sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Enkelin siipi.....

Pieni mies juoksee pihalla ja nauraa sydämmensä pohjasta.
Hän on Koululainen joka tuli meille viikoksi lomailemaan.
Koululainen ja Elkkis viettivät päivät ansaittua laatuaikaa.
"Pappa tule potkimaan, Pappa juostaan, Pappa pelaamaan,
Pappa pyöräillään"......Kuuluu iloinen pojan ääni ja Pappa
menee melkein yhtä reippaasti kuin kahdeksan vuotias.
Kaverukset kertoilevat päivän kuulumiset. On seikkailupuistoa,
on pyöräilty, käyty uimassa, kaupassa, kalassa ja vaikka
missä....On oltu varovaisia ja syöty ruoat ja tietysti herkuteltukin.
Itse tuskin uskallan lähestyä poikaa sen verran kova flunssa
on iskenyt minuun ja tietysti pelkään sen tarttuvan poikaan
mitä en missään nimessä halua. Varsinkin kun juhannus tulossa ja
ovat ystävien kanssa sitä juhlistamassa.
Kuuntelen pojan kertomuksia päivältä melkein silmät kiinni
muurautuneina ja hädin tuskin pysyn hereillä  niin
väsynyt olen. Sinnittelen tietysti jotta voisin edes hetken
nauttia hänen seurastaan ennen kuin uni tulee silmiin.
Joka ilta poika kertoo kuulumiset ja harmittelee kun minun
täytyy taas mennä töihin.
Eräänä iltana pieni mies söi itse kalastamansa kalan ja
voi sitä onnen tunnetta.
Iloinen poika on tuonut auringon kotiimme ja ihan sisälle asti.
Illalla kun vilkaisen taivaalle näen ihan selvästi pilvistä
muodostuneen enkelin siiven.........

Juhannusaatto onkin sitten ensimmäinen päivä jolloin tuskin
muistan olleeni kipeä. On ihana herätä pirteänä ja hyvin
nukkuneena voi miten kaipaankaan tuota Koululaista....
Olen päättänyt "ladata akkuja" juhannuksena oikein
toden teolla. Kaksi viimeistä viikkoa ovat kaikin puolin
olleet väsyttäviä, vaikkakin antoisia. Juhannuksena teen
kaikkea sitä mitä kuuluukin , näen lähimpiä, syön hyvin,
saunon, luen kirjaa ja vain olen. Taikoja niitäkin pitäisi
tehdä, mutta ei ihan sellaisia mitä lehdet kirjoittavat.
Niitä omanlaisia, niitä  nyt aina voi tehdä....tai
ovatkohan ne enemmänkin toiveita....

Juhaannuspäivänä Elkkis sai minut houkuteltua muutaman
vuoden tauon jälkeen pyörän selkään. Alku kangerruksesta
päästyäni oikestaan nautin ajamisesta. Eihän se taito mihinkään
unohdu mutta kun se pää ei taivu niin taakse kuin ennen.
Kun käännät päätä kääntyy koko mumma ja ohjaus sinä
samassa, VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ miten kömpelöksi itseni
tunsinkaan. Onneksi liikenne siellä pyörätiellä ei ollut
juuri kummoinenkaan ja viiden kilometrin kohdalla tunsin
jo nuortuneeni kymmenen vuotta. Maisemat vaihtuivat
nopeammin kuin kävellessä, hiki virtasi, jalat huusi hoosiannaa ja
takapuoli.....en viitsi edes sanoa, mutta KIVAA oli.
Illalla saunan jälkeen istuin terassilla ja näin pilven....
siinä oli selvästi enkelin siipi.

On jälleen sunnuntai. Juhannus alkaa olla "taputeltu" ja
arki koittaa. Pari viikkoa vielä töitä ja loma häämöttää jossain
siellä.
Istun tapani mukaan aamuteellä tuvan(varaston) rappusilla ja
tuumailen mennyttä ja vähän arvailen tulevaa. Aurinko paistaa
kuumasti....ei se näin kuumasti ole tänä kesänä paistanut tähän
aikaa, vai olenko kenties myöhässä. Samapa tuo, ihana kun
lämmittää.
Tänään ajttelinkin olla vähän reippaammalla päällä ja rynnätä
tuonne pihalle rikkaruohojen ym. joukkoon. Ne kun ovat
jääneet vähän oman onnensa nojaan mitä nyt Elkkis on
ruohoa ajanut. Hän ei kukkapenkkeihin koske kun ei kuulemma
erota kukkaa rikkaruohosta.

Aurinko lämmittää pitää laittaa rasvaa ettei pala, voi miten
valo saakaan mielen niin onnelliseksi. Katson taivaalle ja kyllä
siellä on ihan selvästi enkelin siipi.....

   
                Tämä enkeli onkin joutunut häkkiin tai oikeastaan lyhtyyn......

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hei, me viitotaan......

Jälleen kerran yksi tunteiden täyttämä viikko takana. Ajatus palaa
koko ajan vietettyyn aikaan. Ihania herätyksiä aamulla. Ihania
kiitollisuuden tunteita illalla ennen nukahtamista. Kaikki tämä
palkintona siitä että yritti olla mahdollisimman ahkera
koko päivän....

Olemme jälleen kerran Korpilahdella. Vuosi on vierähtänyt viime
käynnistä ja pienet perhoset vatsassa muistuttavat hieman laiskasta
harjoittelusta. Mielessäni lupaan jos vaan tästä selviän olen
vastaisuudessa ahkerampi.

Yli kolmekymmentä perhettä ja vajaa kaksisataa ihmistä, aikuista
ja lasta on saapunut opiskelemaan viittomakieltä. Kuka mistäkin
syystä. On kuulovammaisia lapsia, heidän vanhempiaan ja
isovanhempia.

Aikataulu on tosi tiivis, mutta onneksi monet kahvi ja ruokatauot
tekevät päivästä hieman leppoisamman. Onneksi myös opettajamme
on äärettömän mukava, sopivasti vaativa. Tällä kertaa pääsemme ryhmään
joka on juuri meitä varten. Isovanhempien ryhmä. Kymmenen
mummelia ja viisi pappaa yrittää tosissaan saada tallennettua
jo aika täydelle "kovalevylle" yhä uusia ja uusia viittomia.
Opettaja on positiivinen ja on varma että lähtiessämme olemme
oppineet hänen suunnittelemansa listan kaikki viittomat.
Itse en olisi ollenkaan niin varma.....

Päivät kuluivat nopeasti, välillä tuntui että liiankin nopeasti.
Illat juostiin liikuntasalissa pienten lapsenlapsiemme perässä.
Pomputa, potki, juokse, hyppää, kiipeä, ota kiinni, heitä, tule, pian....
siinä niitä yleisimpiä sanoja. Siinä missä minä jo puuskutin, Elikkis
juoksi vielä monta kierrosta ja pojat perässä. Miten tuo pappa
jaksaa, itse en voi ymmärtää. Välillä tuntui että Pappa jaksoi
jopa paremmin kuin pojat. Tosin heillä oli päivät  täynnä
aktiivista liikuntaa niin ei ihme jos illalla hetki ennen iltapalaa
teki mieli pelailla vähän rauhallisempaakin peliä.

Viittomakieli on mielenkiintoinen kieli. En varmasti koskaan
olisi aloittanut opiskelua ellei se olisi Päivänsäteen
myötä tullut tarpeelliseksi. Paljon viittomia jotka ovat niin
sanotusti loogisia eli vähän kuin pantomiinia esittäisi. Sitten
taas viittomia jotka ovat kaikkea muuta kuin pantomiinia.
Sormet auki, peukalo sisään , vasen käsi paikallaan, oikea
heiluu, käsi nyrkissä, sipaisu poskesta, leuasta, otsalta ja
jne. jne....monta samaa viittomaa, vain huulio erona....
Jos en Päivänsäteen myötä tätä tarvitsisi niin antaisin olla.
Vetoaisin yksin keltaisesti "muistitikkuni" olevan täynnä!!!!
Mutta kun nyt satun tarvitsemaan sitä ja joka oppitunnin
jälkeen huomaan jotain oppineeni ja että sinne
"tikulle" jää jotain muistiin myös, on olo todella ONNELLINEN.
Tällaiselta tuntuu tietysti kaiken uuden oppiminen ja sillä
on nimityskin,  ONNISTUMINEN.

Viikko on kaikin puolin onnistunut. Opettaja oli sittenkin oikeassa
olemme kutakuinkin oppineet kaiken sen minkä hän asetti tavoitteeksi
ja vähän muutakin. Oppineet miltä tuntuu kun ei kuule ja minkälaista
on elää kuulevien maailmassa. Olimme luennolla missä kuulimme
millaista on lapsiperheen taistelu oikeuksista tässä maassa. Oikeuksista,
jotka ovat lakisääteisiä ja ne heiltä evätään milloin mihinkin syyhyn
vedoten. En voinut pidättää kyyneleitä tällä luennolla kun kuuntelin
heidän tarinoitaan, oman lapseni perheen tarina mukaan lukien.
Siinä istuessani ajattelin jälleen kerran että tästä kirjoitan, enkä pelkästään
tähän päiväkirjaani.....
Kun kuulee asioita joita ei voi uskoa todeksi ja sen jälkeen kuulee sen
yhä useampien suusta moneen kertaan.....Kukaan ei voi ymmärtää
kuinka helppoa elämä terveen lapsen kanssa voi olla verrattuna
sairaan lapsen elämään. Mitä kaikkea se voi tuoda ihan jokaiselle
perheen jäsenelle.....

Viikko kului vähän liiankin nopeasti.  Saimme valtavasti uutta oppia
viittomiin ja uskoa taas yrittämiseen että tällainen vähän vanhempikin
oppii vaikka mitä. Niin ja se että näimme lapseni perhettä joka päivä
oli ihan parasta. Pakatessamme autoa rinnakkain ja viimeiset halaukset
vaihdettuamme katselin sinne pilven reunalle ja lähetin kiitokset
sinnekin että olimme päässet tähän projektiin mukaan. Olen varma
että sieltä vastattiin minulle... Yhteinen aika, vaikka vähän erillaisissa
merkeissä tekee oikein hyvää ja näköjään olette taas pikkaisen onnellisempiakin.....



Tästä se kaikki alkaa....
Vaikka aikoinani ajattelin
etten opi niitä millään.
Ne on kyllä opittava.
Sormettaminen kun
tulee eteen jopa
viittomakieltä käyttävälla
aika usein......
Ja nopeasti ne kuitenkin
oppi....

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kun vessan seinä taulun sai......

Taas on se aika vuodesta kun pää"sauhuaa" ja ajatukset lentää
sitä vauhtia ettei perässä pysy. Suunnitelmia on vaikka ja kuinka,
se toteuttaminen onkin sitten toinen juttu.
Koko kesä pitäisi ehdottomasti olla lomaa työstä. Siitäkin
huolimatta aika varmasti loppuisi kesken, jos nimittäin haluaisi
ehtiä jokaiseen kiinnostavaan paikkaan. Kesästä pitäisi myös
nauttia kotona kaikessa rauhassa. Ihan parasta kesässä on
myös ystävien käynti ja yhdessä nautitut kahvihetket ulkona.

Kaikenlaiset vinkkilehtiset mitä postikin kotiin lähettää, on selattu.
Kesäteatteriin on ehdottomasti ehdittävä. Turun teatterin liput
odottavat jo sovittua päivämäärää ja paikalliseenkin pitäisi
ehtiä. Lisäksi yksi kolleegan suosittelema kiinnostaisi.
Toivottavasti aikataulut sopivat.

Niin ja ne iän ikuiset kirpputori kierrokset, niistä en luovu vaikka
niitä nyt on kierrelty välillä ihan kyllästymiseen asti. Nyt on
kuitenkin tähtäimessä sellaiset paikat joissa ei aikaisemmin ole
tullut käytyä, niiden tuttujen lisäksi tietysti....

Tänään  päätimme käväistä tuossa melkein naapuri kunnassa
Sauvossa. Paikallinen rautakauppias oli järjestänyt sellaisen
markkina henkisen kylätapahtuman. Kun (Elämys Ämmilä)
Ämmilän Sanna ilmoitti olevansa paikalla niin päätös menosta oli helppo.
Tuuli puhalsi kylmästi rautakaupan pihassa mutta siitä huolimatta
ihmisiä oli liikkeellä ja tunnelma lämmin. Enemmänkin olisi saanut olla
ja varmaan olisi ollutkin jos lämpötilan ensimmäinen numero olisi alkanut
kakkosella.

Takakonttikirppikselle oli saapunut muutama myymään itselle
tarpeetonta ja toisille aarteita. Yhdellä peitolla saatoin minäkin
huomata enkelin joka odotti juuri minua, pakkohan se oli kotiin viedä.
Myyjä ei halunnut siitä rahaa, mutta toivoi että ostaisin jotain
muuta. Ilman maksua en halunnut missään nimessä lähteä ja
tilanne oli siinä mielessä hankala ettei oikein mikään muu
miellyttänyt silmää, paitsi eräs taulu....
Kaunis taulu mutta niinkuin yleesä, ei paikkaa. Myyjä kannustaa
että eiköhän sille nyt joku paikka löytyisi. Elkkis nauraa
mutta on sitä mieltä ettei kehtaa sanoa minne sen voisi laittaa.
Samoin nauraa myyjä kuin olisi ymmärtänyt Elkkiksen ajatuksen,
minä sen sijaan en ymmärrä yhtään. Kuin yhteen ääneen nämä
toistensa ajatuksia lukevat lausuvat:"Vessan seinään!" Katson
hieman hämilläni heidän nauruaan ja pohdin ovatko tosissaan.
Kahden euron taulu vaihtaa omistajaa ja mikä tässä oli se
tärkein juttu, minä sain enkelini.

Markkinoilla oli tietysti makkaraa ja paikallisen leipomon
tuotteita, oli patsas myyjä, vihanneksia ym. yrittäjää ja
tietysti ihana Sanna, jota varten olin tullut. Halusin myös
että Sanna ja Elkkis vihdoin tapaavat. Sannasta kun olen
Elkkikselle niin paljon kertonut.
Olin myös päättänyt ostaa häneltä kuusenkärkkäjuomaa kun
tänä vuonna en sitä itse viitsinyt keittää. Löytyipä vielä
sinappikin mitä on ehdottomasti maistettava. Sekä aivan
ihania kortteja joita sitten lähettelen tärkeille ihmisille jonain
päivänä jos vain raaskiin niistä luopua.


Pieni retkipäivä on takana. Ei tarvita paljoa jotta voi irtautua
arjesta. Ei suuria summia pieniin haaveisiin, vain mielikuvitusta
ja pikkuisen kekseliäisyyttä toteutuksiin. Oikeita ihmisiä
oikeilla hetkillä. Onnellisuus, se on rakennettava itse omilla
rakennusaineilla......

                                                    Siinä se nyt on vessan taulu.


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Suvivirsi soi.....

Miten voikaan olla mielessä sellainen viha , rakkaus suhde kesään.
Sellaista ei varmaankaan kenelläkään toisella voi olla. Kun
kirjoitan siitä se kuulostaa vielä kummallisemmalta ja kun
mietin tulee jotenkin sellainen olo että lapsuuteni oli aina
ikävää ja kurjaa. Ei se sellaista ollut kyllä niitä onnellisia
hetkiäkin oli todellla paljon.....muistaakseni...

Kesäloma alkoi kun alkoi kesäkuu. Ei yhtään aikaisemmin
eikä yhtään myöhemmin. Suvivirsi soi, mutta ei se itkettänyt
niinkuin nyt. Se oli suuri helpotuksen päivä. Ei aikaisia aamuja.
Ei kilometri tolkulla kävelyä heti kun oli silmänsä saanut auki.
Ei jännittämistä kenen viivottimen se opettaja tänään poikkasee
kiukuspäissään. Oli vain vapaus, aurinko ja HARVENTAMISTA
ja HEINÄPELLOLLA OLOA ja MARJANPOIMINTAA. Niin
ja muistan että jossain kohtaa leikkejä yksin. Kaverit kun asui
sen verran kaukana että hyvä jos kerran kuukaudessa näki
niin TOSI KIVA. Mutta maalla asuessa sitä kuitenkin keksi
aina jotain tekemistä vaikka oli yksin. Ei siihen tarvittu leluja
ym. härpäkkeitä, pari nukkea riitti aivan hyvin.

Kun sitten aikanaan piti viettää kesät kaupungissa olin
tietysti aivan riemuissani. En usko että kukaan toinen lapsi
tai yleensäkin ihminen olisi ajatellut samalla lailla. Moni
rakasti asua talvella kaupungissa mutta kesäksi oli päästävä
maalle keinolla millä hyvänsä.
Omakin käsitykseni muuttui siitä ihanuudesta kun kaikki
ystävät lähtivät mökeillensä viikonloppuisin ja vanhempien
lomien aikaa viettivät siellä koko kuukauden. Voi miten
vihasinkaan viikonloppuja. Toisaalta taas muistan miten
rakastin kävellä ja istua äidin ja isän kanssa aurajoen rannalla.
Kupittaan puistossa, maauimalassa ym. ym.

Jossain kohtaa elämää...kun nykyistä Elkkistä kutsuttiin
nuoreksi mieheksi ja oma vaatekokoni oli monta numeroa
pienempi oli meilläkin kesämökki. Ei oma mutta lainattu.
Siellä oli vuosia myös ystäväperhe, oli vuosia kun oli
sukulaisia. Oli myös vuosia kun oli vain meidän perhe.
Oli ihana ja rakas paikka viettää kesiä. Nautia kaikesta
mikä kesään kuuluu. Mutta välillä niin vihasin kun oikeastaan
minnekkään nuo meidän miehet eivät halunneet lähteä, kun
mökillä on NIIN KIVAA. Sillä seurauksella pakkasin
syksyllä NIIN MIELELLÄNI tavarani ja muutin ihanaan
kaupunkikotiin vietttämään hieman aktiivisempaa elämää.

Tänään tässä ja nyt en oikeastaan keksi mitään miksi
kesä voisi olla jotenkin "vihattava". Nautin kun voin lähteä
melkein koska tahansa kävelemään aurajoen rannalle
Elkkis kainalossa. Mutta osaan myös nauttia maalla
olosta, tosin eipä ole peltotöitäkään pahemmin.
Osaan iloita myös yksin olosta, joskus jopa kaipaan
sitä. Pidän kuitenkin huolta etten ala siitä nauttia liikaa.
.
Olen myös oppinut että kesä on TODELLA lyhyt.
Joskus se ei sitä ollut.

Suvivirsi soi  taas eilen.  Se soi onnellisen ja iloisen kesän
merkiksi. Se soi jotta aurinko paistaisi. Se soi ettei kukaan
vihaisi kesää. Se soi rakkautta kesälle.
Aurinkoista ja onnellista kesäkuuta......

                            Ruusu koulutyönsä päättäjälle......