ole sen kummemmin reagoinut niihin. Toki olen huomannut että
siellä jonkin sortin teatteri on, mutta pakko tunnustaa asenne
on ollut hieman epäluuloinen.
Päätän muuttaa asennetta ja kerta heitolla. Sitä on ehdottomasti
kannatettava. Miksi lähteä suureen Turkuun hakemaan parkkipaikkoja
epätoivoisesti ja matkakin viereiseen kaupunkiin on puolet
lyhyempi.
Ilmoitan miehelle että haluaisin pitkästä aikaa elokuviin ja kysäisen
ihan vaan muodonvuoksi (olinhan päättänyt että sinne mennään :) )
olisiko hän innostunut. " Juu mennään vaan ", oli vastaus sen
koommin hän ei kysynyt mitä katsomaan tai minne. Sanoin kuitenkin
että sunnuntai-iltana mennään varaudu siihen. Vastaus taisi jäädä
ilmoihin pyörimään....
Kun sunnuntai-iltana pöyhisin tukkaani ja kaivoin käsilaukkuani
kaapista mies hämmästeli olinko menossa jonnekin? Minä
puolestani hämmästelin hänen verkkarihousu lookkiaan.
Hän joka ei lähtisi niissä edes lähikauppaan. Kun sitten
muistutin häntä sovitusta elokuva illasta, sain ilokseni
seurara jälleen kerran miten vaatteitten vaihto tapahtuu
maailman ennätys vauhtia. Eikun matkaan.....
Koska tapanamme on olla ajoissa niin sitä se oli tälläkin
kertaa, vaikka olimme mukamas lähteneet "viime tipassa".
Parkkipaikalla oli muutama auto ja huomasin että niissä
istui pariskuntia, emme sittenkään olleet ensimmäisiä.
Huomasin että joku tulee avaamaan ovia ja halusin
ehdottomasti lähteä sisälle. Oli lämmin ilta ja mies jäi
kävelemään vielä pihalle kun minä rymistelin ensimmäisenä
asiakkaana sisälle. Kuin varmistaen jotta varmasti
näen kaiken mitä näkemistä on.
Ystävällinen lipunmyyjä selittää ettei ole paikkalippuja
joten paikan voi valita itse. Hän kertoo myös ettei odota
suurta yleisö ryntäystä koska kuvaa on ollut katsomassa
jo yli tuhat katsojaa. Minä puolestani näen silmissäni
kuinka yritän epätoivoisesti rynniä ovesta sisään ja toivoa ettei
tarvitsisi etupenkillä istua. Kaikki pienet ihmiset tuuppivat
ja ohittavat minut minun kainaloitteni alapuolelta.
Palaan todellisuuteen ja kiitän lipusta. Lippu on pieni
paperin palanen ja siinä lukee KAKSI HENKILÖÄ.
Puhelemme myyjän kanssa vielä niitä ja näitä, huomaamme
viimein olevamme melkein naapureita. Vaikka kova
puhumaan olenkin,mutta tällaiseen ei olisi ollut
mahdollisuus isossa elokuvateatterissa. Mikä tunnelma tuumailen....
Niin ja suklaakarkkeja niitä pitää vielä ostaa on miehen
ehdoton vaatimus...
Katselen hymyissä suin teatterin aulaa. Valkoiset penki kiertävät
aulan seinän vierustaa. Keskellä aulaa on pieniä pöytiä
ja jokaisen pöydän ympärillä on neljä tuolia. Pöydillä
on muodikkaat liinat joissa on ihania tähtiä. Suloista!
Huomaan myös muutaman paikallislehden, tosin ne
ovat jo viikon vanhoja mutta ei sekään tunnu haittaavan.
Aula on kuin ohohuone todella kodikas.
Ihanat vanhat puuovet ovat kuin "nappi
silmään" tähän tilaan. Seinillä filmitähtien kuvia tosin
en tunne ketään.(En myöskään ole asiantuntija)
Kuvat vaikuttavat viisi- kenties kuusikymmentä
luvun kuvilta, mutta ei ole Marilyniä ei Bogarttia, Elviksestä
puhumattakaan.
Aula alkaa pikku hiljaa täyttymään ihmisistä. Pariskuntia
sellaisia meidän ikäisiä, muutama nuorempikin sentään löytyy
joukosta. Ovet avautuvat ja kuin käskystä kaikki menevät
sisään rauhallisesti ilman minkään näköistä ryntäystä.
Tosin ensimmäisenä tulimme sisään mutta jonkun
näköinen barrikaadi siihen oven eteen tuli koska meidän
vuoromme mennä siirtyi jonkin verran.
Sali oli kodikas kuin mikä ja siinä mielessäni jo tuumailin
jos joskus taas elokuviin lähden niin tänne tulen.
Seinillä oli mainos paikkoja ainakin kuudelle ja niistä
valitettavasti oli täytetty vain kolme. Mielessäni toivoin
että kaikki tulee täyteen, koska varmasti kaikki tuotto
on tarpeellista tällaiselle pienelle teatterille.
Esityksen jälkeen ihmiset lipuivat ulos yhtä kauniisti
kuin sisällekin. Huikkasin vielä lipunmyyjä tytölle
joka avasi ovet että "Tykkäsin!"
Pihalla tönötti ihana nakkikioski sellainen vanhan aikainen.
Mies pohti ostaisko jotain, olin sitä mieltä että ei mulle
kiitos mutta osta vaan itsellesi. Hän jätti ostamatta ja
niin teki moni muukin, sitä hiukan harmittelin.
Mielessäni toivoin yrittäjälle hyviä myyntejä. Ilta oli
vielä nuori ja varmasti nälkäisiä vielä liikkeellä.
Koti matkalla olemme ehdottomasti sitä mieltä että
kokemus oli loistava ja väli seuraavaan kertaan voisi olla
vähän pienenpi. Edellisestä elokuva reissusta taitaa
olla jo lähes viisi vuotta. Olen aina niin saamaton, kun
joku hyvä kappale tulee se loppuu ennenkuin ehdimme
ja sitten se jo tuleekin televisiosta. No säästyipä meno.
Niin se kappale...se oli MIELENSÄ PAHOITTAJA...
Tykkäsin mutta en pahoittanut mieltäni.....
Hymy huulillani palasin kotiini jatkamaan tätä onnellista
elämääni, ehkä myös jotain jäi sydämmeeni siitä kuvasta ja
ennenkaikkea siitä teatterista.....
 |
| Kuva ei ole omani vaan se on teatterin sivuilta otettu. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti