Pieniä huippu hetkiä....

Pää täynnä unelmia mutta ei hitustakaan rohkeutta niitä toteuttaa.
Arkuus iskee juuri kun olen melkein valmis ottamaan askeleen.
Siispä olen päättänyt elää sitä tavanomaista mutta onnellista
elämääni se kummemmin sitä miettien.

Tuumailen miten elämän pieniä huippu hetkiä on koko ajan käsillä
eikä niitä edes huomaa tai sanoisinko niitä ei sellaiseksi
hyväksy. Pitää tapahtua...syntymiä, kuolemia, uran vaihtoa ym.
silloin voimme kertoa kokeneemme huippu hetkiä ja samalla
mitätöimme arjen luksuksen.

Olen juuri lukenut Sannan blogia Puolivihreää Elämää.
Sanna on yksi suuresti ihailemistani naisista. Huippu energinen,
sydän täynnä kultaa ja roppa kauppa ideoita elämään.
Blogissaan Sanna kertoo suuresta elämän muutoksestaan. Rohkeudesta
hypätä tutusta turvallisesta aivan uuteen. Siihen pystyy juuri
sellainen ihminen joka elää elämää elääkseen eikä vain koska
aika kuluu ja menen sen mukana.
Siinä on nainen joka osaa elää jokaisen hetken niinkuin se olisi
aivan huippua.
Itse kuulun näihin joiden elämä kulkee kulkuaan, odotellen niitä pieniä huippu hetkiä.
Niistä hetkistä sitten otetaan kaikki irti ja sen jälkeen palataan
tuttuun turvalliseen, kunnes sama jälleen toistuu.
Juuri nyt on aika aika viettää pääsiäistä, sellaista huippu hetkeä.

Päätän ostaa keltaisia kukkia vaikka ne eivät ole laisinkaan lempiväriäni.
Se kuuluu pääsiäiseen ja päätän tyytyä siihen.
Ainoa haaveeni on että nuput aukeaisivat ja näyttäisivät kauneutensa.
Todistaisivat kuinka väärässä olen, ettei keltainen muka voisi olla upea väri.

Sitten vielä näitäkin. Narsisseja nyt on ihan pakko hankkia ilman niitä
ei todellakaan ole pääsiäistä. Nämä ovat menossa rakkaiden haudoille, mutta
kenties jossain välissä niitä levittelen pihallekin.

Keräsin keppoon munia. Pieni ihminen niitä jo kerinnyt laskemaan
riittääkö varmasti kaikille. Virpojat virpoivat jossain muualla kuin
meillä tänä vuonna joten munia löytyy kenties jostain piilostakin vielä.
Virpojia nyt en lähde syyttelemään käymättä jättämisestä, kun ei silloin
kotona edes oltu.

Ei tule maanviljelijää minusta. Ohra kasvoi sen verran kehnosti ja tuskimpa
satokorvaustakaan saan kun ihan ilman lannoitetta sitä kasvatin. Monta
kymmentä vuotta ovat kanat jo meillä asustellet ja aina vaan jaksavat
pääsiäisenä koloistaan tulla ihmettelemään kylvöjäni. Odottavat varmasti
nekin jo jotain uutta ja ihmeellistä, eikä ainoastaan rairuohon muuttumista
ohraksi.

Onnen pieniä hetkiä on mummalassa jälleen. Pieni Koululainen pakkasi
reppunsa ja tuli meitä ilostuttamaan. Jospa nyt saisimme viettää terveenä
aikaa yhdessä. Toivomme tietysti salaa että saisimme loputkin pojat
ja vanhemmat edes käymään täällä. Jokaisesta hetkestä nauttien ja ihan
vähän haaveillen.  Kenties joskus niistä jotain kertoenkin.....