Puhelemme kuinka syksy alkaa ja Päivänsäteen muskari myös.
Äiti on käynyt siellä hänen kanssaan yhden vuoden ja isä toisen.
Kolmas vuosi alkamassa eikä sitä haluttaisi lopettaa koska Päivänsäde
on innoissaan sinne menosta. Vanhempien pitäisi lähteä töistä
aina vähän aikaisemmin ja se ei tietenkään ole ihan mutkatonta.
"Kun pappakin nyt kulkee mumman mukana niin mummahan
voi aloittaa muskarin," ilmoittavat he sen kummemmin miettimättä.
Minusta se tietysti kuulostaa kivalta, mutta kotimatkalla tuumailen
mitenkähän siellä pärjään. Kaikkea sitä tuli luvattuakin....
Koittaa uusi tiistai ja on muskari päivä.
Olen huolelliseti tutkinut karttaa missä muskari on että varmasti löydän
sen. Poikani selitti kuinka helppoa sinne on mennä. "Kehätie päähän
sitten oikea, sitten vasemmalle,sitten oikealle ja vielä vasemmalle
oletkin perillä." NIINPÄ, KUULOSTI TOSI HELPOLTA!
No kun sitä karttaa tarkemmin katselin niin helpolta se JOTENKIN
näyttikin. Sitten vielä tämä nykytekniikka kun jo näkee talonkin
minne menee niin onhan se löydyttävä.
Päivä sujui niinkuin meillä aina sujuu leikkien, syöden ja pikku
päikkäritkin otamme vaikka nuoret herrat aina ovat sitä vastaan.
Siis oikeastaan Suloisuus siis hän joka myös nukkuu ensimmäisenä.
Päikkäreitten jälkeen ilmoitan Avustajalle ja Suloisuudelle että
menen Päivänsäteen kanssa muskariin ja he jäisivät papan kanssa
kotiin. Pojat ovat aivan innoissaan ja näen jo mitä heidän pienet päänsä
miettivät miten pappaa "pyöritetään".
Kerron Päivänsäteelle minne olemme menossa. Hän katselee minua
hieman hämillään ja sitten varmasti muistaa että vanhemmat ovat siitä
jo hänelle maininneet.
Lähden suunnitellusti ajoissa siis vähän aikaisemmin mitä poikani
suositteli etten vaan myöhästy. Varsinkaan tänään kun menen ensimmäistä
kertaa. Pappa auttaa minua ja laittaa varmuuden vuoksi navigaattorin
päälle. Päässäni soi vasen ,oikea, vasen , oikea.....
Olemme ajaneet noin viisi kilometriä niin alkaa armoton jono. EIKÄ
SE LIIKU MIHINKÄÄN! Tuskailen miten ihmeessä ikinä ehdin
perille. Näen kuinka navin kello näyttää koska olemme perillä tätä vauhtia.
Pitäisi olla 16.15 nyt se 16.00. Vielä ehtii. Puhelen Päivänsäteelle
ja lohduttelen koska hänkin pyörittelee päätään kun auto ei liikku.
16.08 voi ei Päivänsäde irroittaa turvavyönsä enkä ylety laittamaan
sitä kiinni. 16.12. Voi nolo myöhästymme. Jono liikkuu hitaasti,
pelkään että Päivänsäde putoaa penkiltä. 16.15 NONNII MÄ KYLLÄ
HÄPEÄN MENNÄ SINNE... Valot pysäyttävät meidät ja saan laitettua
turvavyön pojalle kiinni. Valot vaihtuu ja saan aikaa kiinni jono
lyhenee 16.18.
Juoksen vimmatusti poika sylissä ja pahoittelen myöhästymistä . Samalla
huomaan että oikeastaan olemme toisena paikalla. Kaikki ovat myöhässä
koska oli JOKU RUUHKA! HUOH....
Muskari alkaa.Pieni ihana ryhmä ja ymmärrän aivan heti miksi vanhemmat
halusivat hänen jatkavan. Päivänsäteen silmät loistavat ja hän on niin
läsnä ja on innoissaan joka leikistä ja laulusta. Ihana opettaja saa lapset
mukaansa vaikka pieniä ujouden puuskia onkin. Epäilen että johtuu
vähän minustakin, olenhan uusi. Pieni tyttö taas on kiinnostunut enemmän
minusta kuin yhdestäkään leikistä, hän haluaa vain minun viereeni.
Päivänsäde tartuu käteeni kuin muistuttaakseen minulle että olen
hänen seurassaan. Ohjaaja ilmoittaa että jokainen voi valita soittimen
millä soittaa. Päivänsäde valitsee empimättä pianon, sen hän tekee
kuulemma joka kerta. En pysty katsomaan poikaa ilman että
liikutun suunnattomasti. En voi sanoin kuvata sitä iloa mikä
hänestä kumpuaa kun hän soittaa pienen pienillä sormillaan ja kuinka
hänen hymynsä on niin valloittava että sillä sulattaisi kaikki jäämeret.
Miten iloisena hän näyttää minulle soittoaan ja vastaan takaisin
yhtä rakastavasti.
Vasta nyt ymmärrän kuinka onnekas olen että saan aloittaa yhdessä
hänen kanssaan tämän muskarin. En voinut ymmärtää kuinka
paljon tämä voi merkitä myös minulle. Vaikka emme voi sanoin
kertoa sitä toisillemme voimme tehdä sen ilmein ja käsin.
Lähdemme kotiin ainakin minä yhtä kokemusta rikkaampana.
Puristan lasta sylissäni oikein lujasti. Tunnen kuinka hän vaistoaa
herkkyyteni ja kietoo pienet kätensä kaulaani kuin sanoen ymmärtävänsä.
Voiko elämä olla enää onnellisempaa tuumailen matkalla kotiin.....
 |
| Soittajan sormet :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti