retken Nauvoon jonain kauniina aurinkoisena päivänä.
No välillä on tuntunut siltä jos aurinko paistaa niin autoa ei kerkeä
ulos ottamaan kun on jo pilvistä. Siispä meidän oli vain päätettävä
päivä milloin lähdetään, muuten olisi koko reissu jäänyt tekemättä.
Päivä oli tietysti pilvinen ja pieni sateen uhkakin oli olemassa.
Pakkasin mukaani lämmintä vaatetta , ettei vilu ainakaan pääsisi
yllättämään. Pilvet alkoivat kuitenkin väistyä pikku hiljaa ja aurinkokin
muistutti meitä läsnä olollaan...aina välillä.
Ensimmäinen pysähdys oli tietysti lossi ranta ja siellä sitten tuulikin
niin lujaa että olin valmis palaamaan kotiin. Aaltojen loiske ei
houkuttanut minua nousemaan lossiin. Vapaaherran mielestä ei ollut
myrsky eikä mikään....
Nauvon puolelle päästyämme kunnioitin vielä enemmän kuin aikaisemmin niitä jotka joka päivä
kulkevat tämän matkan töihin tai kouluihin tai mihin milloinkin.
Matkamme tarkoitus oli , kuinkas muutenkaan käydä muutama kirppis/antiikkiliike. Olimme
lähteneet kuitenkin sen verran myöhään liikkeelle että oli jo lounas aika ja verensokerini
oli sen verran alhaalla , jotta toivoin jonkinmoisen paikan löytyvän ja pian.
Kävelimme rantaa ristiin rastiin ja vertasimme ruokalistoja ja hintoja.
Hmm. kaalilaatikkoa reilulla kymmenellä eurolla. Ei houkuttanut ja se tuntui
liian raskaaltakin tulevaan kävely määrään. Löysimme pienen kodikkaan
rantaravintolan( nimi pitäisi aina laittaa muistiin) salaatti oli kohtuu
hintaista ja kun se saapui niin yhtä herkullista miltä se näytti.
Lounaan jälkeen istuimme katsellen toinen toistaan upeimpia veneitä jotka
oli ankkuroitu rantaan. Jotkut lähdössä ja toiset tulossa. Ranta täynnä kojuja
joissa myytiin hyvällä alennuksella merkkivaatteita joiden hinnat olivat
mielestäni vieläkin aika huimia, mutta tietysti myös laadukkaita. Takki päällä
kulkiessani en edes voinut ajatella tarvitsevani hellemekkoa, mutta kenties joskus....
Matkalla lounaalle olimme bonganneet jo kohteen , siispä suuntasimme sinne.
Hieman kulunut rakennus ei liiemmin houkutellut sisälle, mutta eipäkai täällä
muutakaan ollut. Varovasti astuimme sisään ja toivoin että katseltavaa
löytyisi.
sisälle paikka oli aivan ihana. Heti näki että paikka oli sydämmellä tehty
tavarataivas. Upeita vanhoja esineitä ja huonekaluja kauniisti aseteltuna.
Tapamme mukaan kujimme yhdessä ja erikseen. Yksin kulkiessani aina välillä
huomasin että vapaaherra tutkii jotain todella tarkkaan ja halusin tietysti ottaa
selvää mitä hän on löytänyt.
"Mitä löysit?", kyselen "Tämä on vanha kauppa ja tämä tässä on entinen lihatiski!"
selittää vapaaherra. "Ahaa..", on kommentini. Tuumailin mielessäni että niinkuin
tiskejä katselet , oliskohan pitänyt sittenkin mennä vaan kotikauppaan jos ne
tiskit on kiinnostavammat kuin nämä ihanuudet. Olen ihan hirveä hypistelijä
ja yleensä kaikkeen minun pitää koskea mikä silmälle näyttää kauniilta.
Tiedän että se ei ole fiksua, mutta olen nyt vaan sellainen eli aikaa kuluu
näissä unelma paikoissani. Vapaaherra taas kävelee kädet taskussa ja kallistelee
päätään ja vain osto aikeissa koskee.
Olen hypistellyt suurin piirtein kaiken mitä olen halunnut ( ostaa en halunnut mitään)
ja katselen kuinka vapaaherra kauenpana hypistelee seinää ja jotain ovea.
Häviää välillä ja taas tuijottaa jotain kaappia. Minun on ihan pakko mennä
kysymään onko jotain vialla vai mitä kummaa hän touhuaa. Vapaaherran
silmät loistavat kun saavun hänen lähelleen. "Tämä ON OLLUT KAUPPA!
tämä tässä on pakastekaappi ja tämä tässä on maitokaappi ja tuleppas tänne. Tästä
pääsee ulos tämä on lastauslaituri. Nyt muistan olen tuonut joskus kauan sitten
tänne useasti tavaraa......" Tätä selitystä jatkuu vaikka kuinka kauan ja voin
vain verrata sitä taas niinkuin joskus ennenkin KUN LAPSELLE ANTAA MIELUISAN
LELUN! Siltä se kuulosti. WAU, MIKÄ NOSTALGINEN HETKI!
Tässä putiikista vapaaherra tuskin näkee mitään esineitä, vain sen kaupan
entisessä loistossaan....
Nostalgia hetken jälkeen suuntamme oli kotiin päin ja matkalla oleva Parainen
saisi olla seuraava pysähdys, jossa sitten ensimmäiseksi joimmekin kahvit.
Paraisilla olikin ihan oikea Osto ja myyntiliike, eikä mikään perinteinen
kirppis. Ystävällinen rouva tervehti meitä iloisesti ja kun olimme tutkineet
kaikki mielenkiintoiseksi havaisemamme tavarat ja lähtemässä pois
kiitellen . Hän huikkaa vielä meille:" Annan teille avaimen voitte mennä tuonne vintille
siellä on vaikka mitä!" Vapaaherra nappaa avaimen ja hämmästyneenä
eleestä kiipeäämme vintille. Siellä tosiaan oli vaikka mitä, mutta
ei meille.
Kenties kuumuus vintillä tai jokin muu sai minut voimaan huonosti ja toivoin
että lähtisimme mitä pikimmin kotiin. Toiveeni täytettiin ja kotitalo häämötti
onneksi ennenkuin vatsani tyhjeni kokonaan.
Matkalla voi sattua kaikenmoista sen nyt ymmärtää, onneksi olemme näillä meidän
reissuillamme suuremmilta kommellluksilta välttyneet.
Aurinko paistoi lämpimästi kun joimme ilta kahvia terassilla ja huono-olokin oli
tiessään. Inventaariona päivälle oli taas sama kuin usein ennenkin.
Ei sen matkan niin kauas tarvitse olla eikä niin erikoinenkaan, kunhan
se on oman näköinen niin aina on mukavaa.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti