kun mitään ohjelmaa ei ole varattuna päivälle. Pyrin siihen .
Joskus se vain mahdotonta. Mutta joskus mahdottomuus on myös
mahdollisuus.
Sunnuntait ovat ihania ,voi nukkua pitkään se on ihan parasta.
Parasta on myös herätä aikaisin,kävellä postilaatikolle ja kuunnella
kuinka kylä vielä nukkuu. Vain linnunlaulu ja tuulenkuiskinta ovat
ainoat jotka voit kuulla. Aamun hiljaisuus on koskettavaa....
Luen lehden rauhassa ja vasta sitten herätän Pappan.
Tänä sunnuntaina heräsin aikaisin. Tein aamutoimeni ja kun
aamukahvit oli Pappan kanssa juotu,olin niin tarmoa täynnä
että päätin kysäistä heti häneltä oliko suunnitelmia päivälle.
Itse olin päättänyt että lähdemme ainakin ennen puoltapäivää lenkille.
Iltapäivän voisi viettää normaaleissa päivä puuhissa. Ruoanlaittoa,pyykkiä
ym. Kirja käteen ja ihania lukuhetkiä.
Huomasin Pappan käytöksestä ,että hänellä olisi nyt jotain mikä
olisi hänelle tosi tärkeää. Epäilin hieman että arvaisinko kysyä ,jos vastaus
olisi jotain mikä ei miellytä minua niin voi ja voi. Sitten on turha perääntyä
jos kerran kysyy. No hän rohkaisi itsensä ennen minua ja kysyi " lähtisimmekö
rompetorille". Siis EI. Rompetorille. Mitä ihmettä minä siellä tekisin,
autonromuja katsomaan. Miten ihmeessä pääsen irti tästä menosta. Miten
voin sanoa hänelle etten halua tulla niitä autonkappaleita,rasvaisia,öljyisiä
osia katsomaan. Miten voin sanoa sen miehelle ,joka juuri on kulkenut mukanani
mukisematta vaateliikkeissä,sisustusliikkeissä. Mies joka ei valita jos ostan jotain
tarvitsenko sitä tai kauhistele mitä se maksaa. Mies joka kehoitetaan minua ostamaan
koska olen/olemme sen ansainneet.
Haluaisitko kovasti sinne rompetorille mitähän siellä on ,kyselen Papalta.
Hänen silmänsä loistavat kuin viisi vuotiaan lapsenlapsemme joka on juuri
saanut uuden legopaketin.
Pappa selittää että siellä ei ole ainoastaan rasvaisia auton osia,siellä on myös
niitä pienois automalleja joita hän keräilee. Arvasinhan. Ansa ,tämä oli ansa.
Miten voin nyt kieltäytyä,varsinkaan kun hän ei edes mainitse miten hän on
joutunut kulkemaan perässäni ja olemaan kiinnostunut minun uusista sisustus
ideoistani. Pappa on myös sitä mieltä ,että siellä on aivan varmasti jotain
mikä kiinnostaa minua. Innostun hiukan.Päätös lähteä on kokonaan
syy ,että Pappa on reissunsa ansainnut ja hän haluaa minut mukaansa.
Rompetori kuhisee ihmisiä . Suurin osa on miehiä. Jokunen nainen on myös
mukana ja tarkemmin katsottuna naisia on todella paljon.
No toiset naiset harrastavat autoja ja mopoja ym. Kyllähän meitä löytyy.
Pappa huomaa kojun ,joka on yksi syy täällä oloomme. Hän säntää myyjän
luo. Lohduttelen häntä ei kiirettä katsele rauhassa ei kiirettä. Kiertelen itsekseni
ja katselen löytyisikö kiinnostavia kojuja minulle.
Näen toinen toistaan ihanimpia aarteita. Antiikkia ym. Enkä huomaakaan kun
olen jo tinkimässä. Kohde on juuri sellainen Riihimäen lasipurkki jota olen
aina halunnut,sopivan kokoinen ja hintainen. Minullahan ei ole kuin varastollinen
lasipurkkeja ,mutta ei tällaista. Raha vaihtaa omistajaa ja varastoni lisääntyi
purnukalla.
Olen hukannut mieheni,mutta pienen etsiskelyn jälkeen löydän hänet kassillinen
aarteita kädessään. Silmät , kyllä ne loistaa. Hän kertoo kuinka hyvät kaupat hän
teki ,todellisia aarteita ja millä hinnalla. Hän tuskin malttaa jättää hyvästit
myyjälle niin onnellinen hän on. Iso mies. No sallittakoon se. Mies joka aina
muistaa muita on ansainnut autonsa.
Juomme vielä kahvit kahviossa. Lähdemme kotiin pusseinemme .
Matkalla kotiin olemme tosi hyvällä mielellä ja kehumme aarteitamme kilvan.
Pohdimme kuinka humputtelukin on joskus osa tätä onnellista elämäämme!
 |
| Kävyille mulla ei vielä purkkia ollutkaan ja ties mitä siihen vielä keksinkään :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti