torstai 29. tammikuuta 2015

Turhamainen teatterissa......

Jotkut asiat vaan jäävät mieleen ja jotkut taas unohtuvat aivan totaalisesti.
Aika kultaa muistot jne. Oli miten oli mutta tulipahan taas mieleeni eräs
tapahtuma yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Kävimme lauantaina teatterissa
ja siinä se tuumaus sitten syntyikin. Mutta palataan aikaan kun oli vuosi 1980.

Olimme saaneet vapaaliput teatteriin. Vanhempieni tuttavat olivat molemmat
teatterissa töissä , joten lippuja tupsahteli aina silloin tällöin. Jostain syystä
he eivät tällä kertaa menneet itse vaan lahjoittivat liput meille. Yllytimme
ystävä pariskunnan mukaamme ja he lähtivätkin mielellään. Vaikka kuinka
yritän muistella mikä oli kappale, se ei tule mieleeni. Jokin "kepeä"se oli, koska
en missään nimessä halua teatterissa katsoa mitään "raskasta" kappaletta.
Voisin sanoa että musikaalit ovat suosikkejani ja se varmasti kertoo paljon....
Mutta kenties se minkä muistan tuosta illasta parhaiten oli se MITÄ LAITAN
PÄÄLLENI! Tiedän olevani, niinkuin oletettavasti moni muukin nainen
joskus saman tilanteen edessä eli EHKÄ hieman turhamainen.
Tällä kertaa minulla suurin syy oli että olin raskaana. Muistan miten vatsani
oli niin ihana, vain suloinen pieni kumpu josta voisi kuitenkin päätellä että en ole
ylensyönyt. Löysien villapaitojen kanssa kukaan ei olisi voinut arvata
tilaani, mutta nyt en voinut sellaista laittaa. Äitiysmekkoa en ollut vielä edes
ostanut. ( nykyään ei sellaisia ole edes olemassakaan) Vatsa oli kuitenkin
sen verran pieni, kun tungin itseni kapeaan hameeseen ja vartaloa myötäilevään
puseroon tunsin itseni suht " normaaliksi". Vaikka pelkäsin jo etukäteen
kestäisikö vetoketju ehjänä koko illan istumisen, siellä kun ei seisomapaikkoja
ole.
Teatterille saavuttuamme ystäväni kiljaisi oitis:" Ompa sun vatsa kasvanut!"
Omasta mielestänikin näytin juuri sellaiselta, kuin olisin ihan äsken nielaissut
ilmapallon.
Kun kävelimme teatterin aulassa ennen esityksen alkua
tunsin miten kaikki ihmiset vain tuijottivat pyöristynyttä vatsaani ja sitä miten
olin pukeutunut en peittävästi niin kuin oli tapana vaan niinkuin olisin
halunnut kertoa koko maailmalle MEILLE TULEE VAUVA!
Jälkeen päin ajatellen  aika turhamaista. Kukaan tuskin kiinnitti sen enempää
minuun huomiota kuin keneenkään muuhun raskaana olevaan....

Olimme lauantaina teatterissa. Oli aivan ihanaa mennä pitkään aikaan ja Logomo
sinänsä oli mukava nähdä. Kaikki muuthan sen jo ovatkin nähneet joten tämäkin
aukko sivistyksessä tuli sitten täytettyä. Ystävät olivat varoittaneet pysäköinnistä,
joka on siellä joskus kovinkin hankalaa, kertoihan siitä jopa paikallislehtikin.
Taas kerran turhamainen nainen pohtii MITÄ PÄÄLLE! Vatsa on taas iso, mutta
aivan eri syystä kuin viimeksi kertomani. Olin ostanut ihan kauniin mekon
paikallisesta tavaratalosta ja tuumailin laittaisinko sen nyt. Eihän sinne sen
kummemmin tarvitse pukeutua, laidasta laitaan yleensä näkee. Päätin
kuitenkin laittaa mekon joka on kaapissa  asustellut jo muutaman vuoden, mutta
kuuluu kategoriaan " lempivaatteet".
Lähdimme ajoissa jotta varmasti saamme autopaikan läheltä. Oikeastaan minusta
on ärsyttävää saapua viime minuuteilla.
Miehen kyselyihin turhautuneena, päätin sitten ottaa lipputkin mukaan.

Ajaessamme Logomon pihalle siellä taisi olla pari muutakin autoa. Siinä sitten
pyörimme ympäri pihaa ja   pohdimme mikä olisi hyvä paikka. Aidan viereen, ei
ajetaan seinän viereen , keskelle pihaa. Saman tuntui tekevän muutama muukin auto.
Joten tilaa oli tällä kertaa, vaikka olin kuullut että näytös oli loppuunmyyty.
Vaatenaulakolla tutkailin kuin hieno nainen konsanaan, vaihtaisinko saapikkaani
kenkiin. Olen näin tehnyt aina, mutta tällä kertaa tutkailin muita naisihmisiä ja
niillä ei näytä olevan aikomustakaan vaihtaa kenkiä. Tunnen että eteishallissa
on aika kylmä ja päätän pitää saappaat jalassa. Mies ojentaa "narikkatytölle"
takkini ja minä kenkäkassini. Tyttö katsoo kassia kummissaan ja sanoo:"Käsilaukku?"
"Juu, se on mulla tässä!"vastaan ja näytän laukkuani käsivarrellani...
Tyttö katsoo minua sen näköisenä kuin miettisi, onpa kummallinen nainen
lähteä nyt kahden käsilaukun kanssa teatteriin. Tuskin pääsen askeltakaan kun
näen vierelläni naisen jolla on juuri samanlainen mekko minkä olin aikonut
päälleni laittaa, luojalle KIITOS viimehetken asu valinnan muutoksesta.
Tässä me nyt sitten seistäisiin kuin "kaksi marjaa" konsanaan ja tuijoteltaisiin
salaa toisiamme kumman päällä näyttää paremmalta. Luultavasti olisin juossut
toiseen päähän aulaa ja ollut niinkuin en olisi ikipäivänä nähnytkään moista
kopiomekko naista.
Huomautan miehelle asiasta ja hän purskahtaa nauruun, kiusoittelee minua
vielä pelästyneensä oliko eräällä miehellä samanlainen paita kuin hänellä.

Eihän siinä mitään onhan maailma täynnä samanlaisia
mekkoja, housuja, puseroita mutta harvemmin ne kohtaa toisensa. Se että
kyseinen rouva oli minun mittaiseni ja ikäiseni ja uskon että painoissammekaan
ei ollut kummempia eroja oli jo itsessään jotenkin hassua. Oli kyllä vähällä
etten kertonut hänelle ajatuksiani, mutta päätin pitää tietoni omanani ja samalla
pohdin oliko jollakin kenties kotonaan minun päälläni olevan mekon kopio....

Se että selvisin tilanteesta näin loistavasti ostimme pullon kuohuvaa ja
skoolasin hymyssä suin turhamaisuudelleni.

Tähään ikään mennessä on oppinut, ettei muiden ihmisten
ajatuksille omasta ulkonäöstä laita niin paljoa painoarvoa. Mutta samanmoinen
mekko samoissa juhlissa on kyllä liikaa, saatan olla turhamainen mutta
tässä tapauksessa olen mielelläni.

Näytös oli loistava, ilta meni liiankin nopeasti. En kiinnittänyt sen koommin
kenenkään vaatteihin huomiota ja tuskin kukaan minuunkaan.
Kotiin palasin hyvillä mielin yhtä kokemusta rikkaampana ja ehdottomasti hyvin onnellisena.....



       Ei se nyt ihan tällainen se  mekko ollut eikä se vatsakaan :)
                  Muumimaailman  kesäinen ihanuus oli hän :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti