 |
| HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015! |
Jonkunmoinen trauma varmaan sekin. Nuoruus vuosina kun olin aina töissä, niin
ja siihen kuului monesti myös inventaarion tekeminen. Kotiin päästyäni en
voinut kuvitellakkaan muuta elämää kuin katsoa isän ja pojan riemullista
rakettien paukuttelua. Loppu energia meni siihen kun koko ajan pelkäsin minne
päin ne lentävät tai paukahtavatko ne käsissä. En koskaan käsittänyt sitä
riemullista naurua, joka kuului joka räjähdyksen jälkeen. Minun vuoroni oli nauraa
kun paukkupussi oli TYHJÄ! Samasta syystä olin onnellinen että molemmilla
oli kaikki jäsenet tallella ja silmät päässä, kuten myös niillä naapurin lapsilla
jotka yleensä olivat mukana.
Kun sitten aikanaan muutimme tänne maalle oli lapsukainen jo teini iässä.
Paukuttelu kyllä jatkui samalla mitalla, mutta hänen ystävänsä kotona.
Paukut saivat lennellä mihin suuntaan tahansa ei ollut taloja eikä ihmisiä,
kunhan eivät toisiinsa osuneet. Onneksi eivät! Joskus olimme mukana ja silloin
" herrat" järjestivät meille vanhemmille näytöksen. Ampuivat rakettinsa korkean
kallion päältä. Silloinkin toivoin että pussi vain tyhjenisi ja pojat olisivat kokonaisina!
Eräänä aattona sitten kun tulimme kotiin oli raketin jäännöksiä joka paikka täynnä.
Niitä löytyi auton ja katon päältä. Aivan talon seinän vierestä. Minä näin silmissäni
kuinka ne olivat sinkoutuneet korkealle taivaalle ja alkaneet sieltä putoamaan alaspäin
kohti meidän ikkunaa ja muuttaneet suuntaa viime sekunneilla. Sen illan jälkeen en suostunut
viettämään aattoa muualla kuin omassa kodissa!
Kenties joku sanoi minua hysteeriseksi kun kiertelin ympäri taloa ja katselin
epätoivoisena kun raketit lentelivät minne sattuu. En voi käsittää että ihmiset ampuvat
niitä talojen pihoilta. Talojen joka ovat lähellä toisiaan, varsinkin kun tuossa vieressä on peltoa
kilometri tolkulla. En yleensä ole koira ihminen , mutta aattona suorastaan rakastan koiria.
Silloin olen heidän omistajiensa kanssa samaa mieltä, paukuttelu on turhaa.
Ressut ovat ihan peloissaan ja minä myös....
Kilistämme vapaaherran kanssa kun vuosi vaihtuu ja paukuttelun ääni alkaa lisääntyä.
Katselen kauniita raketteja ikkunasta. Päätän pysyä sisällä ja uskoa että kaikki on hyvin.
Menen nukkumaan ja kuulen vielä kauan räiskettä ja hyväksyn mukisematta sen tuovan
juhlamieltä niin monelle ihmiselle. Minä nyt vaan satun olemaan tällainen.....
Aamulla vapaaherra pakottaa minut lenkille. Vastustelun syy on tänään liukkaus ja
oireileva iskiakseni. Olin suunnitellut
kahvakuulan heilutusta ja joogaavani rauhassa kun hän kiertää pitkin kyliä.
Päätän kuitenkin lähteä mukaan. Hyvä niin, ilma oli mitä ihanin. Jos nyt ei välitä pienestä
tihkusta joka ilmestyi aina välillä. Pakkasesta ei tietoakaan, toki sen verran oli
muistoa, että jokemme oli jäässä ja melkein kaikki polut.
Paksu sumuverho peitti lähes koko kylän.
Ajattelin oikaisevani tuon tuosta, mutta huomasin käveleväni miehen perässä ja
hän ei totta vieköön oikaissut. Kylä oli niin hiljainen että hämmästelimme sitä
yhteen ääneen. Vain pari pariskuntaa joiden ikä oli parikymmentä vuotta
enemmän kuin meidän, olivat uskaltautuneet myös lenkille. Katselin miten
pariskunnat käsi kädessä toisiinsa nojaten tepastelivat jäisellä tiellä. Niinkuin
varmaan elämäkin on ollut välillä toinen toiseen nojaamista.
Hymyn huulille sai myös kolmen ystävän ryhmä, joista yksi lauloi laulua
"Mistä tunnet sä ystävän.." Uuden vuoden toivotusten säestämänä ohitimme
heidät. Se olivatko he menossa vai tulossa juhlimasta jäi epäselväksi, luultavasti
eilisen juhlinta jatkui....
Vain muutama auto ohittaa meidät ja katselemme toisiamme ihmetellen,
minneköhän nuokin menossa..
Mies kuvaa sumussa uinuvaa kylää ja mietin miten onnellinen voikaan
ihminen olla kun voi jälleen kerran aloittaa uuden vuoden.
Edessä on valinnoista koostuvia päiviä, elämyksiä joita emme unohda
koskaan ja hetkiä jotka tuntuvat mitättömiltä, mutta vuosien saatossa
niiden merkitys muuttuu kenties uskomattomaksi kokemukseksi.
Linnut palaavat metsästä pihoille ja kaikki jatkuu niinkuin ennenkin .
Toivon että tästäkin vuodesta tulisi sellainen onnellinen vuosi......
Hiljainen on kylälle vievä tie......
Turhat setelit taskusta pois! Se on varmaan ollut juhlijan ajatus, meille kelpasi kyllä ja päätimmekin
heti laittaa hyvän kiertämään. Ehei ei menty kioskille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti