Synkkiä pilviä aina välillä......

Tummat pilvet ovat jääneet ylleni. Vaikka kuinka yrittäisin puhaltaa niitä pois ne vaan seuraavat minua kuin vaatien että perun käsitteen ....Aina on jotain mistä voi olla onnellinen.
Eivät ne siihen täydellisesti pysty mutta se verran kuitenkin sekoittavat mielialaani että kirjoittaminen pitäisi nyt laittaa tauolle.
Kirjoittaminen, mikä on kuin ystävä jolle haluan kertoa kuinka kiitollinen KAIKESTA tästä olenkaan. Haluan että se on mustaa valkoisella. Haluan että se uskotaan kun se on paperilla. Se on todellista.
KAIKKI... se on elämä jota elän.

On elämää jolloin tuskin jalat ottavat maahan , onnellisuus on niin suurta. On elämää jolloin pilvilinnoista  on palattava maan pinnalle ja annettava periksi. Se olikin vain lainaa. Usko parempaan ja ainahan asiat järjestyvät periaatteellahan tätä elämää eletään. Vuorovaikutusta, ylämäkeä ja lumoavia huippuhetkiä seuraa valitettavan usein liiankin vaarallisia alamäkiä. Sitä sitten mennään vauhdilla ja kun viimein vauhti pysähtyy alkaa taas armoton kipuaminen.
Vain elämää...mutta helpompi tie kyllä houkuttaisi.
On monien asioiden summa miksi sydän tuntuu raskaalta eikä
voi elää toisinkaan. Se selviää kyllä, ajan kanssa.
Ennnen kuin puussa on lehti...toivoisin. Ennenkuin maassa lumi, toivoisin vielä enemmän.
Sydän kirjoittaa vain surullisia asioita.

Lintu lentää ikkunan taakse.
Luulen että lintu lohduttaa. Luulen sen tuovan viestiä jota kaipaan. Yritän kuunnella ja katsella sitä oikein tarkkaan jotta ymmärtäisin minkä viestin se haluaa minulle kertoa. Olen varma että se pomppii ilosta , haluaa suupielen ylöspäin....ja onnistuukin.
Joskus elämänreppua on vaikea kantaa, siitä taakasta haluaisi jakaa hieman muillekin, toisinaan siitä ei haluaisi jakaa murustakaan muille vaan yrittää keksiä keinoja millä saisi sen kevyemmäksi. Minne purkaisi reppunsa, minne meren pohjaan upottaisi sen sisältöineen päivineen.  Hakisi sen silloin kun se tyhjänä kelluu laineilla.
Se ei olisi enää entisensä, mutta hyvällä hoidolla se paranisi ja kulkisi jälleen mukana.
Toivon tuulen joka pyyhkäisisi kaikki murheet maapallolta vaikka sinne kuuhun tai jonnekin planeetalle. Ehkä saisimme palautettua jälleeen hyvät energiat maapallolle.
Ehkä saisimme hymyn huulille kärsiville, onnellisuutensa sen kadottaneille. Kuinka aurinko paistaisi jälleen sydämiimme eikä vain ihollemme.

Syksy on ihanaa aikaa mielestäni, ei useimpien. En aio kuitenkaan olotilaani myötä muuttaa siitä käsitystäni. Aion silti nauttia kynttilän välosta, takan lämmöstä ja rentouttavista lenkeistä metsässä. Aioin näyttää että tämäkin olotila voitetaan.
Niin paljon on syytä onnellisuuteen tummankin pilven alla.

Hieman synkiltä nuo pilvet näyttävät, mutta aina pitää katsoakin vähän kauemmas.
Ihan selvästi siellä paistaa jo aurinko, pääsispä vain jotain oikopolkua sinne.
Tarkemmin ajatellen oikopolut eivät välttämättä kuitenkaan ole niitä parhaita
polkuja.....