Vastaan ja puolesta.....

Kipeistä asioista on joskus vaikea puhua tai yleensäkin ottaa
kantaa, koska on aina joku joka saattaa loukkaantua. On hankalaa
miellyttää kaikkia koska on aina vähintään kaksi osapuolta, eli vastaan
ja puolesta. Joskus asiat kuitenkin pyörivät niin paljon mielessä
että niistä ei pääse eroon ennenkuin ne on kirjoittanut"pois päästä".
Tällaisia ongelmia tuskin kenelläkään on, mutta itselläni nyt kuitenkin
on ja siksi kai tämä blogikin on joskus nähnyt päivän valon.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä että jokin jossain haluaa että kirjoitan...........
Varmaan myös jokin joka EI HALUA sitä............

Tänä päivänä meistä jokainen on varmasti nähnyt miten media
valistaa meitä jatkuvalla pakolaisvirralla. Miten tuhannet , tuhannet ja
taas tuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja maansa.
Olemme nähneet joukottain pieniä lapsia itkemässä äitien sylissä.
Lapsia jotka ovat erossa vanhemmistaan ja vaikka mitä.
Olemme nähneet miten komeat nuoret miehet hyvissä vaatteissaan
ovat täyttäneet pelastusveneet. Ristiriitaisia tunnelmia ja varmaan
joskus valokuvaajien tehtyjä provosoivia kuvia.
Asia joka täyttää median. Asia jolla on niin monta mielipidettä
ettei mikään niistä voi olla täysin oikea, mutta ei myöskään täysin
väärä. Asia joka meitä surettaa kun katselemme ihmispoloisia.
Asia joka laittaa vihaksi kun ajattelemme miten oma kansamme
kärsii jos joudumme kaiken liikenevän apumme antamaan heille.
Asia jolla kenelläkään ei tunnu olevan oikeaa vastausta. Oikeastaan
avun antamisen mahdollisuuskin on, mutta kukaan ei voi sitä
toteuttaa. Koska se ei ole mahdollista......

Kun oma äitini noin seitsemänkymmentä vuotta sitten oli vastaavassa
tilanteessa, en osaa edes kuvitella miten vaikeaa on ollut hetki kun
oma koti oli pakolla jätettävä. Miten onnellinen äiti oli kun sai elää
vapaassa maassa ja miten kiitollinen hän siitä oli. Miten erillaista
oli olla pakolainen silloin kun nyt. Nyt me pelkäämme heitä. Miten
he tulevat ja vievät kaiken minkä olemme rakentaneet.
Silloin pakolaiset saivat pelätä valtaväestöä. Miten saada heiltä
hyväksyntä asua ja tehdä töitä heidän maassaan. Muistan miten
tätini kertoi kuinka he tekivät kovasti töitä taloissa jotta he saisivat
sieltä ruoan ja katon päänsä päälle. Jos ei tehnyt töitä, ei saanut
myöskään mitään. Nuoret tekivät kovasti töitä ja näin elättivät
vanhuksiansa. Olen kiitollinen että he aikoinaan pääsivät tänne
koska myös oma elämäni tässä ihmisessä ei olisi mahdollista.
Kiitollinen että äiti sai jäädä ja löysi isäni. Tietysti "soluttautuminen"
kanta väestöön ihon ja silmien värin takia oli silloin helppoa ja
minun lapsuudessani kukaan ei koskaan kyseenalaistanut äitini
kotimaata. Vaalea suomineito ja sillä siisti.
Äidin kipeiden muistojen takia olen aina vähän jäävännyt
itseäni näissä pakolais kysymyksissä. Yritän vain ymmärtää
ja kaikkia......Vaikka en silti kaikkea hyväksykkään......

Raamatussa sanotaan (jotain sinne päin) "joskus kaikki kansat
yhdistyvät". Se koska niin on , ei voi kukaan tietää tai onko
koskaan. Vaatii hurjia voimavaroja ihan jokaiselta hyväksyä
mitä sitten tuleekaan. Aina joku pettyy ja aina joku on
onnellinen loppu tuloksesta. Niin tai näin elämä jatkuu.
Yritän ymmärtää ja olla ymmärtäväinen kaiken sen suhteen
mitä jokainen meistä asiasta on mieltä.
KAIKILLA PITÄISI KUITENKIN OLLA KOTI....JOSSAIN...
Silloin ja vain silloin voisimme viettää sitä  onnellista elämää
joka kuuluisi ihan jokaiselle ......

ENKELEITÄ ME TAAS NIIN TARVITAAN HEITÄ.....