sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kaunis Praha....

Joskus on mukava lähteä jonnekin. On katsottava esittelyjä mikä
kiinnostaisi ja tietysti sen sopivuus matkabudjettiinkin olisi
mukava täsmätä.
Toisinaan matka jonne mieli tekee tupsahtaa mieleen jostain
kummallisesta ....ajatuksesta tai merkistä....No minähän tietysti
kuulun viimeksi mainittuihin. Kun joku kysyy keskustellessamme
tulevasta matkasta ja miksi juuri se ja se paikka on valikoitunut,
en osaa edes selittää miksi. Se vain hupsahti ajatuksiini jostain.
Tietysti yleisin vastaukseni on myös....siellä on vanhakaupunki.
Koska rakastan kaikkia vanhojakaupunkeja.

Talviloma kohteeksemme valikoitui Praha. Olen puhellut jo kauan
että haluaisin käydä Gdanskissa mutta aina se jotenkin ei onnistu
juuri silloin kuin pitäisi ja keskustellessani ihmisten kanssa, tulin
siihen tulokseen että Praha on se paikka joka olisi ajankohtainen juuri
nyt. Gdansk ehkä sitten jonain päivänä....jos luoja suo.

Lähtö aika oli mitä parhain. Sopivasti aamupäivällä ja perilläkin
jo ennen puoltapäivää. Ikaalistenmatkatoimisto toimi apuna jos
jotain murheita matkalla ja neljäkymmentä muuta reissaajaa
mukanamme. Suuria toiveita takataskussa....

Säätiedotuksia olin seurannut jo viikon verran kotona. Sadetta, sadetta
lunta, räntää,  kovaa tuulta. Matkalaukku pullotti kaikkea
mahdollista mikä lämmitti. Niin päätä kuin sieluakin.

Aurinko kuitenkin näyttäytyi kun lentokone laskeutui Prahan kentälle.
Sen jälkeen ilmeisesti joku ilmoitti että olemme saapuneet, koska
valtavat pilvilautat alkoivat peitellä auringonsäteitä. Kävellessämme
ensi askelia rosoisilla kaduilla saimme tuntea miltä kylmä sade
tuntuu niskassa. Tai siis muut saivat, meillähän oli tietysti sateenvarjot.
Osalla ne olivat autossa ( mokomat perus positiiviset) osa osti niitä
matkan varrella olevista kaupoista. Jos tukka oli tähän asti ollut ojennuksessa
niin sitä se ei ollut enää, siitä piti huolen puuskainen tuuli.
Mutta kaupunki oli kaunis.....
Kiipeäminen kannatti, talot ja näkymä oli huikea.....


Toisena päivänä sama toistui. Onneksi auringolla oli niin valtava voima
että se pyyhki iltapäivään mennessä pahat pilvet pois ja sateenvarjot pysyivät
repussa.
Vaivaisenluuni huusivat "hoosiannaa" ja ties mitä musiikkia mutta käveltävä
oli. Kaupungin arkkitehtuuri oli niin suuremmoista ja mietin olinko
missään moista nähnyt. Kun aikanaan kävelin Nizzan ja Venetsian katuja luulin ettei
voi olla kauniimpaa, mutta näköjään voi. Sitä mieltä olin.

Illallinen jonka söimme Vltava-joella risteillen ( en kyllä ymmärrä miten
ne lausuu noita sanojaan kun konsonatteja peräperään) oli ihan ok.
Ruokaa olisi voinut olla enemmän, no meille riitti ja se että piti nähdä
joki valaistuna eikä se toteutunutkaan ( retki aikaistettiin jostain syystä)
harmitti jonkun verran. Koska juuri se on SE JUTTU!
Olisihan niitä valoja voinut jäädä odottamaan, mutta kylmänä puhaltava tuuli
ja väsymys.  Vastaan lämmin bussi joka vie hotellille, vei voiton.
Ei  niin kaunis päältä , mutta viihtyisä sisältä.....


Toisen päivän päätimme viettää jälleen kaupungilla kierrellen ja nähtävyyksiä
katsellen. Illalla ei ollut mitään ohjelmaa joten kelloja ei tarvinnut seurata.
Kiipesimme katuja ylös ja alas. Seisoimme Kaarlensillalla käsi kädessä kun tuuli
puhalsi niin lujaa että tuskin voi hengittää. Söimme torilla kaikkea mahdollista
paikallista mitä oli tarjottavana. Istuimme kahvilassa nautttien cappuccinoa ja
roseviiniä. Maistoimme kuin maistoimmekin pivoa eli olutta vaikka emme
niin oluen ystäviä olekkaan. Mutta olihan se testattava.
Tämä nyt on kirkon rakennus, mutta tällaisia ne talot olivat......


Joka ikisessä kaupassa, kahvilassa sait mitä parhainta palvelua.
Kieli oli kyllä niin vaikeaa että siitä ei muuta jäänyt mieleen kuin Pivo.
Hyvät huomenet ja päivät ym. kiitokset oli viisaampi sanoa englanniksi. Paljon
puhuttuihin taskuvarkaisiin emme onneksemme törmänneet. Emme myöskään
kuulleet että kukaan muukaan reissuporukasta olisi vastaavaa kokenut.
Opas oli paikallinen ja tunsi melkein jokaisen talon kuin omat taskunsa.
Niin ja vielä sen talon historiankin. Ihan käsittämätöntä.
Lähtisin uudestaan. Mutta syksyllä. Silloin on vielä lämmintä ( kai) kevät
on kaunista mutta arvaamatonta. Toki nytkin näimme miten sireenit ym.
puut kukkivat ja ruohoa piti jo leikata. Hotellin varaisin keskustasta.
Meillä oli parikilometriä matkaa, ei se ollut kaukana. Mutta muutama
aste lämpöä ja pohjoistuuli puhaltamassa, niin se vähän tylsempi kävely
taittui mieluusti taksilla. Tietysti metrot ja raitsikat toimivat siellä enemmän
kuin hienosti.

Paluu päivänä lähdimme vasta illalla, joten viimeiset kävelyt oli vielä
mahdollista toteuttaa. Reitit olivat jo tuttuja, sinne jätettiin haikeita muistoja.
Niin ja aurinko se todella lämmitti enemmän kuin yhtenäkään päivänä.....

Lähtömme oli hieman myöhässä, kun kentällä eräs kone teki hätälaskun.
Siinä toisiamme tuijotellessa toivoimme meille ihan normia lentoa.
Kun muutenkin olemme taas jälleen kerran saaneet viettää
sellaisen onnellisen loman.....
Lentokoneessa taas sama virsi, ihana matka mutta onpa mukava palata
kotiin. Kesä edessä , kohta alkaa kaffetuvan siivous ja kukat pitää laittaa
ja, ja, ja.....Salaa hieman tuumailin jos sinne Gdanskiin kenties joskus.......  

Löytyipä sieltä Eiffel-tornikin pienoiskoossa.....
                                                                                                                                                                                           


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kriisitön kriisi.....

Itsetutkiskelua taas kerrakseen ja nyt korostan että
en kärsi mitään ikäkriisiä .....tuskin edes tiedän mitä
kyseinen sana tarkoittaa. Kriisejä on tietysti monenlaisia ja
lähinnä ne ovat sellaisia jotka koskevat koko yhteiskuntaa ei
minua pientä ihmistä...ainakin niin luulen.

Tukka.
Muistan miten löysin ensimmäisen harmaan hiuksen
päästäni alle kolmekymppisenä. Ihmetykseni oli aika suuri koska
todella kuvittelin että ne tulevat vasta tosi vanhana niinkuin
viisikymppisenä nehän nyt on VANHOJA . Koska vanhempanikin
olivat sen iän ohittaneet jo ajat sitten. Irti nyppäisty  hius kädessäni
pelkäsin että niitä alkaa tulla lisää, mitä ihmettä teen niiden kanssa.
Ei hiuksia voi alkaa värjätä niin nuorena sehän on vaarallistakin.
Vähän yli kolmekymppisenä lopetin niiden laskemisen ja värjääminen
ei tuntunut yhtään sen vaarallisemmalta kuin kadun ylittäminen.

Iho.
Olen aina "tarkkaillut " ihmisten  ihoa. Varsinkin eri ikäisten.
Miten joillakin aika kauankin eläneillä on niin kaunis iho ja vastaavasti
( mihin itsekkin kuulun) toisilla hyvinkin herkkä iho. Kaikki mahdolliset
näppylät ilmestyvät etkä ymmärrä mitä taas olet suuhusi laittanut.
Ryppyisiä ja kuivia ihoja katsellessani olen aina tuumaillut millainen
hän oli ennen kuin nyt. Miten kaunis on silti vanhus jonka silmät
loistavat vaikka luomet ovat väsyneet ja miten lämmin on kosketus
vaikka kädessä ei luun päällä ole kuin maininta nahasta.

Silmälasit päässäni tarkkailen ihoani ja huomaan että se ei olekkaan
ihan samanlainen kuin ilman laseja. Syvät uurteet ovat vallanneet
kasvot ja käsien kuulakkuus on vain muisto. Miten näin on käynyt
ja milloin. Mitä olen tehnyt juuri silloin etten sitä huomannut. Varmaan
kirjoitellut jotain.....

Konaisuus.
Jossain kohtaa sitä on tullut kumarammaksikin. Ei pituudesta ole
lähtenyt , mutta on vaan muuttanut muotoaan. Hmmm. Leveyteen
varmaankin. Askel on toisenlainen. Muistan aivan selvästi miten
kävelinkin ihan toisin, tai luulen muistavani. Ihan varmasti kävelen
nyt kuin äitini ja hänhän oli vanha.
Muistissa ei ole mitään vikaa. Kaiken muistan mitä haluankin tai
melkein. Tuntuu vaan kummalliselta keskustella asioista ja kokemuksista
missä on ollut jonkun toisen henkilön kanssa ja kumpikin muistamme
tapahtuman ihan eri tavalla. Sillä toisella on varmaan muistissa vikaa.

Mikään ei viittaa siihen että olisin ikäkriisissä, ainakaan omasta
mielestäni. Se että kaiken suunnittelu on jäänyt vähemmälle ei
ole merkki siitä. Se johtuu vaan masentavasta talvesta. Kunhan
tästä heräilen kesään niin eiköhän taas ala tapahtumaan.
Se että ystävät myyvät talojaan ja muuttavat jo sillä mielellä että
loppu elämän kotia etsitään, ei tee mitenkään minusta vanhaa.
Ei harmaat hapset, ei rypistyvä iho, eikä kasvavat lapsenlapset
tai odottava eläke kulman takana. Ei se vanhan merkki ole. Ei kai...
Oli niin tai näin kriisi saa pisteen juuri nyt, koska on aika keskittyä
taas kerran tähän onnelliseen elämään.....


                                         Pääsiäistä odotellessa......