Intensiivikurssi.....

Tuntuu että vaatteita on koko olohuone täynnä. En pysty

päättämään mitä otan mukaani, koska on luvattu aika vaihtelevaa

säätä. Siispä pakkaan taas puolet vaatekaappini sisällöstä

varmuuden vuoksi, valikoin sitten paikan päällä sopivaa

päällepantavaa kuhunkin tilanteeseen. Vapaaherra raahaa

minulle ison matkalaukun varastosta ja itselleen pienen.

Minä nyt en saisi tuohon pieneen mahtumaan edes hygienia 

tuotteitani. Kyllä miehet pärjää vähällä.....

Kuinka ollakaan lähdimme matkaan aikaisin, koska mikään

ei ole niin harmillista kuin saapua vieraaseen paikaan viimetingassa.

Odotetusti olimme aikataulussa kun saavuimme perille.

Jännitys alkoi jo tuntua vatsanpohjassa , mutta toisaalla tieto

että näemme lapsemme perheen kokonaista viisipäivää ja neljä 

yötä oli sen arvoista.

Odotellessamme lapsemme perhettä päätimme

tutustua hieman tulevaan "kotiimme". Kolme huonetta

ja seitsemän ihmistä, mitenköhän täällä asutaan , jää nähtäväksi...

Hetken päästä perhe saapuu ja kohtaamisen ilo oli kyllä molemmin

puolista, ainakin isovanhempien ja lasten osalta. No, kaipa ne
vanhemmatkin olivat mielissään kun tulimme.

Nukkuma järjestys selvisi tuota pikaa kun Suloisuus ja Avustaja

ilmoittivat yhteen ääneen nukkuvansa meidän kanssa. Se että

kolmatta patjaa ei enää saanut mahtumaan huoneeseen kuin

pystyasennossa, oli tehtävä vuorot kuka kulloinkin nukkuu

meidän kanssa. Siispä Päivänsäteelle luvattiin että hän saa

nukkua seuraavat kaksi yötä kanssamme, jos hän luopuu

ensimmäisestä yöstä. Kaupat tuli ja minusta tuntui että Päivänsäde
oli todella iloinen kun sai olla äidin ja isän kanssa kahdestaan....

Ensimmäiseksi lähdimme kaikki yhdessä lounaalle ja siitä kohti

auditoriota ja kuuntelemaan mitä on odotettavissa.

Lähes kahdeksankymmentä aikuista kuunteli tarkkaavaisena viikon ohjelmaa.

Toisista  se kuulosti rennolta , meistä sanoisinko Huh ja huh.

Vapaaherra jo kyseli minulta hupaisasti :" Karataanko?"

Tuli kyllä sellainen olo, että mies puhuu asiaa pitkään aikaan.

No päätimme jäädä silti.

Opiskelu alkaa...Meidät ryhmässä on kaksitoista opiskelijaa,
nuoria vanhempia ja sitten neljä meitä isovanhempaa.
Lukujärjestys viikolle näyttää ensinäkemälle, opiskelua,opiskelua
ja opiskelua. No sitähän sen kuuluukin tietysti olla kun
kurssinimikekin on Intensiivikurssi. Paremmin tarkastettuani
huomaan, että aamiainen, kahvi, lounas ,kahvi, päivällinen
ja illallinenkin lukevat lukujärjestyksessä joten jos et opi,
kukaan ei voi ainakaan syyttää että piti nälkäisenä opiskella.
Mainittakoon tässä kohtaa että olemme saapuneet viittomakielen
kurssille. Me vanhemmat opiskelemme ja lapsia leikittävät
tytöt ja pojat liittyvät jotenkin tähän yhteisöön. Ovat kuuroja
tai viitomakielen opiskelijoita tai molempia ym...
Meidän opettajamme ovat kaikki kuuroja, mutta alkeisryhmässä
(mihin vapaaherran kanssa kuulumme) on onneksi tulkki.
Lapsenlapsiemme vanhemmilla ei ole tulkkia, joten opiskelukin
on JONKIN VERRAN haastavanpaa kuin meidän.....

Päivät kuluvat vilkkaasti opiskellen ja syöden vuoron perään.
Vauhti on sen verran nopeaa, että kiitämme moneen kertaan
itseämme kun talven opiskelimme työväenopistolla. Siitä on
nyt TODELLA apua. Paljon tuttua ja paljon uutta......

Pari ensimmäistä päivää menee kuin hurauksessa ja illalla
ehdimme hädin tuskin leikkiä hetken poikien kanssa ennen
nukkumaan menoa. Kolmannen päivän iltapäivä onkin
sitten kaikille yhteinen. AIVAN LOISTAA viettää aikaa
perheen kanssa tai paremminkin 35 perheen kanssa.
Aloitamme sen puolentunnin zumballa. HUH JA HUH!!!
Onneksi minun TÄYTYI se lopettaa kun Suloisuus joka
oli SYLISSÄNI kun zumpasimme ilmoitti minulle:" Mumma
lopetetaan jo mä en jaksa enää!" "SOPII oikein hyvin", puuskutin...
Pallopelejä , sumopainia, muistipelejä ja tietysti lettuja ruoaksi.
Neljäntenä päivänä oli tietysti paljon opiskelua, mutta myös
juhlat jossa MEKIN sitten esiinnyimme. Juhlissa kuulemma
perinne, että uudet opiskelijat esiintyvät. TOSI MUKAVAA
TAI EI! No siinä sitten yritimme viittoa yhtälaulua ja
LUULEN sen menneen ihan hyvin......
Loppuilta olikin vapaata ja lapset saivat nauttia vanhempiensa
seurasta. Päätimme vapaaherran kanssa tutustua lähi ympäristöön
kävellen. Ilta oli lämmin kun kiertelimme Korpilahden
polkuja ja rantoja pitkin.

                          Polun varrella............

Viides päivä alkoi niinkuin muutkin opiskelua ja vielä kertausta. Tuntui että "vastaanotin"
ei ota enää mitään vastaan ainoastaan kertausta. Samoin alkoi tuntua kaikista muistakin
ja onneksi kurssi olikin saatu päätökseen. Oli kotiin lähdön aika.
Pitkät hyvästit,  suukot  ja halaukset poiken kanssa eivät tuntuneet loppuvan ollenkaan.
Ikävä oli ennenkuin irrottauduin heistä, miten sitä ei koskaan saa niistä
tarpeekseen.... Kun heidän autonsa hävisi näkyvistä ja käsi malttoi laskeutua viimeisestä
vilkutuksesta oli meidänkin aika lähteä ajamaan kotia kohti.

Tunsin monta kertaa surua kurssin aikana siellä olleiden vanhempien puolesta. Ei
ole aina helppoa olla vanhempi, eikä varsinkaan kuuron tai erityslapsen vanhempi.
Huoli on se suurin asia joka painaa niin monen heidän mieltään. Mutta se riemu,
iloisuus, positiivisuus mikä näkyy näistä vanhemmista, olisi monelle terveen
lapsen vanhemmalle miettimisen paikka. Eteenpäin mennään vaikka
hammasta purren ja kaikki tehdään ja vähän enemmänkin, koska kaikesta
huolimatta elämä on onnellista vaikka se onkin himpun verran vaikeampaa......