Ukkosen jyrinää....

Jyrinää tulossa....

Istun talon rappusilla. Pelottaa, mutta olen päättänyt etten pelkää. Taivas on
tumman sininen ja pieniä jyrähtelyitä kuuluu jostain kaukaa.
Toivottavasti se pysyy kaukana ajattelen ja silloin minun ei tarvitse
tunnustaa että pelkäsin silti. Äiti on navetassa ja isä vielä pellolla.
Juuri sopivasti iso veli saapuu kotiin kaverinsa luota ja huudahtaa
minulle. "Miksi istut siinä? Mene sisälle kohta alkaa sataa ja ukkostaa!"
Selitän veljelle etten pelkää yhtään ja pohdin onkohan hän
ylpeä minusta. Viimeksi kun olin kertonut pelkääväni kovasti, veli
lohdutti minua ettei ole syytä ei mitään tapahdu.

Jyrähtelyt alkavat lisääntyä ja minua rauhoittaa tieto että myös äiti
on jo sisällä. On nukkumaan menon aika ja olen tosi tyytyväinen.
Vedän peiton korville ja toivon että kaikki olisi jo ohi.
Ukkonen ja salama tekevät yhteistyötä niin kovin että ilmavirta avaa
 ovia ja huomaan että äitiäkin pelottaa.
Seuraavana päivänä veli kertoo minulle miten salama löi kallioon
aivan talon vierelle.
Päätin etten enää koskaan ole niin reipas etten tunnustaisi pelkääväni....

Kesäinen viikonloppu on alkamassa ja ilma on todella kuuma.
Taivas näyttää "kiukkuiselta" pilvet ovat tummansinisiä ja harmaita.
Olen toiveikas että ilma kirkastuu niin on käynyt monesti ennenkin.
Turha murehtia vielä.
Mitä lähemmäs mökkiä ajamme sitä pimeämmäksi ilma muuttuu.
On kuin yö olisi tullut keskelle päivää.
Sydän alkaa pamppailla. "Jos ukkonen saapuu mereltä päin se tulee
rajuna," näin muistan naapurin sanoneen... Surukseni huomaan,että
tummaa on juuri siellä päin.
Saamme juuri tyhjennettyä auton ja tavarat sisälle kun alkaa jyristä.
Mies ottaa television johdot irti seinästä mutta lohduttaa :" Ei se
kauaa kestä, on kaukana. "
Jyrinä lisääntyy ja sade alkaa. En enää tunnista mikä pitää kovempaa
ääntä sade vai ukkonen. Mies laittaa sadepuvun päälleen ja menee
ulos tarkastuskäynnille vaikka kiellän häntä menemästä.
Tuntuu että vettä tulee niin paljon että se vie meidät mennessään.
Ukkonen pitää niin kovaa ääntä että pelkään ikkunoiden hajoavan.
Seison liikahtamatta paikoillani toinen käsi pienen poikani kädessä
ja toinen käsi taskussa jossa on auton avain.
Huudan miehelle :" Kohta me lähdetään!!!" Samalla yritän selittää
pikku ihmiselle :"Ei mitään hätää."
Päätän kuitenkin joskus vielä kertoa kuinka paljon pelkäsin....

Herään yöllä valtavaan jyrähdykseen ja ennenkuin ehdin edes miettiä
mikä se oli paukahtaa toisen kerran. Odotan pienen hetken jos se
olisi siinä. Valitettavasti olin väärässä, sillä samantien kuuluu jälleen
valtava pamaus. Kello näytää jotain kahta, en ehdi katsoa sen enenpää.
Mietin vaan että miehen herätyskello soi tunnin päästä en henno
herättää häntä. Hän omistaa niin hyvät unenlahjat että hän ei herää
kuin tuttuun kellon soittoon. Muuten saa kyllä räjähdellä ihan
rauhassa. Pompaan ylös sängystä mielessä että pitää nopeasti
sammuttaa tietokone ja ilmalämpöpumppu myös.
Salama välähtää ja koko talo on valkoinen kuin päivällä.
Saman tien jyrähtää. Vedän niskat kyyryyn kuin pääsisin siten
piiloon tätä näytöstä. Töpselit irti. Vettä tulee kuin saavista enkä
voi/uskalla mennä ulos sammuttamaan ilmalämpöpumpun pääkatkaisiaa.
Kuka kumma senkin keksi että siitä pitäisi ottaa koko virta pois.
Mies kuorsaa kilpaa ukkosen kanssa, onnellisen tietämättömänä
minun hermoiluistani. Päätän mennä takaisin nukkumaan ja vedän
varmuuden vuoksi peiton mahdollisimman ylös eli silmien päälle
sillä peloittaa niin vietävästi....

Luonto on suuri ja ihmeellinen. Sillä on voimia joita me emme pysty
hallitsemaan. Tiedän että monet ihmiset rakastavat ukkosilmoja.
Kuinka valtavat salamat leikkivät taivaalla ja kuinka ukkosen
jyrinä muistuttaa meitä kuinka pieniä ja voimattomia olemme.
Kaikesta huolimatta aion pelätä sitä ukkosta seuraavatkin vuodet.
Se tulee ja minä pelkään ei se sen kummenpaa ole. Sillä vaikka
tämä elämä aika rauhallisen onnellista onkin, kyllä  välillä vähän jannitystäkin
löytyy jos ei muulloin niin ainakin ukkosella...

Ei ihan ukkos pilviä...