Vaarallinen kesä....

Seison suuren laskettelukeskuksen juurella. Vettä tihkuttaa
juuri sen verran etten haluaisi lähteä kävelemään ulos.
Ilma on kostean kuuma, vaattet ja kengät on sen mukaiset.
Mies vaatii kuitenkin että kävelemme hetken kun kerran täällä
ollaan ja matkaa on kuitenkin jatkettava loman lyhyyden takia.
Suostun nyrpein ilmein hänen mielikseen.
Astun autosta ulos ja melkein kuulen miten miljoonat ja taas
miljoonat hyttyset hyökkävät kimppuuni. Ilmeisesti ne
ovat sitä mieltä että vereni on parasta mitä ne ovat imeneet
pitkään aikaan.... Muutaman hetken kävellessämme huidon
koko ajan niin paljon, että epäilen käteni irtoavan. Kostean
kuumalla ihollani oli niin monta kutisevaa näppylää että
kukaan ei olisi pystynyt niitä laskemaan. Onneksi ne vihulaiset
söivät myös miestäni, jotta hän oli kanssani samaa mieltä
TÄNNE EI TULLA KOSKAAN tai ainkaaan KESÄLLÄ!!

Olimme matkannet monta sataa kilometriä halki suomen.
Meillä oli treffit ystävä pariskunnan kanssa. Olimme
rouvan kotipaikkakunnalla. Hän tietysti halusi näyttää
paikkakuntaa  missä oli elänyt lapsuuden ja nuoruuden.
Olimme innoissamme ja aloitimme päivämme kahvihetkellä.
Paikka oli aivan loistava ja totta kai ulos kahville kun on
kaunis kesäpäivä. Tuskin ehdin istumaan tuolille kun ensimmäinen
hyttysparvi bongasi minut. Ilmeisesti ne eivät olleet
pitkään aikaan imeneet etelän ihmisen verta. Ainakin siltä tuntui.
Huitominen alkoi välittömästi. Kun pullan palasesta sitten
jossain välissä yritin haukata, en tiedä kumpaa oli enemmän
suussa hyttysiä vai pullaa. Jotenkin sain kuitenkin syötyä, siis
varmaan molempia. Seurueestamme noin puolet huitoi ja puolet
katsoi huitojia. Ihan uskomatonta miten ne vaan TYKKÄÄ
joistakin enemmän.
Sinne kyllä voisin mennä uudestaan, mutta ehdottomasti laittaisin
ylleni jonkin sortin hyttysverkon.....

Tiedän että käärmeet ovat tarpeellisia, mutta en vaan millään
VOI NIITÄ SIETÄÄ. Lapsena näin niitä niin paljon , joskus
jopa päivittäin enkä toden totta tottunut niihin. Voisin kertoa
niistä kohtaamisista vaikka päivän niin paljon niitä oli. Aina
inhosin niitä yhtä paljon ja vielä enemmän sen jälkeen kun eräs
pisti kissaani ja toinen tätiäni.
Viime vuosina ne vihulaiset ovat liikuskellet myös ahkerasti
lähimaastossamme, portinpielessä, kävelylenkin varrella ym.
Naapureiden mielestä ne ovat ihan ok. eivätkä he halua liittyä
minun "hävitetään ne rinkiini" joten menkööt menojaan kunhan
eivät tielleni eksy.

Rinkula Avustajan ohimoilla....antibioottikuuri....onneksi ei vakavampaa.
Äidin kädessä, Suloisuuden jalassa, Päivänsäteen otsalla ja isälläkin
taisi olla.
Tuo tämän päivän vihulainen PUNKKI!

Se on harvinaista että jotain vakavaa , ei pidä pelätä. Mutta kun
se tulee kohdalle eipä ole mukava tuttava ollenkaan. Kukaan
ei sitä vieraakseen halua. Kenekkään ei sitä toivo.

Ihana kesä on luonamme ja luonto on niin kaunis kuin ikinä
vain voi olla. Pienet ja vähän isommatkin "vihulaiset" ovat
luonamme halusimme tai emme. Vaarallista voi olla tämä
kesä elämä, mutta en silti kaipaa sitä turvallista talvea.
Niin onhan talvellakin vaaransa, mutta ei siitä sen enempää.
Nautitaan kesästä, katsotaan jalkoihin ettei isot madot pure.
Huiskitaan hyttysiä , saadaan samalla käsiliikuntaa ja tutkitaan
itseämme vähän tarkemmin jos lepikoissa käyskentelemme etteivät
ne pikku riiviöt matkusta mukanamme. Samalla nautitaan
tästä onnellisesta kesä ajasta.....

ONKO ÖTÖKÖITÄ NÄKYVISSÄ ?  :)

                             

TÄSSÄ VÄHÄN MUKAVAMPIA ÖTÖKÖITÄ, KERRAN GARDAJÄRVEN RANNALLA...

Hyvää juhannusta.....

Aurinko pilkistää jostain pilvien takaa, häviää  ja välillä
lämmin sadekuuro kastelee juuri leikatun nurmikon.
On juhannusaatto.
Viikon työpäivät on taakse jäänyttä elämää, kolme vapaata
häämöttää. "Ei,huono!" sanoisi  Jorma Uotinen ja niin voin
sanoa minäkin. Joskus tuntuu että mikään työ ei ole omaa
osa aluetta ja joskus taas että rakastan kaikkea mitä teen.
Viimeksi mainittu olo on juuri tänään.
Pitkästä aikaa aion leipoa ja kaikessa rauhassa. Piirakkaa,
kakkupohjan, kuivankakun ja vadelmasarvia. Mä olen
niin emäntä, niin emäntä. Tässä kohtaa kuuluu NAURAA!!!
Uudet perunat kiehumaan ja sillit ym suorastaan vaatii ruokapöytään.
Iltapäivällä veljeni vaimoineen saapuu kylään. Meillä ei shampanjoita
nostella koska yksi meistä on rankalla lääkekuurilla.
Jossain kohtaa yritämme "tuhota" leipomuksiani ja olen
iloinen että ne maistuvat. Kymmeniä vuosia yhdessä
eläneinä vaistomaisesti puheet liikkuvat myös vuosien takaisissa
muistoissa ja ihan lapsuudessakin tietysti minun ja veljeni
osalta. Ihania ja vähän kipeitäkin muistoja käymme läpi.
Ilta hämärtyy ja vieramme lähtevät.
Istun tuolissani vielä pitkään ja katson yötöntä yötä. On
hämärää ja rauhallista yritän taas tallentaa tämän onnellisen
tunteen, että muistaisin sen kaiken kiireen keskellä.....

MANSIKOITA AAMU PALAKSI...

Tasainen hurina kantautuu sisälle, kuulen sen tosi hyvin oman
pikku puuhasteluni lomasta. Ei se minua häiritse mitenkään, ei
vaikuta tekemisiini. Kuitenkin päätän ottaa siitä selvän, koska
jotain erikoista ja samalla tuttua siinä äänessä on.
Vapaaherra istuu terasilla ja näen jo hänen päänsä asennosta
että hänkin jotain kummastelee. Kyllä, tänään on juhannuspäivä
ja reipas naapurimme siellä ajaa kaivinkonettaan.  Hieman
hämmastelemme sitä yhteen ääneen, varsinkin kun kello ei ole
edes kymmentä. Muistan kun joskus muutimme niin eräs toinen
naapuri sanoi:"Ruohoa ei sitten ajeta ennenkuin kirkonmenot ovat
loppuneet!" Siitä olemme pitäneet kiinni ja ajaminen on aika
vähäistä ollut muutenkin sunnuntaisin.
No naapurilla on kyllä hommia yllinkyllin ja ymmärrämme kyllä
että kaikki liikenevä aika on siihen käytettävä, mutta......

Kaivinkoneen hurina lakkaa ja juuri kun minusta tuntuu että
voin melkein kuulla sydämmeni lyönnit, kuulen taas ääniä.
Sataa jälleen...Peltikaton ropina kuuluu vaimeana, tekee mieli
käpertyä kirjan kanssa torkkupeiton alle. Saatampa hetkeksi
sen tehdäkkin.
Tänään saamme myös vieraita. Rakastan niin kiireettomiä päivä
vailla aikataulua ja nauttia ystävien seurasta vailla kelloon
katsomista.
Tänäänkin on luvassa hyvä päivä rakkaiden ystävien kanssa ja
taitaa ne jutut tänäänkin mennä elämästä joskus kauan sitten
ja tietysti elämästä juuri tässä ja nyt......ehkä vähän jälkikasvuakin
sivuutamme tai paljon.....
Miten sitä juhannusta sitten viettääkin on se sitten kaivinkoneen hyvtissä,
merellä, mökillä, kotona ym.ym. Pääasia että se on juuri niin
rauhallinen kuin haluaa ja juuri niin villi kuin toivoo.

Huomenna on vielä vapaata, mitä sitten tekisi? Ehkä palaan jo
pikku hiljaa arkeen. Vähän paperitöitä ja vähän lepoa , sillä
lailla sopivasti. Mitä sitä suunnittelemaan, antaa elämän kuljettaa.
Siitä se rakentuu se onnellinen elämä....

HYVÄÄ JUHANNUKSEN JATKOA TOIVOTTELEE MUMMA .....

Intensiivikurssi.....

Tuntuu että vaatteita on koko olohuone täynnä. En pysty

päättämään mitä otan mukaani, koska on luvattu aika vaihtelevaa

säätä. Siispä pakkaan taas puolet vaatekaappini sisällöstä

varmuuden vuoksi, valikoin sitten paikan päällä sopivaa

päällepantavaa kuhunkin tilanteeseen. Vapaaherra raahaa

minulle ison matkalaukun varastosta ja itselleen pienen.

Minä nyt en saisi tuohon pieneen mahtumaan edes hygienia 

tuotteitani. Kyllä miehet pärjää vähällä.....

Kuinka ollakaan lähdimme matkaan aikaisin, koska mikään

ei ole niin harmillista kuin saapua vieraaseen paikaan viimetingassa.

Odotetusti olimme aikataulussa kun saavuimme perille.

Jännitys alkoi jo tuntua vatsanpohjassa , mutta toisaalla tieto

että näemme lapsemme perheen kokonaista viisipäivää ja neljä 

yötä oli sen arvoista.

Odotellessamme lapsemme perhettä päätimme

tutustua hieman tulevaan "kotiimme". Kolme huonetta

ja seitsemän ihmistä, mitenköhän täällä asutaan , jää nähtäväksi...

Hetken päästä perhe saapuu ja kohtaamisen ilo oli kyllä molemmin

puolista, ainakin isovanhempien ja lasten osalta. No, kaipa ne
vanhemmatkin olivat mielissään kun tulimme.

Nukkuma järjestys selvisi tuota pikaa kun Suloisuus ja Avustaja

ilmoittivat yhteen ääneen nukkuvansa meidän kanssa. Se että

kolmatta patjaa ei enää saanut mahtumaan huoneeseen kuin

pystyasennossa, oli tehtävä vuorot kuka kulloinkin nukkuu

meidän kanssa. Siispä Päivänsäteelle luvattiin että hän saa

nukkua seuraavat kaksi yötä kanssamme, jos hän luopuu

ensimmäisestä yöstä. Kaupat tuli ja minusta tuntui että Päivänsäde
oli todella iloinen kun sai olla äidin ja isän kanssa kahdestaan....

Ensimmäiseksi lähdimme kaikki yhdessä lounaalle ja siitä kohti

auditoriota ja kuuntelemaan mitä on odotettavissa.

Lähes kahdeksankymmentä aikuista kuunteli tarkkaavaisena viikon ohjelmaa.

Toisista  se kuulosti rennolta , meistä sanoisinko Huh ja huh.

Vapaaherra jo kyseli minulta hupaisasti :" Karataanko?"

Tuli kyllä sellainen olo, että mies puhuu asiaa pitkään aikaan.

No päätimme jäädä silti.

Opiskelu alkaa...Meidät ryhmässä on kaksitoista opiskelijaa,
nuoria vanhempia ja sitten neljä meitä isovanhempaa.
Lukujärjestys viikolle näyttää ensinäkemälle, opiskelua,opiskelua
ja opiskelua. No sitähän sen kuuluukin tietysti olla kun
kurssinimikekin on Intensiivikurssi. Paremmin tarkastettuani
huomaan, että aamiainen, kahvi, lounas ,kahvi, päivällinen
ja illallinenkin lukevat lukujärjestyksessä joten jos et opi,
kukaan ei voi ainakaan syyttää että piti nälkäisenä opiskella.
Mainittakoon tässä kohtaa että olemme saapuneet viittomakielen
kurssille. Me vanhemmat opiskelemme ja lapsia leikittävät
tytöt ja pojat liittyvät jotenkin tähän yhteisöön. Ovat kuuroja
tai viitomakielen opiskelijoita tai molempia ym...
Meidän opettajamme ovat kaikki kuuroja, mutta alkeisryhmässä
(mihin vapaaherran kanssa kuulumme) on onneksi tulkki.
Lapsenlapsiemme vanhemmilla ei ole tulkkia, joten opiskelukin
on JONKIN VERRAN haastavanpaa kuin meidän.....

Päivät kuluvat vilkkaasti opiskellen ja syöden vuoron perään.
Vauhti on sen verran nopeaa, että kiitämme moneen kertaan
itseämme kun talven opiskelimme työväenopistolla. Siitä on
nyt TODELLA apua. Paljon tuttua ja paljon uutta......

Pari ensimmäistä päivää menee kuin hurauksessa ja illalla
ehdimme hädin tuskin leikkiä hetken poikien kanssa ennen
nukkumaan menoa. Kolmannen päivän iltapäivä onkin
sitten kaikille yhteinen. AIVAN LOISTAA viettää aikaa
perheen kanssa tai paremminkin 35 perheen kanssa.
Aloitamme sen puolentunnin zumballa. HUH JA HUH!!!
Onneksi minun TÄYTYI se lopettaa kun Suloisuus joka
oli SYLISSÄNI kun zumpasimme ilmoitti minulle:" Mumma
lopetetaan jo mä en jaksa enää!" "SOPII oikein hyvin", puuskutin...
Pallopelejä , sumopainia, muistipelejä ja tietysti lettuja ruoaksi.
Neljäntenä päivänä oli tietysti paljon opiskelua, mutta myös
juhlat jossa MEKIN sitten esiinnyimme. Juhlissa kuulemma
perinne, että uudet opiskelijat esiintyvät. TOSI MUKAVAA
TAI EI! No siinä sitten yritimme viittoa yhtälaulua ja
LUULEN sen menneen ihan hyvin......
Loppuilta olikin vapaata ja lapset saivat nauttia vanhempiensa
seurasta. Päätimme vapaaherran kanssa tutustua lähi ympäristöön
kävellen. Ilta oli lämmin kun kiertelimme Korpilahden
polkuja ja rantoja pitkin.

                          Polun varrella............

Viides päivä alkoi niinkuin muutkin opiskelua ja vielä kertausta. Tuntui että "vastaanotin"
ei ota enää mitään vastaan ainoastaan kertausta. Samoin alkoi tuntua kaikista muistakin
ja onneksi kurssi olikin saatu päätökseen. Oli kotiin lähdön aika.
Pitkät hyvästit,  suukot  ja halaukset poiken kanssa eivät tuntuneet loppuvan ollenkaan.
Ikävä oli ennenkuin irrottauduin heistä, miten sitä ei koskaan saa niistä
tarpeekseen.... Kun heidän autonsa hävisi näkyvistä ja käsi malttoi laskeutua viimeisestä
vilkutuksesta oli meidänkin aika lähteä ajamaan kotia kohti.

Tunsin monta kertaa surua kurssin aikana siellä olleiden vanhempien puolesta. Ei
ole aina helppoa olla vanhempi, eikä varsinkaan kuuron tai erityslapsen vanhempi.
Huoli on se suurin asia joka painaa niin monen heidän mieltään. Mutta se riemu,
iloisuus, positiivisuus mikä näkyy näistä vanhemmista, olisi monelle terveen
lapsen vanhemmalle miettimisen paikka. Eteenpäin mennään vaikka
hammasta purren ja kaikki tehdään ja vähän enemmänkin, koska kaikesta
huolimatta elämä on onnellista vaikka se onkin himpun verran vaikeampaa......

Huono vaimo.....

Onkohan sitä koskaan tyytyväinen! Siinäpä lause joka
aiheuttaa varmasti monessa ristiriitaisia tunteita.
En mene nyt yksityiskohtiin vaan heitän vaan tällaisen
tuumailun. Tiedän että on ihmisiä jotka ovat sellaisia
"Mulle sopii kaikki"ihmisiä.Vaikka kaikki menee päin p..uuta
he silti jaksavat olla tyytyväisiä.
Valitettavasti en kuulu näihin ihmisiin. No monelta olisin
säästynyt jos kuuluisin.

Reilut kaksikymmentäviisi vuotta olin yrittäjän vaimo. Yrittäjän
joka ensimmäiset viisi vuotta teki lomatta töitä. Seuraavat
viisi vuotta piti viikonloman vuodessa. Sitten taas pidennettyjä
viikonloppuja jne. jne.
Kymmenen vuotta meni aika hyvin , mutta sitten jostain
syystä alkoi harmittaa kun yhteinen loma jäi niin lyhyeen.
Toki nautin täysillä lomastani yksinkin ja tietysti pojan
seurasta kun hän vielä oli kotona. Eräänä päivänä sitten purkauduin:
"HALUAISIN VAAN VIETTÄÄ PARI VIIKKOA LOMAA
MIEHENI KANSSA, NIINKUIN MUUTKIN TEKEE!"
Silloin ajattelin olinko huono vaimo kun tuollaista vaadin,
mutta kaipasin yhteistä aikaa. Yhteistä lomaa koko perheelle.
Mies toteutti vaatimukseni...

Mies on ollut vapaaherra yhdeksän kuukautta ja nyt JO
purkaudun, " Haluan viettää yhden päivän yksinäni!"
"OLEN KYLLÄ TOSI HUONO VAIMO!" Sanon itselleni.
"NIIN OLET!" Se vastaa, mutta ymmärtää. Ennen olin yksin
vapaat  ja suurimman osan lomasta ja nyt HÄN on siinä aina. Onhan siinä
totuttelemista.

Kello soittaa sunnuntai aamuna. Vapaaherra on lähdössä
reissuun. Hänen paras ystävänsä lähtee mukaan.
En tiedä kummasta hän on innoissaan enemmän
reissusta vai ystävästä. En vaivaa sillä päätäni mukavaa
kun heillä on yhteinen reissu.(lue. pääasia että pääsevät matkaan)
Mieleen tulee kyllä, että näin käyttäytyy huono vaimo.

Kun ovi sulkeutuu haen jumppamattoni ja viskaaan sen
keskelle olohuoneen lattiaa. Makaan matolla ihan hiljaa...kauan...
Vain seinäkellon raksutus kuuluu jossain taustalla, muuten
voin kuulla oman hengitykseni. OLEN VALLANNUT KOTIMME!
Pienen "transsin" ja voimistelujoogani jälkeen tunnen itseni
todella energiseksi. Työhön liittyvät paperityöt päätän tehdä
vauhdilla altapois ( ei kylläkään mennyt ihan vauhdilla
tälläkään kertaa).

Vaikka olin päättänyt pysyä VAIN kotona. Huomasin ajavani
täyttä vauhtia moottoritiellä kohti Turkua. Kahvihetki aurajoen
rannassa veljen ja hänen vaimonsa kanssa ei ollut hassumpi
idea ja pitäähän ne kuulumisetkin välillä päivittää.
Kahvipöydästä päätin siirtyä välittömästi kohti kotia,
mutta erään naistenvaateliikkeen loppumyynti ilmoitus
muistui mieleeni juuri ostoskeskuksen kohdalla. Olen
varma että auto kääntyi sinne itsestään....
Kauppa oli täynnä kuin "turusen pyssy"(kumma sanonta)
Mikään hysteria ei iskenyt minuun, mutta kannoin silti
muutamaa vaatekappaletta käsivarrellani. Kun sitten
suuntasin kohti sovituskoppia, huomasin jokaista koppia
kohti muutaman naisen ja kaikilla MUUTAMA vaate  sovitukseen
menossa. Päätin siinä sitten kiltisti kävellä samaa reittiä
ja laittaa kaikki keräämäni samoille paikoilleen mistä
ne olin ottanutkin. Hymyilin myyjälle ja sanoin HEI ja
kävelin ovesta ulos.....

Olin päättänyt ostaa hyvän salaatin mukaani ja herkutella
sen kaikessa rauhassa. Jokin sisäinen "kaipaus puuska" iski
juuri silloin. "Menen sitten vapaaherran kanssa salaatille,
kun muutenkin harvoin yhdessä käydään" Kävelin citymarkettiin
ja ostin kanaa ym. ja päätin tehdä siitä itselleni ruokaa.
Ulko-ovella olin(huono vaimo) jo sitä mieltä , että olisi pitänyt pysyä
alkuperäisessä suunnitelmassa.
Ruoka maistui hyvälle, mutta syödessäni tuumailin miten
paljon paremmalle se maistuu kun on joku kenen kanssa
syödä. Ymmärrän yksinäisiä oikein hyvin.

Lenkille oli vielä ehdittävä, koska aurinko suorastaan kutsui
minua ulos. Ajattelin tuulettaa ajatuksiani oikein kunnolla.
Nykyisin käymme kävelylläkin aina yhdessä, nyt kävelen
juuri sinne minne itse haluan.
Päätin kuitenkin soittaa naapurin naisille jospa he lähtivät
mukaani. Mukavahan se on kuulumisia heidänkin kanssa
päivittää.

Lenkiltä tultuani vapaaherra olikin jo saapunut reissustaan.
Iloisena hän kertoi mukavasta päivästä ystävänsä kanssa,
olivat kerrankin saaneet puhella koko päivän. Oli ollut
upea päivä. No niin oli minunkin päiväni. Olin jo ehtinyt
tuntea huonoa omaa tuntoa siitä että odotan toisen
lähtöa kotoa, mutta siinä jutustellessamme huomasinkin
miten hänkin oli kaivannut reissua ilman minua.
Siinä sitten tuumailin kannattako sitä itseään turhaa soimata
huonoksi vaimoksi, jos nyt joskus haluaa ottaa vähän
omanlaisen päivän. Mutta "mulle sopii kaikki" vaimoksi
en kyllä ala, se kun ei oikein sovi minulle ja luulen
jos siksi alkaisinkin niin vapaaherra kyllä olisi enemmän
huolissaan kuin mielissään.

Kesä on alkanut ja nyt tämä huono vaimo jo odottaa että
pääsisimme yhdessä reissaamaan, eikä tarvitse edes pyytää
kun mies on kirjaimellisesti vapaa lähtemään silloin kun
minulle sopii. No viikonpäästä saatan ehtiä kertomaan jo
ensimmäisestä reissusta , jos siitä nyt on mitään kerrottavaa.
Onnellista viikkoa ....

 
                Tänä vuonna kaikki kukat ja pensaat kukkivat tosi paljon, jopa meillä :)