdimme ajoissa jotta varmasti saamme autopaikan läheltä. Oikeastaan minusta
on ärsyttävää saapua viime minuuteilla.
Miehen kyselyihin turhautuneena, päätin sitten ottaa lipputkin mukaan.

Ajaessamme Logomon pihalle siellä taisi olla pari muutakin autoa. Siinä sitten
pyörimme ympäri pihaa ja   pohdimme mikä olisi hyvä paikka. Aidan viereen, ei
ajetaan seinän viereen , keskelle pihaa. Saman tuntui tekevän muutama muukin auto.
Joten tilaa oli tällä kertaa, vaikka olin kuullut että näytös oli loppuunmyyty.
Vaatenaulakolla tutkailin kuin hieno nainen konsanaan, vaihtaisinko saapikkaani
kenkiin. Olen näin tehnyt aina, mutta tällä kertaa tutkailin muita naisihmisiä ja
niillä ei näytä olevan aikomustakaan vaihtaa kenkiä. Tunnen että eteishallissa
on aika kylmä ja päätän pitää saappaat jalassa. Mies ojentaa "narikkatytölle"
takkini ja minä kenkäkassini. Tyttö katsoo kassia kummissaan ja sanoo:"Käsilaukku?"
"Juu, se on mulla tässä!"vastaan ja näytän laukkuani käsivarrellani...
Tyttö katsoo minua sen näköisenä kuin miettisi, onpa kummallinen nainen
lähteä nyt kahden käsilaukun kanssa teatteriin. Tuskin pääsen askeltakaan kun
näen vierelläni naisen jolla on juuri samanlainen mekko minkä olin aikonut
päälleni laittaa, luojalle KIITOS viimehetken asu valinnan muutoksesta.
Tässä me nyt sitten seistäisiin kuin "kaksi marjaa" konsanaan ja tuijoteltaisiin
salaa toisiamme kumman päällä näyttää paremmalta. Luultavasti olisin juossut
toiseen päähän aulaa ja ollut niinkuin en olisi ikipäivänä nähnytkään moista
kopiomekko naista.
Huomautan miehelle asiasta ja hän purskahtaa nauruun, kiusoittelee minua
vielä pelästyneensä oliko eräällä miehellä samanlainen paita kuin hänellä.

Eihän siinä mitään onhan maailma täynnä samanlaisia
mekkoja, housuja, puseroita mutta harvemmin ne kohtaa toisensa. Se että
kyseinen rouva oli minun mittaiseni ja ikäiseni ja uskon että painoissammekaan
ei ollut kummempia eroja oli jo itsessään jotenkin hassua. Oli kyllä vähällä
etten kertonut hänelle ajatuksiani, mutta päätin pitää tietoni omanani ja samalla
pohdin oliko jollakin kenties kotonaan minun päälläni olevan mekon kopio....

Se että selvisin tilanteesta näin loistavasti ostimme pullon kuohuvaa ja
skoolasin hymyssä suin turhamaisuudelleni.

Tähään ikään mennessä on oppinut, ettei muiden ihmisten
ajatuksille omasta ulkonäöstä laita niin paljoa painoarvoa. Mutta samanmoinen
mekko samoissa juhlissa on kyllä liikaa, saatan olla turhamainen mutta
tässä tapauksessa olen mielelläni.

Näytös oli loistava, ilta meni liiankin nopeasti. En kiinnittänyt sen koommin
kenenkään vaatteihin huomiota ja tuskin kukaan minuunkaan.
Kotiin palasin hyvillä mielin yhtä kokemusta rikkaampana ja ehdottomasti hyvin onnellisena.....



       Ei se nyt ihan tällainen se  mekko ollut eikä se vatsakaan :)
                  Muumimaailman  kesäinen ihanuus oli hän :)

perjantai 23. tammikuuta 2015

Ennustuksia.....

Olin parikymppinen nuori nainen kun eräänä iltana tapani mukaan
istuin ystävieni kanssa. Eräs tyttö kertoi kuinka hänen ystävänsä
oli ollut ennustajan luona. Jutusteluistamme  selvisi että melkein jokainen
tiesi jonkun tai oli itsekkin ollut. Minusta se kuulosti liian
pelottavalta, en halunnut tietää mitä elämä tuo eteeni, haluan
elää sen.
Seuraavan kerran kun tapasimme taas eräs meistä oli käynyt ja
innoissamme kuuntelimme mitä nainen oli hänelle ennustanut.
Kolme muuta ystävääni olivat tarinasta niin innoissaan, että
hekin halusivat tavata naisen. Tämä oli kuulemma sellainen
nainen joka varmasti TIETÄÄ! Tytöt alkoivat puhua minua
mukaan ja vastustelin ehdottomasti. Uteliaisuus alkoi kuitenkin
hiipiä illan mittaan ja puolustelin myöntymistä itselleni, en olisi
yksin. Menoa puolsi myös puolitoista vuotta kestäneen suhteen
loppuminen. Jospa hän näkisi uuden ihmisen rinnallani vai
kenties yksinäisen loppu elämän. Jälkimmäisen ajatuksen
halusin unohtaa.
Lupasin tytöille jotta voisin tulla jos he sopisivat ajan tuolle
mystiselle romaani naiselle. He lupasivat hoitaa asian, minun
tarvitsi vain tulla mukaan......

Kuljimme hieman pelokkaina puutaloyhtiön pihamaalla ja etsimme
oikeaa nimeä. LÖYTYI! Siisti ei romaanimies tuli avaamaan oven
ja kyseli asiaamme, sitten hän pyysi meidät sisälle ja kutsui
vaimonsa paikalle.
Koti oli äärettömän siisti ja todella kauniisti sisustettu, mikä
helpotti kovasti yhä lisääntyvää jännitystä.
Istuimme pyöreän pöydän ympärille ja nainen
kyseli kenestä aloitetaan. Halusin ehdottomasti olla ensimmäinen,
koska minun sydämmeni löi niin lujaa etten kohta kuulisi
varmaankaan mitään. Nainen alkoi kertoa eletystä elämästäni
ja olin kuin suolapatsas, koska meitä oli varoitettu näyttämästä
tunteita jos hän osui oikeaan. Toden totta hän tiesi.
Nainen alkoi kertomaan minulle miten mies joka on lähtenyt elämästäni
palaa kohta takaisin ja ennenkuin kesä on kunnolla alkanut ( silloin
oli tammi,helmikuu en tarkkan muista) olemme kihloissa ja
tuskin menee vuotta siitä kun hääkellot soi.
Hän kertoi paljon asioita tulevasta yhteisestä elämästämme.
Olin todella pettynyt, koska tiesin siinä istuessani että niin ei tule
käymään koskaan. Kuuntelin häntä, mutta jutut eivät kiinnostaneet
niin utopiselta ne kuulostivat.
Kun lähdimme pois tytöt olivat innoissan ja jostain vähän murheissaan.
Päätin etten koskaan enää mene moiseen....

Kun parin kuukauden kuluttua poikaystäväni soitti ja halusi tavata
en ollut uskoa korviani. Kuukauden kuluttua siitä illasta eli kesäkuussa
olimme kihloissa, seuraavana kesänä meidät vihittin. En koskaan
ole yrittänyt elää tai tietoisesti valinnut niitä polkuja, joita ennustaja minulle
"tarjoili".
Jälkeen päin voin vain ajatella, että kuka tiesi polkuni....

Siitä on noin vuosi aikaa kun eräs ystäväni jota kutsun Enkeli-ystäväksi
kertoi minulle kuinka hän oli ollut erään tulkitsijan puheilla. Tätä
ihmistä voisi kutsua myös eräänlaiseksi ennustajaksi.
Kerroin hänelle miten olen joskus ennenkin ollut, olin silloin nuori
nyt ehkä sen ikäinen haluaisinko enää tietää miten näitä päiviä vietän
aion vain elää täysillä tai nauttia rennosti.
Totta kai asia jäi kuitenkin mieleeni ja siitä päättelin että se pitää
pyytää, jotta voin taas kerran huomata jossain kohtaa kuinka
joku meitä johdattaa.....

Odotin tulkintaani innolla pari päivää ja epäilin että päiväni olivat
vähissä kun en saanut mitään vastausta kyseiseltä naiselta.
Kun "tarinani" sitten aikoinaan tuli, suhtauduin taas siihenkin
varovasti ja itseäni säästäen. Oli niin paljon hyvää ja liikuttavaa
etten voinut kieltää mitä hän puhui minusta, eletystä elämästä
ja siitä mitä kenties on joskus tuleva.
Ainoa asia mikä minua voisinko sanoa vähän nauratti oli
laivamatka jonka tekisin minulle hyvin rakkaan ystävän ja läheisen
ihmisen kanssa. Hän ei ole elämässäni jatkuvassa arjessa, mutta
hänellä on tärkeä rooli elämässäni ja tapaamme aina aika ajoin....

Käynhän minä laivalla, kerran kymmenessä vuodessa ja silloin
on aivan varmasti mies mukana, naureskelin. En ole koskaan
innostunut siitä, jostain syystä. Olen niin malttamaton, kun olen
saanut ostot ostettua ja aamupalat sun muut lounaat syötyä niin
haluan sen jälkeen KOTIIN! Kun se ei tietenkään ole mahdollista
merellä, en lähde matkaan ollenkaan. Jos nyt jostain kumman syystä
matkalle lähtisinkin mies olisi vuorenvarmasti mukana. Kenties
joku muu pariskunta, mutta ystävistäni ei kukaan lähtisi. EI!
Mutta eiväthän kaikki voikkaan toteutua, jos valitsen sen toisen tien...

Kun ystäväni laittoi minulle tekstiviestin että haluaisinko lähteä
hänen kanssaan laivamatkalle, olin varma että viesti oli tullut
väärään numeroon. Hän ei voi pyytää minua, siinähän menee
koko päivä. Jaksaako nuori ystäväni kanssani tuumailin, ehkä
hänen olisi pitänyt valita nuorempaa seuraa rentoutumiseen.
Minusta hän saa kenties huollettavan.
Kun viesti sitten aikanaan varmistui että pyyntö oli tarkoitettu minulle
olin niin liikuttunut, että olisin lähtenyt matkaan siltä istumalta. MUTTA!
Harmittelin miehelle etten voisi lähteä ystäni kanssa, kun pitäisi mennä
viikolla ja näitä menoja vaikka kuinka ja sitten se viittomakurssikin
vielä, en haluaisi olla sieltäkään pois.

Kun opettajamme työväenopistossa sitten kovasti pahoitellen ilmoitti ettei
hän voi pitää kurssia seuraavana keskiviikkona, olin varma
että laivamatka pitäisi tehdä juuri silloin. Niin, niin se vaan oli tarkoitettu......

Pääsimme matkaan aamulla kun yön pilvet pikku hiljaa siirtyivät
syrjemmälle. Tuntui vahvasti siltä että korkeammat voimat olivat
tämän matkan päättäneet järjestää keinolla millä hyvänsä.
Ne ovat myös opettaneet vaikka joskus taistelemme vastaan tietä
joka on meille valmiiksi järjestetty, mutkien jälkeen palaamme
kuitenkin sille oikealle tielle, sille onnelliselle tielle......

                                 
                                                          Malja matkalle ja ihanalle ystävälleni....
                                                          Kiitos  päivästä t. Mumma

lauantai 17. tammikuuta 2015

Unta "pankkiin"......

Olen yleensä hyvä nukkumaan , samat rutiinit iltaisin takaavat
 sen. Kun sitten jostain kumman syystä tulee aina silloin
tällöin niin sanottu vähäuninen kausi, olen heti tuumailemassa onko
sukurasite iskenyt minuunkin. Jos nimittäin olen isääni tullut tai koko
hänen sisarusparvensa kaltainen minua odottaa lyhyet valvotut
yöt mitä enemmän saan vuosia kartutettua. Muistan miten isäni
joskus kertoi kun hän oli nähnyt naapurin aikamiespojan saapuvan
kotiinsa puoli kolmen aikoihin. Kun mitä sitä ihmettelemään
miksi hän siihen aikaan ylhäällä oli. Epäilin tietysti hänen käyneen
vessassa, hän kertoi ettei ollut vielä siihen mennessä saanut edes unta.
Ressukka, ajattelin...
Toisaalta jos taas olen äitiini tullut  niinkuin  epäilen silloin kun on
niin sanottu "nukkuu kuin tukki" aika. En muista että äiti  olisi
koskaan maininnut kärsineensä unettomuudesta sen kummemmin.
Muistan miten hän nukahti aina tuoliinsa kun yritti katsoa teeveetä
vähän myöhempää, hyvä ettei tuolilta pudonnut....ihana äiti.

Päätän mennä aikaisemmin nukkumaan kuin normaalisti. Ihan
vaan siitä syystä että elämä on taas vaihteeksi ollut aika hektistä
ja sitä  se tuleekin olemaan ainakin kaksi seuraavaa viikkoa.
Siksi teen siitä itselleni mahdollisemman helpon. Karsin kaiken
ylimääräisen ja teen vain välttämättömän. Heitän roskiin huolet
ja kutsun tupaan ilon. Helppoa.....KAI......

Kello soimaan tasan kuusi! Tuskin sen tarvii soida, koska
hyvin nukutun yön jälkeen herää juuri silloin kun haluaa.

Vapaaherra hieman ihmettelee aikaista nukkumistani, mutta
ymmärtää nopeasti tilanteen kun sitä hänelle avaan. Talletan
vähän unta "pankkiin".

Kello 22.00

Sänky tuntuu ihanan viileältä, silloin on myös helppo nukahtaa.
Onkohan meidän patterit kiinni, tuumailen. Täällä on kyllä aika
viileää, onko täällä aina näin viileää. Miten mä en ennen ole sitä huomannut.
Aamulla kyllä sanon miehelle että saa luvan tarkistaa patterin
tai oikeastaan koko talon patterit. Eihän täällä pysty nukkumaan
kun varpaat jäätyy. Hakiskohan sukat.... Enhän mä nuku koskaan
sukat jalassa. En jaksa nousta.
MÄ EN SAA UNTA....jos nousisi.... No ei sittenhän sitä virkistyy...

Kello 22.45

No nih..nyt on kello niin paljon kuin yleensäkin kun menen nukkumaan.
No toisinaan se on kyllä enemmänkin tai siis useammin. Ei olisi
kannattanut tulla vielä. Mitähän uutisistakin tuli. Ärsyttää kun
vain huonoja uutisia. Ei niitäkään illalla viitsi kuunnella menee yöunet.
Parempi tehdä vaan omia juttuja ja tuumailuja. VOI EI! Yksi
työjuttu tuli mieleen se piti tehdä. Miten kummassa muistan sen , nousiskohan
ylös ja tekisin heti. Ei sitten häviäisi unet ja virkistyisi....

Kello 24.10

Huh, mulla on kuuma! Toimiikohan se patteri sittenkin, ei jaksais kokeilla.
Käännnyn nukkumaan vatsalleni. Miten ihmeessä joku voi nukkua näin.
Mulla on varmaan maailman suurin maha, tuntuu siltä. Ihan kuin alkaisi vetämään
suonta jalasta, no se tästä vielä puuttuikin. Käsikin alkaa puutua, en kyllä
ymmärrä miten ei voi löytää oikeaa asentoa omassa sängyssä.
YLÖS EN NOUSE VOIN VAIKKA VIRKISTYÄ!!!

Kello 01.15

Taidan kyllä kirjoittaa sen penkkijutun, jota tänä aamuna tuumailin. Taas on
pää niin paljon tarinaa täynnä etten taida saada siksi unta. Miten ihmeessä
mä herään tai oikeastaan jaksan ilman haukotuksia huomenna. Ihan
tuntuu siltä että hermostun ja VIRKISTYN....
Lasken vielä montako tuntia ehdin nukkumaan. LIIAN VÄHÄN...

Kello 02.30
Ilmeisesti kaikki elokuvat on loppuneet tai sitten mies on nukahtanut
jälleen kerran teevee huoneeseen kun tulee nyt vasta nukkumaan. Olen
niinkuin nukkuisin, jos hän huomaa että olen hereillä alkaa sen päiväinen
kuulustelu miksi en nuku niin sitten ainakin VIRKISTYN.....

Kaksi minuuttia ja hän nukkuu... Miten voi ihminen nukahtaa noin helposti,
hänelläkin on varmaan joku vika! Oikeastaan onkin, rentous ja kyky
rauhoittua pikavauhtia. Juuri nyt olen niistä suunnattoman kateellinen.
Mulla on varmaan se isän suvun vitsaus alkanut.
Miten se nyt kun vielä näitä työvuosiakin. Olisin edes eläkkeellä niin silloin
voisi päivälläkin nukkua jos tarve vaatii.

Kuuntelen taukoamatonta kuorsausta. Onneksi ei tällä kertaa tarvitse
laskea kuinka monta minuuttia on hengittämättä. Tasainen kuorsaus...
Pyörin muutaman kerran ympäri ja kuuntelen miehen puhinaa.....

Kello 6.00

Väsyneenä haparoin pöydän pintaa löytääkseni kellon. Se ehtii soida
onneksi vain vähän aikaa, eikä mies luultavasti kuule sitä.
Raahaudun vessaan ja puhelen peilikuvalle. Lähinnä sääliviä
kommentteja punaisista silmistä. Naururypyt ovat vallanneet totiset
kasvoni, uskottelen itselleni.
Noin tunnin verran kun olen kerrännyt voimia ja kursinut itseäni
kokoon, tuumailen että on näköjään ihan turha yrittää nukkua "varastoon".
Parempi mennä säännöllisti illalla nukkumaan jos se on mahdollista.
Jos elämässä "hektisiä" aikoja valvotaan ym. niin sitten valvotaan
nukutaan kun ehditään. Eipä se vakavaa ole jos arkirutiinit joskus
keikahtaa päälaelleen. Sepä juuri on sitä onnellista elämää.......


En nyt yöllä kuvia sentään ottamaan alkanut. Laitoin kuitenkin kuvan joka otettu vähän
ennen kun uni tuli silmään eräänä joulukuun yönä :)




sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sekaannuksia netissä.....

Kaupassa käydessäni näin entisen työtoverini vuosien takaa. Tietysti tällainen
näkeminen aina tuo myös paljon kysymyksiä menneistä vuosista ja
entisistä ystävistä. Kun kerroin hänelle että olen muutaman kanssa
tekemisissä Facebookin kautta, hän kirkaisi pelästyneenä:"Mikä
kumma se on!" Rauhoittelin häntä sanomalla sen olevan ihan vaaraton
ja onhan se tätä päivää eli siellä on melkein kaikki. Vastaukseksi tietysti
sain ettei hän ainakaan. Tyynnyttelin ettei se ole välttämätöntä
jos on lähempänä kahdeksaakymmentä , eikä edes silloin jos mittarissa
on vuosia puolet vähemmän. Hän oli sitä mieltä että sekoittaisi vain
kaiken siellä ja kiinnostuksen elämään hän hakee ihan jostain
muualta kuin sieltä. Minusta siinä ei ollut mitään omituista.....

"Tuumaustuolissani" istuen muistelin vanhan ystävän sanoja ja ajattelin
mitä kaikkea sekaannusta netti voi tuoda ja mitä ihmeellistä voi sattua.
Pohdin mielessäni löytyykö ketään kenelle ei olisi jotain
hassua tapahtunut? Varmasti löytyy. Itseäni on koskettanut kaksi
hieman erillaista tapahtumaa......

Minulla sattuu olemaan samanlainen nimi kun eräällä toisella naisella.
Se ei nyt ole mitenkään ihmeellistä kun omistaa tavallisen suomalaisen
nimen.
Oikeastaan naisia taitaa olla enemmänkin, mutta tämä lady asuu tietääkseni
noin kahdenkymmenen kilometrin päässä minusta.
Tiesin hänen olemassa olostaan jo aikoja sitten kun olin kampaajalla ja
ihmettelin kun hänen muistiinpanonsa minun tukan laitostani eivät
pitäneet paikkansa. Vastaus oli "Tiedot onkin sen samannimisen!"
Vuosien päästä huomasin, että kuulumme samaan ammattiliittoon. Liiton
tiedotteessa kaikkien jäsenien sähköpostiosoitteet näkyivät.
Hetken päästä aloin saamaan aika "erillaista" postia. Juttuja ja kuvia.
Siis ihan kiva niitä oli saada , ei niissä mitään "törkyä" ollut.
Sellaisia naisten toisilleen lähettämiä posteja....
Itsekseni ihmettelin postinlähettäjiä jotka olivat tuiki tuntemattomia,
mutta tiesit heidän kuuluvan liiton aktiivijäseniin.
Jossain vaiheessa mieleeni tuli tämä toinen nainen, olisivatko ne
kenties hänelle tarkoitettuja. Liiton postista sitten huomasin
osoitteemme eron. Minulla etunimi.sukunimi@......hänellä
sukunimi.etunimi@.... minun ollessa siinä listan alussa , oivalsin
että näin on sekaannus varmasti tullut....
Ilmeisesti he jotka sitä virallista postia lähettivät tiesivät osoitteen ja se
meni oikeaan osoitteeseen. Pohdin lähetänkö hänelle kirjeen ja
kerron moisesta, kunnes eräänä päivänä sain taas kirjeen.
Kirje oli koskettava vaikka siinä ei paljoa paljastettukaan.
Siltä istumalta vastasin kirjeeseen ja ehdotin
häntä kirjoittamaan suosittemaani postiin ja kerroin hänelle että olin
viimeaikoina saanut muutakin itselleni kuulumatonta postia.
Hän vastasi vielä kirjeeseeni ja kiitti osoitteesta. Oli ilmeisesti oikea
koska kaikki muukin posti loppui. Vuosien päästä huomasin että
hänellä on kokonaan eri osoite.....

Itse puolestani kirjoitin kirjeen.
Facebookin eräällä sivulla oli tutun ihmisen nimi kun hän "peukutti" erään
firman ilmoitusta. Hämmästyinkin siitä niin että päätin itsekkin kysyä häneltä
milloin hän on alkanut kyseisen yrityksen tuotteita käyttämään.
Lähetin tietysti viestin yksityisesti. Kyselin suoraan "Koskas sä
olet alkanut noita ostelemaan, onks ne ollut hyviä?" ( oikein murteella)
Sain vastauksen:"Hei, olen käyttänyt kyseisiä tuotteita ja olen ihastunut
suosittelen lämpimästi!" Hieman hämmästelin sana muotoa ja viesti
ei ollut niin iloisen spontaani mitä kyseinen henkilö (keneksi hänet luulin) on.
Samalla hämmästelin hänen profiiliaan, miten en ole huomannut sen
tuollaiseksi muuttuvan. Aika erikoinen.... Menemällä hänen sivuilleen
huomasin kauhukseni että vain nimi täsmää. Paremmin tarkastelemalla
huomasin oman ystäväni  profiilin ihan samanlaiseksi kuin
ennenkin. VOI KAUHISTUS MIKÄ MOKA!!! Oli ensimmäinen
ajatus. Nopeasti kirjoittamaan kirjettä "tuntemattomalle" ja pyytämään
anteeeksi epäkorrektia käytöstäni ja pahoittelemaan että utelin
hänen kokemuksiaan kyseisestä firmasta. Sain ymmärtävän kirjeen
ja hän kertoi että oli heti arvannut että saatan erehtyä ihmisestä.
Onneksi olen aika tylsä tyyppi enkä lähettele mitään "tuhmia"
posteja ajattelin......

Kun ei ole saanut minkäänlaista "nettioppia" voi sattua kaikenlaista.
Tänä päivänä itsellänikin on uusi osoite ja onneksi suodattaa aika
hyvin. Vanha osoitekin vielä "roikkuu" mukana, mutta sen
täyttää lähinnä roskat...
No maalaisjärjellä pärjää aika hyvin. Loppujen lopuksi
eihän se niin vaarallista ole, oikeastaan piristää vain päivää.
Siis kun ei omalle kohdalle satu ja kyllä siinä onnellisessa elämässäkin
aina sattuu ja tapahtuu ja varsinkin tapahtuu.....


                            Taas on mummalla jotain mielessä....  :))

tiistai 6. tammikuuta 2015

Viimeinen tonttu.....

TONTUT JA KUUSENOKSAT SAIVAT VÄISTYÄ KUN VAPAAHERRA TOI RISUJA SISÄLLE!
Aurinko paistaa kirkkaana täydeltä taivaalta. Ilma näyttää houkuttelevalta,
voisin lähteä lenkille. VOISIN vaan en lähde. Vilkaisu pakkasmittariin saa
minut välittömästi muuttamaan mieleni. KAHDEKSANTOISTA! Miten
kummassa selviän jos näitä päiviä on enemmän. No luultavasti samoin
kuin muinakin vuosina. Vapaaherra yrittää vakuutella että lenkki
piristäisi, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä että  tänään pysyn sisällä
ja paketoin jouluni muistoihini ja varastoon. Hänelle suosittelen kyllä
lenkkiä. Siellä on varmasti upea kävellä tuntien kuinka pakkasen
ääni kuuluu joka askeleella. Onhan sekin tietysti mukavaa kun vesi
valuu silmistä viiman takia, puhumattakaan nenästä. Nenästä mistä
saman viiman avittamana räkä valuu ja jäätyy juuri ennen kuin se
ehtii ylähuulen luo, kasvattaen siihen komeat huurreviikset.
Hengittäessä sisään ja ulos hampaat kylmettyvät niin että niitä
vihloo vielä kaksituntia sisään tulon jälkeen. EI EN LÄHDE LENKILLE
oli minun viimeinen sanani, ei lähtenyt hänkään.....

Olin päättänyt että joulu lähtee meiltä tänään, koska joka vuosi loppiaisena
sen pakkaamme pois. Ei se mikään traditio ole, se vaan sattuu
olemaan vapaa päivä ja siihen menee koko päivä tai melkein.
Ainoastaan kyntteliköt ikkunalla saavat olla Nuutinpäivään.
Jos kuukauden joka päivä jotain joulutavaroita ripustelee ympäri
kotia niin ihmekkös jos siivoamiseen sitä aikaa saa kulumaan.
Vielä mietin josko kuusi voisi olla viikonloppuun tai oikeastaan
vielä viikon. Viikon päästä me  entiset luokkakaverit taas kokoonnumme
ja nyt vuorostaan meillä. Yleensä juomme joulukahvit jonkun
luona, mutta tänä vuonna aikataulumme eivät sopineet mitenkään
yhteen. Harmittelin sitä koska jouluihmisenä olisin
ehdottomasti halunnut heidät silloin meille.
Mies on sitä mieltä että kyllä voimme siirtää tämän viikolla
eteenpäin ja saan heille joulukahvini keittää. Melkein jo suostun
ajatukseen, mutta ehkä on parempi että säästän ystäväni
hämmennykseltä.
Kuusi on tänä vuonna kauniimpi kuin koskaan(sanon näin joka vuosi)
ja tällä kertaa se on ihan totta. Piikkejä tippuu tuskin laisinkaan.
Olen antanut sille säännollisesti vettä ja sitä se on juonutkin litra
kaupalla, joten tuore puukin vielä. Irrottelemme koristeita ja
muistelemme millä antaumuksella niitä sinne aattona laitettiin.
Vähän haikeinakin muistelemme miten pienet pojat kuin oravat
niitä sinne ripustivat kilvan. Koristeita joita kuusessa ei ole vuosiin
ollut. Nekin näyttivät saaneen pienten koristajien sormissa ihan
uuden elämän, enkä puhu puuttuvista palasista.

Yritän mennä huone kerrallaan jotta varmasti kaikki tavarat tulevat
mukaan laatikkoon, joka laitetaan varastoon sinne kaikkein
ylimmälle hyllylle odottamaan ensi vuotta.
Miten tunnenkin taas luopumisen tuskaa. Kuulen lasten iloiset
kiljahdukset kun pukki saapuu. Kuulen ystävän kanssa käydyn
keskustelun kuinka ihanan kodikasta tämä punainen joulu onkaan.
Kuinka erillaiselta koti tuntuu kun kaikki on poissa. Kuulen
nuoren ystäväni kanssa käydyn keskustelun kun hän yllätti
käynnillään. Kuulen hyvän mielen, joulurauhan....

Palaan todellisuuteen ja kiskon huonekaluja niiden "oikeille"
paikoilleen. Joulukuusi kun on tapana laittaa nurkkaan jotta
se ei varisisi kun ohi kuljetaan. Ei siksi että poikia oraviksi
sanoin, eivät ne puuhun kiipeä!
Verhot, tuolinpäälliset, tontut ym. tässä kohtaa aina ajattelen,
että pitääkö ne nyt kaikki aina esillä olla. "Pitäää!", huutaa
joulun laittaja minäni.
Kun viimeinenkin tonttu on laitettu laatikkoon ja lipastoon.
Siis lipastoon pääsevät ne joita aletaan laittaa marraskuussa ja
laatikkoon taas ne jotka pääsevät esille samaan aikaan
kuin joulukuusi. Olen minä vaan aika hölmö vai mitä :))
Oven ulkopuolella köröttää vielä pari tonttua ja ne otan vasta
huomenna pois, koska tänään en ovea avaa!!!! Huomenna
on pakkanen laskenut. Mies sen sijaan saa pomppia koko ajan
ovesta sisään ja ulos vieden milloin mitäkin.

Asettelen pöytäliinat paikoilleen, perkaan joulukukkia pois
ja osasta siivoan tippuneet lehdet. Vähän vielä siirtelen
niiden paikkoja. Vain yksi tonttu saa olla paikoillaan siihen
en koske. Se on poikien ja vanhempien tuoma kukka-asetelma
josta tonttu kurkistaa. Se saa istua siinä niin kauan kun viimeinenkin
lehti siinä on, olkoon vaikka juhannus.
Siinä me sitten istumme molemmat ja katselemme
toisiamme ja muistelemme tätä mennyttä onnellista joulunaikaa...


                                                Viimeinen ihana tonttu!


torstai 1. tammikuuta 2015

Räiskettä ja paukkuja......

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!
Haluan viettää ehdottomasti AINA uuden vuoden aaton kotona!
Jonkunmoinen trauma varmaan sekin. Nuoruus vuosina kun olin aina töissä, niin
ja siihen kuului monesti myös inventaarion tekeminen. Kotiin päästyäni en
voinut kuvitellakkaan muuta elämää kuin katsoa isän ja pojan riemullista
rakettien paukuttelua. Loppu energia meni siihen kun koko ajan pelkäsin minne
päin ne lentävät tai paukahtavatko ne käsissä. En koskaan käsittänyt sitä
riemullista naurua,  joka kuului joka räjähdyksen jälkeen. Minun vuoroni oli nauraa
kun paukkupussi oli TYHJÄ! Samasta syystä olin onnellinen että molemmilla
oli kaikki jäsenet tallella ja silmät päässä, kuten myös niillä naapurin lapsilla
jotka yleensä olivat mukana.

Kun sitten aikanaan muutimme tänne maalle oli lapsukainen jo teini iässä.
Paukuttelu kyllä jatkui samalla mitalla, mutta hänen ystävänsä kotona.
Paukut saivat lennellä mihin suuntaan tahansa ei ollut taloja eikä ihmisiä,
kunhan eivät toisiinsa osuneet. Onneksi eivät! Joskus olimme mukana ja silloin
" herrat" järjestivät meille vanhemmille näytöksen. Ampuivat rakettinsa korkean
kallion päältä. Silloinkin toivoin että pussi vain tyhjenisi ja pojat olisivat kokonaisina!


Eräänä aattona sitten kun tulimme kotiin oli raketin jäännöksiä joka paikka täynnä.
Niitä löytyi auton ja katon päältä. Aivan talon seinän vierestä. Minä näin silmissäni
kuinka ne olivat sinkoutuneet korkealle taivaalle ja alkaneet sieltä putoamaan alaspäin
kohti meidän ikkunaa ja muuttaneet suuntaa viime sekunneilla. Sen illan jälkeen en suostunut
viettämään aattoa muualla kuin omassa kodissa!
Kenties joku sanoi minua hysteeriseksi kun kiertelin ympäri taloa ja katselin
epätoivoisena kun raketit lentelivät minne sattuu. En voi käsittää että ihmiset ampuvat
niitä talojen pihoilta. Talojen joka ovat lähellä toisiaan, varsinkin kun tuossa vieressä on peltoa
kilometri tolkulla. En yleensä ole koira ihminen , mutta aattona suorastaan rakastan koiria.
Silloin olen heidän omistajiensa kanssa samaa mieltä, paukuttelu on turhaa.
Ressut ovat ihan peloissaan ja minä myös....

Kilistämme vapaaherran kanssa kun vuosi vaihtuu ja paukuttelun ääni alkaa lisääntyä.
Katselen kauniita raketteja ikkunasta. Päätän pysyä sisällä ja uskoa että kaikki on hyvin.
Menen nukkumaan ja kuulen vielä kauan räiskettä ja hyväksyn mukisematta sen tuovan
juhlamieltä niin monelle ihmiselle. Minä nyt vaan satun olemaan tällainen.....

Aamulla vapaaherra pakottaa minut lenkille. Vastustelun syy on tänään liukkaus ja
oireileva iskiakseni. Olin suunnitellut
kahvakuulan heilutusta ja joogaavani rauhassa kun hän kiertää pitkin kyliä.
Päätän kuitenkin lähteä mukaan. Hyvä niin, ilma oli mitä ihanin. Jos nyt ei välitä pienestä
tihkusta joka ilmestyi aina välillä. Pakkasesta ei tietoakaan, toki sen verran oli
muistoa, että jokemme oli jäässä ja melkein kaikki polut.
Paksu sumuverho peitti lähes koko kylän.
Ajattelin oikaisevani tuon tuosta, mutta huomasin käveleväni miehen perässä ja
hän ei totta vieköön oikaissut. Kylä oli niin hiljainen että hämmästelimme sitä
yhteen ääneen. Vain pari pariskuntaa joiden ikä oli parikymmentä vuotta
enemmän kuin meidän, olivat uskaltautuneet myös lenkille. Katselin miten
pariskunnat käsi kädessä toisiinsa nojaten tepastelivat jäisellä tiellä. Niinkuin
varmaan elämäkin on ollut välillä toinen toiseen nojaamista.
Hymyn huulille sai myös kolmen ystävän ryhmä, joista yksi lauloi laulua
"Mistä tunnet sä ystävän.." Uuden vuoden toivotusten säestämänä ohitimme
heidät. Se olivatko he menossa vai tulossa juhlimasta jäi epäselväksi, luultavasti
eilisen juhlinta jatkui....
Vain muutama auto ohittaa meidät ja katselemme  toisiamme  ihmetellen,
minneköhän nuokin menossa..

Mies kuvaa sumussa uinuvaa kylää ja mietin miten onnellinen voikaan
ihminen olla kun voi jälleen kerran aloittaa uuden vuoden.
Edessä on valinnoista koostuvia päiviä, elämyksiä joita emme unohda
koskaan ja hetkiä jotka tuntuvat mitättömiltä, mutta vuosien saatossa
niiden merkitys muuttuu kenties uskomattomaksi kokemukseksi.

Linnut palaavat metsästä pihoille ja kaikki jatkuu niinkuin ennenkin .

Toivon että tästäkin vuodesta tulisi sellainen onnellinen vuosi......


                                           Hiljainen on kylälle vievä tie......


Turhat setelit taskusta pois! Se on varmaan ollut juhlijan ajatus, meille kelpasi kyllä ja päätimmekin
heti laittaa hyvän kiertämään. Ehei ei menty kioskille :)