Kaksi kynttilää....

Äiti  asettaa kaksi kynttilää ikkunalaudalle ja sytyttää ne.
Pyydän häntä kertomaan ajasta kun hän perheineen lähti sotaa pakoon.
"Joskus toiste", hän kuittaa pyyntöni ja on sitä mieltä että ikäviä
asioita on turha muistella kun kaikki on nyt hyvin. Joskus kun olimme
ihan kahden hän saattoi kertoa jotain, mutta kuin säästääkseen
minua vain hyvin vähän......
On itsenäisyyspäivän ilta, elämme turvallisessa Suomessa....

Pieni poikani odottaa innolla vieraita, on hänen nimipäivänsä.
Mummit, papat, tädit ,sedät ja pienet serkut tulevat tapansa mukaan
häntä onnittelemaan. Näin tapahtuu joka vuosi itsenäisyyspäivänä.
Nautin koska kaikki pääsevät saapumaan onhan se jokaisen vapaapäivä.
Sama  jatkuu vuodesta toiseen, vain juhlijat vähenevät.
Jossain vaiheessa poika ei edes halua pitää juhlia ja tuntuu että
jokunen on ihan mielissään ja haluaa viettää päivän jotenkin
muuten. Isovanhemmat vain saapuvat uskollisina joka vuosi ja
he eivät edes halua että olisi joku muu vaihtoehto. Kahvit juodaan meillä
ja sitten me lähdemme osaa heitä viemään kotiin. Siellä me sitten
ajelemme ympäri kaupunkia kuskaamassa mummeleita ,kun
televisiossa pyörii ohjelma kansakunnan kermasta linnanjuhlissa.
Minä hieman puhisen kun en niitä näe kuin hieman loppua.
Puhelemme kuitenkin sitä tuttua lausetta vuosi vuodelta.
"Jonain päivänä heitä ei enää ole , katsotaan sitten:"

Lapseni asuu toisella paikkakunalla. Haluan ehdottomasti käydä
hänen syntymä-ja nimipäivillään. Hän yrittää jo ehdottaa ettei
nimipäiviä pidettäisi, kun jo aikuisia ollaan. "Ollaan vaan aikuisia mutta sinä
olet minun lapsi ja minä haluaisin tulla!" Lapsi hyväksyy vuosi
vuodelta pyyntöni ja ottaa vastaan meidät aina yhtä iloisesti.
Puhelen hänelle:"Ehkä ensi vuonna emme tulekkaan vaan
lähdemme Tallinnan joulua katsomaan!" Hänestä se on hyvä
idea ja vetoaa taas ettei aikuisille tällaiset päivät ole tärkeitä ja nähdäänhän
me muutenkin usein. Omasta mielestäni hän huokaa liian syvään.....
Ajelemme illalla kotiin juuri silloin kun jokaisessa kodissa palaa
ikkunalla kaksi kynttilää ja presidentin linnassa tanssitaan......

Joskus olen pirteämpi, joskus taas väsyneempi niinkuin varmasti
jokainen meistä. Nyt olen väsyneempi. Syksy on ollut kiireinen ja pimeyskin
on tehnyt tehtävänsä. Vaikka rakastankin syksyä ja joulun aikaa yli
kaiken, halusin nyt olla kotona ja vain kotona. En luvannut mennä
minnekkään, enkä kutsunut ketään meille. Halusin olla yhden päivän
kotona ja vain kotona. En kutsunut itseäni edes nimipäiville
pojan luo. Heilläkin oli omia juttujaan. "Voitte te silti tulla:"
oli aina yhtä kohtelias viesti pojalta. Valitsin toisin ja nähtäisiinhän
me parin päivän päästä jo muutenkin.
Tein välttämättömiä töitä kotona. Otin kirjan ja uppouduin siihen.
Laitoimme hyvää ruokaa ja nautin levosta. Otin itselleni aikaa...

Illalla laitoin ikkunalle kaksi kynttilää. Sytyttäessäni niitä muistelin pois
nukkuneita vanhempiamme mitä kaikkea he olivat joutuneet kestämään että
minulla on nyt hyvä olla ja voin viettää tätä päivää lepäillen.
Päätin katsoa linnan juhlia oikein rauhassa ja jokaisen puvun
tarkastella niin hyvin kun sen siinä vilahduksessa voi nähdä.
Lasillinen roseviiniä kaikkien niiden kunniaksi jotka mahdollistivat
jotta voin elää tätä onnellista elämääni.....