mitä milloinkin ajassa eteenpäin. Joskus tuntuu että juuri
tämä hetki meni ohi kun liikun jo tulevassa niin voimakkaasti.
Muistan miten lapseni sanoi vähän ennen kuin pääsi
ripiltä:"Äiti alkoi suunnitella mun rippijuhliani kun olin noin
kymmenen." Silloin varmasti havahduin ensi kerran
miten tärkeää on elää juuri tätä hetkeä eikä tulevassa.
Olen yrittänyt muistaa sen ( aika vaikeaa kyllä välillä) mutta
siitä huolimatta tulevaisuuden suunnittelu ON MUKAVAA
enkä muuta tapojani!
Totutusta poiketen olen tällä viikolla elänyt vahvasti menneessä....?....
Ei, ei elämäni onneksi ole vilahtanut pois silmieni edestä.
En ole sairastunut enkä tunne itseäni yhtään sen vanhemmaksi
kuin olen ,tai edes vanhemmaksi mitä olin noin vuosi sitten.
Liekö loppuva kesä vai mikä sitten liekin mutta jokin
korkeampi voima pitää minua kiinni jostain kumman syystä.
Kaipa se selviää aikanaan.
Kirjeenvaihtaja Helena Petäjistön kohtalo on saanut minut
kiedottua valtaansa, suren sitä samalla kun toivon hänelle
runsaasti voimia parantua ja kuntoutua. Edesmennyt isäni
sanoisi jos vielä eläisi:" Ei vieraita surra, vain omia surraan."
No en voi itselleni mitään ja olkoon niin koska tiedän olevani
HIEMAN tunnevammainen. Joku joskus sanonut sitä
empaattisuudeksikin. Mene ja tiedä.
Muistan kevään ja monet suunnitelmat, kirpputoreilla käydään,
(ei yhdessäkään )kesäteattereita katsotaan ainakin kolme( vain yksi
nähtiin) , vieraita kutsutaan ja käydään ( ei montaakaan nähty)
kotiseuturetkiä ja eväät mukaan , niitä tehtiin ja kaikki
naapurin mökille. Siinä samalla tyhjensimme heidän mustikka
metsänsä. Kävelyretket ystävien ja veljeni ja hänen vaimonsa
kanssa jäivät myös yhteen kertaan kummankin kanssa.
jne. jne.....
Muistan miten tyhjensimme taloa ja varastoa kaikesta
mitä olemme vuosien varrella säilöneet sen takia ETTÄ
JOSKUS NIITÄ VARMAAN TARVITAAN. No EI tarvittu.
Sieltä ne leijuivat polttolaitoksen piipusta taivaantuuliin ja
ties minne.
Muistan myös miten teimme ensin kaffetupaamme ja sen
jälkeen puuvajaamme . Ne kun viimein oli saatu päivitettyä
tähän päivään, tulikin kosteat ja pimeät illat ja niiden
seurauksena olikin siirryttävä sisälle lämpimään.
Muistan ihanat hetket lapseni lapsien kanssa , silloin ei ollut
kiire minnekään, paitsi välillä vessaan kun kesken leikin ei
olisi malttanut ja sitten tulikin kiire...
Muistan pienet kädet kädessäni, kaulalla. Muistan pellavapään
joka pilkisti peiton alta ja aamuhärässä hymyili varovasti
joko voitaisiin leikkiä. Muistan riemun kiljahdukset kun
kala nappasi onkijalla ja vähän toisenlaisen kiljahduksen
kun maitolasi lensi lattialle.Muistan miten halaattiin kun
heidän oli aika lähteä kotiin. Muistan myös kyyneleen joka
valui poskelleni vaikka yritin pyyhkiä sen pois ennenkuin
kukaan huomaa. .....
Luulin että olin jälleen menettänyt jotain kun olin vain
rakentanut kaffetupaani koko kesän ja jäänyt kaikesta
suunnitellusta paitsi. Kun kuitenkin tuumailin ja viivähdin
menneessä huomasin että olipa joku jäänyt tekemättä
tai johonkin mennyt suhteettomasti aikaa olin kaikesta
huolimatta elänyt onnellisen kesän ja se oli tärkeintä.
Elämä kulkee omalla painollaan, asioita tapahtuu ja joskus
on vain aika olla. On aika muistella ja aika suunnitella.....
Tuumailen usein kuinka onnekas voisikaan olla jos osaisi aina kulkiessa tätä
elämän polkua valita juuri sen oikean polun. Sen polun jossa olisi mahdollisemman
vähän niitä kiviä joihin voisi lyödä varpaansa ja mahdollisemman vähän
niitä kiviä millä satuttaa jota kuta. Sepä ei olekkaan aina niin helppoa.
Siispä ajattelin laittaa tähän pari polkua joita on ihan helppo kulkea....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti