niin nopeasti kun nyt yksi mummeli vain voi päästä. Väsyneen näköisiä
poikia kurkistelee auton ikkunoista. Yleensä he juoksevat syliin mutta
aikainen herätys ja matka ovat tehneet tepposen. Lämpimän halauksen jälkeen
Avustaja ja Suloisuus kömpivät reppuineen sisälle. Päivänsäde
ei suostu tulemaan ulos autosta ennenkuin mumma ottaa hänet
syleilyyn. Isää naurattaa. Avaan auton oven ja Päivänsäde melkein
hyppää syliin, puristaa minua kaulasta niin että meinaan tukehtua.
Hän vaatii myös että saa kantaa itse reppunsa.
Pikaisen aamupalan jälkeen vilkutukset isälle ja operaatio" mumman
pyöritys"voi alkaa.
Suloisuus ilmoittaa että hän haluaa pelata ja Päivänsäde haluaa että
luetaan. Avustaja on sitä mieltä että leikitään "pikku koiria".
Mumma yrittää lukea ja kääntää sivuja ja samalla toisella kädellä
siirtää pelinappuloita. Välillä ruokkia yhtä "pikku koiraa" joka haluaa
joka välissä rapsutuksia...
Mumma ei koe olevansa mitenkään solmussa, mutta Avustajan kysyessä:"
Koska pappa tulee?" epäilen että näin kuitenkin on.
Ehdotan pojille että haetaan päivän posti. Haen Päivänsäteelle kenkiä
kun muut jo roikkuvat oven kahvassa. Kiellän heitä menemästä
yksin ulos kun vieressä kulkee kuitenkin kylätie ja joskus autojakin.
Ulos päästyämme alkaa kisa KUKA EKANA POSTILAATIKOLLA.
Pojat juoksevat minkä jaloistaan pääsevät laatikolle pitkin nurmikkoa
joka on tien vieri. Kuulen vain kovan äänen EPISTÄ ja tiedän että
isompi voitti. Kun me Päivänsäteen kanssa vihdoin pääsemme
laatikolle toivon etteivät naapurit ole kotona. Päivänsäde kun
haluaa tarkistaa kaikkien muidenkin laatikot onko ne tyhjennetty.
Minäkin toivon sitä....
Harmittelen kun poikien kengät ovat aivan märät kun he juoksivat
märällä nurmikolla. Meillä kun ei ole kuivuria. Suloisuus katsoo
minua silmät suurina:"MITÄÄH... mumma miks ihmeessä teillä ei ole
kuivuria???" No niinpä kultaseni eikä ihan kaikkia muitakaan
juttuja tulet huomaamaan, tuumailen. Hänelle selitän kyllä miksi...
Riemu repeää kun pappa ajaa autonsa pihalle saan hädin tuskin
pojat syömään lounasta penkeissään. Sisään tulo onkin
sitten yhtä riemua. Minä taas tuumailen millä kummalla
saan tämän porukan nyt rauhoittumaan päiväunille....
Avustaja ja Suloisuus ilmoittavat kuin yhdestä suusta:" MIKS
AINA PITÄÄ NUKKUA!" ja minä vastaan.
Noin kymmenen minuutin päästä molemmat nukkuvat.
Päivänsäde katselee kattoon ja selittää käsillään. Olen aivan
varma että hän juttelee enkelien kanssa, niin keskittynyt hän on.
Hän ei saa itseään rauhoittumaan joten menen hänen viereensä.
Näytän että silmät kiinni ja ssshhh. Olen aivan hiljaa ja myös hän.
Kurkistelen suljettujen silmieni välistä kun hän alkaa silittämään
hellästi tukkaani. Pieni kyynel nousee silmäkulmaani ja Päivänsäde
huomaa sen. Hän nappaa kyyneleen ja katselee sitä sormessaan.
Sen jälkeen hän alkaa silittämään poskeani. Nieleskelen hiljaa
mielessäni ja kiitän tästä ihanasta lapsesta, jonka kerran
olimme vähällä menettää....
Pojat availevat silmiään ja noin kymmenen sekunnin päästä
meno on taas nollasta sataan...
Pojat päättävät kyläillä aidan toisella puolella.
Päivänsäde syö innolla naapurin tädin keräämiä viinimarjoja myös
Suloisuus innostuu keräämään marjoja ja syöttää myös niitä
Päivänsäteelle. Minun pitää jo toputtaa kun pelkään että vatsa
tulee kipeäksi. Naapurin setä tuo nauloja ja lautoja jotta pojat
voivat hakata. Saan tykytys kohtauksen kun nään ihan oikeat vasarat
heidän käsissään, nauloista puhumattakaan. Varoittelen ja melkein
uhkailen pappaa joka kommentoi vain tapansa mukaan "Ei tässä
mitään hätää:" Siinä vaiheessä kun huomaan käynnissä olevan porakoneen
Suloisuuden kädessä päätän puutua tilanteeseen ja HETI!!
Päivänsäde vaatii että syömme päivällisen terasilla. Hänestä on
hauskaa syödä ulkona ja muut ovat samaa mieltä.
Olen onnekas kaikki rakkaat pojat ympäri pöytää ja aurinko
lämmittää säteillään juuri sopivasti....
Pojat pakkaavat reppunsa selkäänsä ja marssivat autoon.
Pitkä matka vielä edessä ennen omaa kotia.
Vielä halaukset ja turvallisen matkan toivotukset.
Terveiset äidille kotiin.
Kaikki auton ikkunat ovat auki ja kolme pientä kättä ja yksi vähän
isompi vilkuttaa meille , meille kahdelle jotka taas jäämme
seisomaan pihalle pieni haikeuden siemen sydämmessä.
Osaamme kuitenkin olla suunnattoman kiitollisia tästä
onnellisesta päivästä....
 |
| En kerro "todellisten" ihmisten nimiä enkä myöskään kuvaa heitä VIELÄ :) Siksi kuvani tähän, syyshortenssia joka kukkii muistutuksesta että töihin pitää lähteä :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti