Antiikkimarkkinoilla.....

Pilvinen taivas ja  kosteahko ilma tuulahti vastaani kun
lompsuttelin aamutuimaan postilaatikolle. Lauantaiaamu  kello näyttää
vähän yli kuutta ja vapaapäivä. Nukkua voisi kenties vähän
pitempään, mutta kuka nyt hukkaamaan tulevaa päivää nukkumiseen
varsinkin kun tulossa on retkipäivä. Olen ilmoittanut vapaaherralle
jo edellisenä iltana HYVIN SELVÄSTI että lähdemme AJOISSA
ja tällä kertaa me LÄHDEMME, koska haluan olla paikalla
ensimmäisten joukossa.

Olemme paikalla vähän ennen kymmentä, eli TODELLAKIN lähdimme
ajoissa. Siitä huolimatta antiikkimarkkinat ovat jo täysillä käynnissä,
vaikka ne oikeastaan alkavat kymmeneltä. Väkeä pyörii kojujen ympärillä
jo varsin runsaasti ja lähellä oleva parkkipaikkakin alkaa olla
ääriään myöten täynnä. Nappaan sateensuojan kassiini varmuuden
vuoksi, koska taivas on yhä täydessä pilvessä. En myöskään
luovu takista minkä otin mukaani vaikka on heinäkuu.
Tavarataivas on taas levittäytynyt Fiskarssin torille ja ihastuksissamme
kiertelemme melkein jokaisen kojun. Tietysti mukaan on tullut myös
muutama kauppias joiden tuotteet eivät ihan täytä antiikin merkitystä.
Mutta väliäkö sillä jos kauppa käy. Puheen sorinasta voi päätellä
että toiset ovat todellakin tulleet antiikin takia ja hakevat jotain
erityistä. Toiset taas tuntuvat tulleen ihan vaan päivittääkseen
minkä hintaisia ovat kotona kaapeissa olevat esineet. Me taas  kuulutaan
siihen ryhmään joka kuluttaa aikaansa ja nauttii näkemästään ja jos
joku esine suorastaan vaatii ottamaan mukaansa, niin se napataan.

Näen miten erään tunnetun( jota itsekkin seuraan) blogin kirjoittaja kulkee tottuneesti
upea kamera kaulallaan.  Esittelee  itsensä ja samalla  antaa käyntikorttinsa sekä
pyytää luvan kuvaamilleen tavaroille. Minä hiippailen sivummalla ja varovasti kuiskailen
josko saisi kuvata ja saahan täällä. Kuvaan sieltä sun täältä jotta sitten joskus kun
istuskelen keinutuolissani voin muistella tätäkin reissua.

Kun tori on kierretty kiertelemme vielä hallin joka on täynnä toinen toistaan upeampia
tavaroita. Kerrankin vältyimme sisäänpääsymaksulta, koska olimme saaneet
vapaaliput kyseiseen tapahtumaan joskus talvella kun olimme olleet
yhdessä taidenäyttelyssä.
Hallista ulos tultaessa aurinko paistoi niin lämpimästi ja tuumailinkin siinä, että melkein olin unohtanut että on kesä.
Tässä kohtaa oli selvästi kahvitauon paikka ja halusin ehdottomasti kaikkein
romanttisempaan kahvilaan mitä Fiskarssista löytyy ja tietysti vapaaherra minut
sinne vei.

Kahvi ja kakku maistuivat .....

Hetken aikaa istuimme vielä ihanassa auringon paisteessa ja katselimme
miten linnut uiskentelivat lumpeenkukkien seassa tyynessä joessa joka virtaa halki Fiskarssin.
Sen jälkeen minä poukkoilin kaikki pienet kaupat mitä lähistöllä oli
ja vapaaherra odotti ovella kuin portsari konsanaan. Ei en ostanut mitään....

Kotimatka alkoi ja juuri kun olimme päässeet kunnolla vauhtiin niin huomasin
tienvarsimainoksen Bilnäsin antiikkimarkkinat. MITEN OLINKAAN
UNOHTANUT NE!!! Eipä haittaa kun uskollinen kuskini teki täyskäännöksen
ennenkuin olin saanut ajatustani kunnolla loppuun. Voi että tuo mun mies
niin tietää mun ajatukset!
Mustat pilvet alkoivat uhkaavasti nousta taivaalle ja mielessäni rukoilin että
pysyisivät nyt hetkisen aikaa vielä poissa. Toivomus tuli voimakkaammaksi ja
sai jopa äänen kun saavuimme perille ja näin kymmenittäin telttoja joissa oli vaikka
kuinka ihania antiikinkauppiaita.
Tällä kertaa taisi yläkerran herra olla nukkumassa kun viesti ei mennyt perille.
Kävelimme vauhdilla kojulta kojulle, hienoa on ...upeaa on... taivas mustenee...
tuulee...."Kohta sataa ja lujaa", sanoo vapaaherra. Suuntaamme isoon latoon
joka onneksi on siinä ja täynnä esittelijöitä ja myös muutamassa minuutissa
TÄYNNÄ IHMISIÄ!
Vain parin minuutin päästä kun pääsemme kaatosadetta suojaan RYSÄHTÄÄ
niin lujaa etten todella muista koska olisin niin kovan ukkosen pläjäyksen
kuullut ja niitä on tässä elämässä muutama kuultu. "Löi kyllä ihan viereen!"
Sanoo joku. Huomaan monen muunkin huolestuneen ilmeen, mitä tulevan pitää.
"Lato tupaten täynnä ihmisiä jos se lyö toisen kerran ja tähän", tuumailen ja
olen varma että moni pohtii samaa....
Onneksi jyrähdykset alkoivat vaimeta. Alkoi hurja sade, ei siinä mitään
sateet on usein ukkosen jäljiltä näin kovia, mutta kun päällä on peltikatto
eikä mitään eristyksiä välissä oli ääni niin kova että minä ja moni muukin
pidimme korvista kiinni kun tuntui että tärykalvot halkeavat.
Niin ja onneksi katto ei kovin monesta kohtaa vuotanut.

Sade alkoi helpottaa ja sanoin vapaaherralle:" NYT ME LÄHDEMME!"
Tässä kohtaa olin todella mielissäni sateenvarjosta jota olin koko päivän
kassissani kantanut.
Saimme kuin saimmekin auton savisesta pellosta pois kuin ihmeenkaupalla.
Säälin vaan niitä kymmeniä ja kymmeniä autoja jotka tulivat meidän
jälkeemme ja pelto muuttui koko ajan kuraisemmaksi.
Vapaaherra kysyi haluaisinko vielä jossain käydä katselemassa, kun
tien varret näyttivät olevan täynnä erillaisia kojuja. "Ei kiitos!" mutisin
siinä samalla kun yritin puhdistaa kuraisia kenkiäni.....

Kotimatkalla alkoi sade helpottamaan ja kotona jo aurinkokin paistoi
ja lämmitti juuri niin paljon että kuraiset muistot ja hurja ukkonen
tuntui jo kaukaiselta. Pientä iltapuhdetta meille kummallekin kuitenkin
tuli siitä sitten joku toinen kerta enemmän.....
On aika laittaa pikku hiljaa yksi onnellinen päivä pakettiin.....

ENSIN VAAN VARATTIIN, MUTTA TUOTIIN  SITTEN KUITENKIN KOTIIN.....