elämää. Toisinaan vihollinen nimeltään stressi koettaa
ottaa ylivaltaa. Itsensä hillintä oppaat tuntuvat turhan päiväisiltä
hömpötyksiltä. Jos jotain on joskus sisäistänyt niin tulee tilanne
jolloin kaikki unohtuu tai käytäntö on ihan jotain muuta.
On haettava helpotusta jostain ihan muusta.
Juuri edellä mainittua oli jatkunut muutaman päivän. Mikään
yksittäinen harmitus ei ollut kyseessä vaaan selkeästi kasaantuvat
asiat.
Jokin tiedotusväline ilmoitti että juuri huomenna on vielä viikon
loistavin päivä. Sitä se ei maininnut että sattuu olevan minun vapaa
päiväni, mutta onnekseni huomasin sen. Soitto ystäville ja
tarkka aikataulu niin voisimme tavata ja samalla saisin muuta
ajateltavaa.
Sattumien summa tai jonkun korkeamman järjestämä juttu. Itse
uskon jälkimmäiseen. Oli se että myös ystävien aikataulu saatiin
stemmaamaan meidän kanssa.
Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, ilma oli juuri sopivan
lämmin. Melkein itku tuli kun lähdimme kiertämään luontopolkua
ihanan järven ympäri, minkä ystävämme olivat löytäneet.
Kaikki murheet tuntuivat jääneen heti alkumetreille ja taisi jokin
näkymätön voima heittää ne kokonaan järveen. Rauhallinen kävely
maastossa puiden lomassa varastoi kärsivällisyyttä sydämmeeni.
Vaikka jalkani eivät kipuilematta aina suostukkaan kävelemään pitkiä lenkkejä
niin ylhäällä päässä kuitenkin joku huutaa MENNÄÄN VIELÄ, JAKSAA, JAKSAA.
Reitti oli niin ihana ettei sen olisi suonut loppua koskaan.
Vaikka matka ei ollut kovin pitkä nautin suunnattomasti kun ystävämme olivat ottaneet
lounaan mukaan. Jokainen voi vain kuvitella kuinka se maistui, kuin myös
kahvi ja pulla.
Katselin kalliolta vettä ja metsää, tuumailin minkälainen vaikutus sillä voi
olla ihmismieleen, kumpa sitä osattaisiin hyödyntää viimeistään silloin kun
väsymys eniten painaa.
Vaikka pilviä alkoi muodostua taivaalle se ei todellakaan haitannut tunnelmaa.
Muutaman päivän päästä olin jälleen samassa jamassa. Tekemättömiä töitä
kotona, pitkiä työmatkoja, tietokone ohjelmien muutoksia, toimimattomia
koneita ym. ym. Asioita joita on tehtävä , etkä kuitenkaan voi. Vaikka kuinka
lohdutat itseäsi ASIAT JÄRJESTYY tavalla tai toisella niin aina se mieli
ei jaksa ottaa tietoa tyynesti vaan se stressaantuu.
Jälleen luoja otti ohjat omiin käsiinsä ja järjesti niin loistavan sunnuntaipäivän.
Vaikka nukkuisin univelkaani, tekisin ne tekemättömät työt sisällä aikaa
jäisi yllinkyllin ulkoiluun.
Halusin lempi lenkilleni, siitäkin huolimatta että joku mainitsi kävelleensä
siellä ja keränneensä hiuksensa täyteen hirvikärpäsiä. Halusin uhmata niitäkin.
Aurinko laittoi parastaan, jopa lämmitti niin että muutama vastaan tulija
tyytyi takin sijasta pelkkään teepaitaan. Hirvikärpäset oli luoja ilmeisesti
puhaltanut jonnekin ihan muualle koska emme niihin törmänneet.
Ajatteli varmaan että hermostuisin niistä ja oikein ajattelikin.
Kiersimme kolme järveä , istuimme laiturille ja kiersimme uudestaan
järvet, nyt vastapäivään. Oli tunne ettei voi mennä sisälle. Tuntui jälleen
että jokainen puu olisi imenyt kaiken sen stressin minkä olin jälleen
kerännyt itseeni. Kuinka ne paransivat jokaisen murheen joka kaivoi
sisintääni. Kun kaikki oli korjattu, olin valmis lähtemään kotiin.
Yritin kiittää mahdollisimman nöyrästi tästä mahdollisuudesta....
Jokaisella oma stressin poistajansa. Kuka ottaa huikat, kuka menee
saunaan jne. Jotkut onnekkaat eivät edes tunne sellaista sanaa kuin
stressi ja vaikka tuntisivatkin eivät lähde sen matkaan. Ihailen heitä.
Minä maalaistyttö joka halusin ehdottomasti asumaan kaupungin
vilinään ja kun se silloin joskus toteutuikin, nautin siitä todella.
En kuitenkaan silloin olisi voinut kuvitella että tulen tarvitsemaan
myös maaseudun rauhaa. En olisi voinut kuvitella miten tarvitsen
joskus metsän tuoksua ja tyyneytttä mitä se suo kun sitä kuuntelee.
Onnellisen mielen voi löytää juuri sieltä, metsästä.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti