lakaisut ne jo odottamaan maatumista ja uutta elämää.
Iso paju pitää kiinni vielä joistakin ruskeista lehdistään kuin
peläten seistä riisuttuna koivun vieressä. Koivun joka kaikessa
komeudessaan on aivan keltainen. Vuodesta toiseen mietin mikähän
laji se on. Kaikki muut koivut sitten tässä kylässä ovatkin jo
talviasussaan.
Syksy on toinen lempivuoden ajoistani. Juuri sellainen syksy miten
se on itsensä nayttänyt tänä vuonna. Aurinkoisena, lämpimänä
ja sateettomana. TÄYDELLISENÄ!
Syksy on suuria tunteita täynnä ( no minut huomioon ottaen aina
taitaa olla tunteet pinnalla) ja taas kerran tämä viikkokin.
Esikois lapsenlapseni Koululainen (jota Avustajaksi aikaisemmin
olen kutsunut. Nimet näköjään muuttuvat iän myötä) oli kuumeessa
lähes puolitoista viikkoa. Kolmen eri lääkärissä käynnin jälkeen
aina sama toteamus:" Katsotaan vielä kolme päivää:" Jokaisen
käynnin jälkeen mumman sydän huolestui huolestumistaan.
Sitkeä virus "rakasti" poikaa niin ettei se halunnut jatkaa matkaansa
saatikka nitistyä kokonaan pois. Kun viimein koitti aamu jolloin
poika iloisesti kipitti kouluun , tuntui että kallio vieri sydämmeni
päältä pois. Miten sitä ei koskaan opi olla liikoja huolestumasta.
Tunteet käy myrskyn lailla.....
Tapasin jonkin aikaa sitten tuon elämäni ensimmäisen YSTÄVÄN.
Tytön vuosien takaa. Ensimmäisellä luokalla tutustuin häneen
ja vuodet kasvattivat meitä eri suuntiin ja vähän paikkakunnatkin.
Ensimmäinen on aina ensimmäinen oli se sitten mikä asia tahansa
ja sillä on aina aivan erityinen sija elämässä.
Nyt tuo "tyttö" istui siinä. Kauniit valkoiset kiharat olivat
vaihtuneet melkein mustiksi kiharoiksi. Muuten hän vaikutti aivan
samalta lapsuuteni "tytöltä". Hänen rauhallinen olemuksensa sai
melkein heti kyyneleet silmiini, oli kuin olisin liikkunut ajassa
taakseppäin ja kaikki eletty elämä vasta edessä. Hetken tuntui etten
kuullut hänen puhettaan, niin paljon surin sitä ettemme olleet
nähneet vuosiin. Vaikka elämämme ovatkin olleet täysin
erillaiset, niin jotain samaa meissä kummassakin on niinkuin
silloin joskus kauan sitten. Eihän meistä ystäviä olisi muuten tullutkaan.
Muistelimme koska olimme viimeksi istuneet saman pöydän vieressä.
Kauhuksemme huomasimme siitä olevan lähes VIISIKYMMENTÄ
vuotta. Ajalla ei ole väliä se on tässä ja nyt, hetki todellinen ja
olo onnellinen.
Sovimme tapaamisemme jälkeen jo seuraavasta kerrasta.
Illalla olo oli täynnä tunnemyrskyjä, sellaisia ihania.....
Olimme kummityttäremme uudessa kodissa tupaantuliaisissa.
Kutsutut olivat "kaikki rakkaat" niinkuin kummityttäreni sanoi.
Oli liikuttavaa kuulua heihin, kummeihin ja omaisiin.
Kummityttäreni elämän kumppani on jalat maassa kulkeva nuori
mies, mutta silti kuin "menninkäinen " vieraalta planeetalta.
Nuori mies täynnä kaikkea sitä mitä arvostan, herkkyyttä,
lämpöä , loistavaa huumorintajua ja kunnioitusta kaikkia ihmisiä
kohtaan. Tunteet oli aika pinnassa siitä onnellisuudesta ja kiitollisuudesta
että tyttö ja poika olivat kohdanneet ja aloittivat yhteistä elämää
tässä ensimmäisessä virallisessa yhteisessä kodissa.
Nämäkin nuoret olivat jo nähneet ja kokeneet elämänsä varrella
yhtä ja toista. Heitä katsellessa kuitenkin elämä on kaikki hyvin
juuri nyt ja tässä.
Vielä yön jo lähestyessä mietin hymy huulillani kiitollisena heitä.
Tunnemyrskyjen pauloissa....
Meksikossa myrskysi, onneksi ei niin pahoin kuin pelättiin.
Minäkin pyysin pienen tuulen jotta vapaaherra saisi tehtyä loputkin
lehti hommansa.(kyllä, olen ulkoistanut sen kokonaan hänelle)
Tulihan se tuuli ei onneksi kova, sellainen lempeä syystuuli.
Ainoa mikä meillä myrskysi kunnolla tällä viikolla oli se
TUNTEEN MYRSKY ja sekin myrskysi sellaisia onnellisia tuulia....
Vanha kuva vuosien takaa. Kun Koululainen oli pieni hän kiikutti tämän kerran minulle. Huomaa
sydän :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti