Syksy oli kulunut niin vikkelään ja pelkäsin että koko näytös
ehtii loppumaan ennenkuin pääsemme sitä katsomaan.
Onneksi näin ei käynyt ja pääsimme nauttimaan
katsauksesta Tamara Lundin elämään näyttelijöiden ja
ohjaajan silmin.
Lauantaiseen tapaan olin töissä ja onnekseni vielä aika
lähelläkin. Siitä huolimatta tämä laittautumis aika ei ollut
kummoinenkaan ja vielä matkalla teatteriin yritin epätoivoisesti
muistella oliko kaikki mukana. Ainoa mistä olin varma oli
liput laukussa ja se olikin tietysti tärkein asia.....
Teatterilla kävi jo aikamoinen kuhina kun saavuimme. Yleensä
olemme todella ajoissa, mutta tänään se ei ollut edes
mahdollista. Nopea jonottaminen takit naulakkoon ja melkein
juoksu jalkaa varaamaan väliajalla nautittavat kahvit ja leivokset.
Tässä kohtaa huomasimme että aikaa on kuitenkin vielä
sen verran että voisimme ottaa lasilliset viiniä ennen
kappaleen alkamista.
Voi miten nautinkaan tästä hetkestä ajattelin, mutta se oli
todellakin HETKI. Olin juuri kohottamassa maljaani, kun
Elkkis yht äkkiä teki iloisen tervehdyksen ja hävisi ihmisvilinään.
Kipittelin rauhallisesti perässä ja näin hänen jo asettuvan
kodikkaasti jonkun pariskunnan pöytään.
Kun saavuin pöydän luo vilkaisi Elkkis minua ilmeellä...
AI NIIN MINULLA OLI VAIMOKIN MUKANA.
Esittelyjen jälkeen miehet "ajoivat" autoja niin lujaa ja
paljon että aloin epäillä näkisivätkö he kenties näytöstä
ollenkaan. Rouva sen sijaan kertoi että hän oli saanut liput
syntymäpäivälahjaksi ja tämä oli juhlailta. Ajattelin mielessäni
että nyt tuo "ajaminen" on saatava loppumaan, niin pääsemme
nauttimaan siitä mitä varten tänne on tultu.
Viinilasit juotuamme ihmettelin miten täällä voi olla näin lämmin,
kunnes huomasin että paksu kaulaliina oli yhä kaulassani.
En muista pitkään aikaan olleeni niin nopea kun nyt olin viedessäni
liinan naulakkoon, Elkkis ei ehtinyt edes huomata että olin
sekunnin poissa.
Ovet avautuivat ja toivottelimme toisillemme hyvää teatteri-iltaa.
Huokaisin helpotuksesta että herrasväki sai viimein olla
keskenään ja nauttia illasta. Pääsimme omille
paikoillemme ja kuinka ollakkaan istuimme VIEREKKÄIN
tämän pariskunnan kanssa. Herrat tietysti vierekkäin ja "ajaminen"
jatkui niin kauan kunnes esitys alkoi.....
Väliajallla pääsin nauttimaan viimeinkin odottamaani kahvia ja erityisesti
kakkua. Olin juuri kertomaisillani kuinka mukavaa kun vihdoinkin saimme
aikaiseksi tulla tänne kun Elkkis jo viittoilee reippaasti. "Tulkaa tänne vain
istumaan täällä on tilaa!" En ollut ihan varma oliko rouva innostunut
tästä sen enempää kuin minäkään, mutta erittäin hyvin jutumme
kuitenkin luisti ja seura oli hyvää. Tässä vaiheessa herrat olivat kylläkin
päässet jo lapsenlapsiin ja kisasivat siitä kummalla oli enemmän ja kumpi
ajoi useammin heitä katsomaan.
Näytelmä oli mielestäni kovin tunteikas, menin koko sielullani siihen
mukaan. Muistan miten olin lukenut nuo eletyt asiat moneen kertaan ja
tuntui kuin ne olisivat käyneet melkein itselle. Suuri kunnioitus Tamaralle
siitä miten rohkeasti hän elämänsä eli, teki vaikeita ratkaisuja. Suuria pettymyksiä
ja suurta onnea oli tarjolla ihan tasapuolisesti tai ainakin vuorotellen.
Tällainen herkkis oli niin liikuttuneessa tilassa kun poistuimme katsomosta.
Elkkis sen sijaan pyörällä päästään mutta aivan eri syystä. Hänelle kun
Tamara olikin aika vieras hahmo ja näin näytelmän tapahtumat eivät
oikein "auenneet". Mutta autoa tuli ainakin"ajettua" väliajalla ja
minusta tuntui että se oli miehille illan parasta antia.
Kiittelimme pariskuntaa mukavasta seurasta ja taisivat herrat tehdä
treffejäkin kun ovat molemmat näitä elkkiksiä. Varsin onnellisia sellaisia.....
Vielä ennenkuin vaivuin uneen , mietin upean Tamaran elämää.
Mihin kaikkeen ihminen pystyy kun on unelmia ja tahtoa. Kuinka aina
pitää menettää jotta voi jotain myös saavuttaa. Kuinka onnelliset päivät
voivat olla jotenkin surullisia ja vaikeina hetkinä voi silti olla onnellinen.....
Netistä löytämäni kuva Tamarasta, mielestäni yksi kauneimmista kuvista.
Tämä kuva oli myös siellä esillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti