sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Miksi, miksi maa....

MIKSI pitää joulukuusi viedä ulos nyt jo?
Taas sama keskustelu itsensä kanssa niin kuin ihan jokaisena vuotena
kun joulun vietto on saavuttanut loppiaisen.
On niin ihanan kodikasta ja tunnelmallista ja ihan kaunein
kuusi mitä meillä on koskaan ollut, kuulen nuo samat lausumani
sanat joka vuosi yhä uudestaan ja uudestaan.
MIKSI tämä joulun aika menee niin nopeasti. SITTEN kun jään
eläkkeelle niin en varmasti laita joulua loppiaisena pois vaan
joskus paljon myöhemmin, SITTEN kun mulle sopii.
MIKSI en laittanut joulutavaroita jo lokakuussa esille vaan
marraskuussa.

Kaikesta huolimatta pakkaan joulutavarat pois ja heitämme kuusen
pihalle.
Melkein itkua tuherran kun Elkkis kantaa meitä hyvin palvelleen
kuusen pois. Sekin on varmaan pahoillaan. Ensin koristaa kotia
ja sitten mitään sen kummempaa syytä takaisin ulos pakkaseen.
Edes piikit eivät sitä kohta enää suojaa. MIKSI!
Vain jokunen koriste, sellainen mikä ei missään nimessä
muistuta tonttua saa jäädä ja kyntteliköt , vieköön Nuutti ne vasta
mennessään.
Muutama punainen joulukukka muistuttaa vielä joulusta.

Kun kaikki on taas palautettu joulusta paikoilleen olen jälleen
innoissani. Ihanan valoisaa , avaraa ja tulee ihan keväinen olo.
Sama tunne ihan joka vuosi. Mutta MIKSI sitä vuodesta toiseen
tekee saman traagisen luopumisen juhlan ? MIKSI ei vain voi ajatella
että,se siitä joulusta , tulit ja menit, heippa sulle!
On kuin asuisi MIKSI , MIKSI maassa.

MIKSI miehet kävivät meillä! En muista että he olisivat koskaan
ennen olleet näin "MIKSITTÄMÄSSÄ", eivät edes silloin kun olivat
siinä parhaassa kyselyiässä.
"MIKSI Mumma ei voida jo lähteä ? ""No kun....."
"MIKSI Mumma nyt jo lähdetään?" " No kun....."
"MIKSI ei vielä pysähdytä ? "
"MIKSI nyt jo pysähdytään ?"
"MIKSI nyt jo syödään?"
"MIKSI ei voida syödä heti ?"
Jne, jne
Jokin ihmeellinen MIKSI juttu oli iskenyt itsensä kahteen kaveriin.
Kolmaskin olisi varmasti osallistunut skabaan jos vaan kykenisi
muodostamaan puhetta paremmin. Hän tyytyi vain toistamaan
MITÄ MUMMA? Kun ei pysynyt veljiensä kysymys tulvan perässä,
eikä liioin mumman selitysten.
Tuntui aivan kuin veljekset olisivat piipahtaneet MIKSI - MIKSI
maassa.

Tuli myös aamu jolloin oli mumman ja papan vuoro kysyä MIKSI?
MIKSI noiden ihanuuksien on taas mentävä kotiin , MIKSI piti olla
meno jo tänään. MIKSI tämä aika menee niin nopeasti ja se kun
odotamme heitä tänne, MIKSI se aika matelee.

Välillä tämä elämä kuljettaa niin ettei anna vastauksia. Välillä
tulee vastauksia vaikka ei kyselisikään. MIKSI? Tiedä häntä.

Olo on taas onnellinen kun valo alkaa  voittaa pimeyden . Uteliaana
odotan mitä kuluvalla vuodella on tarjottavanaan. Tuskin maltan
odottaa. Itse se kai on tehtävä tästäkin vuodesta sellainen että voi
sitten ensi jouluna istua kuusta katsellen kynttilän valossa . Nauttia
ja varmasti taas tuumailla MIKSI tuo tuosta pitää kohta heitä pois....


Tällaisen oli Elkkis minulle löytänyt joulun alla, MIKSI joku on voinut luopua
jostain näin ihanasta........

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti