Toiset ihmiset ovat luotuja auttamaan, toiset taas ovat sitä mieltä
että kukin pärjätköön omillaaan. Saatamme kuitenkin itse kukin joutua
tilanteeseen jolloin vieraan apu olisi korvaamaton, halusimme sitä
tai emme. Yritän aina ajatella asioita näin eteenpäin, vaikka en ihmeemmin
ole ketään auttanutkaan.
Vanhaa isääni kävin katsomassa ja seurustelemassa hänen kanssaan, koska
hän oli isäni ja siinä oli syytä kerrakseen. Se oli itsestään selvä asia että
omaisista on pidettävä huolta jos siihen on mahdollisuus ja minulla oli.
Isäni kuoleman jälkeen oli itselläni hyvä mieli, jutut tuli juteltua, puheet
pidettyä. Olin onnellinen että meillä oli aikaa hyvästellä toisemme, kunpa
olisin voinut tehdä näin äitinikin kanssa......Niin paljon sanomatta jäi...
Ystäväni on oikea super nainen! Eläkkeelle jäätyään hän ei ole jäänyt
"laakereille lepäämään", vaan pyyhältää paikasta toiseen minkä ehtii.
Se että ihminen ei omista edes ajokorttia vaatii jos jonkinmoista
suunnitelmaa menoihin, se ei kuitenkaan ole hänelle hidaste eikä
mikäänlainen este. Voin vaan kuvitella miltä hänestä tuntuu kun samassa
tilanteessa olevat ihmiset valittavat kuinka aika tulee pitkäksi.
Apua häneltä saavat niin vanhukset lenkille lähtiessä, kuin koululaiset.
Niin nuoret äidit kuin heidän lapsensakin. Tukea, kuuntelua, ymmärrystä
ja jopa vatsan täytettäkin. Olisinpa yhtä aktiivinen kun aikanani eläkkeelle
jään. Apua voi antaa ja vielä hyvästä sydämmestä, ilman palkkaa.
Suomi on"pullollaan"pakolaisia , kukaan meistä tuskin osaa aavistaa
kuinka paljon vapaaehtoiset tekevät töitä heidän auttamisekseen.
Heitä ei haastatella, eikä heistä tehdä dokumenttia. Arjen sankareita
ilman palkkaa pyörittävät aikamoista "rulianssia" ja saavat
joiltakin tahoilta vielä arvostelua osakseen. Auttamisen halu voittaa
kuitenkin ne pahat puheet mitkä asian ympärillä pyörii.
Vapaaherra kuuluu myös näihin ihmisiin joilla on luultavasti geeneissä
tai....hmmm. ehkä ei sittenkään... tiedä häntä. Joka tapauksessa
auttamisen halu on kova. Holhoava asenne oli niin äitiin kuin isäänkin
heidän vanhetessaan ja kun arkunkansi heidänkin osaltaan suljettiin oli
hänen helppo sanoa:"Enempää en olisi voinutkaan tehdä!"
Vaikka jossain kohtaa taisin ehdottaakin hänelle että olisi kenties
ihan hyvä asua äidin kuin isänsäkin luona, sen verran kiireisenä
he häntä pitivät.
Kun aika heistä sitten jätti hän omisi itselleen "uudet vanhemmat"
joista voisi pitää huolta. Hyvät ystävät olivat kuin salaa vanhentuneet
näinä vuosina ja vapaaherra sai kuin saikin heistä uuden "projektin".
Miten voikin ihminen nauttia kun voi tehdä toisille arjen pieniä hyviä
tekoja......
Yksi käy sairaalassa katsomassa vanhusta jolla ei ole ketään omaisia...
Toinen vie noukkimansa marjat sille kuka ei pääse kuntonsa vuoksi metsään...
Kolmas lukee lehteä, hänelle kenen näkö ei enää itsellä riitä siihen.....
Neljäs hoitaa lasta, jotta toinen voisi lukea rauhassa tenttin niin hän voisi
jonain päivänä olla työelämässä...
Viides kutoo hänelle, kenen sormet eivät enää itse siihen pysty.....
Kuudes, seitsemäs.....jne....jne....
Itse yritän istua vanhan tätini vierellä ja kuunnella hänen juttujaan vaikka
niissä ei ole päätä eikä häntää....Siinä istun hänen vierellään vähän suruissanikin
tilanteestä. Kuitenkin toisillemme lämpimästi hymyillen....
Tänään toivon että jokaisella olisi joku jota voisi/haluaisi auttaa. Autettavia riittää
varmasti, olisi tämä elämäkin silloin jonkin verran onnellisempaa......
Tällaisia enkeli terveisiä tälläkertaa.....
Hei Mumma, jos podet vielä ikävää, niin täällä aloitellaan http://ammilassa.blogspot.fi/ .... katsotaan mitä syntyy ;)
VastaaPoista