Kuntosalilla....

Kello osoittaa viittätoista vaille seitsemän.Tasan seitsemältä se soi.
Olen ohjelmoinut itseni heräämään juuri ennen kellonsoittoa. Ei siksi
että kellossa olisi karmea ääni ,vaan siksi että olen pirteämpi tähän
sisäiseen heräämiseen kuin kellon herättämiseen.
Tänään on vapaa päivä. Kyllä, kelloni herättää minut silti.
Rakastan nukkua pitkään,mutta vielä enemmän rakastan pitkiä
vapaa päiviä.
Pitkästä aikaa suuntaan matkani kohti kuntosalia. Kuntosali on
niin paras urheilu muoto minulle,heti ulkoilun jälkeeen.
Voin tehdä suoritusjaksoni omassa tahdissa.Hikipäässä tai
rauhallisemmin. Epäsäännöllisen työni takia voin mennä koska haluan.
Valitettavasti en ole päässyt moneen viikkoon. Tuli vatsatautia,tuli
flunssaa oli töitä ym. Ym.siihen tietysti kuuluu myös EN VIITSI/
JAKSA TÄNÄÄN päivät.
Tänään jaksan! Olen niin innoissani ,että tuskin maltan lukea lehden
ja syödä kuntoilijalle terveellisen marja-hedelmä-raejuusto-rahkani
ja juoda kupillisen ihanaa teetä.
Kuntosalille tullesani hymyilen joka vastaan tulijalle ja toivottelen
hyvät huomenet tutuille kasvoille.Kello näyttää puoli yhdeksän.
Ajoissa, hyvä minä. Hyvä myös siksi ettei väkeä ole paljoa ,on tilaa.
Istahdan ensimmäiseksi soutulaitteeseen ja tarkailen ympäristöä.
Rouva Sirpakka polkee kuntopyörää minkä kintuistaan pääsee.
Eipä ihme että jo keski-iän ylittänyt rouva on niin sirpakka,joka kerta
kun itse käyn täällä myös rouva Sirpakka on paikalla.
Sitten saapuu Mr.Englanti. Mr. Englanti hymyilee minulle ja nyökkää
"Hello,god morning." "Hello",vastaan nopeasti ja otan ilmeen.PLIIS
ÄLÄ TULE MULLE JUTTELEE kun tämä englanti ei taivu niin
hyvin. Kerran Mr.Englanti puheli kanssani jopa kolme lausetta ja olin
niin tyytyväinen itseeni ja osaaamiseeni,mutta samalla päätin että ei toiste.
Sitä riskiä en ota etten osaisikaan vastata. Mr. Englanti huomaa että
haluan VAIN SOUTAA ja jättää minut rauhaa. Hän suuntaa kohti
rouva Sirpakkaa ,joka iloisena jutustelee hänen kanssaa.
Nousen soutulaitteesta ja teen "välikuolemaa". Tosiaan olen ollut
poissa kuukauden.
"Anteeksi ".,kuulen kuinka rouva takani sanoo minulle.
"Voisitkohan auttaa meitä,kun emme saa tätä oikealle korkeudelle?"
Olinkin jo huomannut soudellessani kuinka Iloiset Rouvat tirkuivat
ja vilkuilivat muita.Ehdin jo melkein ajatella,että toisia nauravat.
Tottakai voin autttaa ja neuvon Iloisia Rouvia kuin konkari konsanaan.
Rouvat kiittävät ja kertovat,että uskalsivat kysyä minulta kun olen sen
näköinen,että käyn usein täällä. Hienoa ajattelen ja paistattelen kehujen
tulvassa. Rouvat kehuvat vielä,että olen hoikka ikäisekseni.
Vedän nopeasti vatsan sisään ja puristan pakarat niin lyttyyn kuin ikinä vaan
saan, Hymyilen heille ja kiitän kohteliaisuuksista.Käännyn ympäri ja
mietin minkä ihmeen ikäiseksi ne minua luulivat .Teki mieli huutaa
perään."Olen vielä työikänen en eläkkeellä!!!!"Olkoon.
Tänäänhän niinkuin usein miten tähän aikaan täällä on vain eläkeläisiä.
Muutama nuori nainen,jotka voisivat olla vaikka kevään tulevia ylioppilaita.
Seuraava laite,juuri se laite missä seisoo lauma Myyntimiehiä tai siis
entisiä jo eläkeläisiä. Yksi tekee ja loput pitää pystyssä laitetta.Samalla
lailla kuin ne pilkatut kaupungintyömiehet.Ei toivoakaan päästä
laitteeseen. Vilkaisen sinne suuntaan jotta voisikohan se kenties tänään
vapautua? Myyntimiehet ovat sen näköisiä,että ÄLÄ NYT HYVÄ
IHMINEN TÄNNE NYT TULE MEILLÄ IHAN KESKEN.
Olkoon ajattelen onhan täällä vempaimia.
Menen laitteesta toiseen ja teen monia sarjoja. Tunnen kuinka veri kiertää.
Olen uupunut mutta jatkan koska olen niin kaivannut tänne.

Huomaan kellon lähestyvän jo kymmentä ja lähden pois.
Kävellesäni autolle tunnen kuinka hyvä olo on koko kehossani.
Tämä on niin mun juttu. Aurinko paistaa kirkkaasti silmiini.
Hymyilen joka solullani. Tämä on osa mun onnellista elämääni!

Aurinko paistoi niin ihanasti,että oli pakko laittaa kuva viime keväisestä matkasta . Kaupunki nimeltään Nizza.