Viimeinen tonttu.....

TONTUT JA KUUSENOKSAT SAIVAT VÄISTYÄ KUN VAPAAHERRA TOI RISUJA SISÄLLE!

Aurinko paistaa kirkkaana täydeltä taivaalta. Ilma näyttää houkuttelevalta,
voisin lähteä lenkille. VOISIN vaan en lähde. Vilkaisu pakkasmittariin saa
minut välittömästi muuttamaan mieleni. KAHDEKSANTOISTA! Miten
kummassa selviän jos näitä päiviä on enemmän. No luultavasti samoin
kuin muinakin vuosina. Vapaaherra yrittää vakuutella että lenkki
piristäisi, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä että  tänään pysyn sisällä
ja paketoin jouluni muistoihini ja varastoon. Hänelle suosittelen kyllä
lenkkiä. Siellä on varmasti upea kävellä tuntien kuinka pakkasen
ääni kuuluu joka askeleella. Onhan sekin tietysti mukavaa kun vesi
valuu silmistä viiman takia, puhumattakaan nenästä. Nenästä mistä
saman viiman avittamana räkä valuu ja jäätyy juuri ennen kuin se
ehtii ylähuulen luo, kasvattaen siihen komeat huurreviikset.
Hengittäessä sisään ja ulos hampaat kylmettyvät niin että niitä
vihloo vielä kaksituntia sisään tulon jälkeen. EI EN LÄHDE LENKILLE
oli minun viimeinen sanani, ei lähtenyt hänkään.....

Olin päättänyt että joulu lähtee meiltä tänään, koska joka vuosi loppiaisena
sen pakkaamme pois. Ei se mikään traditio ole, se vaan sattuu
olemaan vapaa päivä ja siihen menee koko päivä tai melkein.
Ainoastaan kyntteliköt ikkunalla saavat olla Nuutinpäivään.
Jos kuukauden joka päivä jotain joulutavaroita ripustelee ympäri
kotia niin ihmekkös jos siivoamiseen sitä aikaa saa kulumaan.
Vielä mietin josko kuusi voisi olla viikonloppuun tai oikeastaan
vielä viikon. Viikon päästä me  entiset luokkakaverit taas kokoonnumme
ja nyt vuorostaan meillä. Yleensä juomme joulukahvit jonkun
luona, mutta tänä vuonna aikataulumme eivät sopineet mitenkään
yhteen. Harmittelin sitä koska jouluihmisenä olisin
ehdottomasti halunnut heidät silloin meille.
Mies on sitä mieltä että kyllä voimme siirtää tämän viikolla
eteenpäin ja saan heille joulukahvini keittää. Melkein jo suostun
ajatukseen, mutta ehkä on parempi että säästän ystäväni
hämmennykseltä.
Kuusi on tänä vuonna kauniimpi kuin koskaan(sanon näin joka vuosi)
ja tällä kertaa se on ihan totta. Piikkejä tippuu tuskin laisinkaan.
Olen antanut sille säännollisesti vettä ja sitä se on juonutkin litra
kaupalla, joten tuore puukin vielä. Irrottelemme koristeita ja
muistelemme millä antaumuksella niitä sinne aattona laitettiin.
Vähän haikeinakin muistelemme miten pienet pojat kuin oravat
niitä sinne ripustivat kilvan. Koristeita joita kuusessa ei ole vuosiin
ollut. Nekin näyttivät saaneen pienten koristajien sormissa ihan
uuden elämän, enkä puhu puuttuvista palasista.

Yritän mennä huone kerrallaan jotta varmasti kaikki tavarat tulevat
mukaan laatikkoon, joka laitetaan varastoon sinne kaikkein
ylimmälle hyllylle odottamaan ensi vuotta.
Miten tunnenkin taas luopumisen tuskaa. Kuulen lasten iloiset
kiljahdukset kun pukki saapuu. Kuulen ystävän kanssa käydyn
keskustelun kuinka ihanan kodikasta tämä punainen joulu onkaan.
Kuinka erillaiselta koti tuntuu kun kaikki on poissa. Kuulen
nuoren ystäväni kanssa käydyn keskustelun kun hän yllätti
käynnillään. Kuulen hyvän mielen, joulurauhan....

Palaan todellisuuteen ja kiskon huonekaluja niiden "oikeille"
paikoilleen. Joulukuusi kun on tapana laittaa nurkkaan jotta
se ei varisisi kun ohi kuljetaan. Ei siksi että poikia oraviksi
sanoin, eivät ne puuhun kiipeä!
Verhot, tuolinpäälliset, tontut ym. tässä kohtaa aina ajattelen,
että pitääkö ne nyt kaikki aina esillä olla. "Pitäää!", huutaa
joulun laittaja minäni.
Kun viimeinenkin tonttu on laitettu laatikkoon ja lipastoon.
Siis lipastoon pääsevät ne joita aletaan laittaa marraskuussa ja
laatikkoon taas ne jotka pääsevät esille samaan aikaan
kuin joulukuusi. Olen minä vaan aika hölmö vai mitä :))
Oven ulkopuolella köröttää vielä pari tonttua ja ne otan vasta
huomenna pois, koska tänään en ovea avaa!!!! Huomenna
on pakkanen laskenut. Mies sen sijaan saa pomppia koko ajan
ovesta sisään ja ulos vieden milloin mitäkin.

Asettelen pöytäliinat paikoilleen, perkaan joulukukkia pois
ja osasta siivoan tippuneet lehdet. Vähän vielä siirtelen
niiden paikkoja. Vain yksi tonttu saa olla paikoillaan siihen
en koske. Se on poikien ja vanhempien tuoma kukka-asetelma
josta tonttu kurkistaa. Se saa istua siinä niin kauan kun viimeinenkin
lehti siinä on, olkoon vaikka juhannus.
Siinä me sitten istumme molemmat ja katselemme
toisiamme ja muistelemme tätä mennyttä onnellista joulunaikaa...

                                                Viimeinen ihana tonttu!

Räiskettä ja paukkuja......

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!

Haluan viettää ehdottomasti AINA uuden vuoden aaton kotona!
Jonkunmoinen trauma varmaan sekin. Nuoruus vuosina kun olin aina töissä, niin
ja siihen kuului monesti myös inventaarion tekeminen. Kotiin päästyäni en
voinut kuvitellakkaan muuta elämää kuin katsoa isän ja pojan riemullista
rakettien paukuttelua. Loppu energia meni siihen kun koko ajan pelkäsin minne
päin ne lentävät tai paukahtavatko ne käsissä. En koskaan käsittänyt sitä
riemullista naurua,  joka kuului joka räjähdyksen jälkeen. Minun vuoroni oli nauraa
kun paukkupussi oli TYHJÄ! Samasta syystä olin onnellinen että molemmilla
oli kaikki jäsenet tallella ja silmät päässä, kuten myös niillä naapurin lapsilla
jotka yleensä olivat mukana.

Kun sitten aikanaan muutimme tänne maalle oli lapsukainen jo teini iässä.
Paukuttelu kyllä jatkui samalla mitalla, mutta hänen ystävänsä kotona.
Paukut saivat lennellä mihin suuntaan tahansa ei ollut taloja eikä ihmisiä,
kunhan eivät toisiinsa osuneet. Onneksi eivät! Joskus olimme mukana ja silloin
" herrat" järjestivät meille vanhemmille näytöksen. Ampuivat rakettinsa korkean
kallion päältä. Silloinkin toivoin että pussi vain tyhjenisi ja pojat olisivat kokonaisina!


Eräänä aattona sitten kun tulimme kotiin oli raketin jäännöksiä joka paikka täynnä.
Niitä löytyi auton ja katon päältä. Aivan talon seinän vierestä. Minä näin silmissäni
kuinka ne olivat sinkoutuneet korkealle taivaalle ja alkaneet sieltä putoamaan alaspäin
kohti meidän ikkunaa ja muuttaneet suuntaa viime sekunneilla. Sen illan jälkeen en suostunut
viettämään aattoa muualla kuin omassa kodissa!
Kenties joku sanoi minua hysteeriseksi kun kiertelin ympäri taloa ja katselin
epätoivoisena kun raketit lentelivät minne sattuu. En voi käsittää että ihmiset ampuvat
niitä talojen pihoilta. Talojen joka ovat lähellä toisiaan, varsinkin kun tuossa vieressä on peltoa
kilometri tolkulla. En yleensä ole koira ihminen , mutta aattona suorastaan rakastan koiria.
Silloin olen heidän omistajiensa kanssa samaa mieltä, paukuttelu on turhaa.
Ressut ovat ihan peloissaan ja minä myös....

Kilistämme vapaaherran kanssa kun vuosi vaihtuu ja paukuttelun ääni alkaa lisääntyä.
Katselen kauniita raketteja ikkunasta. Päätän pysyä sisällä ja uskoa että kaikki on hyvin.
Menen nukkumaan ja kuulen vielä kauan räiskettä ja hyväksyn mukisematta sen tuovan
juhlamieltä niin monelle ihmiselle. Minä nyt vaan satun olemaan tällainen.....

Aamulla vapaaherra pakottaa minut lenkille. Vastustelun syy on tänään liukkaus ja
oireileva iskiakseni. Olin suunnitellut
kahvakuulan heilutusta ja joogaavani rauhassa kun hän kiertää pitkin kyliä.
Päätän kuitenkin lähteä mukaan. Hyvä niin, ilma oli mitä ihanin. Jos nyt ei välitä pienestä
tihkusta joka ilmestyi aina välillä. Pakkasesta ei tietoakaan, toki sen verran oli
muistoa, että jokemme oli jäässä ja melkein kaikki polut.
Paksu sumuverho peitti lähes koko kylän.
Ajattelin oikaisevani tuon tuosta, mutta huomasin käveleväni miehen perässä ja
hän ei totta vieköön oikaissut. Kylä oli niin hiljainen että hämmästelimme sitä
yhteen ääneen. Vain pari pariskuntaa joiden ikä oli parikymmentä vuotta
enemmän kuin meidän, olivat uskaltautuneet myös lenkille. Katselin miten
pariskunnat käsi kädessä toisiinsa nojaten tepastelivat jäisellä tiellä. Niinkuin
varmaan elämäkin on ollut välillä toinen toiseen nojaamista.
Hymyn huulille sai myös kolmen ystävän ryhmä, joista yksi lauloi laulua
"Mistä tunnet sä ystävän.." Uuden vuoden toivotusten säestämänä ohitimme
heidät. Se olivatko he menossa vai tulossa juhlimasta jäi epäselväksi, luultavasti
eilisen juhlinta jatkui....
Vain muutama auto ohittaa meidät ja katselemme  toisiamme  ihmetellen,
minneköhän nuokin menossa..

Mies kuvaa sumussa uinuvaa kylää ja mietin miten onnellinen voikaan
ihminen olla kun voi jälleen kerran aloittaa uuden vuoden.
Edessä on valinnoista koostuvia päiviä, elämyksiä joita emme unohda
koskaan ja hetkiä jotka tuntuvat mitättömiltä, mutta vuosien saatossa
niiden merkitys muuttuu kenties uskomattomaksi kokemukseksi.

Linnut palaavat metsästä pihoille ja kaikki jatkuu niinkuin ennenkin .

Toivon että tästäkin vuodesta tulisi sellainen onnellinen vuosi......

                                           Hiljainen on kylälle vievä tie......

Turhat setelit taskusta pois! Se on varmaan ollut juhlijan ajatus, meille kelpasi kyllä ja päätimmekin
heti laittaa hyvän kiertämään. Ehei ei menty kioskille :)

Meidän jouluaatto.....

Suomen Turku julistaa joulurauhan.

Olemme juuri menossa ovelle tarkistamaan kuuluiko se auton ääni meidän pihalta.
Samalla ovi singahtaa auki ja Avustaja syöksyy syliini niin nopeasti
että tuskin huomaan kuka tulija on. Seuraavaksi Suloisuus kipittää sisään
ja halaa niin että kukkapaketti joka on välissämme huutaa "auttakaa".
"Ota tää",sanoo Suloisuus ja hyökkää papan kimppuun joka on juuri toipumassa
Avustajan halauksesta. Lasten äitiä ja isää naurattaa. Isä kantaa Päivänsädettä
joka pitää sen päiväistä "älämölöä" ja lopettaa vasta kun nauraen pääsee
syliini. Suukottelemme toisiamme kilvan, Päivänsäde viittoa että
tänään tulee joulupukki ja minä vastaan että hän on oikeassa......

Riisipuuro on tänään lounas. "Herrat"ovat sitä mieltä että syödään ihan
vaan siksi koska kiinnostaa kuka saa mantelin. Se huokaus kun isän
lusikka kopsahtaa lautasella manteliin. Puuron syönti tyssää tykkänään
siihen. Manteli löytyi ja sillä hyvä. Mumma on kuitenkin näkevinään
tontun tiellä ja kaikki rientävät ikkunaan. Sieltä kun sitten palataan lautasten
luo ja kun oikein sanomme ,että pitää syödä jotta jaksaa iltaan. Kuinka
ollakkaan jokaisen pojan lautaselta löytyy manteli. Se miten se on mahdollista
että manteli meni neljään osaan puurossa on pojista ihan uskomatonta....

Puuron syötyään "herrat" syöksyvät kuusen kimppuun. Kuusi saa kaikki mahdolliset
koristeet mitä talosta löytyy ja niitähän riittää. Onneksi on oksia.
Avustaja kurkoittelee kuusen korkeimmille oksille ja seisoo sohvan
selkänojalla. Varoituksia satelee jokaiselta ja Avustaja vastaa yhtämonta
kertaa"Juu, juu"eli ei kuule mitään, kuin ihmeen kaupalla ei muksahda maahan.
Suloisuus hoitaa kuusen keskiväliä ja alalatvoja yhdessä Päivänsäteen kanssa.
Pallot, kellot,tontut,  kaikki saavat paikkansa kuusesta.
Suloisuus kiertelee vielä olohuonetta josko jotain vielä voisi oksille laittaa.
Sitten heitetään lopuksi hopeanauhaa, mihin se nyt sattuu takertumaan.
Ihan paras kuusi ja sen koristelu ikinä.....

Pappa päättää keventää  "herrojen" odotus aikaa ja vie heidät kaikki ulos. Pitää
sytyttää lyhtyjä jotta pukki näkee tulla. Linnuille pitää myös viedä ruokaa. Pojat ovat
siitä enemmän kiinnostuneita kuin omasta ruokailustaan. Siemenet lentelevät eikä
niitä visko linnut. Linnut sen sijaan seuraavat hyvinkin kaukaa kun kolme punaposkista
poikaa hääräilee pihamaalla. Luminen piha on täynnä pieniä jalan jälkiä. Vain lupaus
joulupukin saapumisesta ruokailun jälkeen saa pojat tulemaan sisälle.

Ikkunan takaa pojat tyytyväisinä katselivat kuinka linnut palasivat katsomaan mitä he olivat laittaneet .....

Jouluruokaa sitten otettiin ja ei otettu. Maisteltiin ja ei maisteltu. Arvosanaksi antaisin kuitenkin 9.
Kaikkea syötiin ja koska se pukkikin pian tulee, niin eihän sitä kukaan nälkäisellä vatsalla
voi vastaan ottaa. Siitä olimme samaa mieltä. "Huomenna voit tehdä vaikka muusia ja kalaa,jos haluat tai perunatkin käy", oli Suloisuuden kommentti.

Auton valot välähtävät pihalla ja pappa pyytää poikia ikkunaan. Punanuttuinen hahmo kävelee
kumarassa lyhdyin valaistua käytävää. Pojat säntäävät ovelle. Suloisuus kipittää avaamaan oven
muut jäävät kauemmas. Pyydämme pukkia peremmälle ja Suloisuutta myös. Hän on jähmettynyt ovelle ja on sen näköinen että omii pukin itselleen. Pukki tarjoaa pussistaan namuja ja pojat kiittävät.
He ovat kyllä sitä mieltä , että pitemmittä puheitta jaetaan lahjat. Onneksi myös pukki.
Avustaja pitää lukua lahjoista ja kuudennen kohdalla hän kiljaisee:"Mitä ihmettä ,mä pyysin vain viisi lahjaa!" Hyssyttelen häntä, ettei pukki vaan veisi toisia pois. Avustaja on sitä mieltä ettei haittaa
saa tulla lisää !!!
Lahjat on jaettu ja isä pyytää vielä poikia yhteiskuvaan pukin kanssa. Pojat ryntäävät kaikki
pukin polvelle. Ahdasta tuli,  Päivänsäde tyytyy seisomaan vierellä ja minä onneton kun kuvittelin että vielä pelkäävät.

Lahjat on avettu ja monilla leikittykin. Nukkuma-aika koittaa pienille pojille vaikkakin
tavallista myöhemmin. Jännittävä päivä alkaa olla lopuillaan. Virtaa riittää vielä kun
alamme tehdä heille petiä. Pojat nukkuvat kaikki vierekkäin vuodesohvalla ja pulina
on sanoin kuvaaton ennenkuin uni valtaa jokaisen. Pieni Päivänsäde puhisee ja naureskelee
vielä , kun toiset jo hiljenevät. Viimein hänkin nukahtaa jalka toisen veljen päällä ja pieni käsi toisen veljen kädessä. Kiitollisena katselen näitä pellavapäitä ja pyydän heille enkelien suojelua.
Siirryn vielä aikuisten pariin viettämään tätä onnellista jouluaattoa.....

                                                                Vähän vielä enkeitä :)

Hyvän mielen joulua.....

Aikuiset supattavat keskenään, mutta emme saa siitä mitään
selvää. Tiedostamme kyllä että mahdollisesti joulupukki on tulossa.
Talon isäntä eli pikkuserkkuni( Pikkis) isä ainakin vihjailee jotain sen suuntaista.
Pikkis on minua pari vuotta nuorempi, siis tosi pieni. Minäkin tuskin kuutta
täyttänyt. Pikkis on ihan paras ystäväni ja siksi hän vaatii minua mukaansa
ottamaan selvää onko pukki todella tulossa. Talossa on paljon lapsia
paikalla, koska Pikkiksen perheellä on tapana kutsua kaikki heillä
työssä olevat miehet perheineen joululounaalle. Pikkis viis veisaa
muista lapsista ja minä seuraan häntä kuuliaisesti, miten hän
aikoo asian selvittää. Hän vaatii että menemme pihalle. Minua
alkaa pelottaa ja yritän vakuuttaa Pikkikselle että pukki varmaan
tulee jossain vaiheessa. Pikkis avaa oven ja samalla näemme kuinka
tumma hahmo millä on punainen nuttu ja pitkä parta seisoo
aivan hiljaa suuren puun alla. Minä pelästyn ja jähmetyn paikoilleni kun Pikkis jo
rientää takaisin saliin ja huutaa niin lujaa kuin pieni ihminen vain voi:
"JOULUPUKKI TULEEEEE!!!!!!!!!!!!
Joulupukki jakoi jokaiselle jotain. Pikkiksen isä kyseli meiltä lapsilta
kuka uskaltaisi istua joulupukin syliin. Minun puolestani muut saavat ihan
rauhassa, minä en mokoman pelottavan sedän syliin mene!
Miten hyvän mielen Pikkiksen perhe meille kaikille antoikaan.

Hallittu kaaos on pikku hiljaa muuttumasssa rauhalliseksi joulun
vietoksi vai pitäisikö sanoa hulvattoman hauskaksi yhdessä oloksi.
Luultavammin niin, kun pikapuolin pienet talon valtaajat saapuvat.
Voin jo kuvitella miten hekin jännittävät pukin tuloa niinkuin
itse aikoinaan. Joulupukin syliin tuskin tunkua tulee, epäilen myös.
Se onnistunko tuottamaan heille hyvän mielen , jää nähtäväksi.
Toivon sitä kuitenkin.Eiköhän se kuitenkin tule siitä että
ollaan yhdessä......

Lumi hiutaleet putoilevat yllättäen maahan. Uutisissa siitä oli
kuulemma maininta, mutta minulta mennyt ohi. Lumesta
en kummemmin perusta, mutta pakko sanoa että maisema
on kaunis. Lakaisen pihapolkua lumesta ja sytytän kynttilän palamaan
lyhtyyn. Juuri silloin auto ajaa pihaan. Odotan aivan toista
ihmistä ja hämmästyn suureksi iloksi. Iloksi siksi että
tämä ihminen yleensä ilmestyy kun häntä kaipaan tai ajattelen. En edes
uskalla mainita siitä hänelle, koska minusta tuntuu ettei
hän edes uskoisi kuinka paljon olen häntä viimeaikana ajatellut....
Hän sulkee minut syleilyynsä toivottaa hyvää joulua ja minua
alkaa itkettää ihan valtavasti, ja ilosta. Olen todella iloinen
että hänellä on hetki aikaa tulla myös sisälle ja saan taltioitua
itseeni kaiken energian minkä hän minulle antaa. Jotkut vaan
ovat enkeitä, sille vaan ei voi mitään....onneksi....He ovat
niitä jotka todella jakavat hyvää mieltä.....

Hyvää mieltä toivotan juuri sinulle. Toivon että niitä enkeleitä
osuu myös sinun kohdallesi. Onhan niitä kunhan vain katselet
ympärillesi. Oma enkelini joka tänään kävi muistutti vaikka
yhden ystävän olenkin menettänyt tänä vuonna, ympärilläni
on muita vaikka kuinka paljon kun vaan avaa silmänsä.
Toivon rauhallista joulua sinulle ja vauhdikasta joulua jos
on sen aika. Pidetään toisistamme huolta ja jos yksin istumme
nautitaan myös siitä hetkestä. Hyvää joulua, sellaista onnellista
joulua....
Rakkaudella Mumma ...

                     Pihamökin tontutkin toivottaa Hyvää Joulua!

Hallittu kaaos.....

Sunnuntai -iltana havahduin viimein että viimeinen "tavoite" listassani
mennä konserttiin hautautui auttamattomasti. Syy ei ollut se että olisin sen
unohtanut niinkuin joku varmaan välittömästi ajatteli, ehei peruin
sen ihan itse. Peruin sen koska sain niin hyvää seuraa että en yksinkertaisesti
viitsinyt mennä. Sitä sitten pohdiskelin itsekkin hieman hämilläni
miksi mieli niin kovasti vaati etten menisi. Toki mielessä kävi
myös voisiko se kenties olla sittenkin laiska itsetunto joka vei
voiton....tiedä häntä....
Koko viikko onkin sitten mennyt joulumieltä hakiessa, jotenkin se
on piiloutunut kaiken kaaoksen keskelle. Ei se etteikö se näkyisi
täällä kotona kaiken maailman tonttuhärdellien muodossa, mutta
jotain olennaista puuttuu....

Tuijottelin tonttua yhtä lailla hölmistyneenä kuin sekin minua. Siinä se ollut ja seurannut monet joulut samoja traditioita mikäpä niitä muuttamaan. Jostain syystä se on selvinnyt myös pikku väen syleilystä enemmiltä kolhuilta. Siinä tonttua tuijottaessani pohdin pitäiskö jotain muutakin tehdä.

Ystävä kertoo miten on leiponut pakkasensa täyteen leivonnaisia ja laatikoitakin on niin että tuskin ovea saa pysymään kiinni. Nyt olen ehdottomasti sitä mieltä että tonttu tuijottaa tonttua....

Hallittu kaaos on kodinhoitohuoneessa, pakkaamattomat lahjat odottavat paketoijaa. Tässä kohtaa aina tuumailen miksi ihmeessä jos ostaa lahjan ei anna myyjien sitä paketoida vaan pitää itse se tehdä.

Minun kohdalla ei voi edes selittää että haluan persoonallisia paketteja, koska paketoin ne saman kaavan mukaan. Tosin katson tarkkaan lahjapaperin ettei saaja saa kaikkia lahjojaan samanlaisissa kuoseissa. Lahjat voisivat kenties jo olla paketissa jos vain olisin vinkannut siitä vapaaherralle. Mutta ei ,minä haluan henkilökohtaisesti nähdä että ne varmaan ovat oikeassa paketissa. Toiseksi olen jo unohtanut puolet mitä ollaan ostettu, joten ihan kiva nähdä mitä sieltä löytyy....

Suursiivous ennen joulua! Totta kai jokainenhan sen tekee, paitsi minä. Olisin kyllä kerennyt, EHKÄ jos en kirjoittelisi täällä tai jos se jostain syystä olisi tarpeellista. Odotan kolmea salaman nopeaa tahmatassua vieraaksi joten se homma on aivan turhaa. Se suloinen sekasorto joka valtaa kotimme voittaa menen tullen tiptop talon. Myönnettäköön että sen jälkeen saatan tarttua toimeen, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Ei meillä sentään kattokruunuissa roiku kuin tontut vaikka meno välillä onkin aika vauhdikasta.

Joulukuusi odottaa vielä pihalla koristajia. Olen niin innoissani siitä tai ehkä vähän hämillänikin. Vapaaherra nääs lupasi pojille että he saavat sen koristella. Eihän siinä mitään kummallista sinänsä, mutta kun he saapuvat vasta aatona pohdin miten ihmeessä jaksan katsella kuusta ilman koristeita niinkauan. Voisikohan sen koristella ja sitten vaikka riisua ja taas uudestaan....ehkä ei sittenkään...

Pääasia että kuusi tulee sisälle ja lisää sitä joulumieltä.

Joulukortit sain sentään postiin ajoissa. Toki niitä viime hetkellä ennen postittamista sitten kirjoittelin.

Muutama niitä jo takaisinkin tullut ja taas kerran heiltä kenelle en laittanut. Mahdankohan saada niiltä kenelle niitä laitoin. Lopun viikkoa olenkin sitten joka päivä ostanut lisää kortteja kun muistuu vielä hän ja hän.....

Kinkkukin meille saapui. Tilattiin jo vuosi sitten ihan varman päälle , ettei ilman jäädä....eikä jääty!

Tosin se on muutamaa kiloa suurempi kuin piti. Eihän se haittaa , mutta kun meitä on vähemmän syöjiä kuin joskus ennen tai oikestaan syöjät ovat pienempiä....No mahtuihan se jääkaappiin ja uuniinkin, oli ihan pakko kokeilla tässä vaiheessa. Pakastin on tietysti keksitty , sinne sitten loppu jos jää ja syödään sitten kinkkukiusausta loppu kevät. Luultavasti kinkku on paras mitä ikinä. Suoraan tuottajalta....

Laatikot tekemättä, kakut leipomatta ja minä sovin vielä kyläilystä viikonlopuksi. Hienoa , kehuin itseäni. Hallitun kaaoksen saa helposti aikaan...huomaan...Tälläkin hetkellä voisin tehdä jotain järkevää, mutta päätin tartttua kynään ja aloittaa tämän terapeuttisen kirjoittamisen....

Sitten vielä tuumailen mitä kirjoittaisin ennen joulua.....ehkä siitä saanko sen kaaoksen selvitettyä.

Joulu tulee silti kaaos tai ei sitähän hoetaan koko ajan. En nyt tiedä onko se kaaos välttämättä niin onnellista jota aina perään kuulutan, mutta huvittavaa se voi olla kun sen oikein oivaltaa....

Kuppi kuumaa enkeli teetä niin eiköhän ne homman lähde käyntiin :)

Kaksi kynttilää....

Äiti  asettaa kaksi kynttilää ikkunalaudalle ja sytyttää ne.
Pyydän häntä kertomaan ajasta kun hän perheineen lähti sotaa pakoon.
"Joskus toiste", hän kuittaa pyyntöni ja on sitä mieltä että ikäviä
asioita on turha muistella kun kaikki on nyt hyvin. Joskus kun olimme
ihan kahden hän saattoi kertoa jotain, mutta kuin säästääkseen
minua vain hyvin vähän......
On itsenäisyyspäivän ilta, elämme turvallisessa Suomessa....

Pieni poikani odottaa innolla vieraita, on hänen nimipäivänsä.
Mummit, papat, tädit ,sedät ja pienet serkut tulevat tapansa mukaan
häntä onnittelemaan. Näin tapahtuu joka vuosi itsenäisyyspäivänä.
Nautin koska kaikki pääsevät saapumaan onhan se jokaisen vapaapäivä.
Sama  jatkuu vuodesta toiseen, vain juhlijat vähenevät.
Jossain vaiheessa poika ei edes halua pitää juhlia ja tuntuu että
jokunen on ihan mielissään ja haluaa viettää päivän jotenkin
muuten. Isovanhemmat vain saapuvat uskollisina joka vuosi ja
he eivät edes halua että olisi joku muu vaihtoehto. Kahvit juodaan meillä
ja sitten me lähdemme osaa heitä viemään kotiin. Siellä me sitten
ajelemme ympäri kaupunkia kuskaamassa mummeleita ,kun
televisiossa pyörii ohjelma kansakunnan kermasta linnanjuhlissa.
Minä hieman puhisen kun en niitä näe kuin hieman loppua.
Puhelemme kuitenkin sitä tuttua lausetta vuosi vuodelta.
"Jonain päivänä heitä ei enää ole , katsotaan sitten:"

Lapseni asuu toisella paikkakunalla. Haluan ehdottomasti käydä
hänen syntymä-ja nimipäivillään. Hän yrittää jo ehdottaa ettei
nimipäiviä pidettäisi, kun jo aikuisia ollaan. "Ollaan vaan aikuisia mutta sinä
olet minun lapsi ja minä haluaisin tulla!" Lapsi hyväksyy vuosi
vuodelta pyyntöni ja ottaa vastaan meidät aina yhtä iloisesti.
Puhelen hänelle:"Ehkä ensi vuonna emme tulekkaan vaan
lähdemme Tallinnan joulua katsomaan!" Hänestä se on hyvä
idea ja vetoaa taas ettei aikuisille tällaiset päivät ole tärkeitä ja nähdäänhän
me muutenkin usein. Omasta mielestäni hän huokaa liian syvään.....
Ajelemme illalla kotiin juuri silloin kun jokaisessa kodissa palaa
ikkunalla kaksi kynttilää ja presidentin linnassa tanssitaan......

Joskus olen pirteämpi, joskus taas väsyneempi niinkuin varmasti
jokainen meistä. Nyt olen väsyneempi. Syksy on ollut kiireinen ja pimeyskin
on tehnyt tehtävänsä. Vaikka rakastankin syksyä ja joulun aikaa yli
kaiken, halusin nyt olla kotona ja vain kotona. En luvannut mennä
minnekkään, enkä kutsunut ketään meille. Halusin olla yhden päivän
kotona ja vain kotona. En kutsunut itseäni edes nimipäiville
pojan luo. Heilläkin oli omia juttujaan. "Voitte te silti tulla:"
oli aina yhtä kohtelias viesti pojalta. Valitsin toisin ja nähtäisiinhän
me parin päivän päästä jo muutenkin.
Tein välttämättömiä töitä kotona. Otin kirjan ja uppouduin siihen.
Laitoimme hyvää ruokaa ja nautin levosta. Otin itselleni aikaa...

Illalla laitoin ikkunalle kaksi kynttilää. Sytyttäessäni niitä muistelin pois
nukkuneita vanhempiamme mitä kaikkea he olivat joutuneet kestämään että
minulla on nyt hyvä olla ja voin viettää tätä päivää lepäillen.
Päätin katsoa linnan juhlia oikein rauhassa ja jokaisen puvun
tarkastella niin hyvin kun sen siinä vilahduksessa voi nähdä.
Lasillinen roseviiniä kaikkien niiden kunniaksi jotka mahdollistivat
jotta voin elää tätä onnellista elämääni.....

Jouluista dementiaa...

Nyt ne ovat saapuneet virallisesti eli tonttuarmeija on vallannut melkein koko kodin. Ei ehkä nyt ihan koko taloa ,mutta pikku hiljaa niinkuin yleensä aina. Ehkä vähän varovaisesti jos joku sattuu tulemaan visiitille niin eivät ihan säikähdä tai kyllähän nuo jo tietävät.

Ihana tonttuarmeija on lahja jonka ystävä on antanut. Joka joulu yksi tonttu on muutanut meille, kun ystävän tytär on taidokkailla käsillään valmistanut.

Tänään on itsenäisyys päivä ja normi blogaaja kertoisi siitä, mutta tämä on mumman tuumailuja, eli siitä ehkä myöhemmin kun se päivä on eletty.

 HYVÄÄ ITSENÄISYYS PÄIVÄÄ JOKAISELLE! SAAMME ELÄÄ IHANASSA SUOMESSA!

Joulukuun pitäisi olla kaksi kuukautta olen ehdottomasti sitä mieltä. Tiedän ja ymmärrän että eräät ammatin omaavat ja harjoittajat ovat ehdottomasti eri mieltä....ja luultavasti puoli suomea.

No syy on yksin kutakuinkin siinä että en millään ehdi tehdä kaikkea sitä yhden kukauden aikana mitä haluaisin tehdä. Aika vaan ei yksinkertaisesti riitä. Eikä syynä ole pelkästään tämä ikä niinkuin arvelen jonkun jo mielessään ajattelevan. Tapahtumia on vaan niin paljon.

Yhtenä päivänä tein listan ja valikoin huolella tapahtumat mihin halusin ehdottomasti mennä tai oikeastaan mihin oli mahdollisuus mennä. Työni on sellainen että se rajoittaa jonkin verran.

Olin suunnitellut että menisimme urkukonserttiin omaan kirkkoomme. Olin kuullut kuinka upea se oli viime vuonna ja silloin en päässyt , mutta nyt päivä oli sopiva. Se oli torstai-ilta.

Perjantai aamuna luin sitten arvosteluja lehdestä ja jokainen voi vain kuvitella millä mielialalla kun olin sen täysin unohtanut. Kaksi viikkoa uskollista odotusta ja suuri pettymys, jota itse kutsun jo DEMENTIAKSI!

Naapuri vei minut viime kuussa konsertiin. Paikallinen kuoro Carmeninae (tulikohan tuo nimi oikein) on aivan loistava kuoro. Monet tuntevat heidät, ovatpa televisiossakin olleet. Pohdin josko veisin miehen kuuntelemaan heidän joulukonserttiaan ja puhelinkin siitä hänelle. Hänestäkin kuoro on loistava. No se konsertti jäi kuulematta, tällä kertaa kyllä muistin....

Sanoin miehelle että haluan ehdottomasti Turun suurimmille joulumyyjäisille. Olemme olleet siellä joskus, mutta siitä on paljon aikaa. Sinä päivänä kun ne on järjestetty on ollut aina jotain muuta ohjelmaa. Messuilla on paljon käsityöläisiä.On ihanaa katsella, joskus jopa ostaakin jotain ja tuleepahan noukittua ideoitakin, joita  ukko kulta saapi kätösillään sitten arkarrella.

Sunnuntai-iltana lueskelin facebookia siis sitä bookia josta kaikki asiat selviää. Toden totta!

Eräs ystävä siellä päivitti että hän on joulumyyjäisissä ja vielä auki tunnin kannattaa tulla!

SIIS NE OLI TÄNÄ SUNNUNTAINA JA MINÄ ONNETON KUN MUISTIN ETTÄ SEURAAVANA SUNNUNTAINA!

Tämä siis todella on sitä D-E-M-E-N-T-I-A-A!

Joululauluja lauletaan ensi sunnuntaina siis viikonpäästä ja mikään eikä kukaan VOI TULLA SIIHEN SINNE MENEN! Ei edes se dementia!

Olimme kiertelemässä vanhalla suurtorilla, siellä on myös ihanat markkinat. No niitä ei voi unohtaa kun niitä on siellä joka viikonloppu jouluun saakka.

Jaksan loputtomiin ihailla ihmisiä jotka käsillään tekevät mitä vain ja miten mielikuvitusta käyttämällä saa ihmeitä aikaan.

Mies parka sai taas töitä . Saapi nähdä toteutuuko toiveeni, sen uskon vasta sitten kun näen kasan heinäseipäitä pihalla......

Muutama lahjakin tuli ostettua ja olin onnellinen että löysin jotain mitä ei kaupasta löydy. VIELÄ!

Sitten oli vielä se yksi juttu mitä varten oikeastaan halusin tänne markkinoille. Kävi vaan niin että se JÄI hankkimatta. Ajattelin että varaan heti maanantaina ajan sieltä hoitolasta missä näitä muitakin mummosia hoidetaan, jotka eivät muista ressukat edes omaisiaan. Sitä odotellessa.....

Täytämme joka joulu lastenlasten joulukalenterin jollain pikkuesineillä tai namuilla. Se on tosi kivaa puuhaa etsiä kaksikymmentäneljä erillaista tavaraa. SUOSITTELEN! Varsinkin kun rasia on pieni.

Se oli ihan kiva idea pari vuotta, seuraavina vuosina sitten alkaa ahdistus. Keppo taskussa sitten kiertelemme ympäri lähi seutua ja minä puhisen kuka keksi moisen kapistuksen ostaa. NO MIES TIETENKIN! Kun sitten vihdoin viimein saamme/muistamme sen täytää. Paras palkinto on kuitenkin iloiset lapset kun he riemulla ottavat auton vastaan ja silmät loistaen avaavat luukkuja jokainen vuorollaan. 

Silloin jo päätämme että ensi vuonna taas jos vaan muistetaan!

Laitan vielä yhden tonttu kuvan jos vaikka unohdan niitä tänne laittaa ja jos vaikka unohdan kirjoitellakin. Voin silti olla varma että joulu tulee muistamme tai emme. Ehkä ne paikat joihin oli tarkoitus mennä olleet sittenkään niin tärkeitä. Ehkä se toinen hetki oli tärkeämpi....Sitä pohtiessa vietän tätä onnellista joulun aikaa.....