Uskollinen ystävä......

Uni ei tule silmään ja ajatus ( yllätys,yllätys) lentää niin että
tukka hulmuaa. Yritän napata ajatuksesta kiinni ja kiitollisuus
on niin voimakas että se on pakko pukea sanoiksi. Aamulla, ei nyt
tuumailen ja sen siivittämänä nukun kuin tukki.

Kun kuusikymmenluvulla muutimme asuinpaikkaan missä kävin
ensimmäiset koulu vuoteni, koin että olen kuin Liisa Ihmemaassa.
Kaikki koulutoverini olivat vieraita minulle, toisensa he kutakuinkin
tiesivät ja se ei helpottanut minun tilannettani mitenkään.
Olin erittäin arka, niinkuin tietysti kuka tahansa tässä tapauksessa.
Toisaalta olin niin innoissani uusista ihmisistä , ja toivoin todella
lujaa että edes joku asuisi meitä lähellä. Kun lähdin äidin kanssa
kävelemään ensimmäisen koulupäivän jälkeen kotiin, huomasin
yhden ihanan Kiharatukkaisen tytön. Hänkin käveli äitinsä kanssa
pienen matkaa samaan suuntaan. Se että hän hymyili minulle
yhtä arasti kuin minä hänelle , oli alku jollekin.

Seuraavat neljä vuotta olimme sydänystäviä. Muistutimme toisiamme
monella tapaa ja pidimme aina toistemme puolta joskus koulupihan
riehakkaissakin leikeissä. Hänellä oli myös piirteitä joita ihailin
syvästi. Hän oli luokkamme paras oppilas, vaatimaton ja kaunis.
 Hän oli tosi ystävä, sellainen mitä tarvitsin juuri silloin.

Talomme sijaitsi vähän kauempana niin sanotusti siitä tiiviistä
kylästä. Talomme ikkunasta näkyi vain yksi pieni talo.
Pienen talon ikkunassa paloi vain ani harvoin valo. Talossa oli
vain pieni piha piiri, ei peltoa eikä metsää mikä oli pientiloille
silloin aika harvinaista. Talossa asui Erakko. Mietin laitanko
lainausmerkit sanalle erakko, mutta en laita koska hän oli juuri
sellainen. Ainakin siihen asti kun hän tutustui vanhempiini.

Olin matkalla kouluun pimeänä syysaamuna. Yht äkkiä metsä
polulta "pöllähti" eteeni suuri kokoinen mies suurine saappaineen.
Olemus, kuin olisi jyrännyt kaiken alleen mikä eteen tulee.
Pelästyin niin kovasti kuin pieni tyttö voi pelästyä. Maalla
jokaiselle sanottiin "päivää" ja niin tein myös minä, kunhan
kauhusta selvisin. Se möreä murahdus, jonka tuo jättiläinen
päästi, sai minut toivomaan etten koskaan tapaisi häntä enää.

Muistan miten isä yritti lähestyä miestä monta kertaa, saamatta
mitään kontaktia.
Kun tuli seuraava kesä ja heinänteon aika,isä päätti pyytää
miestä avuksi. HÄN TULI. Sen päivän jälkeen hän tuli lukemattomat
kerrat auttamaan isää pelto töissä, muttta jos joku muu kuin
perhemme jäsen oli paikalla pienen tuvan Erakkoa ei näkynyt missään.
Muistan kuinka äitini sairastui ja hän vakuutti isälle , että hän
kyllä auttaa me pärjäämme kyllä, muita ei tarvita.
Palkkaa hän ei koskaan halunut ottaa, jopa suuttui joskus kun
isä sitä hänelle tarjosi. Ainoastaan äidin laittama ruoka ja leipomat
leivät hän suostui ottamaan vastaan.

Muistan ikuisesti sen hetken kun muutimme. Paras ystäväni, Erakko
ja kissani( erakko lupasi pitää hänestä huolta, eihän maatiais kissaa voinut
kaupunkiin viedä) seisoivat virekkäin. Muistan miten tuo jättiläinen
pyyhki kyyneitä , sitä näkyä en uhohda koskaan.
Siinä oli perheemme tosi ystävät.

Herään aamulla moraaliseen krapulaan. Mukava ilta ystävien kanssa.
Niin hyvä että oli pakko kirjoittaa illalla facebookiin " On onnellista
kun voi omistaa ystäviä joille voi olla oma itsensä" Mietin missä menee
raja olla oma itsensä. Onko se sitä että voi kiukutella kuin teininä
äidilleen. Onko se sitä että voi laskea leikkiä ihan mistä vain ja toinen
tietää missä kohtaa se on leikkiä ja missä kohtaa olen tosissani.
TIETÄÄKÖ NE OIKEASTI???? Jos ne ajatteleekin että tosissani
sanoin niin tai näin. Pitääkö taas ottaa rooli jokaisen kohdalle.
Pitääkö taas leikin lasku lopettaa. Milloin olen niin vanha jotta
voin olla oma itseni?
Ystävät vaihtuvat vuosien varrella, toiset häviävät kokonaan, toiset
säilyvät. Valitsemme ystävät itsellemme, ne oman "näköisemme"
luottaen että hekin tarvitsevat meitä niinkuin me heitä.
Kumpa voisin olla jollekin se lapsuuteni Erakko ja Kiharatukkainen tyttö
tai uskollinen kissani, olisin aika onnellinen......

                                   Ystäviä toisilleen "sydän saaret". Toivottavasti kuvasta saa selvän.
                                            Luonnossa kannattaa pitää silmät auki :)