Kahvilla kartanossa....

Sataa vettä ja ilma on muutenkin harmaa, niinkuin syksyllä monesti
on. Tätini soittaa äidilleni ja kertoo heidän olevan matkalla Sauvoon
visiitille ja tiedustelee olisiko äiti mahdollisesti halukas lähtemään
mukaan. Äiti ei innostu visiitistä tällä kertaa vedoten siihen
kuinka he juuri äskettäin siellä kävivät. Edes se ei muuta äidin mielipidettä
että hänen itäsuomessa asuva siskonsakin tulisi tällä kertaa mukaan.
Sen sijaan ettei hän lähde, hän alkaa yllyttää minua. En innostu
asiasta laisinkaan, mutta tarinat joita äiti on paikasta kertonut
saavat minut muuttamaan mieleni.

Melkein kaduin että olin matkaan lähtenyt sen verran kauan
kahvia kesti tätieni ja muiden sitä juoda. Viimein kävimme
katsastamassa kartanon rautaporttien takaa. Se komeili kaikessa
ylhäisyydessään, mutta hiljaisena ja hylättynä. Äiti oli kertonut
sen loistosta ja olisin niin halunnut nähdä sen sellaisena.
Aavemainen kartano seisoi sateessa ja pimeässä odottamassa
pelastajiaan....

Eräänä päivänä lapseni kertoi miten tunsi perheen ketkä
olivat kunnostamassa kartanoa. Otin vastaan uutisen kuin
jonkin läheisen hyvinvoinnista olisi ollut kyse.

Kartanonpihalla esitettiin kesäteatteria. Varjolilja oli kappale
ja halusin ehdottomasti nähdä sen.

Aurinko paistoi lämpimästi ja ilma oli juuri otollinen kesäteatteri
näytännölle. Saavuimme paikalle tietysti AJOISSA niinkuin
tapoihimme kuuluu. Tosin täällä kertaa senkin takia että halusin
nähdä kaiken mikä oli nähtävissä kartanon mailla. Kaunis
puutarha, uima-allas, rakennukset. Kaikki se mistä äiti oli kertonut.
Kuinka kartano oli saanut uskoa tulevaan, lupauksen palautua
lähes entiseen loistoonsa. Juuri sen halusin vihdoin nähdä. Olin haltioissani
kävellessäni kartanon pihassa ja miten se todellakin oli vain
muisto siitä lapsuuteni sadepäivän surullisesta näystä.

Aikanaan kartano avasi ovensa ja saimme olla onnekkaita että
pääsimme tutustumaan paikkaan, vaikka emme varsinaisia juhlavieraita
kartanossa ole olleetkaan.  Kerroin emännälle äitini
tarinaa ja niitä tarinoita hän on saanut kuulla monia, monia muitakin.
Nautimme myös eräänä kesänä kesäkahvilan ihanasta tunnelmasta...

Lehti-ilmoituksessa oli maininta kartanon adventtikahvilasta.
Halusin ehdottomasti jälleen palata kartanon rauhalliseen
ja herkkään tunnelmaan.

UPEA SAUSTILANKARTANO SAUVOSSA.

Sataa vettä kaatamalla ja tuuli yrittää puhaltaa ennätyslukemia.
Päivä on pimeä mutta se ei haittaa. Kartanon ikkunoissa loistavat
joulukyntteliköt ja pihalyhdyt toivottavat vieraat tervetulleiksi.
Kahvin tuoksu tuntuu ulko-ovelle asti. Nuori  kartanon emäntä
tervehtii iloisesti, samoin hänen äitinsä.
Pöytä on katettu toinen toistaan ihanimmilla leivoksilla ja kattilassa
höyryää riisipuuro. Tunnelmallinen ympäristö houkuttaa jäämään
pitemmäksi aikaa....en malta lähteä.Vapaaherra on kuitenkin sitä mieltä että on
aika sanoa näkemisiin.  Ainoa asia mikä saa taas kerran
kyyneleen nousemaan silmäkulmaani. Voi kunpa äiti olisi nähnyt
kaiken tämän.....Haluan vahvasti uskoa että hän on mukanamme.....

Kartanon kissa tervehtii meitä eteisessä kun teemme lähtöä.
Sade piskaa yhä ulkona, mutta se ei tunnu enää niin kylmältä.
Kartanon tunnelma on jättänyt jälleen kerran sydämmeeni lämpimän
ja onnellisen tunteen...Lähden, mutta tiedän palaavani taas joskus....