Egyptissä. Kyselimme häneltä miten vanhempien matka oli mennyt ja
mitä he olivat pitäneet paikasta. Hän ei tiennyt oikeastaan minkälainen
matka oli ollut, koska hänestä tuntui että he olivat olleet aivan
eri matkalla, vaikka samassa paikassa. Toisesta todella upea matka ja
paikka ja toisesta aivan kauhea.
Miten eri tavalla me näemmekään asioita..............
Mies tarkastelee sisarensa kanssa valokuvia. Valokuvia jotka on otettu
jo vuosia sitten, silloin kun he olivat vielä lapsia. Valokuvien lapset
ovat kauniisti puettuja. Kauluspaita ja slipoveri ja liivihame ja tietysti kaunis pusero.
Lapset ovat metsässä ja poimivat marjoja. Toisessa kuvassa koko perhe on
kahvitauolla ja tunnelma on ilmi selvästi AIVAN IHANA.
Sisarukset puhelevat ja muistelevat marjastus reissujaan, loppukesän
viikonloppuja aurinkoisessa metsässä.
Kuuntelen vieressä keskustelua ja mietin miten IDYLLISELTÄ se kuulostaa
ja näyttääkin. Meillä maalla tuonlaiset lastenvaatteet olivat JUHLAVAATTEITA.
Tuumailen meidän perheen marjareissuja. Isä ei tullut ollenkaan, ei edes
valokuvia ottamaan niinkuin heidän perheessä. Äiti poimi marjoja
kuin kone ja vaati minua ja veljeäni tekemään samoin, siis jos veli
sattui kotona olemaan. Hän jo muistoissani opiskeli kaupungissa, jossa
oli myös kesätyöpaikka. HÄN ONNELLINEN silloin ajattelin.
Minä suuret saappaat jalassa yritin pysyä äidin perässä.
Pieni ihminen väsyi nopeasti. Silloin teki mieli istua kannon
nokkaan, mutta äiti pyysi jatkamaan ennenkuin tulee hämärä ja
pitää lähteä lypsylle. Niin ja se kahvihetki, sitä ei todellakaan ollut.
Vatsa tankattiin täyteen ennen metsään menoa ja sitten vaan NOUKITTIIN.
Joka toinen päivä sain sitten vapaan aamun ja silloin polkaisin
kylän kauppaan viemään poimitut marjat.
Vaikka äidin kanssa oli mukavaa olla, ajattelin kun isoksi kasvan
EN KOSKAAN ENÄÄ MARJOJA NOUKI!
Miten eri tavalla me koimmekaan saman tapahtuman......
Nykyään on mukavaa kulkea marjametsässä jos siis joku on mukanani.
Vilkas mielikuvitukseni kun joskus tekee siellä olon hieman pelottavaksi.
Kulkiessani muistelen sitä nopeutta mikä äidillä oli ja miten siinä ohessa
hän löysi yleensä pussillisen sieniäkin.
Jälleen kerran päätimme piipahtaa kirpparilla. Alkaa tulla tapa tuumailin.
Mies oli sen verran nuhainen ettei halunnut ystäväperhettä tartuttaa
vaan päätti tartuttaa kaikki ketkä vastaan tulevat.
Päivä menikin sitten ajellessa muutamassa paikassa, koska tuuli oli
sen verran hurja, ettei tehnyt mieli ulkoilla.
Löydökset eivät tällä kertaa osuneet oikein kohdalleen, mutta viimeisessä
paikassa sain "kutsun". Olin juuri erään "loosin" luona ja huomasin
enkelitaulun. Jostain takaa vasemmalta syöksyi pariskunta viereeni
ja häkellyksestä lamaantuneena seurasin miten tuo nainen nappasi
nenäni edestä taulun. Ensimmäinen ajatukseni oli napata se hänen
kädestään ja toinen oli sanoa:"Jos et osta minä ostan!" Onneksi
kuitenkin jokin korkeampi voima sulki suuni ( uskomatonta mutta totta).
Kuuntelin miten nainen kihersi miehelle, miten hän tämän ehdottomasti
haluaa. MITEN SE VOI HALUTA MUN TAULUN!!!!tuumin.....
Nainen tarkasteli vieressä olevia "mariskooleja". "Onkohan nää
oikeita, on ihania" "EI OLE, FEIKKIÄ OVAT!" Vastasin niin
nopeasti, että pelästyin itsekkin oliko se minä kuka puhui.
"Niin vähän epäilinkin", hän sopersi. Mies siihen lisäämään." Tuo
taulukin on feikkiä, ei ole arabiaa!" "Ei haittaa!" kihersi nainen.
Kuulostelin vielä heidän keskusteluaan, miten mies selvästikkään
ei ollut innoissaan ostoksesta, vaikka nainen ei muuta halunnut kuin
sen taulun. SIIS MUN TAULUN!
Kiertelimme ja kaartelimme aikamme ja olimme juuri lähdössä kun
sanoin miehelle, että kurkistan vielä saiko nainen taulunsa.
Löysin kuin löysinkin pariskunnan ja naisella EI OLLUT TAULUA
KÄDESSÄÄN! Syöksyin suin päin "loosille" missä taulu oli ollut
tarkastamaan voisiko se olla siellä tai jo maksettuna hänen kassissaan.
SIELLÄ SE OLI JA ODOTTI MINUA!
Melkein karjaisin miehelleni että "ODOTA!" Hän palasi lähes
ulko-ovelta takaisin ja pyysin hänen mielipidettään taulusta.
Hän tuijotti taulua hämmästyneenä, oliko tämä juuri se minkä olin nähnyt.
"Miten sä sen sait ?" tyytyi hän kysymään, vaikka varmaan ehti
jo miettiä miten olen sen kaapannut naiselta juuri ennenkuin hän on
astumassa kassalle.
Selitin miten olin"hiippailut "katsomaan oliko se heillä ja jne....
Mies nappasi taulun kädestäni ja nauraen meni kassalle ja maksoi
taulun. Niin teki mun mies! Ei tarvinnut selittää oliko feikki vai ei.
Ainoa asia minkä sanoi:"Jos se sua kutsui, se on ottettava!"
JA KYLLÄ SE KUTSUI!
Näin eritavalla me pariskunnat taas näimme saman asian......
Monta on ihmistä ja monta on asiaa, monta on myös mielipidettä.
Miten eri tavalla me samanlaiset ihmiset niihin reagoimmekaan.
Jokainen juuri itselleen oikealla tavalla. Muistaisipa aina sen
kun kuulee toisen tarinan, sen hänelle onnellisen tarinan.......
Taulun keskellä on tuollainen hauska keppo, mitä lie siihen kuuluu laittaa. Pieni kynttilä tai
kenties kukka. Tuumailin josko siihen voisi vieraat heittää ylimääräisiä kolikoitaan joilla
voisin taas ostaa kirrputorilta jotain viiden euron rihkamaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti