olen enemmänkin netti -ihmisiä. Haen jos jotakin luettavaa sisustuksesta
mielenhallintaan ja siltä väliltä. Yksi ohjelma on kuitenkin mitä on
tullut seurattua, tosin vasta viime talvena. Se on tämä Huutokauppakeisari.
Tämä suomalainen suora sanainen mies ja hänen sympaattinen vaimonsa
ja tietysti Markku "ihmemies" ovat olleet monen muunkin seuratuimpia
ohjelmia. Vanhat romut ovat minun ja vapaaherran kiinnostuksen
kohteita olleet aina, niin ohjelmakin on niin sanotusti vienyt
mennessään. Siinä kotisohvalla talven pimeinä iltoina vihjailin
vapaaherralle, kun kesäloma koittaa ja jos huutokauppa päivä sopii
niin sinne mennään....
Perjantaiaamu oli se aamu kun sitten vihdoin viimein sinne pääsimme
lähtemään. Se oli viimeinen kesäloma perjantai, kahtena edellisenä
perjantaina ei ollut huutokauppaa ja seuraavana olisinkin jo töissä.
Päivä oli hyvin aikataulutettu, muut viikonlopun päivät olivatkin
sitten rennompaa "visiteeraamista".
Lähdimme hyvissä ajoin, kun joskus näillä meidän matkoilla voi
löytyä yllättäviäkin juttuja. Tosin tälläkertaa ei ollut tarkoitus
pysähtyä minnekään kirpputorille, vaan suunnata suoraan Jyväskylään.
Jo alkukesällä teimme itsellemme "kiellon", jotta karttaisimme ABC
tyyppisiä paikkoja kun on kysymys kahvihetkestä. Ihan vaan sen
takia että Suomi on täynnä ihania kahvipaikkoja ja jo kannatuksen
vuoksikin. Ajettuamme noin kolmesataa kilometriä kuski vaati
päästä kahville ja pienelle paussille. Yritimme kuumeisesti etsiä sopivaa
pysähdys paikkaa. No valitettavasti ne olivat pääsääntöisesti huoltamoita ja
siksi eräs Neste kahvila mistä oli upeat näkymät järvelle sai kelvata.
Matka jatkui vielä reippaat satakilometriä ja olimme kuin olimmekin
ajoissa paikalla. Saavuimme hotellille ja koska huoneen luovutukseen
oli vielä aikaa päätimme syödä tässä välissä lounaan. Ihan huippu hyvä
salaattipöytä ja todella mureaa stroganoffia. Varmaan kallein lounaamme
ikinä! Mutta HYVÄÄ OLI!!! Hotellin ikkunoista avautui upea näky
Jyväsjärvelle. Hotellin asukkaista joku näytti käyvän siellä uimassakin.
Huone vapautui kuin tilauksesta (siis tilattu se olikin :) ) luvattua aikaisemmin.
Pieni lepohetki oli tässä kohtaa paikallaan.
Päätimme lähteä Hirvaskankaalle ajoissa. Puoliviideltä oli esineiden
katselmus ja kuudelta huutokauppa. Minä olin kyllä ne katsellut etukäteen
netistä, mutta päätimme silti mennä puoliviideksi.
Matkaa oli reilut kolmekymmentä kilometriä ja varasimme noin puoli
tuntia matkaan. Vaikka tie oli todella ruuhkainen olimme suunniteltua
etuajassa. Ajattelimme tehdä pienen pysähdyksen ja koska sopivaa
paikkaa ei tullut päätimme kaikista "kielloista " huolimatta pysähtyä
hetkeksi Hirvaskankaan ABC: llä.
Vähän levottomana halusin kuitenkin jo mennä ja navigaattorikin
kutsui jo meitä sanoilla "Haetaan uusi reitti".
Muutaman kilometrin jälkeen tuo laite käski meidän kääntymään
VASEMMALLE! Oli pikkuisen hankalaa kun oli vain tie joka
kääntyi OIKEALLE ja se vei takaisin sinne mistä olimme juuri
tulleet. Tosin kuvaruudusta näimme että huutokauppa on ihan
vieressä, mutta EI OLE TIETÄ SINNE. Samalla näimme muutaman
muunkin auton meidän perässämme ottavan u-käännöksen.
Tieviitassa luki UURAINEN , sen nyt ainakin pitäisi sinne mennä, joten
sinne. Pieni kylätie kulki läpi metsän, jossa oli kuitenkin paljon
taloja .Navigaattori oli taaskin eri mieltä, mutta estelyistämme
huolimatta se viimein sanoi." ............... metrin päästä olet perillä!"
Kello oli vähän vajaa puoliviisi ja parkkipaikka oli aivan täynnä. Viisiminuuttia myöhemmin
olikin sitten melkoinen kaaos. Pieni huutokauppakamari oli ääriään myöten täynnä
ja pihalla olevat penkitkin melkein. Jäin pyörittelemään esineitä, kun kaikeksi
onneksi vapaaherra ehti varaamaan meille viimeisiä istumapaikkoja. Väkeä tuli
paikalle koko ajan lisää, koko sen puolitoista tuntisen ajan jona odotimme
tilaisuuden alkavan.
Tasan kello kuusi huutaa kuuluvalla äänellä herra "keisari": "Tervetuloa huutokauppaan Hirvaskankaalle, alle kympin huudot euron nousulla ja yli kympin kahdella eurolla ja aloitetaan.
Kuparipannu mitä tarjotaan?" Sen jälkeen alkoi aikamoinen kuhina. Supatin vapaaherran
korvaan siinä vaiheessa kun viimeinen tarjous oli 35 euroa. " Minä olisin myynyt meidän
varastosta vaikka kaikki pannut jos joku olisi maksanut niistä edes 25 euroa."
Ilmassa oli selkeästi sellainen tunnelma, että oli pakko ostaa jotain tuliaisiksi
koska nyt tänne ollaan tultu, muuten en voi käsittää että monen tavaran hinta
nousi niin korkeaksi. Toki oli myös sellaisia jotka menivät todella edullisestikin.
Ainahan se on kiinni siitä minkälaisia ihmisiä on, mitä kukakin on tullut
hakemaan.
"Keisari ja keisarinna." Markustakin nappasin monta kuvaa, mutta hän ei pysynyt sekunttiakaan
paikallaan kun makkaroita myi vauhdilla. Joten kuvat sen mukaisia.
Olimme päättäneet istua niin kauan kun viimeinen tavara on myyty, koska meillä ei ollut
minnekkään kiire. Seuraava paikka minne menisimme oli hotelli.
Olin jo kotona katsonut itselleni "muiston" jonka ajattelin huutaa ja tarkastettua
tilanteen, päätin myös niin tehdä. Tietysti laitoin myös itselleni "katon" minkä yli
summa ei saisi mennä. Huutaminen oli todella vauhdikasta ja tavarat vaihtoivat
omistajaa. Makkara ja kahvi jono oli katkeamaton. Vilkuilin varovasti ympärilleni
sen jälkeen kun olin tervehtinyt yhtä kolleegaani ja vapaaherran sisarenmiehen
sukulaisia. Muutama muukin tuttu kasvo näkyi ja epäilin hetken oliko kenties
jokin matkanjärjestäjä tehnyt tänne jonkin sortin bussimatkan, sen verran
etelän ihmisiä näkyi. Tuskin sentään.
Kahden tunnin kuluttua aloimme jo toivoa että tavaramme nostettaisiin myyntiin.
No eihän meillä mikään kiire....Sama toistui kolmen tunnin kohdalla. En voi
käsittää miten jaksoimme istua siinä lähes neljä tuntia. Mutta aurinko paistoi
lempeästi , ilma oli mitä ihanin ja mitä parasta viihdettä ja tuolit
NIIN HYVÄ ISTUA se oli syy......Se miten monet seisoivat nuo mainitut tunnit, sitä
ihmettelin vaikka minäkin aika seisomisen ammattilainen olenkin.
Aurinko alkoi jo laskea ja ilmakin viilentyä, vapaaherra oli hakenut minulle
jo villatakinkin autosta jotta pärjäisin Ja sitten se alkoi.
"MITÄ TARJOTAAN....?" huutaa keisari yhtä kovalla äänellä kuin lähes
neljä tuntia sitten , ei väsymisen merkkiäkään. Uskomatonta.
Supatan korvaan vapaaherralle,"Meidän kepot, kohta mä huudan:"
"Kaksitoista!" kuulen huutavani ja ennenkuin viimeinen kirjain kuuluu huutokaupan
pihassa, huutaa joku jossain kaukaa takanani "Neljätoista!" MITÄ! Siis joku muukin haluaa
MUN KEPOT, olisi pitänyt ilmoittaa sille että ne on MUN! Katson
hädissäni vapaaherraan ja hän taputtaa rauhallisesti kättäni kuin sanoakseen
"Kyllä tämä tästä:" Miten hän voi olla AINA NOIN RAUHALLINEN!!!!
Korotan kahdella eurolla ja takanani tekee samoin. Olkoon, se joku jossain
tuolla takana haluaa ne , melkein lannistun. Silloin tuo sankarini mun,
vapaaherra huutaa.... Vilkaisen häneen päin, mitä ihmettä hänkö HUUTAA.
Hän joka oli vannonut ettei ääntänsä korota. Muutaman korotuksen jälkeen
sankarini maksaa kepot, ojentaa ne minulle:" Näitähän toivoit, ole hyvä!"
Sanattomana tuijotan sankariani ja tuumailen mitä uusia piirteitä
vielä hänestä löydänkään.....
Huutokauppa on saatu päätökseen ja olemme uskollisesti istuneet
loppuun saakka. Ihmiset ottavat vielä kuvia sisätiloista ja jokunen
pyytää yhteiskuvaan julkkisten kanssa. Me päätämme kuitenkin
lähteä keppoinemme. Hauska kokemus ja kannatti tulla olemme
molemmat samaa mieltä. Toivottelemme hyvää jatkoa paikalle.
Onnellisia ja mukavia aikoja" keisari " pariskunnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti