varsinkin se tuntuu tylsältä koska toivoo että vapaa päivä olisi mahdollisimman
täydellinen ilmojen suhteen.
Hengitin ihanan raikasta ilmaa kävellessäni postilaatikolle, koko kylä nukkui vielä.
Saatoin kuulla jokaisen askeleeni äänen niin hiljaista oli. Olisin voinut seistä
siinä tuumailemassa vaikka kuinka kauan mutta kuin tyhjästä ilmestynyt koiran
taluttaja sai mieleni muuttumaan.
Katselin naapurin pihalle, sielläkin oli ihan hiljaista . Naiset olivat lähteneet
yhdessä Tallinnaan ja isäntä oli yksin kotona.
Siellä se nyt nauttii tai ikävöi, en ole ihan varma kumpaa tekee....
Aamupalan jälkeen huomasin että sumu oli hälvennyt ja aurinko alkoi paistaa
varovaisesti myös meidän pihalle. Ehdotin välittömästi miehelle että
lähtisimme lenkille, hän kyllä innostui mutta ehdottti että hakisimme
naapurin mukaan. Ei hassumpi idea mielestäni, pyysin miestä heti
kysymään innostuisiko tämä meidän mukaan tulemaan.
Taka-ajatuksena minulla oli heti että lähdetäänkin vähän kauemmas kotoa
koska naapurit tietävät loistavia kävelylenkkejä ja ovat mitä
parhaimpia oppaita.
Onnistui ja saimme kuin saimmekin hänestä seuraa lenkille.
Ajoimme autolla Raadelmaan, sinne ei nyt kovin pitkä matka ole meiltä
mutta tarkoitus oli kävellä siellä. En missään nimessä jaksa sinne
kävellä.
Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja ilma oli mitä parhain. Lähdimme
kävelemään metsäpolkua pitkin ja naapuri opasti meitä parhaansa
mukaan. Kertoi tarinoita hyljätystä ja palaneesta taloista joita matkan
varrella näimme.
Aika oli jättänyt jälkensä sepän taloon.Ovi ammotti avoinna kuin toivottaakseen tervetulleeksi
jos vain uskallat kurkistaa. Valitettavasti aika moni oli kurkistanut ja jättänyt omat muistonsa.
Jatkoimme matkaa.
Luonto polkua pitkin kulkiessa tuli aivan uskomattoman rauhallinen olo kuinka kaikki
maalliset murheet unohtuu. Kaatuneita puita jotka saavat kaikessa rauhassa maatua
ja antaa voimaa niille jotka jatkavat kasvuaan. Elämän kiertokulkua...
Naapuri käveli metsässä tottuneesti, heillä on tapana kulkea täällä kerran tai kaksi viikossa.
Pieniä polkuja sinne tänne ihmettelin miten ihmeesä hän tietää missä olemme ja mitä polkua
pitkin meidän pitäisi mennä. Itselläni ei ollut tuon taivaalista tietoa vaikka olimme olleet matkassa
tuskin varttia pitempään. Metsä oli täynnä myös sieniä mitä minä nyt en tunne paria lukuunottamatta.
Naapuri nappasi sienen sieltä täältä otti palasen haukkasi ja analysoi . Katselin kummastuneena vierestä oletko varma että syötävä. Väitti että oli! Kaipa se oli kun ei henki lähtenyt!
Vihdoin aloimme olla Tuorlan Majatalon läheisyydessä ja kuinkas muuten niin tämä "kaffehammas"
alkoi tietysti miestäni kolottamaan ja kovasti. No ei muuta kun nauttimaan hyvät kahvit majatalon pihalle, minne aurinko paistoi ihanan lämpimästi. Olin jo melkein unohtanut että oli niin kaunis ilma kun metsän puut olivat varjostaneet niin paljon.
Matka jatkui ja hyvästelimme myös kanat jotka olivat kahvi seuranamme. Kävelimme
autoa kohti ihanaa vanhaa Viipurin tietä pitkin. Pihlajat matkan varrella olivat täydessä marjassa kuin odottaen lintuja jotka tulisivat ja söisivät ne jotta pärjäisivät yli talven. Marjat tietää lunta tai sitten ei sitäkin pohdimme matkan varrella.
Jonkin matkaa kulkiessamme päätämme käydä kirpputorilla/antiikkikauppassa joka on aivan
matkan varrella vain pieni mutka kävelyyn. Huomaan huolestuneen ilmeen naapurin kasvoilla eli sellaisen MUA EI NYT VANHAT ROMUT VÄHEMPÄÄ KIINNOSTA ilmeen. Minä puolestani ajattelen että sinä olet esitellyt meille ihanan metsän ja nyt on meidän vuoro esitellä ROMUJA!
Meille ne nyt yleensä ovat kyllä aarteita mutta naapurille niitä romuja. Kerron hänelle että ymmärrän etteivät nämä kiinnosta ja hän lupautuu tulemaan mukaamme koska ei ole käynyt koskaan kyseisessä paikassa.
Yritämme miehen kanssa selviytyä mahdollisimman nopeasti ettei naapuri ehtisi kyllästymään kun tutkimme aarreaitan huonekalut sun muut aarteet. Sillä välin naapuri puhelee omistajan kanssa joka vuorostaan kertoo hänelle tarinoita .
Matka jatkuu ja melkein harmittelen että lenkki alkaa olla lopuillaan ja on aika palata kotiin ruoanlaittoon. Puhelu Tallinnasta saa minut hetkeksi kadehtimaan naisia kuultuani että hyviä shoppailu paikkoja on taas löytynyt. Ensi kerralla lähden kyllä heidän mukaansa vai lähdenkö sittenkin miesten kanssa jonnekin muualle metsäretkelle sitä vielä tuumailen...
Illalla kun aurinko laskee ja sumua alkaa jälleen näkyä pelloilla muistelen vielä päivän tapahtumia ja tuumailen kuinka onnellinen olen näistä ihanista naapureista jotka olemme saaneet elämäämme. Tähän onnelliseen elämään.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti