Oikeassa paikassa.....

Pyyhin pölyjä lipaston päältä.Tuumailen miten asiat joskus vain loksahtavat
paikoilleen. Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Hautausmaalla pitäisi käydä.Haluaisin viedä kukkia omaisteni haudalle ja
kynttilänkin voisi laittaa. Yleensä tähän aikaan tuon jo lyhdyn pois ,mutta
nyt laitan sen kynttilän vielä.
Teen selväksi miehelle,että sitten mennään vain hautausmaalle. Toitotan
sitä niin monta kertaa että itsekkin jo havahdun. Puen ulkoilupuvun
päälle.Vilkaisen peilistä. Tukan olisi voinut pestä,mutta siellä on
aika kosteaa ihan turhaa.Tuulikin on aika kovaa, menee kuitenkin sekaisin.
Me mennään vain hautausmaalle! Mies pukee ulkoilupuvun myös,mutta
huomaan että se on se parempi. Siis se uudenpi. Taas ilmoitan ,että muistathan
mennään vain hautausmaalle.Hän nyökkää.

Kun äitini kuoli tunsin joskus asuvani hautausmaalla niin usein siellä kävin.
Äiti kuoli yllättäen ja ikävä oli tosi suuri.
Vuodet vieri ja saatoin isäni äidin viereen nukkumaan. Niin asoiden kuuluukin
mennä,vanhat lähtee. Kun saatoimme sukumme nuoren ihmisen haudanlepoon.
On haudalle meno ollut tosi vaikeaa. Sitä ei voi koskaan ymmärtää, vaikka
saimme tilalle pienen enkelin.

Saimme kukat vietyä. Minun ja mieheni omaisten. Kun saavumme autolle
kysäisen mieheltä:"Minne mennään:" Huomaan että miestä hymyilyttää.
Rouvahan oli kotona toitottanut ihan muuta. No saahan sitä ihminen
mieltänsä muuttaa ajattelen.Tosin mietin ettei nyt kummoiseen paikkaan kun
on tämä asuvalinta nyt aika reipas. Mies ehdottaa kirpputoria ja
innostun heti.

Kiertelemme kirpputoria. Toteamme taas kuinka paljon samanmoista
tavaraa löytyy meidänkin kotoamme. Niitä voisi joku myydä myös.
Mies ehdottaa ,että menisimme muualle hän haluaisi katsella
vanhoja huonekaluja. Innostun heti vaikka olisin ehdottomasti
halunnut vielä katsoa enemmän. Kukkaruukku sellainen arabian,jollaisen yhden
omistan.Olisin tarvinnut toisen. No ehkä siellä toisessa on.
Saavumme torille,mutta melkein ajamme ohi koska näyttää
siltä ,että se onkin suljettu. Mies kaartaa kaikesta huolimatta pihalle.
Aukihan se onkin, no sisälle sitten vaan tuumaan.

Se on siinä! Miten ihmeessä.Juuri sellainen lipasto jota olin
ajatellut siihen remontoituun makkariin. No onhan meillä
lipasto, mutta tällaisesta olin haaveillut.
On se kummallista , mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän
kerään vanhoja huonekaluja kotiimme. Hassua. Tavallaan uudet
parempi kuntoiset saa väistyä vanhan tieltä.
Mies on aivan yhtä innostunut kuin minäkin. Pyörimme lipaston
ympärillä kuin merkkaisimme reviiriä. Pysykää kauenpana tämä
on meidän! Kun nyt vain tietäisi mahtuuko se siihen mitä ajattelemme.
Ystävällinen myyjä laittaa varattu lappun päälle ja me lähdemme
 kotiin mittaamaan tilaa. Mies ilmoittaa,että vaikka hänkin on innostunut
hän ei sitä tänään hae vaikka se siihen sopisikin. Nyökkään.

Kotiin saavuttuamme, meitä naurattaa miten väärin arvioimme tilan.
Sehän menee siihen vaikka pyörisi ympäri. Komennan miestä, että
hän saa lähteä välittömästi hakemaan lipastoa. Haluan sen just nyt
ja heti tänne. Hän on juuri sen näköinen kuin voi olla ihminen
joka puhelee dementikon kanssa. Siitä viis , haluan lipaston.
Innostan häntä soittamaan naapurin Ahkeralle eläkeläiselle, jospa
hän tulisi mukaan. Samalla ilmoitan, että vanha lipasto saa heiltä hyvän
uuden kodin.Mies on taas sen näköinen, että hän kyllä ymmärtää
jos minä suunnitten, mutta nyt se suunnittelee jo naapurinkin asioita.

Lipasto haettiin uuteen kotiin ja vanhakin sai uuden kodin. Juuri kun
miehet kantoivat lipastoa autoon, eräs pariskunta oli oven suussa
tokaissut:" Juuri tuollaista lipastoa me olemme kauan hakeneet!"
No aina ei voi voittaa ja tällä kerralla me voitimme.
Se mikä meitä kuljettaa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Toisille se
on vain sattumaa. Toisille johdatusta.Valitsemme polkuja joita kuljemme.
Polut on joskus kivisiä ja toisinaan taas täynnä iloa. Se on silti osa
onnellista elämää!